Vedenpaisumusmyytit

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Gustave Dorén raamatunkuvitusta (1865) veden tuhoamasta maailmasta.

Vedenpaisumusmyytit ovat kertomuksia valtavasta tulvasta, joka hukuttaa kaiken alleen. Niitä tunnetaan monista kulttuureista. Raamatun vedenpaisumuskertomuksessa maan peitti 40 vuorokautta kestänyt rankkasade. Ihmisistä vain Nooa ja hänen perheensä pelastuivat rakentamassaan arkissa. Vedenpaisumuskertomus esiintyy myös esimerkiksi Gilgameš-eepoksessa, joka on peräisin muinaisesta Babyloniasta ja Sumerista. Vedenpaisumuskertomuksen babylonialaisessa versiossa päähenkilö on Utnapištim-niminen mies. Myös muinaisilla kreikkalaisilla oli kertomuksensa Deukalionin tulvasta.

Myyttinen alkuperä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oikeastaan kaikilla suurilla muinaiskulttuureilla Afrikan manteretta lukuun ottamatta on vedenpaisumusmyyttinsä. Vedenpaisumusmyytti löytyy yli 150 kansalta ja sisältää kaikkiaan yli 230 erilaista versiota, jotka kuitenkin sisältävät monia yhteisiä piirteitä Euroopasta, Lähi-idästä, Kauko-idästä, Afrikasta, Australaasiasta ja Tyynenmeren saarilta, Etelä- ja Väli-Amerikasta, sekä Pohjois-Amerikasta aina Grönlantiin saakka. Nooan vastineita ovat esimerkiksi roomalaisten Saturnus ja Janus, kaldealaisten Utnapishtim ja Ksisuthros, hindujen Manu sekä kreikkalaiset Oksygesselvennä ja Deukalion. Kertomus löytyy muun muassa kreikkalaisista, kiinalaisista, kelttiläisistä sekä atsteekkien ja tolteekkien tarinavarastosta.[1][2]

Ilmeisesti hyvin vanhakantaisiin ja laajalle levinneisiin myytteihin kuuluu kertomuksia, joissa maailman alkuajan loppuessa tulvii veri. Tämä ”verenpaisumus” seuraa esimerkiksi alkujättiläisen tai maailmanpuun tappamisesta. Verenpaisumus on yleensä myönteinen tapahtuma, joka liittyy maailman luomiseen, ja mahdollistaa myöhemmän elämän. Veri esimerkiksi hedelmöittää maan, ja tekee sen siten viljavaksi. Vedenpaisumusmyyti voi olla ”verenpaisumusmyyttien” muunnos, ja siten alkuperältään täysin myyttinen. Myös Kalevalassa vedenpaisumus on myös verenpaisumus, Väinämöisen lyödessä kirveellä varpaaseensa jolloin ihmiskunta hukkuu vereen. Ylipäänsä Kalevalassa luomismyytti ja vedenpaisumusmyytti ovat sekoittuneet, Maailman synty -runossa loputtoman veden päällä lentävä sotka tai hanhi on Raamatussa liitetty Nooan arkkiin. Luku seitsemän korostuu myös muinaiskalevalaisissa kerrostumissa ajalta ennen kristinuskon tuloa, maan synnyttyä seitsemännestä ”rautamunasta” jonka sotka tai valkoinen lintu hanhi munii. Väinämöisen veneenveisto on Kalevalan pisin osio, mutta Nooan vastine Kalevalassa on kuitenkin pitkäikäinen ja viisas Antero Vipunen, joka eli vesien alla ja jonka partakin kasvoi jäkälää.[3]

Tyypillinen ero kertomusten kesken on jonkin paikallisen vuoren esittäminen arkin laskeutumispaikaksi ja kansojen synnyinseuduksi. Vedenpaisumusta edeltäneessä maailmassa vallitsi tyypillisesti sota ja epäoikeudenmukaisuus. Maan tuhosi vesi ja suuri tuuli tai tulivuoret. Myllerryksen päällä roikkuivat raskaat pilvet ja tulvan jälkeen ihmiset suunnistivat sateenkaaren mukaan. Kiinassa arkkiin on otettu turvaan ennen kaikkea ankkoja, Euroopassa koiria ja sikoja. Australiassa onnettomuus alkoi epäonnisen miehen metsästysretkestä tämän pyytäessä taikabumerangilla kengurua. Meksikossa arkista lähetetään maanetsintään korppikotka ja kolibri. Andien rinteillä jumala varoittaa ihmistä tulevasta tulvasta tupakkahumalan tuomassa unessa. Arkissa matkaavien ongelma oli ruuan riittävyys. Ruokaa oli niukasti myös arkista laskeutumisen jälkeen. (Kiinalaisessa kertomuksessa kanssamatkustajat suuttuvat muutamaan, jotka syövät muiden riisit.)[4]

