Daimler Company

The Daimler Company Ltd.
Perustettu	1896
Avainhenkilöt	Frederick Simms Gottlieb Daimler Harry J. Lawson
Kotipaikka	Coventry, Länsi-Midlands, Englanti
Toimiala	autoteollisuus
Emoyhtiö	BSA (1910-1960) Tata Motors (2008-)
Huomioitavaa	Vuodesta 1960 lähtien ollut Jaguar Cars -yhtiön tytäryhtiö.
Infobox OKVirheellinen NIMI-arvo

Daimler
Merkin kotimaa	Iso-Britannia
Merkin omistaja	Jaguar Land Rover Automotive PLC
Konserni	Tata Motors Ltd.
Infobox OK

Daimler Company Ltd, vuoteen 1910 asti Daimler Motor Company Ltd, oli brittiläinen ajoneuvoja valmistanut yhtiö. Liikemies Harry J. Lawson perusti yhtiön Lontooseen vuonna 1896. Myöhemmin pääkonttori ja ajoneuvojen valmistus siirtyivät Coventryyn, luoteis-Englantiin. Lawson hankki oikeudet Daimler-nimen käyttöön sekä Gottlieb Daimleriilta että Daimler-Motoren-Gesellschaftilta.

Vuonna 1960 Jaguar Cars osti kaikki Daimlerin osakkeet niiden silloiselta haltijalta Birmingham Small Arms Company Ltd:ltä (BSA). Vuonna 1961 esitelty Daimler DR450 oli viimeinen yhtiön omaa suunnittelua ollut malli, sen jälkeen mallit olivat Daimlerin ulkoisilla tunnuksilla varustettuja Jaguareja. Daimler on merkkinä edelleen Jaguar Land Rover Ltd:n omistuksessa. Sen emoyhtiö on Jaguar Land Rover Automotive PLC, jonka omistaa intialainen Tata Group.

Jaguar jakaa oikeudet "Daimler"-nimen käyttöön saksalaisen ajoneuvojen valmistajan Daimler AG:n kanssa. Jaguar teki vuonna 2007 sopimuksen, jonka mukaan saksalaisella sopimuskumppanilla on oikeus käyttää nimeä "Daimler" yhtiön ja sen tuotteiden yhteydessä. Näitä oikeuksia ei saksalaisilla aiemmin ollut. Sopimus ei rajoita Jaguarin oikeuksia valmistaa Daimler-nimisiä autoja.

Vuosina 2005–2007 Jaguar käytti Daimler-nimeä yhden ajoneuvonsa, Daimler Super Eightin yhteydessä.

Yhtiön alkutaival

Nimeä "Daimler" ovat käyttäneet kaksi toisistaan erillistä ajoneuvovalmistajaa. Molempien juuret ovat lähtöisin saman henkilön, saksalaisen insinöörin ja keksijän Gottlieb Daimlerin patenteista. Hän valmisti ensimmäisen nelipyöräisen, moottorikäyttöisen autonsa vuonna 1889.

Cannstatt

Saksalainen yhtiö, joka on lähtöisin Stuttgartin lähistöllä sijaitsevasta Cannstattista, oli perusta niille liiketoimille, joista ensin muodostui vuosina 1890–1926 toiminut Daimler-Motoren-Gesellschaft. Tämän jälkeen siitä tuli osa Daimler-Benz-yhtiötä, joka valmisti autoja Mercedes-Benz -nimellä, vuosina 1926–1998. Vuosina 1998–2007 yhtiön nimi oli DaimlerChrysler ja nykyisin Daimler AG. Yhtiö ei kuitenkaan ole vuoden 1908 jälkeen valmistanut yhtään ajoneuvoa "Daimler"-nimellä.

Coventry

Daimlerin kaksisylinterinen moottori

Britanniassa liiketoiminnan Daimlerin patenttien alaisilla tuotteilla aloitti insinööri ja liikemies Frederick Simms. Simmsin vanhemmat olivat englantilaista syntyperää, mutta hän oli syntynyt ja kasvanut Hampurissa. Näin saksalainen teknologia oli hänelle tuttua ja suhteet saksalaisiin insinööreihin ja tekniikan alan ihmisiin läheiset. Simms rakensi vuoden 1889 Bremenin messuille suunnittelemansa, ilmakaapelivaunun esittelyä, kun hän tutustui samaisessa näyttelyssä Daimlerin valmistamaan polttomoottorikäyttöiseen raitiovaunuun, joka teki häneen suuren vaikutuksen. Daimler, joka oli kiihkeä anglofiili, oli työskennellyt Englannissa syksystä 1861 kesään 1863, höyryvetureita valmistaneen Beyer, Peacock & Company -yhtiön palveluksessa ja piti Englantia teknisen kehityksen kehtona. Näin miehet, joiden elämänpiiri oli saksalais-englantilaisen kulttuurin värittämä ja kiinnostuksen kohteena lupaava tulevaisuuden tekniikka, ystävystyivät, huolimatta siitä että Simms oli lähes kolmekymmentä vuotta Daimleria nuorempi.

