Tuomas Gerdt
Kaiho Tuomas Albin Gerdt (28. toukokuuta 1922 Heinävesi – 1. marraskuuta 2020 Helsinki[1]) oli Mannerheim-ristin ritari numero 95 ja 191 ritarista viimeinen elossa ollut.[2][3] Taistelulähettialiupseerina Jalkaväkirykmentti 7:ssä palvellut Gerdt nimitettiin Mannerheim-ristin ritariksi 8. syyskuuta 1942. Nimityshetkellä Gerdt oli sotilasarvoltaan kersantti. 13. marraskuuta 1944 kotiutettu Gerdt työskenteli sotien jälkeen konttoristina ja työnjohtajana Oy Wilh. Schauman Ab:ssä sekä konttoripäällikkönä Oy Kaukas Ab:ssä ja Kymmene Oy:ssä.[4] Gerdt toimi myös Ritarisäätiön puheenjohtajana.[5]
| Tuomas Gerdt | |
|---|---|
 Tuomas Gerdt |
|
| Henkilötiedot | |
| Muut nimet | Kaiho Tuomas Albin Gerdt |
| Syntynyt | 28. toukokuuta 1922 Heinävesi |
| Kuollut | 1. marraskuuta 2020 (98 vuotta) Helsinki |
| Sotilashenkilö | |
| Sotilasarvo | Kapteeni |
Sodan aikana
muokkaaTuomas Gerdt toimi jatkosodan hyökkäysvaiheen alkaessa konekiväärijoukkueen johtajan taistelulähettinä. Gerdt joutui pitämään yhteyttä komppanianpäällikköön ankarassa tykkitulessa Pääsiäisvaaran taisteluissa 1. heinäkuuta 1941. Hän haavoittui luodista päähän samana päivänä, mutta palasi yksikköönsä jo elokuussa toimien taistelulähettialiupseerina. [6]
Elokuussa 1941 käydyissä Mensuvaaran taisteluissa Gerdtin täytyi pitää yhteyttä konekiväärijoukkueen johtajan ja kiväärikomppanian päällikön välillä erittäin vaikeissa olosuhteissa sekä toimimaan usein itsenäisesti. Gerdtin esimerkillinen toiminta sai kiväärikomppanian kulkemaan yli aukean, joka oli ankaran vihollistulen alaisena. Vihollisen tehdessä ylläkön, Gerdt lähti oma-aloitteisesti hakemaan tykistön apua. Matkan aikana Gerdt joutui ylittämään erään maastokohdan, jota vihollinen tulitti noin 10 konekiväärillä, yli 10 pikakiväärillä ja konepistoolilla keskittäen samaan maastokohtaan yhtäjaksoisesti raskaitten kranaatinheittimien tulen. Tällä teolla Gerdt pelasti komppaniansa suurilta tappioilta.
Heinäkuussa 1942 Sevastopolin tukikohdasta käydyissä taisteluissa Gerdt toimi JR 7:n 12. komppanian (konekivääri) päällikön lähettinä, mutta osallistui vapaaehtoisena vastahyökkäykseen. Hän avasi konepistoolilla aseistautuneena hyökkäyksen kärjessä tietä tuhoten useita vihollisia. Gerdt eteni jälleen ensimmäisenä miehenä joukkueen saatua uuden toimintasuunnan. Hän vaikutti henkilökohtaisella toiminnallaan ratkaisevasti tukikohdan kärjen haltuunottoon. Tällöin Gerdt otti myös viisi vankia.
| ” | Monissa muissa kiperissä tilanteissa on hän kylmäverisesti ja itseään säästämättä suorittanut tekoja, joitten arvon tuntee vain sellainen, joka on joutunut johtamaan joukkoja tilanteissa, milloin kaikki muut yhteydet ovat poikki ja milloin vain miehinen kunto ja urhoollisuus voivat toimittaa perille annetut käskyt ja ilmoitukset.