Osa kertomuksista pitää tulvaa ainoastaan paikallisena. Joissakin kertomuksissa ihmiset selviytyvät tulvasta kiipeämällä puihin, kun taas toisissa korostetaan, ettei korkeimpiinkaan puihin kiipeäminen auttanut. Toisinaan ihmiset kiipeävät vuorelle ilman laivan apua, toisissa suurta laivaa vetää suuri kala. Usein kerrotaan monista peräkkäisistä tulvista. Eroista huolimatta kertomuksissa on kuitenkin myös yhteisiä piirteitä. Jumala esitellään vedenpaisumusmyyteissä monesti juuri korkeimpana Jumalana tai luoja-jumalana. Poikkeuksellisen voimakas monoteistinen luoja-käsitys vallitsi Kiinassa ennen ensimmäistä dynastiaa, taolaisuutta ja kulttuurin, kielen ja uskonnon yhtenäistämistä pakolla. Tällöin kaikki aiemmat kirjoitukset (nk. bambukirjat) tuli tuhota, mutta tätä Shang-Ti -luojaa käsittelevää materiaalia on säilynyt jälkipolville muistitiedosta sukupolven jälkeen säilytettynä.[5][6]

Monet kertomukset korostavat puulajia, josta arkki rakennettiin, joskin tarinoiden kesken on suuri erimielisyys siitä, mikä puu oli kyseessä. Erityisesti Lähi-idän varhaisimmissa kirjallisissa merkinnöissä puhutaan valtavankokoisesta katamaraanin kaltaisesta kaisla-arkista, jonka pinta oli vuorattu rahtilaivojen tapaan. Monissa kertomuksissa kerrotaan erityisesti muutamista nykyisistä kesyistä kotieläimistä, kuten kissasta ja koirasta. Maa oli pehmeää ja pettävää tulvan jälkeen, eikä siinä pystynyt vaaratilanteessa juoksemaan nopeasti. Vedenpaisumusta ennen ei ollut satanut ja tulva alkoi huolimattomasti esitetystä sadelorusta. Kaikki muu muuttui vedenpaisumuksessa paitsi taivaalle kiinnitetyt tähdet.lähde?

Raamatun vedenpaisumuskertomus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Vedenpaisumus

Raamatun vedenpaisumuskertomuksessa Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa kuvaillaan, miten Jumala päätti hukuttaa koko maailman, koska ihmiset olivat hylänneet Jumalan ja ”koko maa tuli täyteen väkivaltaa”. Vain Nooa ja hänen perheensä pelastuivat[7]. Samalla he rakensivat arkkilaivan, Nooan arkin. Kun arkki oli valmis, tuli 40 vuorokautta kestänyt rankkasade, joka sai maan peittymään veden alle korkeimpia vuorenhuippuja myöten 150 päivän ajaksi.[8] Kaikki korkeat vuoret peittyivät ja kaikki, jotka olivat kuivalla maalla, kuolivat[9][10] Viisi kuukautta rankkasateen alkamisen jälkeen arkki pysähtyi Araratin vuorille. Kesti lähes kaksi ja puoli kuukautta, ennen kuin vuorten huiput tulivat näkyviin. Sen jälkeen kesti kolme kuukautta, ennen kuin Nooa poisti arkin katon ja havaitsi maan käytännöllisesti katsoen kuivuneen, ja vielä lähes kaksi kuukautta, ennen kuin ovi avattiin ja eloon jääneet astuivat kuivalle maalle.[11].