Simms aloitti Daimlerin moottoreiden Britannian maahantuonnin vuonna 1890 ja ne esiteltiin aluksi vene- ja paikallismoottorikäyttöön. Sopimuksella joka on päivätty 18. helmikuuta vuonna 1891, hän sai oikeudet Daimlerin patenttien alaisten tuotteiden valmistukseen ja myyntiin Brittiläisen imperiumin alueella. Tätä tehtävää varten hän perusti heinäkuussa 1891 Lontooseen Simms & Co Consulting Engineers -yhtiön. Simms perusti toukokuussa 1893 Daimler Motor Syndicate Ltd:n, jonka alaisuuteen kaikki Daimleriin sidoksissa olleet toiminnot ja sopimukset siirrettiin. Heinäkuussa 1895 hän aloitti Daimlerin moottoreita voimanlähteenään käyttävien Panhard & Levassor -autojen edustuksen Britanniassa. Simms pyysi ystävänsä Gottlieb Daimlerin uuteen yritykseen konsultoivaksi insinööriksi.

Samoihin aikoihin liikemies Harry J. Lawson oli tutkinut mahdollisuutta autojen kaupalliseen valmistamiseen ja hän hankki haltuunsa kaikki alaan liittyvät patentit, jotka vain kykeni. Vuonna 1895 hän osti Simmsiltä Daimler-moottoreiden valmistamisen patenttioikeudet sekä tämän yhtiön ja muutti Daimler Motor Syndicate Ltd:n British Motor -syndikaatiksi. Lawson näki tulevaisuuden olevan moottorikäyttöisten vaunujen ja pääeste niiden kaupallisen myynnin kasvulle oli laki, joka määräsi ajoneuvon edessä kulkemaan henkilön punaista varoituslippua heiluttaen. Laki oli peräisin vuodelta 1865, ja se oli säädetty itseliikkuvien höyrykäyttöisten koneiden ihmisille ja hevosille aiheuttaman vaaran välttämiseksi. Lawson sai vaikutusvaltaisten suhteidensa ansiosta vaikutettua lakiasäätäviin elimiin ja vuonna 1896 ajoneuvojen suurimmaksi sallituksi nopeudeksi sallittiin 12 mailia tunnissa (n. 19 km/h). Lakimuutoksen kunniaksi Lawson organisoi autoilla ajettavan Lontoo–Brighton-retkeilyajon (Emancipation Day drive), joka ajetaan edelleen vuosittain.

Autojen valmistus alkaa

1897 Daimler 6 hp "Shooting brake"

Lawson oli perustanut Great Horseless Carriage Company -nimisen yhtiön, joka oli itse asiassa British Motor -syndikaatin kulissiyhtiö, jonka alaisuuteen moottorialan patentteja kerättiin. Tarkoituksena oli, että yhtiön ja syndikaatin hallussa olisi kaikki tärkeimmät patentit siten, että Britanniassa ei valmistettaisi yhtään autoa, ilman että syndikaatti saisi siitä osinkoja. Simms alkoi etsiä sopivaa paikkaa autojen ja moottoreiden tuotannon aloittamiseksi ja löysi mielestään loistavan paikan tehtaalle Cheltenhamista, lounais-Englannista. Siellä olisi ollut tarvittavat konepajan työkalut ja työvoimaa tarjolla. Lawsonilla oli kuitenkin tiedossaan liikekumppaninsa omistuksessa ollut vanha kutomorakennus Coventryssä, luoteis-Englannissa ja Lawson sekä British Motor -syndikaatti sopivat kaupat Coventryn tehtaasta. Daimler Motor Companyn perustamisen ja tehtaan hankkimisen myötä lausuttiin brittiläisen autoteollisuuden syntysanat.