20.–21.7.42 Kannaksella ”Sevastopolista” käydyn taistelun aikana ilmoittautui alikersantti Gerdt vapaaehtoisena vastaiskua tekemään määrättyyn osastoon. Ensimmäisenä miehenä syöksyi hän eteenpäin tuhoten konepistoolillaan ja käsikranaateilla kymmeniä vihollisia pyrkien aina pahimpaan ja ratkaisevimpaan paikkaan. Vihollisen erittäin ankarasta tulesta välittämättä kantoi hän kuolettavasti haavoittuneen kapteeni Tofferin suojaan jatkaen sitten taistelua reippaana ja rohkeana aina haavoittumiseensa saakka. Hänen esikuvansa vaikutti suuresti viimeisen vastaiskun onnistumiseen. |
” |
– Ote ylipäällikkö Mannerheimin virallisista nimitysperusteluista 8. syyskuuta 1942.[7] | ||
Gerdt osallistui Sevastopolin tukikohdan valtaamiseen takaisin viholliselta. Kun kolmannen kerran otettiin yhteen 21. heinäkuuta, huomasi Gerdt esimiehensä, kapteeni Caj Tofferin makaavan pahoin loukkaantuneena kranaattien repimässä maastokohdassa. Gerdt kantoi kuolettavasti haavoittuneen Tofferin suojaan kiivaasta ja yhtäjaksoisesta tykistötulesta välittämättä. Ylipäällikkö Mannerheim nimitti Tofferin ritarikseen vielä samana päivänä. Gerdt palasi taisteluihin, mutta haavoittui kasvoihin osuneesta sormenpään kokoisesta tankoammuksesta. Ollessaan sotasairaalassa Gerdt sai ensin kuulla ylennyksestään kersantiksi ja sittemmin nimityksestään ritariksi.
Gerdt lähetettiin Upseerikouluun Niinisaloon sen jälkeen, kun hän oli toipunut sotasairaalassa neljä kuukautta. Gerdt osallistui kesäkuussa 1944 rajuihin Siiranmäen taisteluihin, jossa hän haavoittui kolmannen kerran luodista. Ennen loukkaantumistaan vänrikiksi ylennetty Gerdt johti tynkäjoukkuetta, joka teki menestyksekkäitä vastaiskuja vihollisen karkottamiseksi. Gerdt toipui sairaalassa ja pystyi palaamaan rykmenttiinsä (JR 7) Äyräpään-Vuosalmen taisteluiden hiljennyttyä. Hänet kotiutettiin 13. marraskuuta 1944.
Kannaksen Ryhmän komentajan, kenraaliluutnantti Harald Öhquistin 24. heinäkuuta 1942 allekirjoittama esitys Mannerheim-ristin myöntämisestä Gerdtille lähetettiin Päämajaan creed-sanomana. 2. Divisioonan komentajan, kenraalimajuri A. E. Martolan allekirjoittama ja divisioonan esikuntapäällikön, everstiluutnantti Adolf Ehrnroothin varmentama kirjallinen esitys kirjattiin Päämajan komento-osastolla 27. heinäkuuta 1942. Komentoesikunnan päällikön esittelyssä puollettiin kenraaliluutnantti Öhquistin esitystä, että Gerdtille myönnettäisiin Mannerheim-risti. Ylipäällikkö Mannerheim nimitti Gerdtin 8. syyskuuta 1942 Vapaudenristin 2. luokan Mannerheim-ristin ritariksi numero 95.
Jatkosodan aikana Gerdt yleni alikersantista vänrikiksi. Viimeinen ylennys kapteeniksi tuli reservissä vuonna 1968.[4]
Sodan jälkeen
muokkaaGerdt avioitui 9. kesäkuuta 1946 Lea Marjatta Kososen (1925–2013) kanssa. He saivat kaksi lasta.[8][9]
Gerdt toimi Oy Kaukas Ab:n ja Kymmene Oy:n metsähallinnon konttoripäällikkönä Lappeenrannassa vuosina 1971–1987. Gerdt toimi Mannerheim-ristin ritareiden säätiön hallituksen puheenjohtajana vuodesta 1998 lähtien.[4] 1940- ja 1950-luvulla Gerdt pesäpalloili Savonlinnan Pallokerhon suomensarjajoukkueessa.[10]
Presidentti Martti Ahtisaari aloitti vuonna 1994 perinteen kutsumalla kaikki elossa olevat ritarit Linnan juhliin, ja ritarit ovat tuosta alkaen perinteisesti saapuneet ensimmäisinä kättelemään presidenttiä. Gerdt oli yli vuosikymmenen ainoa ritari Linnan juhlissa, sillä ritari Heikki Nykänen ei terveydellisistä syistä enää vuoden 2006 jälkeen kyennyt saapumaan juhliin. Gerdt osallistui ainoana ritarina vuosien 2008, 2009, 2010, 2012, 2014 ja 2015 itsenäisyyspäivän vastaanotoille. Gerdt kätteli puolisonsa Lea Gerdtin kanssa ensimmäisenä tasavallan presidentti Tarja Halosta sekä vuodesta 2012 Sauli Niinistöä.[11] 2010-luvun Linnan juhlissa Gerdt oli ilman puolisoaan, joka kärsi selkävaivoista.
