Hadrianus
Caesar Publius Aelius Traianus Hadrianus Augustus (synt. Publius Aelius Hadrianus, yleisesti Hadrianus) (24. tammikuuta 76 – 10. heinäkuuta 138) oli Rooman keisari, joka hallitsi vuosina 117–138.
| Hadrianus | |
|---|---|
 | |
| Rooman keisari | |
| Valtakausi | 9. elokuuta 117 – 10. heinäkuuta 138 |
| Edeltäjä | Trajanus |
| Seuraaja | Antoninus Pius |
| Syntynyt |
24. tammikuuta 76 Italica, Hispania |
| Kuollut |
10. heinäkuuta 138 (62 vuotta) Baiae, Italia |
| Puoliso | Vibia Sabina |
| Lapset |
Lucius Aelius (adoptoitu) Antoninus Pius (adoptoitu) |
| Suku | Nerva–Antoninus |
| Isä | Publius Aelius Hadrianus Afer |
| Äiti | Domitia Paulina |
Varhainen elämä
muokkaaPublius Aelius Hadrianus syntyi todennäköisesti Italicassa, Hispaniassa. Hänen isänsä Publius Aelius Hadrianus Afer oli roomalaista senaattorisukua ja keisari Trajanuksen serkku. Äiti Domitia Paulina oli kotoisin Gadesista (nyk. Cádiz).[1]
Nuoren Hadrianuksen kerrotaan olleen taiteellisesti ja matemaattisesti lahjakas sekä kiinnostunut kreikkalaisesta kulttuurista.[1]
Kun Hadrianuksen isä kuoli, hänen kasvatuksensa annettiin Trajanuksen ja Publius Acilius Attianuksen hoidettavaksi. Hadrianus ohjattiin jo varhain virkauralle. Kun Trajanuksesta tuli keisari, hänestä ja hänen vaimostaan Pompeia Plotinasta tuli Hadrianuksen kasvattivanhemmat.[1]
Hadrianus järjestettiin 24-vuotiaana naimisiin Vibia Sabinan kanssa, joka oli keisarin sisarentyttären tytär. Hadrianuksen kerrotaan tosin pitäneen nuorista miehistä ja naimisissa olevista naisista, mutta pari oli naimisissa Vibian kuolemaan saakka - vaikkakin ilman jälkeläisiä. Avioliiton kautta Hadrianus sai hyvät suhteet keisarilliseen sukuun.[1]
Hadrianus osallistui Trajanuksen sotaretkille Daakiaan 101–102 ja 105–106. Hän sai korkeita virkoja ja pääsi konsuliksi vuonna 108. Trajanus ei kuitenkaan vielä tuolloin adoptoinut Hadrianusta eikä nimennyt häntä seuraajakseen.[2]
Konsulikautensa jälkeen Hadrianus oli jostain syystä lähes vuosikymmenen ajan poissa politiikan huipulta ja matkusti Kreikkaan. Hän sai tärkeän paikan Syyrian maaherrana Trajanuksen sotiessa Parthiassa.[2]
Keisarina
muokkaaTrajanus kuoli elokuussa 117. Kuolinvuoteellaan hän adoptoi Hadrianuksen, yleisen käsityksen mukaan vaimonsa vaikutuksesta. Hadrianuksesta tuli 41-vuotiaana hallitsija Syyrian armeijan julistettua hänet keisariksi, eikä senaatti uskaltanut vastustaa armeijan julistusta. Ennen saapumistaan Roomaan Hadrianus kiersi pohjoisessa järjestelemässä armeijan asioita ja tarkistaakseen joukkojen tuen. Hän käski armeijan myös vetäytymään Tigris-joen takaisilta alueilta.[2]
Hadrianus saapui Roomaan lopulta heinäkuussa 118. Sillä välin Roomassa oli teloitettu neljä vallankaappauksesta syytettyä senaattoria, jotka olivat mahdollisesti suunnitelleet Hadrianuksen syöksemistä vallasta, koska tämä oli vetäytynyt Trajanuksen valloittamilta alueilta. Hadrianus syytti tapahtuneesta henkivartiokaartin päällikköä ja antoi tälle potkut.[3]
Hadrianuksen ja senaatin välejä huononsi se, että Hadrianus virallisti omien neuvonantajiensa neuvoston, eikä sen jälkeen enää paljonkaan kuunnellut senaattia. Hän varmisti kansan suosion järjestämällä ilmaisia näytäntöjä ja antamalla kansalaisten erääntyneet verovelat anteeksi. Hän kehitti myös orpojen lasten elatusrahastojärjestelmää.[3]
Hadrianus vietti 21 hallitusvuodestaan 12 vuotta matkoilla. Hän kiersi Rooman valtakunnan provinssit Germaniasta Afrikkaan ja Jerusalemiin. Hadrianus halusi nähdä omin silmin kaiken sen mistä oli kuullut ja lukenut, ja samalla hän myös järjesteli provinssien asioita, paransi valtakunnan rajojen vartiointia, perusti kaupunkeja, rakennutti sekä harjoitti hyväntekeväisyyttä. Hän kehitti valtiollisen keskushallinnon toimintaa edellyttävää verkostoa ja kiinnitti huomiota virkamiesten toimintaan. Hän kehitti myös valtakunnan oikeuslaitosta yhtenäisemmäksi ja johdonmukaisemmaksi. Matkaa hän teki esimerkkiä näyttääkseen vaatimattomasti ratsain tai kävellen, ei koskaan vaunuilla.[4]
