Ero sivun ”Suomen suuriruhtinaskunnan valtiopäivät” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
→Valtiopäivät ja puhemiehet: väärä frey |
|||
| Rivi 158: | Rivi 158: | ||
| [[Johan August von Born]] |
| [[Johan August von Born]] |
||
| [[Edvard Bergenheim]] |
| [[Edvard Bergenheim]] |
||
| [[Alexander Frey]] –14.6.1877</BR>[[Georg Wallgren]] 14.6.1877– |
| [[Alexander Reinhold Frey|Alexander R. Frey]] –14.6.1877</BR>[[Georg Wallgren]] 14.6.1877– |
||
|[[Carl Johan Slotte]] |
|[[Carl Johan Slotte]] |
||
|- |
|- |
||
Versio 14. joulukuuta 2013 kello 14.30
Suomen suuriruhtinaskunnan valtiopäivät järjestettiin säätyvaltiopäivinä 1809 sekä vuosina 1863–1906, jolloin nelikamarinen säätyvaltiopäivälaitos alkoi olla loppuaikoinaan teollistumisen vuoksi eurooppalaisesti nähtynä vanhentunut.
Ruotsin ja Suomen kehitys
Ruotsin kuningaskunnassa oli siirrytty säätyvaltiopäivistä 1865 kaksikamariseen valtiopäiväjärjestykseen, joka Ruotsissa muuttui yksikamariseksi verrattain myöhään. Suomessa yksikamariseen valtiopäiväkäytäntöön siirryttiin eduskunnan ja ensimmäisten eduskuntavaalien yhteydessä 1907. Lisäksi eduskunta kokoontui joka vuosi jatkuvasti valtiopäiville eikä vain pääsääntöisesti joka kolmas vuoksi niin kuin säätyvaltiopäivät Suomessa.
Suomessa ei haluttu suuria muutoksia, koska virkavaltaisuuden ajan 1809–1863 katsottiin suojelevan Suomen autonomiaa, jota venäläisestä näkökulmasta ei oltu 1809 tarkoitettu pysyväksi autonomiaksi, vaan olojen vakiinnuttamiseksi tuon ajan tapaan.
Porvoon maapäivistä Suomen suuriruhtinaskunnan valtiopäiviin
Porvoon maapäivät järjestettiin Suomen sodan aikana 1809. Sen jälkeen valtiopäiviä alettiin järjestää säännönmukaisesti vuodesta 1863 lähtien.
Kokoontumispaikat
Neljä säätyä kokoontuivat kaikki erikseen. Porvoossa aatelis- ja porvarissäädyt kokoontuivat raatihuoneella, pappissääty kymnaasin talossa ja talonpoikaissääty laamanni A. F. Orraeuksen talossa. Kaikilla Helsingissä pidetyillä valtiopäivillä 1863–1906 aatelissääty saattoi kokoontua omissa tiloissaan Ritarihuoneella, joka oli valmistunut jo 1861. Aatelittomia säätyjä varten valmistui 1891 Helsinkiin Säätytalo; sitä ennen ne joutuivat kokoontumaan sekalaisissa paikoissa pääkaupungissa. Vuosien 1863–1864 ja 1867 valtiopäivillä kaikki aatelittomat säädyt saivat käyttää Ritarihuoneen tiloja; porvaris- ja pappissääty kokoontuivat siellä myös 1872 ja pappissääty vielä 1877–1878. Talonpoikaissääty kokoontui 1870-luvulla Kruununhaassa osoitteissa Mariankatu 13 ja 4, porvarissääty 1877–1878 Helsingin