Gerdt osallistui myös 27. huhtikuuta 2012 kansallisen veteraanipäivän tilaisuuteen Espoossa ainoana elossa olevana Mannerheim-ristin ritarina.[12] Kesäkuussa 2014 Gerdt osallistui puolustusvoimain lippujuhlan päivän juhlallisuuksiin Lappeenrannassa, missä hän myös vastaanotti ohimarssin kenraaliluutnantti Mika Peltosen ja Lappeenrannan kaupunginjohtajan Kimmo Jarvan kanssa.[13] Kansallisena veteraanipäivänä 2017 Gerdt osallistui veteraanipäivän pääjuhlaan Lahdessa.[14]
Gerdt kuoli 1. marraskuuta 2020 98-vuotiaana. Hän oli viimeinen elossa ollut Mannerheim-ristin ritari. Hänet haudattiin Lappeenrannan Lepolan hautausmaalle 28. marraskuuta sotilaallisin kunnianosoituksin. Paikalla hautajaisissa olivat muun muassa presidentti Sauli Niinistö, puolustusministeri Antti Kaikkonen ja puolustusvoimain komentaja Timo Kivinen.[15] Lappeenrannan kaupunki kertoi nimeävänsä Lauritsalassa Lauritsalatalon yhteydessä sijaitsevan puistoalueen Gerdtin mukaan Tuomas Gerdtin puistoksi. Gerdt vietti valtaosan elämästään jatkosodan jälkeen nimenomaan Lauritsalassa.[16]
Lähteet
muokkaa- Hurmerinta, Ilmari; Viitanen, Jukka: Suomen puolesta, Mannerheim-ristin ritarit 1941–1945. Jyväskylä: Gummerus, 2004. ISBN 951-20-6224-0
- Hurmerinta, Ilmari (toim.): Mannerheim-ristin ritarit: Ritarimatrikkeli. Helsinki: Mannerheim-ristin ritarien säätiö, 2008. ISBN 978-952-92-3268-0
Viitteet
muokkaa- ↑ Viimeinen elossa ollut Mannerheim-ristin ritari Tuomas Gerdt on kuollut Helsingin Sanomat. 1.11.2020. Viitattu 1.11.2020.
- ↑ Hurmerinta, Viitanen 2004 s. 73
- ↑ Antti Karjalainen: Viimeinen Mannerheim-ristin ritari Tuomas Gerdt on kuollut Ilta-Sanomat. 1.11.2020. Helsinki: Sanoma Oyj. Viitattu 1.11.2020.
- ↑ a b c Hurmerinta 2008 s. 62
- ↑ Toivonen, Janne: Heikki Nykänen kuollut, vain yksi Mannerheim-ritari jäljellä Helsingin Sanomat. 7.12.2011. Viitattu 1.11.2020.
- ↑ Ulla Appelsin: Kun sota päättyi, suomalaiset lauloivat rajalla isänmaallisen laulun Mannerheim-ristin ritari Tuomas Gerdtin johdolla – ja entinen vihollinen teki kunniaa 6.12.2017. is.fi. Viitattu 14.11.2019.
- ↑ Hurmerinta 2008 s. 63
- ↑ Ilta-Sanomien erikoislehti Marskin ritarit (ollut myynnissä 3.11.2011 alkaen) sivu 9
- ↑ Kuolinilmoitus, Helsingin Sanomat 10.2.2013 sivu 32
- ↑ Pesäpalloilija Tuomas Gerdt, 86, kättelee ensimmäisenä presidenttiä pesis.fi. 5.12.2008. Pesäpalloliitto. Viitattu 6.12.2011.
- ↑ Linnaan vain yksi Mannerheimin ritari. Keskisuomalainen, 27.11.2008. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 4.12.2008.
- ↑ Pietiläinen, Jari: Kansallinen veteraanijuhla kokosi sukupolvet Barona-areenalle helsinginuutiset.fi. 27.4.2012. Vantaa: Suomen Lehtiyhtymä. Arkistoitu 7.6.2014. Viitattu 23.5.2012.
- ↑ Tuomas Gerdt osallistuu Lappeenrannan valtakunnalliseen paraatiin esaimaa.fi. 29.5.2014. Etelä-Saimaa. Arkistoitu 6.6.2014. Viitattu 5.6.2014.
- ↑ Kansallinen veteraanipäivä palasi juurilleen Lahteen – katso sinivalkoisen juhlan tunnelmat kuvina Yle Uutiset. Viitattu 1.11.2020.
- ↑ Kivimäki, Petri: Mannerheim-ristin ritari Tuomas Gerdtin hautajaiset Yle Uutiset. 28.11.2020. Viitattu 28.11.2020.
- ↑ Ylönen, Ulla: Mannerheim-ristin ritari Tuomas Gerdtille nimikkopuisto kotinurkille Lappeenrannan Lauritsalaan Yle Uutiset. 24.11.2020. Viitattu 28.11.2020.