Yleisradiotoiminta
Yleisradiotoiminta (engl. public broadcasting) on sähköisen median, kuten radion, television tai internetin, välityksellä tapahtuvaa viestintää suurelle yleisölle.[1] Yleisradiotoiminnan ei-kaupallisen toiminnan, eli julkisen palvelun yleisradiotoiminnan (engl. Public service broadcasting) rahoitus tulee useimmiten joko suoraan valtiolta, lupamaksuista, mainoksista tai edellä mainittujen yhdistelmistä.[2] Mallin yleisradiotoiminnalle loi brittiläinen BBC 1920-luvulla, ollen edelleen Britannian ja koko maailman merkittävimpiä radio-, televisio- ja uusmediakentän toimijoita.[1] Suomessa julkisen palvelun yleisradiotoimintaa harjoittaa vuonna 1926 perustettu Yleisradio Oy.[3]
Historia
Valtiollisten yleisradioyhtiöiden historia juontaa juurensa ensimmäisen maailmansodan jälkeiseen aikaan, jolloin oivallettiin radion mahdollisuudet tukea Eurooppaan muodostuneiden uusien valtioiden kansallista itsetuntoa.
1930-luvulla voimistuneet aatesuuntaukset myös hyödynsivät mahdollisuutta puhua ”kansalle suoraan” ilman välikäsiä (esimerkiksi sanomalehtien päätoimittajia ja kustantajia). Radiosta Euroopassa tuli vahvasti valtiollinen, kun taas Yhdysvalloissa kaupallinen radio kehittyi voimakkaasti. Valtiot pystyivät takaamaan lähetystekniikan rakentamisen radiotoiminnalle pienimuotoista kaupallista tai voittoa tavoittelematonta harrastustoimintaa paremmin.lähde?
Suomen ensimmäinen yleisradioasema aloitti insinööri Arvi Hauvosen johdolla toimintansa Tampereella 1.11.1923.[4][5]
Suuret lähetystoiminnan harjoittajat
Yleisradioaaltoalueita
Pitkät aallot
- Pääartikkeli: LW (taajuusalue)
Pitkät aallot tai pitkä aalto on yleisradiotoiminnan radiotaajuusalue 153 kHz:sta 271 kHz:iin. Kansainvälisen sopimuksen mukaan taajuusalue voisi olla 148,5 kHz - 283,5 kHz. Euroopassa pitkien ja keskipitkien aaltojen kanavien väli on 9 kHz, mutta Pohjois-Amerikassa toisella radioalueella se on 10 kHz. Tämä kanavaväliero on valittavissa monissa maailmanradioissa liukukytkimestä. Englanniksi ne ovat long waves, mistä seuraa niiden lyhenne LW yleisradiovastaanottimien valinta-asteikoissa.
- 153 kHz Radio România Antena Satelor
Romania - 162 kHz Télédiffusion de France
Ranska - 164 kHz Mongolian National Broadcaster
- 171 kHz Radio Méditerranée Internationale
- 180 kHz
- 189 kHz Ríkisútvarpið-1 ja Ríkisútvarpið-2
- 198 kHz BBC Radio 4
- 207 kHz
- 209 kHz Mongolian National Broadcaster
- 216 kHz
- 225 kHz Radio Poland
Puola - 227 kHz Mongolian National Broadcaster
- 234 kHz RTL
- 243 kHz DR P1
- 252 kHz Entreprise nationale de radiodiffusion sonore, Chaîne-3,
Algeria ja RTÉ Radio 1 
Irlanti - 261 kHz
- 270 kHz Český rozhlas
- 279 kHz
Keskipitkät aallot
- Pääartikkeli: MW (taajuusalue)
Keskipitkiksi aalloiksi kutsutaan yleisradiolähetysten aaltoja 531 kHz:sta 1611 kHz:iin. Englanniksi ne ovat medium waves, mistä seuraa niiden lyhenne MW yleisradiovastaanottimien valinta-asteikoissa.
