Adolf Hitlerin kuolema

Adolf Hitlerin kuolema huhtikuussa 1945 tapahtui yleisesti hyväksytyn teorian mukaan Hitlerin ampuessa itseään päähän otettuaan samanaikaisesti tappavaa syanidia. Lisäksi Hitlerin kuolemasta on monia muitakin teorioita.

Yhdysvaltalainen lehti ilmoittaa Hitlerin kuolemasta.

Yleinen käsitys tapahtumien kulusta

Adolf Hitler siirtyi Führerbunkeriin Berliinissä 16. tammikuuta 1945, ja sieltä käsin hän seurasi natsi-Saksan loppua liittoutuneiden lähestyessä sekä idästä että lännestä. Huhtikuun loppupuolella puna-armeijan joukot olivat jo Berliinissä ja Hitler alkoi tehdä valmisteluja itsemurhaansa varten. Neljältä aamuyöllä 29. huhtikuuta hän viimeisteli testamenttinsa. Pian keskiyön jälkeen 30. huhtikuuta Hitler meni naimisiin Eva Braunin kanssa lyhyessä seremoniassa bunkkerin karttahuoneessa. Sen jälkeen hän saneli henkilökohtaisen ja poliittisen testamenttinsa sihteerilleen Traudl Jungelle, minkä jälkeen hän meni lepäämään noin kello neljä aamuyöllä.

Iltapäivällä Hitler piti lyhyen kokouksen Martin Bormannin kanssa ja nautti sitten lounasta (sen sanotaan olleen ”spagettia ja kevyttä tomaattikastiketta”). Tämän jälkeen Hitler ja Braun jättivät henkilökohtaiset hyvästit Führerbunkerin henkilökunnalle ja muille paikalla olleille mukaan lukien Goebbelsin perhe, Bormann, sihteerit ja useat upseerit. Sen jälkeen he siirtyivät Hitlerin työhuoneeseen.

Jonkin ajan kuluttua Hitlerin palvelija Heinz Linge, vierellään Bormann, avasi työhuoneen oven. Linge kertoi myöhemmin haistaneensa välittömästi karvasmantelin tuoksun, mikä oli merkki vetysyanidista. Hitlerit istuivat molemmat sohvalla, Eva vasemmalla, Adolf oikealla. Evan ruumis oli lyyhistyneenä poispäin Adolfista. Hitlerin huomattiin ampuneen itseään 7,65-millisellä Walther PPK -pistoolilla, joka oli pudonnut lattialle hänen jalkojensa viereen. Verta valui haavasta, joka hänellä oli oikeassa ohimossaan. Veri oli tehnyt suuren tahran sohvan vasempaan käsinojaan. Eva ei ollut havaittavasti haavoittunut ja Linge oletti, että hän oli myrkyttänyt itsensä.

Silminnäkijät kertoivat, että Hitlerin itsemurhan jälkeen hänen ja Eva Braunin ruumiit vietiin bunkkerin ulkopuolelle pieneen puutarhaan, jossa ne valeltiin bensiinillä. Linge ja Hitlerin henkilökohtaisen SS-henkivartiokaartin jäsenet sytyttivät ruumiit tuleen. SS-miehet ja Linge näkivät, että tuli ei tuhonnut ruumiita täydellisesti, mutta puna-armeijan tykistötuli teki mahdottomaksi krematoinnin viimeistelyn. Ruumiit siirrettiin puutarhassa pommin tekemään kuoppaan.

Führerbunkerin pohjapiirros.

