1970-luku

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Vuosisadat 1700-luku · 1800-luku · 1900-luku · 2000-luku · 2100-luku
Vuosikymmenet
1890-luku · 1900-luku · 1910-luku · 1920-luku · 1930-luku · 1940-luku
1950-luku · 1960-luku · 1970-luku · 1980-luku · 1990-luku · 2000-luku
Vuodet 1890 · 1891 · 1892 · 1893 · 1894 · 1895 · 1896 · 1897 · 1898 · 1899
1900 · 1901 · 1902 · 1903 · 1904 · 1905 · 1906 · 1907 · 1908 · 1909
1910 · 1911 · 1912 · 1913 · 1914 · 1915 · 1916 · 1917 · 1918 · 1919
1920 · 1921 · 1922 · 1923 · 1924 · 1925 · 1926 · 1927 · 1928 · 1929
1930 · 1931 · 1932 · 1933 · 1934 · 1935 · 1936 · 1937 · 1938 · 1939
1940 · 1941 · 1942 · 1943 · 1944 · 1945 · 1946 · 1947 · 1948 · 1949
1950 · 1951 · 1952 · 1953 · 1954 · 1955 · 1956 · 1957 · 1958 · 1959
1960 · 1961 · 1962 · 1963 · 1964 · 1965 · 1966 · 1967 · 1968 · 1969
1970 · 1971 · 1972 · 1973 · 1974 · 1975 · 1976 · 1977 · 1978 · 1979
1980 · 1981 · 1982 · 1983 · 1984 · 1985 · 1986 · 1987 · 1988 · 1989
1990 · 1991 · 1992 · 1993 · 1994 · 1995 · 1996 · 1997 · 1998 · 1999
2000 · 2001 · 2002 · 2003 · 2004 · 2005 · 2006 · 2007 · 2008 · 2009
Viking 1 -luotain otti kuvan Marsin kamaralta vuonna 1978.

1970-luku oli vuosikymmen, joka alkoi 1. tammikuuta 1970 ja päättyi 31. joulukuuta 1979. Vuosikymmen oli 1900-luvun kahdeksas vuosikymmen.

Politiikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1970-luku oli 1960-luvun hippi- ja vapaamielisten aatteiden ajan loppumista tai muuttumista osaksi yleistä arvomaailmaa, esimerkiksi nais- ja rauhanasia, ja osaksi siirtymistä pinnallisen 1980-luvun suuntaan. Maailmanpolitiikkaa hallitsi idän ja lännen välinen asevarustelu sekä kolmannen maailman ongelmat.

1970-luku oli poliittisesti jatketta 1960-luvun radikalismille, mutta laimentuneena 1960-luvun johtohahmojen siirryttyä vallan eteisiin. Kylmän sodan rintama-asetelma oli yhä rautaesiripun jakama länsi ja itäblokki. Jännitettä maailmassa ylläpiti kilpavarustelu, muun muassa ydinaseiden suhteen, jota yritettiin hillitä aseistariisuntaneuvotteluilla idän ja lännen eli Varsovan liiton ja Naton välillä.

Terrorismi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Terrorismia esiintyi näkyvästi arabimaissa ja Länsi-Euroopassa. Terroristiryhmiä olivat IRA Isossa-Britanniassa, ETA Espanjassa, Baader-Meinhof-ryhmä Saksan liittotasavallassa, Italiassa 400 eri järjestöä joista suurin oli Punaiset prikaatit, Japanissa JRA. Terrorismia vastaan ryhdyttiin tehokkaisiin vastatoimiin. Euroopassa terrorismi liittyi pääasiassa pienten kansojen erilaisiin itsenäisyyspyrkimyksiin tai iskut olivat vasemmistojärjestöjen tekosia. Neuvostoliitto tuki useita Euroopan ja arabimaiden terroristijärjestöjä.

Euroopan kohutuimpia terrori-iskuja olivat Münchenin verilöyly syyskuussa 1972 − Musta syyskuu -ryhmän hyökkäys israelilaisia urheilijoita vastaan Münchenin olympialaisten aikana − ja hyökkäys öljyntuottajamaiden järjestön OPECin päämajaan Wienissä joulukuussa 1975. Näiden iskujen pääsuunnittelijaksi nimettiin Ilich Ramírez Sánchez, tunnettu myös nimillä ”Carlos” ja ”Shakaali”. Huomiota herättivät myös Punaisen armeijakunnan jäsenten hyökkäys Länsi-Saksan Tukholman-suurlähetystöön huhtikuussa 1975 ja Punaisten prikaatien suorittama Italian pääministerin Aldo Moron kaappaus ja murha keväällä 1978.