Simmsillä oli ollut Panhard & Levassorin autojen edustukseen liittyvä ehto, jonka mukaan Daimler-Cannstatt saa jokaisesta Britanniassa myydystä autosta 10 prosentin komissiopalkkion. Vuosi 1896 kului ainoastaan Panhardin ja Peugeotin autoja myyden. Cannstatt tuntui olevan kyvytön tai haluton toimittamaan tilattuja moottorien osia tai sopimuksen mukaisia piirustuksia. Vuoden aikana valmistui neljä koekappaletta, joista osan moottoreissa oli Coventryn tehtaan uudelleen suunnittelemia yksityiskohtia.

Ensimmäinen auto valmistui tehtaalta tammikuussa 1897 ja se oli varustettu Panhard-moottorilla. Ensimmäinen coventrylaisella Daimler-moottorilla varustettu auto valmistui maaliskuussa 1897. Vuoden puolivälin paikkeilla valmistustahti oli kolme omaa autoa viikossa. Näiden ohessa tehdas valmisti lisenssillä Léon Bollée-autoja.

Ensimmäisen kahdeksan toimintakuukautensa aikana yhtiö valmisti 89 kappaletta valmiita ajoneuvoja. Simmsiä ei oltu nimetty uuden yhtiön johtajistoon, hänellä oli siellä ainoastaan konsultin paikka. Hän kuitenkin istui saksalaisen Daimler-Motoren-Gesellschaftin johtokunnassa. Vuonna 1897 Simms sanoutui irti Daimler Coventryn konsultintoimestaan, keskittyäkseen työhönsä Saksan Daimlerin johdossa. Myös Lawson irtisanoutui yhtiöstä saman vuoden aikana. Syyksi hän ilmoitti liiallisen työtaakan, mutta hänellä oli myös niskassaan huomattavia velkoja ja petossyytteitä, joista hän sai tuomion vuonna 1904.

1897–1900

Daimler Wagonette 1899–1900

Ensimmäinen kuninkaallinen Daimler vuodelta 1900. Sen alkuperäinen omistaja oli tuolloinen Walesin prinssi Albert Edward, myöhempi kuningas Edvard VII.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan Coventryssa oli tarkoitus valmistaa autoja, joiden voimanlähde perustuisi Saksan Daimlerin moottoreihin. Sopimuksesta huolimatta Cannstattin tehdas oli vastahakoinen toimittamaan tarvittavia piirustuksia, joten Coventryssä purettiin muutama Panhardin moottori palasiksi ja niiden mukaan tehtiin tarvittavat piirustukset. Vaikka myös Panhardin moottorit olivat alkuperäiseen Daimler-moottoriin perustuvia, olivat ne saaneet osakseen jo paljon kehitystä. Myös Coventryssa valmistetut moottorit saivat osakseen parannuksia, alkuperäisiin verrattuna.

Vuonna 1898 Lawsonin omistama, Daimlerille koreja valmistanut Great Horseless Carriage Company joutui selvitystilaan ja siitä muodostettiin uusi yhtiö, Motor Manufacturing Company. Yhtiö perusti Daimlerilta vuokratuille maille konepajan ja alkoi omien moottoreiden ja alustojen valmistuksen. Samana vuonna alkuperäisen patentinhaltijan, Daimler Motor -syndikaatin jälkeen muodostetusta British Motor -syndikaatista tuli British Motor Company eli virallinen yhtiö. Yhtiö kävi kovaa kamppailua pitääkseen elinkelpoisina patentit, jotka Harry Lawson oli Simmsiltä ostanut ja lisensoinut Daimler Motor Companylle ja muille moottoreiden valmistajille. Ajonevo- ja moottoriteknologia eteni kuitenkin jättiharppauksin ja kalliit patentit vanhenivat nopeasti.

Heinäkuussa 1899 tapahtui Britannian ensimmäinen raportoitu kuolemaan johtanut auto-onnettomuus. Kuljettaja eli koneenkäyttäjä ja hänen matkustajansa menettivät henkensä, kun heidän ajoneuvonsa, 6HP Daimlerin, toinen takapyörä hajosi kappaleiksi ja kuljettaja menetti ajoneuvonsa hallinnan. Vuoden 1900 puolivälissä Simms ehdotti Daimler-Coventryn ja Daimler-Cannstattin fuusiota, mutta Daimler Motor Companyn johtokunta ei lämmennyt ajatukselle.