seurahuoneen (nykyinen kaupungintalo) ja ylioppilastalon juhlasaleissa. Vuoden 1882 valtiopäivillä kaikki aatelittomat säädyt kokoontuivat Rikhardinkadun kirjastossa (sekä talonpoikaissääty myös Polyteknillisen opiston talossa Hietalahdentorin vierellä) ja 1888 Ateneumissa. Vuoden 1885 valtiopäivillä porvarissääty käytti ylioppilastaloa ja Nylands Nationin tiloja Kasarmikadulla sekä pappissääty Yksityisen suomalaisen tyttökoulun ja talonpoikaissääty Saksalaisen tyttökoulun juhlasalia.[1]
Valtiosäännön kehittyminen yhdistys- ja vakuuskirjasta
Ensimmäinen Suomen autonomian aikainen valtiopäiväjärjestys annettiin 1869. Muita Suomen suuriruhtinaskunnan valtiopäiviä sääteleviä normeja olivat keisarilliset julistukset 1879, 1886 ja 1897. Suomen suuriruhtinaskunnan valtiopäiväjärjestys 1869 hyväksyttiin jo valtiopäivillä 1867, ja se toi valtiopäivätoimintaan selkeyttä, koska siihen mennessä oli pääasiassa vain tulkittu Ruotsin kuningaskunnan aikaista yhdistys- ja vakuuskirjaa ja muita normeja. Kustaa III:n aikaansaama yhdistys- ja vakuuskirja oli poistanut valtiopäiviltä oikeuden valtiopäiväaloitteisiin, minkä vuoksi aloitteita oli tehtävä anomuksina hallitsijalle, käytännössä Suomen senaatille, joka vastasi hallitusta ja senaatin puheenjohtajalle, joka oli hallitsijaa vastaava ja edustava korkein virkamies Suomessa.
Suomen suuriruhtinaan tai kenraalikuvernöörin valtiopäivien avajaiset
Valtiopäivien avaamien oli Venäjän keisarin tärkeimpiä valtiollisia toimia Suomen suuriruhtinaana. Venäjän keisarin perustuslaillisesti rajoitettu Suomen suuriruhtinuus perustui puolestaan Ruotsin vallan aikaiseen Kustaa III:n valtiosääntöön 1772 sekä yhdistys- ja vakuuskirjaan vuodelta 1789. Perusteena tälle käytettiin Aleksanteri I:n Porvoon tuomiokirkossa antamaa hallitsijanvakuutusta, jonka perusteella rakennettiin nimellisestä 1500-luvulta periytyneestä, mutta valtiollisesti merkityksettömästä Suomen suuriruhtinaskunnasta todellinen autonomia, jolla oli kansallinen armeija, oma raha sekä oma tullilaitos.
Säätyvaltiopäivien säätyjakoinen edustuksellisuus
Valtiopäivillä Suomen aatelia edusti jokaisen suvun päämies. Viimeisillä varsinaisilla säätyvaltiopäivillä 1904–1905 oli 201 aateliston edustajaa. Pappissäädystä oli yleensä noin 40 edustajaa, porvaristosta noin 30–70, määrän lisääntyessä kaupungistumisen myötä säätyvaltiopäivien loppuun saakka. Talonpoikaissääty valitsi 70 valtiopäivämiestä tuomiokunnittain. Aluksi säätyvaltiopäiviä pidettiin viiden vuoden välein, mutta vuodesta 1882 alkaen kolmen vuoden välein.