Arabiterrorismi ilmeni lentokonekaappauksina ja liittyi etenkin palestiinalaisten turhautumiseen Israelin vallan alla.

Liennytys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Neuvostoliiton johtaja Leonid Brežnev vuonna 1973.

Vuosikymmentä leimasi liennytys Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton välillä aina Afganistanin sisällissotaan asti. Länsi-Euroopan liennytys meni vielä pitemmälle, muun muassa ydinaseiden vastustus kohdistui nimenomaan Yhdysvaltain aseisiin ja pelättiin suomettumista (Finnlandisierung). Suomettuminen-termi liittyi Saksan sisäpolitiikkaan ja pelkoon, että liikaa Neuvostoliiton kanssa kauppaa käyvä maa jää syvälle Neuvostoliiton vaikutuspiiriin.

Kiinan kansantasavalta hyväksyttiin Yhdistyneiden Kansakuntien jäsenvaltioksi vuoden 1971 lopulla. Samalla Taiwan erotettiin järjestöstä, minkä Kiina oli asettanut oman jäsenyytensä ehdoksi. Yhdysvaltain ja Kiinan suhteissa tapahtui merkittävä avaus presidentti Richard Nixonin vieraillessa Pekingissä kesällä 1972. Vierailua olivat edeltäneet ulkoministeri Henry Kissingerin salaiset keskustelut pääministeri Zhou Enlain kanssa.

Leonid Brežnev teki keväällä 1978 ensimmäisenä Neuvostoliiton valtionpäämiehenä virallisen vierailun Länsi-Saksaan. Vierailun aikana Brežnev ja liittokansleri Helmut Schmidt allekirjoittivat 25-vuotisen taloudellisen yhteistyösopimuksen, mutta ratkaisematta jäi kysymys Länsi-Berliinin asemasta.

Uusia itsenäisiä valtioita

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Euroopan viimeiset siirtomaat itsenäistyivät. Portugali antoi itsenäisyyden Angolalle ja Mosambikille sekä Guinea-Bissaulle. Ranskan viimeinen siirtomaa Djibouti itsenäistyi. Jo ennen Angolan itsenäistymistä oli alkanut pitkä ja verinen, kolmen eri ryhmittymän välinen sisällissota, johon myös Etelä-Afrikka, Neuvostoliitto ja Kuuba sekaantuivat.

Itä-Pakistan itsenäistyi Pakistanista veristen taistelujen jälkeen Bangladeshin valtioksi vuonna 1971. Muiden muassa Intia ja Yhdysvallat sekä kaikki Pohjoismaat tunnustivat sen välittömästi. Muita 1970-luvulla itsenäistyneitä valtioita olivat Bahrain, Qatar, St. Vincent ja Grenadiinit, Kiribati, Salomonsaaret, Dominica, Saint Lucia, Tuvalu, Fidži ja Tonga.

Vietnamin sodan päättyminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vietnamin sota.

Yhdysvallat sai sotahistoriaansa tahran jouduttuaan keskeyttämään epäonnistuneet toimensa ja vetäytymään Etelä-Vietnamista 1975, minkä jälkeen Pohjois-Vietnam miehitti Etelä-Vietnamin. Yhdysvallat siirtyi palkka-armeijaan ja varoi joutumasta sotilaallisiin selkkauksiin Jimmy Carterin presidenttikaudella. Vietnamin sodan jälkeen seurasi pian vietnaminkiinalaisten venepakolaisuus sekä Kiinan ja Vietnamin rajasota.

Vallanvaihdoksia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Egyptin presidentti Gamal Abdal Nasser kuoli vuonna 1970 ja uudeksi presidentiksi tuli Anwar Sadat. Puolan puoluejohtaja Wladyslaw Gomulka erosi vuonna 1970 ja hänen seuraajakseen tuli Edward Gierek. Itä-Saksan uudeksi puoluejohtajaksi Walter Ulbrichtin tilalle tuli vuonna 1971 Erich Honecker.

Chilen presidentti Salvador Allende syrjäytettiin kenraali Augusto Pinochetin johtaman oikeistolaisen sotilasjuntan suorittamassa väkivaltaisessa vallankaappauksessa syyskuussa 1973.