1900-luvun alku

1903 Daimler Tonneau

Simms oli yhdessä saksalaisen insinöörin ja keksijän, Robert Boschin kanssa, kehittänyt polttomoottorien sytyshetken tarkempaan asettamiseen suunnitellun matalajännitemagneeton. Coventryssa ei laitteesta ja sen toiminnasta oltu kovin vakuuttuneita, mutta se luvattiin ottaa testikäyttöön. Boschin matalajännitemagneetto ei saavuttanut moottorivalmistajien keskuudessa suurta suosiota, ja myös Daimler-Coventry hylkäsi sen. Yhtiön piirtäjänä toiminut insinööri E.W. Lewis oli kehittänyt oman, katkojan kärkiin perustuvan sytytyslaiteiston, joka asennettiin ensimmäisenä Ison-Britannian kuninkaalle, Edward VII:lle toimitettuun autoon. Lewis siirtyi myöhemmin Rover Companyn palvelukseen ja suunnitteli yhtiön ensimmäisen moottoripyörän ja ensimmäisiä autoja. Motor Manufacturing Company joka toimi Daimlerilta vuokratulla maalla oli taloudellisissa vaikeuksissa ja vuonna 1905 Daimler otti yhtiön haltuunsa. Tähän mennessä Daimler oli valmistanut autoja 8-, 12-, 16- ja 22-hevosvomaisilla moottoreilla, 6'6" sekä 7'6" (1981 mm ja 2286 mm) akselivälin alustoille. Vuonna 1906 tarjolla olevat moottoritehot kasvoivat lukemiin 28-, 30- ja 35-hevosvoimaa, moottorien iskutilavuuksien ollessa vastaavasti 6787 cm³, 7247 cm³ ja 8462 cm³. Johtokunta hyväksyi myös 10,5 litran iskutilavuudella olleen, 50-hevosvoimaisen moottorin suunnitelmat. Aikakautena ennen sähköstartteja tällaisen moottorin kammella käyntiin pyöräyttäminen vaati koneenkäyttäjältä voimaa ja vankkaa rakennetta.

Jäähdytinkenno

Vuodesta 1903 lähtien jäähdyttäjän kennon päätysäiliöiden nesteputket ja jäähdytinsiivekkeet ovat olleet Daimlerin näkyvä tunnusmerkki. Myöhemmin, kun jäähdytinkenno piilotettiin maskin taakse, suojaan vaurioilta, kennon nesteputkia imitoiva teema jäi Daimlerin muotoilun tunnusomaiseksi piirteeksi. Jäähdyttimen päätysiivekkeet ovat selvästi nähtävillä vuoden 1903 Daimler Tonneauta esittävässä kuvassa.

Luistiventtiilimoottori

Kuningas Yrjö V:n 1910 Daimler Limousine, 9,4 litran kuusisylinterisellä Knight-moottorilla

"Silent Knight"-moottorin ominaisuuksista viehättyneenä Daimlerin pääjohtaja otti yhteyttä amerikkalaiseen keksijään, Charles Knightiin, joka asettui kutsun myötä asumaan Coventryn lähistölle vuonna 1907. Daimler palkkasi liikemies, insinööri ja keksijä Frederick Lanchesterin konsultoimaan uuden Knight-moottorin valmistus- ja asennussovelluksia. Lanchesterin teknisiä innovaatioita on muun muassa moottorin värinöitä vaimentava ja vääntömomenttia parantava kampiakselin vauhtipyörä. Daimler osti moottorin valmistuksen Britannian Imperiumia koskevat oikeudet ja jakoi Euroopan oikeudet belgialaisen Société Anonyme Minerva Motorsin kanssa. Knight-luistiventiilimoottorien myötä Daimler pudotti lautasventtiileillä varustettujen moottoreiden valmistuksen täysin ohjelmastaan.

Daimlerin luistiventtiili-moottorit olivat mekaanisilta käyntiääniltään hiljaisia, mutta haittana niillä oli korkea moottoriöljyn kulutus. Tästä aiheutui palavalta öljyltä tuoksuva, sininen pakokaasu. Oman aikansa moottoreiden käyttöominaisuuksissa äänettömyys painoi kuitenkin vaakakupissa enemmän kuin raskaat pakokaasupäästöt.

Daimler käytti luistiventtiilimoottoreita 1930-luvun puoliväiin. Ensimmäisenä lautasventtiileillä varustetun moottorin sai vuonna 1933 valmistajan alemman hintaluokan malli Fifteen.

BSA-fuusio vuonna 1910

1909 Daimler TB22 4-cyl 3 568 cm³ 22.8 hp. Open 2+2 -korin valmistaja Hewers Motor Bodies. Alusta no. 5103, moottori no. 5614

Daimler Motor Companyn ja Birmingham Small Arms Company Ltd:n fuusion isänä toimi BSA:n silloinen hallituksen puheenjohtaja Dudley Docker. Dockerin tarkoituksena oli saada vaikeuksissa rämpivä BSA:n autonvalmistus kannattavaksi Daimlerin tietotaidon ja varojen avulla. Hänen poikansa, Sir Bernard Docker, ja hänen järjestyksessä toinen vaimonsa, Lady Norah Docker, tulisivat näyttelemään merkittävää roolia Daimlerin värikkäässä historiassa.