Papiston edustajina piispat olivat itseoikeutettuja ja muut edustajat valittiin hiippakunnittain. V.1869 valtiopäiväjärjestyksessä säädyn edustuksellisuus laajeni siten, että yliopisto sai kaksi edustajaa ja kunkin hiippakunnan oppikoulunopettajat edustajan. Jokaisen kaupungin porvaristolla oli oikeus omaan edustajaan. Lisäksi v. 1869 valtiopäiväjärjestys antoi yli 6000 asukkaan kaupungeille oikeuden edustajaan jokaista alkavaa 6000:a asukasta kohti. Toisaalta pienet, alle 1500 asukkaan kaupungit saattoivat lähettää kulujen vähentämiseksi yhteisen edustajan. Porvarissäädyn edustajanvaalissa äänioikeutettuja ja vaalikelpoisia olivat kaupungin verollepannut porvarit, laivanvarustajat, tehtailijat, privilegioidut elinkeinonharjoittajat, talonomistajat sekä pormestarit ja raatimiehet. Kunkin äänimäärä perustui maksettuihin veroäyreihin, joskin monissa kaupungeissa enimmäisäänimäärä oli rajoitettu. Vaali oli toisin paikoin välillinen, eli perustui valitsijamiesjärjestelmään.[2]
Talonpoikaissääty sai v.1869 valtiopäiväjärjestyksen mukaan yhden edustajansa tuomiokunnasta sen väkiluvusta riippumatta. Tuomiokuntien lukumäärän mukaisesti v. 1872 valtiopäivillä oli 56 ja vuosien 1905-1906 valtiopäivillä 64 edustajaa. Valtiopäivämiehen vaalin suorittivat valitsijamiehet, joita jokaisesta kunnasta saatiin valita yksi sekä lisäksi yksi kutakin 2000 henkikirjoitettua asukasta kohti. Valitsijamiehen vaaliin kuntakokouksessa saivat osallistua miehet, joilla oli kunnassa manttaaliin pantua maata tai jotka vuokrasivat tai pysyvällä oikeudella hallitsivat kruununtilaa tms.[2]
Saksan valtakunnan uhka Venäjälle ja yritys suomalaisen asevelvollisuuden laajentamiseksi koko Venäjän keisarikuntaan
Lisäksi järjestettiin ylimääräiset valtiopäivät 1899 suomalaisen asevelvollisuuden laajentamiseksi koko Venäjän keisarikuntaa koskevaksi, mikä ei onnistunut sekä 1905–1906 säätyvaltiopäiväjärjestelmän korvaamiseksi eduskunnalla, mikä toteutui 1906. 1907 pidettiin ensimmäiset eduskuntavaalit.
Ylimääräisiä valtiopäiviä järjestettiin kahdet. Ensimmäiset ylimääräiset säätyvaltiopäivät olivat 1899, joilla pyrittiin järjestämään Suomen suuriruhtinaskunnan sotaväki Venäjän keisarikunnan sotaväen yhteyteen ilman kansallisia rajoituksia asevelvollisuudessa. Ainoa Suomen suuriruhtinaskunnan ulkoiseen palvelukseen velvoitettu joukko-osasto oli Helsingissä sijaitseva Suomen kaarti. Muut yksiköt oli tarkoitettu vain Suomen suuriruhtinaskunnan aluepuolustamiseen ilman velvollisuutta osallistua Venäjän keisarikunnan muilla alueilla tapahtuviin sotatoimiin. Venäläisten, lähinnä Venäjän sotaministeri Kuropatkinin näkökulmasta valtiopäivät eivät onnistuneet, koska valtiopäivät torjui hankkeen.
Eduskunnan perustaminen
Toiset ylimääräiset valtiopäivät järjestettiin 1905-1906. Niiden tarkoituksena oli säätyvaltiopäivien lakkauttaminen ja eduskuntajärjestelmään siirtyminen eduskuntavaaleista 1907 alkaen. Uudistus toteutettiin ja säätyvaltiopäivät lakkasivat olemasta. Poikkeukseksi naisten ja vähän veroa maksavien tai veroa maksamattomien äänioikeudesta jäi kunnallinen äänioikeus, joka päätettiin muutettavaksi 1917 ja toteutui 1919 kunnallisvaaleissa ensimmäistä kertaa.
Vuosien 1905–1906 ylimääräiset valtiopäivät säätivät eduskuntauudistuksesta. Ensimmäiset eduskuntavaalit pidettiin 1907. Siitä lähtien eduskunta kokoontui joka vuosi, ja sen vuotuisista kokoontumiskausista käytettiin edelleen nimitystä valtiopäivät.
Valiokunnat
Erityisten asioiden käsittelemiseksi valtiopäivämiehet ryhmittäytyivät valiokunniksi, joiden määrä lisääntyi Suomen suuriruhtinaskunnan loppuaikoihin mennessä. Valiokuntia oli vakinaisia ja tilapäisiä, joita saatettiin perustaa vain yksiä valtiopäiviä varten laajakantoisen asian tai asiaryhmän käsittelemiseksi. Tällaisia asioita olivat mm. kirkkolain uudistaminen, jota varten perustettiin kirkkolakivaliokunta sekä rautateiden rakentaminen, jota varten perustettiin rautatievaliokunta.