Teorioita kertomusten alkuperästä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vedenpaisumuskertomusten on usein arveltu perustuneen todellisiin tulviin. Geomytologian tieteenala on tutkinut vedenpaisumusmyyttejä 1900-luvun lopulta lähtien. Yhtään kiistatonta teoriaa myyttien alkuperästä ei ole voitu osoittaa.[12]

Mesopotamian tulvat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Leonard Woolleyn 1920-luvulla johtamissa arkeologisissa kaivauksissa Mesopotamiasta löydettiin savikerrostumia, joita on pidetty todisteena alueella 3000-luvulla eaa. sattuneista valtavan tuhoisista tulvista.[13]. Urukin tulvakerrostuma on luultavasti ajallisesti ennen varhaisdynastisen kauden alkua ajalta 2900 eaa.[14]. Mesopotamialaisen tosin epätäydellisen kuningasluettelon mukaan tulva tapahtui pitkään eläneiden jumalkuninkaiden hallitusajan jälkeen. Viimeinen vedenpaisumusta edeltänyt kuningas olisi ollut Shuruppakin Ubar-Tutu[15]. Mesopotamialaisilla oli oma vedenpaisumuskertomuksensa[16][17][18][19]. Sumerilais–babylonialaisessa Gilgameš-eepoksen taulussa XI Nooan vastine on Utnapishtim[20][21] ja osin säilyneessä muinaisbabylonialaisessa Eridu Genesis -teoksessa Ziusudra. Babylonialaisessa vedenpaisumuskertomuksessa tulva kesti seitsemä päivää ja Utnapishtimin laiva laski vedenpaisumuksen lopussa Nisirin, ei Araratin vuorelle[22].

Mustanmeren tulva

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mustameri nykyään (vaaleansininen) ja 5600 eaa. (tummansininen) Ryanin ja Pitmanin mukaan.

Columbian yliopiston geologit William Ryan ja Walter Pitman julkaisivat vuonna 1998 tutkimuksen, jonka mukaan Mustanmeren allas olisi noin 5600 eaa. äkillisesti täyttynyt sinne Bosporin kautta syöksyneistä vesistä. Jääkauden loppuvaiheessa jäätikön eteläosan sulamisvedet olisivat valuneet Mustaanmereen. Koska merenpinta oli nykyistä alempana, Mustameri oli tuolloin makeavetisenä järvenä, jonka laskujoki oli Bosporin paikalla. Kun Mustanmeren valuma-alueella ollut osa Euroopan jäätikköä oli loppuun sulanut, Mustaanmereen laskevien jokien virtaama pieneni ja osa joista kääntyi laskemaan Pohjanmereen. Tämän seurauksena Mustameri alkoi vähitellen kuivua, koska siitä haihtui enemmän vettä kuin siihen virtasi, ja myös sen laskujoki kuivui. Mutta kun myöhemmin myös Fennoskandian ja Pohjois-Amerikan jäätiköt sulivat, meren pinta kaikkialla maailmassa ja myös Välimeren pinta nousi, kunnes se lopulta saavutti Bosporin pohjan tason ja merivesi alkoi äkillisesti syöksyä Mustaanmereen ja sen jo kuivilleen jääneille rannikoille. Lyhyessä ajassa kaikkiaan 155 000 neliökilometriä maata olisi jäänyt veden alle.lähde?

Theran purkaus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Geologisten ja arkeologisten todisteiden mukaan Egeanmeren Theran eli Santorínin saarella on noin 1630–1600 eaa. tapahtunut erittäin voimakas tulivuorenpurkaus ja sen aiheuttama tsunami. Jotkut ovat väittäneet tämän antaneen aiheen kreikkalaiselle myytille Deukalionin tulvasta ja myös Atlantis-tarulle.[23]. Gilgameš-eepos on kuitenkin niin vanha, ettei tämä tapahtuma voi olla siinä esiintyvän tai myöskään Raamatun vedenpaisumuskertomuksen aiheena.