Syyskuussa 1910 Daimler Motor Company Ltd:n osakkeenomistajat suostuivat järjestelyyn, jossa BSA maksoi Daimlerin kauppahinnan käteisellä sekä oman yritysryhmänsä osakkeilla. BSA oli näennäisen vakaa monialayhtiö, joka valmisti tuliaseita, autoja, polku- ja moottoripyöriä ja omisti monia metallinjalostusyhtiöitä. Daimlerin hallitus näki suuryhtiön vakaana selkänojana, koska Britannian hallituksen asettama hevosvoimavero kuritti nimenomaan Daimlerin kaltaisia, suurimoottoristen autojen valmistajia. Veron voimaantulon jälkeen Daimlerin myynti oli lähtenyt rajuun laskuun. Fuusiossa ei haettu mitään etuja päällekkäisyyksien karsimisella vaan BSA:n autonvalmistus vain yksinkertaisesti siirrettiin saman katon alle Daimlerin Coventryn tehtaille. Vuonna 1912 tehtaalla työskenteli 5 000 henkilöä valmistaen vuodessa 1 000 autoa. Tämä suhde kertoi sen, että hallinto ei kyennyt uudelleenorganisoimaan tuotantoa järkevällä tavalla.

Ensimmäinen maailmansota

Ison-Britannian aloitettua sotatoimet Euroopan mantereella vuonna 1914 myös Daimler siirtyi sotatuotantoon. Ajoneuvojen valmistuksen painopiste siirrettiin kuorma- ja linja-autojen valmistukseen. Lisäksi tuotantokapasiteettia nostettiin ja tehtaat alkoivat valmistaa moottoreita myös muille ajoneuvovalmistajille, tykinvetäjiin ja uuteen keksintöön, tankkiin. Lisäksi yhtiö valmisti lentokoneiden tähtimoottoreita ja kokonaisia lentokoneita sekä kenttätykkien kranaattien kuoria.

• 
  Brittien Mark IV -tankki, jonka voimanlähteenä toimi Daimlerin 105 hevosvoiman moottori
• 
  Yksi monista Daimlerin valmistamista lentokonemoottoreista, RAF 1 V8.
• 
  12-tuumaisia tykin kranaatin kuoria
• 
  Daimler-kuljetuskalustoa länsirintamalla
• 
  105-hevosvoimainen Daimler-Foster -tykinvetäjä

Sotien välinen aikakausi

3,7 litran Daimler Double-Six -luistiventtiilimoottori vuodelta 1926

1933 Daimler Fifteen drophead coupé

1937 Daimler Twenty-Four drophead coupé. Erillisjousitus mahdollisti moottorin asentamisen alemmas ja jäähdytinkennon tuomisen eteenpäin

1939 Daimler 4 litre Light-Straight-Eight , Vanden Plas 4-light saloon

Suuren sodan päättyminen aiheutti autoteollisuudelle suuria vaikeuksia. Sotatuotannon päätyttyä tehtailla oli runsaasti tarpeetonta työvoimaa ja inflaatiosta johtuen vähän tilauksia. Euroopassa monarkioiden kaatuminen merkitsi korkealaatuisten autojen markkinoiden huomattavaa kaventumista. Daimlerille tilanne oli erittäin vaikea. Henkilöautojen myynti laski tasaisesti 1920-luvun kuluessa ja romahti 1927–1928, josta johtuen yhtiö ei maksanut lainkaan osinkoja vuosien 1929–1936 välisenä aikana. Luistiventtiilimoottori alkoi olla vanhentunut, samoin Daimlerin autojen valmistuksen toimintatavat. Mallisto oli suorastaan yliampuvan laaja, mikä aiheutti ylimääräisiä kuluja esimerkiksi materiaalihankinnoissa. Vuonna 1925 Daimlerin nimen alla oli seitsemän perusmallia ja BSA:n nimellä kuusi. Teknistä kehitystä toki tapahtui ja vuonna 1925 Daimlerin moottorit saivat toimintavarmuutta lisäävän sytytyksen kaksoisjärjestelmän ja nokka-akselin painevoitelun.