| 522 | 531 | 540 | 549 | 558 | 567 | 576 | 585 | 594 | 603 | 612 | 621 | 630 | 639 | 648 | 657 | 666 | 675 | 684 | 621 | 702 | 711 | 720 | 729 | 666 | 747 | 756 |
| 774 | 783 | 792 | 801 | 810 | 819 | 828 | 837 | 846 | 855 | 864 | 871 | 882 | 891 | 900 | 909 | 918 | 927 | 936 | 945 | 954 | 963 | 972 | 981 | 990 | 999 | 1008 |
| 1017 | 1026 | 1035 | 1044 | 1053 | 1062 | 1071 | 1080 | 1089 | 1098 | 1107 | 1116 | 1125 | 1134 | 1143 | 1152 | 1161 | 1170 | 1179 | 1188 | 1197 | 1188 | 1197 | 1206 | 1215 | 1224 | 1233 |
| 1242 | 1251 | 1260 | 1269 | 1278 | 1287 | 1296 | 1305 | 1314 | 1323 | 1332 | 1341 | 1350 | 1359 | 1368 | 1377 | 1386 | 1395 | 1404 | 1413 | 1422 | 1431 | 1440 | 1449 | 1458 | 1467 | 1476 |
| 1485 | 1494 | 1503 | 1512 | 1521 | 1530 | 1539 | 1548 | 1557 | 1566 | 1575 | 1584 | 1953 | 1602 | 1611 | 1620 | 1629 | 1638 | 1647 | 1656 | 1665 | 1674 | 1683 | 1692 | 1701 | 1710 | 1719 |
Lyhyet aallot
- Pääartikkeli: SW (taajuusalue)
Lyhyiksi aalloiksi kutsutaan yleisradiolähetysten radioaaltoja, joiden lähetytaajuus on 2300 kHz:sta 26100 kHz:n haarukassa. Englanniksi ne ovat short waves, mistä seuraa niiden lyhenne SW yleisradiovastaanottimien valinta-asteikoissa.
Radiolähetystoimintaan ja vastaanottamiseen ne olivat lyhyitä aaltoja yleisradiotoiminnan alkuaikojen 1920-luvulla ja vielä 1930-luvullakin, jolloin niiden käyttämiseksi pitkien (engl. long wave, LW) ja keskipitkien aaltojen (engl. medium wave, MW) ohella tehtiin paljon kokeita ja kehitystyötä.
Yleisradiolähetysten keskipitkät aallot (MW) ja lyhyet aallot (SW) alkoivat osaksi korvautua kotimaanyhteyksissä monissa maissa vain noin 50 km kantavilla ultralyhyillä aalloilla (ULA), joiden modulaatioina ei käytetty enää häiriöherkkää amplitudimodulaatiota (AM), vaan taajuusmodulaatiota (engl. Frequency modulation, FM, 'frekvenssimodulaatio').
Ultralyhyet aallot
- Pääartikkeli: ULA
- ULA ultralyhyet aallot 87,5 MHz –108 MHz (FM)
- ULA ultralyhyet aallot 66,00 MHz – 74,00 MHz (OIRT FM), entisessä Neuvostoliitossa, pääasiassa Ukrainassa ja Venäjän federaatiossa Neuvostoliiton ajoilta 65,84 MHz - 74,00 MHz.
Edellä lueteltuja taajuuksia käytetään yleisradiolähetyksiin. Yleisradiolähetyksiä on kuultavissa myös ns. taajuusalueiden ulkopuolisilla (out-of-band) taajuuksilla, jotka eivät ole kansainvälisten sopimusten piirissä. Tällaisia taajuuksia ovat mm. 7 100–7 200 kHz (taajuusväli varattu nykyään radioamatöörikäyttöön), 7 450–7 700 kHz jne. Teknisesti pitkiksi aalloiksi (engl. LW; long waves) luokitellaan 30–300 kHz aallot, keskipitkiksi aalloiksi (engl. MW; medium waves) luokitellaan 300 kHz – 3 MHz ja lyhyiksi aalloiksi (engl. SW; short waves) 3–30 MHz aallot. Erittäin suuren taajuuden hyvin lyhyet aallot (engl. very high frequency; VHF) sijaitsevat taajuuksilla 30–300 MHz, mihin sijoittuvat myös tavalliset ULA:lla kuultavat yleisradiolähetykset samoin kuin osa televisiolähetyksistä. Näin ollen yleisradiolähetyksissä yleensä käytettävät pitkät aallot 153–271 kHz sijoittuvat teknisen pitkäaaltoalueen 30–300 kHz sisään, kun taas noin 120 metrin pituiset lyhytaallot, 2 300–2 495 kHz ovat teknisesti keskiaaltoalueen 300 kHz – 3 MHz loppuosassa.