Vuosi 1974 oli länsimaissa poikkeuksellisen vilkasta johtajavaihdosten aikaa. Yhdysvaltain presidentti Richard Nixon joutui luopumaan virastaan Watergate-skandaalin vuoksi ja uudeksi presidentiksi tuli varapresidentti Gerald Ford. Edellinen varapresidentti Spiro Agnew oli joutunut eroamaan henkilökohtaisten veroepäselvyyksiensä vuoksi, mikä sekin oli osaltaan nakertanut Nixonin suosiota. Länsi-Saksan liittokansleri Willy Brandt erosi hänen avustajansa Günter Guillaumen paljastuttua Itä-Saksan vakoojaksi ja uudeksi liittokansleriksi tuli Helmut Schmidt. Ranskan presidentti Georges Pompidou kuoli kesken virkakautensa ja hänen seuraajakseen tuli Valéry Giscard d’Estaing. Portugalin sotilashallitus syrjäytettiin niin sanotussa neilikkavallankumouksessa. Myös Kreikan sotilashallitus kaatui ja maasta tuli tasavalta.

Argentiinan presidentti Juan Perón kuoli kesällä 1974 ja uudeksi presidentiksi tuli hänen vaimonsa Isabel Perón. Isabel Perón syrjäytettiin vuonna 1976, jolloin valtaan nousi kenraali Jorge Videlan johtama sotilasjuntta.

Etiopian keisari Haile Selassie syöstiin vallasta vuonna 1974. Vallan otti äärivasemmistolainen sotilashallitus eversti Mengistu Haile Mariamin johdolla. Vuosina 1977−1978 Etiopian ja Somalian välillä käytiin lyhyt mutta verinen Ogadenin sota.

Espanjan valtionpäämies Francisco Franco kuoli vuonna 1975 ja maa palasi monarkiaan Juan Carlos I:n noustessa valtaistuimelle.

Kiinan johtaja Mao Zedong kuoli vuonna 1976 ja niin sanottu neljän kopla kukistui Hua Guofengin ottaessa maan johdon. Kiinan vallanvaihdoksen seurauksena maan suhteet sen eurooppalaiseen liittolaiseen Albaniaan kylmenivät.

Yhdysvaltain uudeksi presidentiksi valittiin syksyllä 1976 Jimmy Carter.

Ruotsin sosialidemokraattinen puolue kärsi tappion syksyn 1976 valtiopäivävaaleissa. Olof Palmen hallitus erosi ja Keskustapuolueen Thorbjörn Fälldin muodosti uuden hallituksen.

Pakistanin presidentiksi vuonna 1972 tullut Zulfikar Ali Bhutto syrjäytettiin kenraali Muhammad Zia ul-Haqin johtamassa vallankaappauksessa vuonna 1977 ja asetettiin syytteeseen erään hänen poliittisen vastustajansa murhasta. Vuonna 1979 Bhutto tuomittiin kuolemaan ja teloitettiin.

Vuoden 1979 aikana monet diktaattorit syöstiin vallasta: Pol Pot Kambodžassa, Idi Amin Ugandassa, Francisco Macías Nguema Päiväntasaajan Guineassa, Bokassa Keski-Afrikassa ja Anastasio Somoza Debayle Nicaraguassa. Iranin šaahi Muhammad Reza Pahlavi luopui vallasta ja lähti maanpakoon, ja maan johtoon nousi ajatollah Khomeini. Etelä-Korean presidentti Park Chung-hee joutui murhan uhriksi. Irakin presidentti Ahmad Hassan al-Bakr erosi ja luovutti vallan serkulleen Saddam Husseinille.

Vaihtoehtoliikkeet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ydinvoimaa − Ei kiitos -merkit levisivät Tanskasta.

Intiaanit järjestivät mielenosoituksia muun muassa Wounded Kneessä. Mustat muslimit protestoivat.

Aika nosti uusia liikkeitä. Ympäristöliike, toisen aallon feminismi, New age -uskonnot ja punk rock nousivat 1970-luvulla. Punk syntyi Englannissa ja vihreys levisi aluksi Saksassa.

Talous

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taloudellisesti 1970-luvun alkupuolen öljykriisi oli pelottava kokemus länsimaille, mutta esimerkiksi Yhdysvalloissa jo sitä ennen oli siirrytty hitaampaan talouskasvuun, suureen inflaatioon ja pysyvään suurehkoon työttömyyteen.

Japanin nousu oli huipussaan muun muassa elektroniikassa, autoteollisuudessa ja laivanvarustuksessa. Monet läntiset teollisuusmaat joutuivat siirtämään tehtaitaan Aasian maihin (etenkin Singaporeen) kyseisten maiden lakien vaatiessa teollisten tuotteiden kokoonpanon kotimaassa.