Vuonna 1926 Associated Equipment Company (AEC) ja Daimler perustivat yhteisyrityksen nimeltä Associated Daimler Company (ADC). Yhtiön oli määrä valmistaa hyötyajoneuvojen alustoja, joissa voimanlähteenä olisi joko Daimlerin valmistama luistiventtiilimoottori tai AEC:n lautasventtiileillä varustettu. Yhteistyö ei päässyt edes kunnolla alkuun, kun yhtiö jo saman vuoden aikana purettiin. Daimlerille jäi oikeus ADC-nimeen. Samana vuonna esiteltiin ensimmäinen eurooppalainen autokäyttöön sovellettu V12-moottori, Daimler Double-Six.

Vuonna 1929 yhtiö sulki oman korinvalmistusosastonsa ja siirsi autojen korituksen ulkopuolisille toimijoille. Vuonna 1930 esiteltiin uusi 30HP-malli, jonka moottorin karstanpoistoväli oli jopa 40 000 mailia; aiemmin karstanpoisto oli suoritettu 8 000 mailin välein tai jopa useammin.

Vuonna 1930 Daimler luopui tytäryhtiöstään, Daimler Hire:sta, joka oli tarjonnut limousiineja kuljettajineen vuokrapalveluna. Suuren sodan jälkeen palvelukonseptiin oli liitetty lentotaksi-palvelu, joka asiakkaan tilauksen mukaan lensi haluttuihin kohteisiin Britaniassa ja manner-Euroopassa. Lisäksi yhtiö luopui osuuksistaan Singer Motorsissa mutta samaan aikaan siihen liitettiin BSA:n omistukseensa hankkima Lanchester Motor Company. Alkuun yhtiöt valmistivat autoja selkeästi eri merkeillä eri hinta- ja kokoluokkiin ja vain Lanchesterin suurimmat mallit nimettiin Daimlereiksi. 1930-luvun puolivälin paikkeilla nämä kaksi merkkiä kuitenkin jakoivat komponentteja keskenään ristiin ja esimerkiksi vuoden 1936 Lanchester 18 ja Daimler Light 20 eroavat toisistaan vain varusteiden ja maskin osalta.

Tällainen markkinointitapa oli saanut alkunsa jo BSA-autojen yhteydessä ja käytäntöä jatkettiin aina Lanchesterin ja BSA:n autojen valmistuksen loppuun. Jos Lanchesterin isoimmat mallit saivat nimen Daimler, toimi kuvio myös toisinpäin ja ison Daimlerin keulalla saattoi komeilla Lanchesterin maski. Daimler-yhtiön sarjauotantomallisto 1930-luvulla oli äärimmäisen sekava, tarjoten erilaisia kuusi- ja kahdeksansylinterisillä moottoreilla varustettuja autoja eri merkkisinä.

Vuonna 1933 oma koritehdas otettiin takaisin käyttöön koska Daimler ei ollut täysin tyytyväinen kaikkien korittajien laatuun. Vuoden 1933 aikana yhtiö valmisti 5 000 kappaletta pientä Lanchester Ten-mallia, 1100 kappaletta keskiluokan Daimler Fifteen-mallia, 850 kappaletta kappaletta keskiluokan Lanchester Eighteen-mallia ja 150 kappaletta suuremmalla moottorilla varustettuja Daimler Twenty-malleja.

Vuonna 1934 esieltiin Daimlerin Straight-Eight, joka oli moderni työntötankomoottori. Daimlerin linja-autojen valmistus oli ollut läpi 1930-luvun jatkuvassa kasvussa. Niitä valmistettiin yksi- ja kaksikerrosversioina ja voimanlähteenä niissä käytettiin Gardner-, AEC- ja Armstrong Saurer-dieselmoottoreita. Vuonna 1937 perustettiin uusi yhtiö, Daimler Transport Vehicles, valmistamaan sähköjohdinbusseja. Vuonna 1938 Daimler esitteli uuden "New Fifteen"-mallin joka jakoi alustansa ja korinsa Lanchester Roadrider -mallin kanssa. Vuonna 1939 esiteltiin 2,5 litraisella, 90 hevosvoimaisella moottorilla varustettu Daimler DB 18 Special Sports.