Asteroiditeoria

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Los Alamosin kansallisen laboratorion arkeologi Bruce Masse on analysoinut 175 tulvamyyttiä eri puolilta maailmaa. Niitä tutkittuaan hän päätyi hypoteesiin, jonka mukaan ne olisivat voineet saada alkunsa samasta tapahtumasta. Sellaiseksi hän esitti Intian valtamereen lähelle Madagaskaria törmännyttä asteroidia, joka olisi toukokuun 10. päivän aikoihin 2807 eaa. aiheuttanut laajalle levinneen, jopa 150–300 metrin korkuisen tsunamin. Asteroidin törmäyslämpö olisi lisäksi höyrystänyt äkillisesti suuren määrän merivettä, joka sitten olisi tullut rankkasateena maahan aiheuttaen tulvia muuallakin kuin rannikoilla. Juuri ennen törmäystä asteroidi olisi näkynyt taivaalla suurena tulipallona, jollaisen monet myytit kertovatkin näkyneen juuri ennen vedenpaisumusta.[24]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Grimberg, Carl: Kansojen historia. (Osa 2) Helsinki: WSOY, 1980.
  1. ↑ Isaak, Mark: Flood Stories from Around the World The TalkOrigins Archive. Viitattu 23.11.2009.
  2. ↑ Linkoranta, Tauno: Kun maailma hukkui. Yliopisto, 1999, nro 17, s. 57–59.
  3. ↑ Kuusi, Matti & Anttonen, Pertti: ”Maailman suuret eepokset”, Kalevala-lipas. Suomen Kirjallisuuden Seuran (SKS:n) toimituksia 413, 1985.
  4. ↑ Peet, Stephen D.: The Story of the Deluge. American Antiquarian, July–August 1905, 27. vsk, nro 4.
  5. ↑ Rolleston, T. W.: Celtic Myths and Legends. Senate, 1994.
  6. ↑ Barnes, Jonathan: Early Greek Philosophy, s. 95–97. Penguin Classics. Harmondsworth, 1987.
  7. ↑ 1. Moos. 6:9–22
  8. ↑ 1. Moos. 7:1–24
  9. ↑ 1 Moos. 6:13
  10. ↑ 1 Moos. 7:22–23.
  11. ↑ 1 Moos. 8:13–18
  12. ↑ Martti Muukkonen: Teologinen aikakauskirja (2011):6, s. 499–507. ('Olen päättänyt tehdä lopun kaikesta elollisesta' (Gen.6:13) : geomytologinen näkökulma vedenpaisumukseen) Helsinki: Teologinen julkaisuseura, 2011.
  13. ↑ Fagan, Brian M.: Muinaisen maailman suuret salaisuudet, s. 26–28. Otava, 2003. ISBN 951-1-18138-6
  14. ↑ Otavan suuri maailmanhistoria 2, s. 162
  15. ↑ Otavan suuri maailmanhistoria osa 2, Jokilaaksojen valtakunnat. Päätoim Erling Bjöl, luku Vedenpaisumus, s. 161 Helsinki Otava 1982 ISBN 951-1-06987-X
  16. ↑ Carl Grimberg 1980, s. 75–79
  17. ↑ Hämeen-Anttila, Jaakko: ”Vanha aika”, Mare Nostrum – länsimaisen kulttuurin juurella, s. 74–75. Helsinki: Otava, 2006. ISBN 978-951-1-20449-7, ISBN 951-1-20449-1
  18. ↑ ”Sumerilaiset, alaluku Sumerilaisten runous, kohta Maailman vanhin vedenpaisumuskertomus, ja kieltensekoitus”, Combin Maailmanhistoria 1. osa, s. 49-50. Helsinki: Tammi, 1974. ISBN 951-30-2101-7
  19. ↑ Salonen, Armas: ”11. taulu”, Gilgames – maailman vanhin sankaritaru, s. 131–138. Porvoo: WSOY, 1980. ISBN 951-0-06945-0
  20. ↑ ”Alussa oli”, Suuri maailmanhistoria, s. 133. (Osa 1, Sarjan toim. mm. Leif Steffen Danielsen, 1. osa toim. mm. Knut Helle) Koko kansan kirjakerho, 1983. ISBN 951-864-008-4
  21. ↑ Salonen, Armas: ”Kirjallisuus”, Kaksoisvirranmaa, s. 563. WSOY, 1945.
  22. ↑ Grimberg 1980, s. 77
  23. ↑ Castleden, Rodney: Atlantis Destroyed. Routledge, 2001.
  24. ↑ Lyytimäki, Jari: 2807 eaa. vedet paisuivat kaikkialla. Tiede-lehti, 2008, nro 6. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 3.6.2010.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Vedenpaisumusmyytit&oldid=22668559”