Marthinus Wessel Pretorius
| Marthinus Wessel Pretorius | |
|---|---|
 Pretorius vuonna 1855. |
|
| Triumviraatin jäsen | |
| Edeltäjä |
Garnet Wolseley Transvaalin kuvernöörinä |
| Seuraaja |
Paul Kruger Transvaalin presidenttinä |
| Transvaalin 1. presidentti | |
| Edeltäjä | Virka perustettu |
| Seuraaja | Daniel Jacobus Erasmus |
| Oranjen vapaavaltion 3. valtiollinen presidentti | |
| Edeltäjä | Jacobus Nicolaas Boshoff |
| Seuraaja | Johannes Brand |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 17. syyskuuta 1819 Graaff Reinet, Kapmaa |
| Kuollut | 19. toukokuuta 1901 (81 vuotta) Potchefstroom |
| Puoliso | Aletta Magdalena Smit |
Marthinus Wessel Pretorius (17. syyskuuta 1819 lähellä Graaff Reinetia, Kapmaa – 19. toukokuuta 1901 Potchefstroom, Transvaal) oli buuripoliitikko ja -sotilas, joka perusti Pretorian kaupungin ja toimi Transvaalin tasavallan ensimmäisenä presidenttinä. Hän oli välillä myös Oranjen vapaavaltion presidenttinä. Hän oli ainoa henkilö, joka toimi kummankin maan valtionpäämiehenä.[1]
Marthinus Pretorius oli buurien suurta vaellusta johtaneen Andries Pretoriuksen poika. Hän oli yhdessä isänsä kanssa mukana valloittamassa Natalia zuluilta vuonna 1838. Perhe asettui myöhemmin Transvaaliin. Isänsä kuoltua vuonna 1853 Pretoriuksesta tuli tämän seuraaja Potchefstroomin ja Rustenburgin alueen kenraalikomendanttina. Hän perusti Pretorian kaupungin vuonna 1855 ja nimesi sen isänsä mukaan. Pretoriuksen tavoitteena oli pohjoiseen vaeltaneiden buurien eli voortrekkereiden poliittinen yhdistäminen. Kun joukko Transvaalin alueen siirtokuntia vuonna 1857 yhdistyi Etelä-Afrikan tasavallaksi eli Transvaalin valtioksi, hänet valittiin sen ensimmäiseksi presidentiksi. Helmikuussa 1860 hänet valittiin myös toisen buuritasavallan, Oranjen vapaavaltion presidentiksi. Hän pyrki tämän jälkeen yhdistämään Transvaalin ja Oranjen valtiot, mutta hanke kohtasi niin paljon vastustusta, että se ajoi Transvaalin sisällissotaan. Rauhoittaakseen tilanteen Pretorius erosi Oranjen presidentin tehtävistä huhtikuussa 1863.[1]
Pretorius valittiin uudelleen Transvaalin presidentiksi toukokuussa 1864. Hän onnistui hankkimaan Transvaalin itsenäisyydelle kansainvälisen tunnustuksen. Vuonna 1868 hän yritti laajentaa Transvaalin aluetta lännessä kohti Betšuanamaata, pohjoisessa Limpopon pohjoispuolelle ja idässä kohti Intian valtamerta, mutta siirtomaavallat Iso-Britannia ja Portugali pakottivat Transvaalin luopumaan vaatimuksistaan näihin alueisiin. Pretorius voitti vuoden 1869 presidentinvaalit suurella enemmistöllä. Hänen suosionsa kuitenkin aleni, kun hän ei onnistunut hankkimaan Vaal-joen alajuoksun timanttikenttiä Transvaalille. Hän siirsi kiistan alueen omistusoikeudesta Natalin kuvernöörin ratkaistavaksi kuulematta parlamenttia. Kun kuvernööri vuonna 1871 ratkaisi asian transvaalilaisten toiveiden vastaisesti, Pretorius erosi presidentin virasta ja vetäytyi politiikasta.[1]
Kun Iso-Britannia vuonna 1877 liitti Transvaalin väkisin valtapiiriinsä, Pretorius kohosi buurien passiivisen vastarinnan johtohahmoksi ja hänet vangittiin lyhyeksi aikaa. Buurien ryhdyttyä joulukuussa 1880 aseelliseen kapinaan ja julistettua Transvaalin uudelleen itsenäiseksi Pretorius valittiin maan johtoon asetetun triumviraatin jäseneksi. Hän oli yksi vuoden 1881 Pretorian rauhansopimuksen allekirjoittajista. Triumviraatin kausi päättyi toukokuussa 1883 kun Paul Kruger valittiin presidentiksi, minkä jälkeen Pretorius vetäytyi lopullisesti päätöksenteosta.[1] Hän kuoli toisen buurisodan aikana hieman ennen kuin Transvaal menetti lopullisesti itsenäisyytensä.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Marthinus Wessel Pretorius (englanniksi) Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Viitattu 26.6.2017.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Marthinus Wessel Pretorius Wikimedia Commonsissa
| ||||||||||