• 
  1920 Daimler Type 45 all-weather-tourer
• 
  Kuningas Yrjö V:n 1923 Daimler 57 hp 9.4 Litre Hooper Limousine
• 
  1925 Daimler 30 hp limousine
• 
  1928 Daimler 35/120 Landaulette
• 
  1936 Daimler 32 hp Straight Eight limousine
• 
  1936 Daimler Fifteen sports saloon Mulliner 4-light
• 
  1937 Daimler New Fifteen saloon 6-light
• 
  1939 Daimler EL24 Limousine Windovers 6-light
• 
  1940 Daimler Eighteen 4-dr tourer

Nestekytkin ja puoliautomaattivaihteisto

Pääartikkeli: Nestekytkin

Daimler tuli tunnetuksi voimansiirrossa käyttämistään Wilson-esivalintavaihteistosta sekä nestekytkimestä. Ne esiteltiin ensi kertaa, vuoden 1930 lopulla, Light Double-Six -uutuusmallin valinnaisena varusteena ja pian ne olivat käytössä kaikissa Daimlerin ajoneuvoissa, pienimmistä henkilöautoista kuorma- ja linja-autoihin. Tämä sovellus oli käytössä aina 1950-luvun puoliväliin asti, jolloin täysautomaattinen Borg-Warner tuli Daimlerin autojen vaihteistoksi. Lanchesterien automaattivaihteistoksi kaavailtiin myös Hobbs-vaihteistoa, mutta nämä suunnitelmat eivät toteutuneet.

Toinen maailmansota

Daimler Dingo tiedusteluajoneuvo

Britannian valmistautessa sotatoimiin hallitus pyysi Daimleria rakentamaan uusia tehtaita. Näin teollisuuden tuotantoa saataisiin nostettua, samalla kun tuotantolaitokset olisivat hajautettuna ja ilmapommitusten aiheuttamat vahingot olisivat mahdollisimman vähäiset. Vuonna 1939 Coventryssa aloitti toimintansa tehdas, joka valmisti Bristol Hercules -lentokonemoottoreita. Nykyisin tällä alueella toimii Jaguarien päätehdas. Vuonna 1938 Daimler teki sopimuksen nelivetoisen tiedusteluajoneuvon kehittämisestä. Ajoneuvon tulisi kyetä kiipeämään ja laskeutumaan 1:2 jyrkkyyden omaavia rinteitä ja kulkemaan sekä etu- että takaperin 60 mailin tuntinopeudella (96 km/h). Daimler Dingo saatiin tuotantoon kolme kuukautta sen jälkeen, kun Britannia oli julistanut sodan Saksalle. Ajoneuvosta kehitettiin myös tykkitornilla varustettu raskaampi versio Daimler Armoured Car. Sodan aikana Daimler valmisti yli 6 600 kevyttä tiedusteluajoneuvoa ja 2 700 tykkitornilla varustettua panssariautoa. Näiden lisäksi yhtiö valmisti 50 800 lentokonemoottoria sekä tarpeellisen määrän osia 9 500 moottorin valmistamiseen, 14 356 raskaan pommikoneen tykkitornia Browning-konekivääreineen, 74 000 Bren-konekivääriä sekä lisäksi kaksikerrosbusseja, sotatarvikkeiden valmistusta ja toimituksia koordinoivan ministeriön tilausten mukaisesti. Tämän kaiken ohessa Daimler oli sodan loppuun mennessä saanut valmiiksi oman 8,6-litraisen dieselmoottorinsa suunnitelmat. Moottorilla oli tarkoitus kyetä 250 000 mailia vastaavaan käyttötuntimäärään ennen kuin se olisi tarpeellista peruskunnostaa.

Sodan jälkeen

1949 Lanchester Ten, Briggs 6-light saloon

1950 27 limousine, Ruotsin kuningashuoneen virkaiältään vanhin auto

Sodan päätyttyä autoteollisuuden oli käynnistettävä siviilituotantonsa sotaa edeltäneillä malleilla – vasta 1940-luvun lopulla valmistajat saivat markkinoille moderneja malleja. Uusi Lanchester 10 näytti samanlaiselta kuin kilpailijan malli, Ford Prefect, jonka koripellit tulivat samalta valmistajalta. Uutena mallina esiteltiin Eighteen, jossa käytettiin teräspulan takia runsaasti alumiinia. Malli oli jatkokehitetty ennen sotaa valmistetusta New Fifteen-mallista. Varustepuolella tapahtui hieman kehitystä. Isot DE27- ja DE 36-mallit olivat ensimmäiset sarjatuotantona valmistetut autot, jotka oli varustettu sähkötoimisilla lasinnostimilla.

Autokauppa kangerteli, koska ostajat odottivat väliaikaiseksi nimetyn, korotetun autoveron laskua. Vuonna 1951 esitellyn luksusmallin 3-litre Regencyn valmistus lopetettiin seuraavana vuonna vain 52 valmistuneen auton jälkeen. Yhtiö sinnitteli eteenpäin ja pudotti kaikkien malliensa hintoja saadakseen aikaan edes jollakin lailla riittävää myyntiä. Yhtiön henkilöstökulut olivat melkoiset, koska palkkalistoilla oli tuolloin yli 4 000 henkilöä. BSA:n johtajana toisen maailmansodan alkuvuosista asti toiminut Sir Bernard Docker otti vastuulleen myös Daimlerin johtamisen vuonna 1953.