Pohjois-Turkissa matkatessaan Hadrianus otti rakastajakseen nuoren Antinoosin. Tämä kuoli hukkuessaan Niiliin.[5] Varmistaakseen Antinooksen muiston pysyvyyden surun murtama Hardianus julisti tämän jumalaksi, perusti hänelle kaupungin (Antinoopolis), lyötätti kolikkoja hänen kasvokuvallaan, nimesi tähtikuvion sekä pystytti hänelle patsaita pitkin valtakuntaa.[6]
Hadrianus rakennutti Roomaan Pantheonin temppelin, Rooman ja Venuksen temppelin, itselleen hautamuistomerkiksi Hadrianuksen mausoleumin sekä Pons Aelius -sillan. Arkkitehtuurissa hän suosi ympyrän ja pallon muotoa ja kupoleita. Hän rakennutti paljon myös Ateenaan, esimerkiksi Olympieionin, Zeuksen temppelin.[7]
Hadrianus vakautti valtakuntaa tekemällä alueluovutuksia itäosissa. Hän vahvisti puolustusta muun muassa rakennuttamalla Britanniaan Hadrianuksen vallin. Juudeassa hän kukisti Simon bar Kokhban kapinan. Jerusalem sai uuden nimen Aelia Capitolina keisarin toisen nimen mukaan.[5]
Kristittyihin Hadrianus suhtautui edeltäjänsä Trajanuksen tavoin: kristinuskon tunnustamisesta seurasi kuolema, mutta kristittyjä ei vainottu aktiivisesti. Jerusalemin hävityksen yhteydessä paikalle, jossa sijaitsee nykyään Pyhän Haudan kirkko, pystytettiin Afroditen temppeli.
Hadrianus oli hyvin koulutettu, sivistynyt ja oppinut. Luonteeltaan hän oli julma ja tunteiltaan äärimmäisyyksiin taipuvainen.[3]
Viimeiset vuodet ja seuraajan valinta
muokkaaHadrianus kuoli vanhana miehenä kivuliaasti ja hitaasti. Ennen kuolemaansa Hadrianus oli adoptoinut Lucius Aeliuksen ja tehnyt tästä seuraajansa. Aelius kuitenkin kuoli ennen Hadrianusta. Tämän jälkeen Hadrianus adoptoi Antoninus Piuksen sillä ehdolla, että tämä vuorostaan adoptoisi Marcus Aureliuksen ja Lucius Veruksen, joka oli Lucius Aeliuksen poika, sekä tekisi heistä seuraajansa. Kaikista kolmesta tulikin aikanaan keisareita. Hadrianuksen kuoleman jälkeen vihamielinen senaatti kirosi keisarin muiston (damnatio memoriae) ja päätti poistaa historiasta jäljet Hadrianuksesta. Uusi keisari Antoninus Pius sai senaatin pyörtämään päätöksensä, ja Hadrianus julistettiin jumalaksi.[8]
Runous
muokkaaHadrianus harrasti kirjallisuutta, arkkitehtuuria, runoutta ja kuvataiteita. Ruonoilijankyvyistä kertoo pieni runo hänen kuolinvuoteeltaan:[9]
- Suloinen ailahteleva sieluni;
- ruumiini vieras ja ystävä;
- nyt olet tekemässä lähtöä;
- pois kalpeaan ja kolkkoon tyhjyyteen;
- etkä enää pelehdi kuin ennen.
Runoilija Florus kirjoitti Hadrianuksen matkustelusta (kolmas säe on hukkunut):[9]
- Keisari en tahdo olla;
- kiertää pitkin Britanniaa;
- (—);
- sietää vilua Skyytian.
Hadrianus vastasi terävällä kynällä:
- Enpä tahdo Florus olla;
- kuljeskella kapakoissa;
- roikuskella räkälöissä;
- syöpäläisten syötävänä.
Katso myös
muokkaaLähteet
muokkaa- Henrikson, Alf: Antiikin tarinoita. (Antikens historier, 1959.) Suomentanut Maija Westerlund. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-18515-9
- Kivimäki, Arto & Tuomisto, Pekka: Rooman keisarit. Hämeenlinna: Karisto, 2005. ISBN 951-23-4546-3
Viitteet
muokkaa- ↑ a b c d Kivimäki & Tuomisto 2005, s. 148–149.
- ↑ a b c Kivimäki & Tuomisto 2005, s. 149–150.
- ↑ a b c Kivimäki & Tuomisto 2005, s. 150–152.
- ↑ Kivimäki & Tuomisto 2005, s. 152–153.
- ↑ a b Kivimäki & Tuomisto 2005, s. 154.
- ↑ Tieteen kuvalehti Historia 9/2014, s. 14–21
- ↑ Kivimäki & Tuomisto 2005, s. 154–155.
- ↑ Kivimäki & Tuomisto 2005, s. 156–158.
- ↑ a b Runojen suomennokset kirjasta: Arto Kivimäki & Pekka Tuomisto: Rooman keisarit (Karisto, 2000)
Aiheesta muualla
muokkaa
- Herbert W. Benario: Hadrian An Online Encyclopedia of Roman Emperors.