SMERŠ löytää ruumiin

SMERŠ-yksikkö (neuvostoliittolainen vastavakoilun yksikkö 79. kivääriarmeijakunnasta), jolle oli annettu tehtäväksi paikallistaa Hitlerin ruumis, löysi nämä osittain palaneet jäännökset puutarhasta. Johtava patologi tohtori Faust Šerovski suoritti ruumiinavauksen. Käyttäen Hitlerin hammaslääkärin Hugo Blaschken tietoja Hitler tunnistettiin hammaskarttojen avulla. Kaksi Blaschken pidätetyistä apulaisista (Fritz Echtmann ja Kaethe Hausermann) vahvistivat tietojen luotettavuuden. Ruumiinavauksessa havaittiin syanidijäämiä molemmissa ruumiissa ja viralliseksi kuolinsyyksi vahvistettiin syanidimyrkytys – ampumahaavoja ei mainittu. Neuvostoliitto julkisti havainnot 16. toukokuuta 1945, mutta sekä läntiset että neuvostoviranomaiset kyseenalaistivat ne nopeasti bunkkerista vangittujen väitettyä Hitlerin ampuneen itsensä. Marsalkka Žukov ilmoitti 9. kesäkuuta 1945, ettei Hitlerin jäännöksiä ole löydetty, ja hän saattaa olla vielä elossa.

Ruumiinavausraportissa oli mainittu osan kallosta olevan poissa. Kallon osanen löydettiin myöhemmin Führerbunkerista, ja siinä havaittiin luodinreikä ja syanidijäämiä. Kallon osanen ja tunnistuksessa käytetty alaleuka lähetettiin Moskovaan arkistoitavaksi.

Arkistotietojen mukaan Hitlerien ruumiit haudattiin aluksi Magdeburgiin merkitsemättömään hautaan asfaltin alle. Vuonna 1970 rakennus oli siirtymässä Itä-Saksan hallitukselle, ja KGB:n johtaja Juri Andropov määräsi ruumiit kaivettavaksi ylös ja tuhottavaksi. KGB:n ryhmä poltti ruumiit 4. huhtikuuta 1970 ja tuhkat siroteltiin Elbeen.

Ruumiinavaus, teoriat ja urbaanit legendat

Hitlerille Berliinin kukistumisen jälkeen tehty ruumiinavaus ja siitä seuranneet kaksi ristiriitaista kuolinsyytä aiheuttivat vuosien kiistelyn ja erilaisia teorioita siitä, miten Hitler kuoli vai oliko hän kenties edelleen elossa.

Nykytiedon valossa voidaan väittää, että Josif Stalin halusi pitää Hitlerin kuoleman omana tietonaan, tarkoituksenaan käyttää epätietoisuutta Hitlerin kuolemasta poliittisena aseena kylmässä sodassa länsiliittoutuneita vastaan. Hän ei kertonut totuutta (että ruumiit oli löydetty) edes Žukoville, joka sai kuulla Stalinin ”petoksesta” vasta 1960-luvulla.

Lisää kysymyksiä Hitlerin kohtalosta herätti Moskovassa säilytetylle Hitlerin pääkallon osaselle Connecticutin yliopistolla vuonna 2009 tehty DNA-testi. Testissä ja asiantuntija-arvioissa selvisi, että venäläisten vuonna 1946 Führerbunkerin ulkopuolelta löytämä kallon osanen kuuluu alle 40-vuotiaalle naiselle, eikä näin voisi mitenkään olla Hitlerin pääkallo kuten tähän asti oli oletettu.

Vuonna 2011 julkisuuteen nousi väitteitä siitä, että Hitler olisikin paennut Argentiinaan ja kuollut vasta 17 vuotta myöhemmin, 73-vuotiaana vuonna 1962. Sotahistorioitsija Simon Dunstan ja toimittaja Gerrard Williams esittivät 2012 suomennetussa teoksessaan Hitlerin pako, että Hitler pääsi pakenemaan Berliinistä Etelä-Amerikkaan ja eli sodan jälkeen Patagoniassa.

Hitlerin kuolema elokuvissa

Hitlerin viimeisistä päivistä kertoo muun muassa Oliver Hirschbiegelin vuoden 2004 elokuva Perikato.

Aiheesta muualla

• 1945 April 30 : Adolf Hitler commits suicide in his underground bunker In This Day in History – History.com. 28.4.2020. Viitattu 1.5.2020. (englanniksi)
• Keskinen, Lauri: Adolf Hitlerin myöhemmät vuodet: Elämä Tulimaassa Agricola – Suomen humanistiverkko. 12.2.2013. Viitattu 1.5.2020.