Koska valtiopäivillä ei ollut aluksi yhdistys- ja vakuuskirjan tulkinnan vuoksi oikeutta aloitteisiin, minkä vuoksi ainoat aloitteet saattoivat tulla Suomen suuriruhtinaalta tai Suomen senaatilta, jota puheenjohti muodollisesti hallitsijaa edustava kenraalikuvernööri, vaikkakin käytännössä Suomen senaatin talousosaston puheenjohtaja, jonka mukaan senaatit nimettiin niin kuin hallitukset myöhemmin nimettiin ja nimetään puheenjohtajansa pääministerin mukaan, oli valtiopäivillä sekä säätyjen yleinen valitusvaliokunta että asioiden esivalmistelua varten erikoisia valitusvaliokuntia, joita oli ainakin talonpoikaissäädyssä.
| valtiopäivät | valiokunnat | keskeiset asiat | muuta |
|---|---|---|---|
| 1809 | siviili- ja talousvaliokunta raha-asiainvaliokunta [3] |
hallinnon jatkaminen sovelletun Ruotsin valtiosäännön mukaan edelleen muodollisesti meneillään olevan Suomen sodan aikana | Venäjän keisarina itsevaltiaan Aleksanteri I:n sitominen seuraajineen hallitsijanvakuutuksella perustuslailliseen hallintotapaan Suomen suuriruhtinaana Suomessa |
| 1863–1864 | toimitusvaliokunta talousvaliokunta valtiovarainvaliokunta suostuntavaliokunta pankkivaliokunta yleinen valitusvaliokunta |
kolmen vuoden välein tapahtuvan säännöllisesti jatkuvan valtiopäivätoiminnan järjestäminen sekä kuntien erottaminen hallinnollisesti seurakunnista | vuoden 1865 kunnallisasetus säätyvaliokunta eli tammikuun valiokunta 20. tammikuuta – 6. maaliskuuta 1862 |
| 1867 | valtiopäiväjärjestyksen säätäminen | perustuslakikomitean esityksestä karsittu vuoden 1869 valtiopäiväjärjestys [4], joka kumosi yhdistys- ja vakuuskirjan valtiopäiväaloitekiellon säädyiltä perustuslaillisia kysymyksiä lukuun ottamatta. | |
| 1872 | fennomaanit ja svekomaanit vakiinnuttivat asemansa keskeisimpinä valtiopäiväpuolueina [5] | ||
| 1877 | |||
| 1882 | |||
| 1885 | |||
| 1888 | |||
| 1891 | |||
| 1894 | |||
| 1897 | |||
| ylimääräiset 1899 | yritys suomalaisen asevelvollisuuden laajentamiseksi koko Venäjän keisarikuntaan | laajan asevelvollisuuden vaatimus korvattiin sotilasmiljoonilla | |
| 1900 | |||
| 1904–1905 | |||
| 1905–1906 | säätyvaltiopäivien lakkauttaminen ja eduskunnan perustaminen | eduskuntavaalit 1907 |
Valtiopäivät ja puhemiehet
Suomen suuriruhtinaskunnan säätyvaltiopäivät ja säätyjen puhemiehet:
Vuodesta 1907 lähtien eduskunta kokoontui vuosittain valtiopäiville.
Lähteet
- ↑ Säätyvaltiopäivien ajankohdat ja kokoontumispaikat Eduskunnan arkisto. Viitattu 1.8.2012.
- ↑ a b Renvall, Pentti (toim.): Suomalaisen kansanvallan kehitys. 2. painos. WSOY. Helsinki 1965.
- ↑ http://www.wanhalaamanni.com/suomi/ajankoht16.html
- ↑ http://www.eduskunta.fi/historia/fin/saadyt3.htm
- ↑ Eduskunnan historiaa. Eduskunta. Viitattu 21.6.2011.
- ↑ http://www.kolumbus.fi/taglarsson/dokumentit/finps.htm