Kehitysmaista Itä-Aasian ”tiikerit”, kuten Etelä-Korea, Taiwan, Hongkong, Singapore alkoivat päästä vauhtiin. Kiina aloitti Maon kauden jälkeen vuonna 1978 uudistukset kohti markkinavetoisempaa taloutta. Latinalaisessa Amerikassa tuontia korvaava teollistuminen alkoi yskiä yhä pahemmin vuosikymmenen loppua kohden. Vallitsevassa kehitysajattelussa 1970-luvun suuntaus olivat perustarpeet, joita pyrittiin tyydyttämään aikaisempaa suoremmin. Tällaista ajattelua edusti esimerkiksi Maailmanpankin Robert McNamara. Kehitysmaiden velkakriisi alkoi kehittyä pankkien lainatessa niille öljyntuottajamaiden talletusten vuoksi halventunutta rahaa ja teollisuusmaiden talouspolitiikan nostaessa kansainvälisiä korkoja. Tätä ei kuitenkaan vielä juuri huomattu. Kehitysmaat vaativat kansainvälisillä foorumeilla Uutta kansainvälistä talousjärjestystä, joka oli kasa talouspoliittisia toimenpiteitä maailmantalouden muuttamiseksi kehitysmaille suosiollisempaan suuntaan.

Tiede ja tekniikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Oranssit ja ruskeat värisävyt olivat 1970-luvulla suosiossa. Kuvassa Suomessa koottu Husqvarna 3600 -ompelukone.

Nasan Apollo-ohjelma lopetettiin ennenaikaisesti. Avaruussukkulan rakentamisen suuret kustannusylitykset ja viivästymiset herättivät epäluottamusta tekniikkaan, ydintekniikkaa kohtaan esitettiin pelonsekaista kritiikkiä.

Yhdysvallat siirtyi lyijyttömän bensiinin käyttäjäksi.

Kvartsikide-kellot tulivat, ja esimerkiksi rannekelloja ei enää tarvinnut vetää.[1]

Mikroprosessorit keksittiin ja niitä alettiin käyttää jo kulutustuotteissakin. Muita vuosikymmenen keksintöjä ovat muun muassa taskulaskin. Edellisellä vuosikymmenellä keksitty C-kasetti teki läpimurtonsa. Maailman ensimmäinen pelikonsoli Magnavox Odyssey julkaistiin 1972. 1980-luvulla läpimurron tehnyt VHS-formaatti julkaistiin 1976. Aikakauden tietokoneita olivat muun muassa Commodore PET, Apple II, TRS-80 ja Atarin 8-bittiset.

Kirjallisuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuudessa Nobel-palkinto annettiin vuosikymmenen alussa Aleksandr Solženitsynille kirjoista Syöpäosasto, Ivan Denisovitšin päivä ja Vankileirien saaristo, joissa kerrottiin Neuvostoliiton vankileireistä ja niiden kieltämisestä.

Muita kirjailijoita:

Musiikki

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pink Floyd vuonna 1973.
Led Zeppelin vuonna 1977.

Elokuva

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1970-luvun kulttuurissa kritisoitiin ”järjestelmää”, muun muassa Francis Ford Coppolan Kummisetä-elokuvissa (1972, 1974) mafiosot esitettiin korruptoituneita poliiseja kunniallisempina. Clint Eastwoodin italowesternit ja Likainen Harry(1971) kertoivat raa’asti menneestä ja nykyhetkestä. Ihanteellista mennyttä etsittiin elokuvassa Svengijengi ’62. Myös Grease ja muut nuortenelokuvat ihannoivat menneiden vuosien rock and roll -kulttuuria. Suurta seikkailua edustivat James Bond -elokuvat sekä George Lucasin Tähtien sota. Erityisen menestynyt oli Steven Spielbergin jännityselokuva Tappajahai (1975).

Vuosikymmenen merkkiteoksiin kuuluivat venäläisen Andrei Tarkovskin Peili (1975), Martin Scorsesen Taksikuski (1976) sekä Francis Ford Coppolan Vietnamin sotaa kuvaava Ilmestyskirja. Nyt (1979). Samaa sotaa kuvasi vuoden 1978 Kauriinmetsästäjä. Rainer Werner Fassbinder ja Werner Herzog edustivat uutta saksalaista elokuvaa. Merkittäviä tieteiselokuvia olivat Stanley Kubrickin Kellopeliappelsiini (1971) ja Ridley Scottin Alien (1979). Menestyneitä kauhuelokuvia olivat muun muassa Manaaja (1973), Texasin moottorisahamurhat (1974) ja Carrie (1976, Suomen ensi-ilta vasta 1991).

Kaksi 1970-luvun filmitähteä: John Travolta ja Olivia Newton-John. Travolta levitti diskokulttuurin suosiota elokuvassa Saturday Night Fever – lauantai-illan huumaa.