Kylmän sodan ajan (1949–1988) kestäneen radiohäirinnän vuoksi ULA-lähetykset jakautuivat Euroopassa kahdelle aaltoalueelle. Neuvostoliitto ja sen liittolaiset, pääasiassa Varsovan liiton jäsenvaltiot jäivät 1920-luvulla perustettuun Euroopan yleisradioliittoon OIRT:hen käyttäen FM-lähetyksissään 68,8–74,0 MHz:iä. Neuvostoliitossa kuitenkin vastaava yleisradiolähetystaajuusalue oli 65,84–74,00 MHz. Läntisimmissä entisistä neuvostotasavalloista käytetään edelleen Neuvostoliiton aikaista yleisradiotaajuusaluetta 65,84–74,00 MHz. Monilla Venäjän alueilla, tasavalloissa, seudulla ja liittovaltiokaupuneissa ei kyseistä taajuusaluetta juuri esiinny kuin ehkä valtionradion kanavilla yksi, mutta Ukrainassa taajuusalue on runsaassa käytössä myös kaupallisilla radioilla edelleen. Entisissä Varsovan liiton maissa, jotka ovat Pohjois-Atlantin liiton jäsenvaltioita, ei tätä itäistä taajuusaluetta enää ole eikä entisissä Latvian, Liettuan ja Eestin neuvostotasavalloissa, mitkä itsenäistyttyään ovat Pohjois-Atlantin liiton jäsenvaltioita.
Yhdysvaltain liittolaisten sekä joidenkin puolueettomien maiden Torquayssa Britannissa 12. helmikuuta 1950 perustaman EBU:n jäsenet käyttivät ULA-lähetyksiinsä 87,5–108 MHz. OIRT sulautui EBU:uun 1993.
Koska Länsi-Euroopassa nimitettiin aaltoaluetta 87,5–108 MHz frekvenssi- eli taajuusmodulointinsa vuoksi FM:ksi, kutsuttiin vastaavasti aaltoaluetta 66–74 MHz OIRT FM:ksi. Venäjällä OIRT FM:ää kutsutaan edelleen UKV:ksi. Vastaavasti Itä-Euroopassa, missä omaa ULA-aluetta kutsuttiin UKV:ksi (ultrakratkie volny eli ultralyhyet aallot), kutsuttiin Länsi-Euroopan FM:ää vastaavasti UKV 2:ksi tai ylä(taajuuksien)-UKV:ksi. UKV on käytössä vielä monissa entisissä OIRT-maissa, vaikka siirtyminen FM-taajuuksille alkoi niiden vapauduttua yleisradiokäyttöön. Vastaavanlainen eriyttäminen UHF-alueella ei toteutunut television osalta taajuusjaolla, vaan siten ettei Itä-Euroopassa käytetty saksalaista PAL-televisiostandardia vaan ranskalaista SECAMia, jottei värivastaanotto onnistuisi toiselta puolelta. Tämä ei kuitenkaan estänyt pelkän mustavalkoisen kuvan vastaanottamista. Suomessa OIRT FM:ää ei käytetä ULA-lähetyksiin, vaan Viestintävirasto on osoittanut aaltoalueelle siirtyvää maaradioliikennettä, mm. harrastus- ja työyhteyksiä sekä sotilaskäyttöön tarkoitettua radioliikennettä.
Katso myös
- Joukkotiedotusväline
- Kaupallinen radiotoiminta Suomessa
- Luettelo julkisista yleisradioyhtiöistä maittain
Lähteet
- ↑ a b Hendy, David: ”Introduction: Why Public Service Broadcasting?”, Public Service Broadcasting. Palgrave Macmillan, 2013. ISBN 978-0-230-23895-4 (englanniksi)
- ↑ Funding of Public Service Media 2019 (Public Version) (pdf) (s. 10) joulukuu 2019. EBU. Viitattu 16.6.2020. (englanniksi)[vanhentunut linkki] (vaatii rekisteröitymisen)
- ↑ Yle pähkinänkuoressa Yle. 28.11.2014. Viitattu 16.6.2020.
- ↑ Suomen ensimmäisen yleisradioaseman muistolaatta 1954 Tampereen kaupunki. Arkistoitu 30.9.2007. Viitattu 3.9.2020.
- ↑ Keskinen, Jouni: Liikkuminen 1918–40 – Tietoliikenne – Tampere Suomen radiotoiminnan urauurtajana Koskesta voimaa. Viitattu 3.9.2020.
Kirjallisuutta
- Leppänen, Airi & Heino, Timo-Erkki & Mäntymäki, Eeva: Yleisradio median murroksessa. (Julkaisija: Radio- ja Televisiotoimittajien liitto) Tampere: Vastapaino, 2010. ISBN 978-951-768-313-5
- Public Service Media in the Networked Society : RIPE@2017 / Nordicom. Göteborg : Nordicom, 2018. ISBN 978-91-87957-73-4. Open Access -linkki.
Aiheesta muualla
- Public Radio Fan – maailman julkisen palvelun yleisradioasemia. (englanniksi)