Brittiläisen Monty Python -koomikkoryhmän elokuviin kuuluivat Monty Python and the Holy Grail (1975) ja Brianin elämä (1979). Vuosikymmenen ilmiöitä olivat myös katastrofielokuvat sekä seksiviritteiset elokuvat kuten Bernardo Bertoluccin Viimeinen tango Pariisissa (1972). Edellisen vuosikymmenen hippiliikettä kuvasi musikaalifilmatisointi Hair (1979).

Vuosikymmenen ohjaajanimiä olivat Woody Allen, Robert Altman, Dario Argento, Bernardo Bertolucci, Michael Cimino, Mel Brooks, John Carpenter, Bob Fosse, William Friedkin, Akira Kurosawa, Brian De Palma, Roman Polański, Terry Gilliam, Sidney Lumet, Terrence Malick, David Lean, Sam Peckinpah, François Truffaut, Pier Paolo Pasolini, Don Siegel, Dalton Trumbo, Luchino Visconti, Federico Fellini, George A. Romero, Sydney Pollack, Alan J. Pakula, Alejandro Jodorowsky, Elia Kazan ja Peter Weir. Näyttelijöitä olivat yhdysvaltalaiset Marlon Brando, Charles Bronson, Farrah Fawcett, Dustin Hoffman, Shirley MacLaine, Al Pacino, Steve McQueen, Paul Newman ja Jack Nicholson, englantilainen Peter Sellers, hongkongilainen Bruce Lee, intialainen Amitabh Bachchan ja norjalainen Liv Ullmann.

1970-luvulla Suomessa ensi-iltansa saaneista elokuvista katsotuimmiksi nousivat Yksi lensi yli käenpesän (789 409 katsojaa), Papillon (739 320 katsojaa) ja Maa on syntinen laulu (711 628 katsojaa).[2]

Televisio

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muoti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
1970-luvun hius- ja vaatemuotia.
1970-luvun muotia hapsuineen.

1970-luku sisälsi useita eri tyylejä, kuten esimerkiksi hippityyli, diskomuoti, rockmuoti, new age -tyyli, vihreän aatteen tyyli.

  • korkeat korot, tolppakorkokengät ja paksut kengänpohjat sekä naisilla että miehillä
  • leveät lahkeet, vuosikymmenen loppupuolella lahkeet kapenivat
  • afrokampaus
  • suurilinssiset paksusankaiset silmälasit
  • lakkanailonpusakat ja -takit
  • värjätyt hiukset
  • 1970-luvun lopulla punk-muoti: irokeesihiustyyli, niitit vaatteissa

Naisten muoti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • mikroshortsit
  • catsuit
  • pallokuvioiset leningit

Miesten muoti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Urheilu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1970-luvulla käytiin kesäolympialaiset 1972, talviolympialaiset 1972, kesäolympialaiset 1976 ja talviolympialaiset 1976. Suomen menestynein urheilija oli Lasse Virén joka voitti 4 olympiakultaa pitkien matkojen 5000 ja 10 000 metrin juoksuissa .

Urheilijoita:

Uskonto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Idän uskonnot ja new age kiinnostivat. Yhdysvalloissa nousi monia TV-evankelistoja niin suuriksi tekijöiksi, että 1980-luvulta lähtien he vaikuttivat Yhdysvaltain liittovaltion poliittisiin ratkaisuihin.

Kansan temppeli oli yhdysvaltalaisen Jim Jonesin johtama kultti, jonka lähes kaikki jäsenet, 900 tappoivat itsensä tai surmattiin Guyanan viidakossa 18. marraskuuta 1978.

Henkilöitä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Poliitikkoja ja johtajia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ https://global.epson.com/company/corporate_history/milestone_products/pdf/05_35sq.pdf (Arkistoitu – Internet Archive) Astron
  2. ↑ Silius, Raimo: Studio 14, Elokuvan vuosikirja 1984, s. 166. Helsinki: Suomen elokuvasäätiö, 1984. ISBN 951-9349-37-5 . Elokuvien katsojamäärät ensi-illasta vuoteen 1983 saakka.
  3. ↑ Sassi, Mirja: Mirja Sassin erkkeriullakko. Helsingin Sanomat, 14.12.1974, s. 17. Näköislehden aukeama (tilaajille).

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Zetterberg, Seppo (toim.): Muutosten vuosisata 7, 1961–1973. (History of the 20th Century) WSOY, 1995. ISBN 951-0-1-8424-1
  • Zetterberg, Seppo (toim.): Muutosten vuosisata 8, 1974–. (History of the 20th Century) WSOY, 1995. ISBN 951-0-18425-X

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta 1970-luku.

 

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=1970-luku&oldid=22702439”