Helpotusta Britannian autoteollisuuden ahdinkoon toi hallituksen ilmoitus autoveron poistamisesta huhtikuussa 1953. Daimler esitteli toukokuussa uuden, maltillisemman kokoisen Conquest-mallin. Conquest oli periaatteessa sama auto kuin nelisylinterinen Lanchester Fourteen / Leda LJ200, mutta kuusisylinterisellä moottorilla ja Daimlerin maskilla.

BSA:n nimellä varustettujen autojen valmistus oli päättynyt toisen maailmansodan alkaessa, mutta Daimlerin ja Lanchesterin ongelmana oli edelleen liian monen mallin tarjonta. Mallisarjat olivat valmistusmäärältään pieniä ja lyhytikäisiä, joten niiden myyntiluvut jäivät alle kannattavuuden. Lisäksi Daimlerin autojen imago oli vanhanaikainen, mutta toki ylellinen. Autojen valmistus Lanchester-merkin alla lopetettiin vuonna 1954.

Bernard Dockerin puoliso, Lady Norah Docker kehotti miestään suunnittelemaan Daimlerin markkinointistrategian täysin uusiksi. Lady Docker suunnitteli markkinointia tehostaakseen mallit, jotka olivat sodanjälkeisessä Britanniassa kuin toiselta planeetalta tulleita. Ne olivat aikansa brittiläisille, konservatiivisille aristokraateille aivan liian mauttomia, jopa rahvaanomaisia, mutta jotka muotoilultaan vetävät vertoja mille tahansa kuuluisalle custom-autolle.

Lady Dockerin Daimlerit

Blue Clover, järjestyksessä toinen show-auto

Golden Zebra, 2-ovinen coupé Hooperin korittamana

1951 "Golden Daimler" touring limousine, 36 Straight-Eight (DE36)-alusta: Korin väri sametin musta. Kaikki perinteiset kiiltävät osat, kuten koristekapselit, maski, puskurit, ovien kahvat, pakoputken pää ja polttoainesäiliöbn korkki, olivat kullatut. Auton kyljissä oli noin 7 000 kultaista tähteä. Istuin- ja kattoverhoilut olivat kultakirjailttua brokadi-kangasta. Auton varustukseen kuului mustaksi värjättyä krokotiilinnahkaa olevat matkalaukut, kullatuin metalliosin sekä mustan ja kullan yhdistelmää oleva teeastiasto.

1952 "Blue Clover" 2-ovinen coupé, 36 Straight-Eight (DE36)-alusta: Kaksisävyinen sininen, vaaleilla kyljillä, joihin on maalattu kultaisia neliapiloita. Nahkaverhoillut istuimet, tummansinisillä reunuksilla ja laventelin-sinisillä keskiosilla. Verhoilun tehosteena on siniseksi värjättyä liskonnahkaa, jolla myös ohjauspyörä ja takaosan taittuvat lisäistuimet on päällystetty. Varuustukseen kuului kaiverruksin koristellut lasisarja ja pullo sekä hopeinen teeastiastiasto. Vaseemmanpuoleisesta ovilokerosta löytyi manikyyrisetti, sinisessä liskonnahka-kotelossa. Kojeladan tavarahyllyltä löytyi hopeinen peili, kampa, vaateharja, kaksi hopeista purkkia sekä puuterirasia. Sivuikkunat olivat sähkötoimiset. Kattoikkuna oli lasinen.

1953 "Silver Flash" 2-ovinen coupé, Regency (DF300)-alusta: Sisäverhoilu punaiseksi värjättyä krokotiilinnahkaa.

1954 "Stardust" touring limousine, Regina (DF400)-alusta

1955 "Golden Zebra" 2-ovinen coupé, DK400-alusta: Kullatuilla korin kiilto-osilla ja seeprannahkaisella verhoilulla.

Britit eivät oikein lämmenneet tällaisille autoille, jotka Atlantin toisella puolella olisivat, saadun julkisuuden myötä, täyttäneet myös tilauskirjat. Julkisuutta autot toki Britanniassakin saivat, mutta eivät välttämättä toivotunlaista. Kun saman aikaan Lady Docker oli lehdistön hampaissa, loisteliaan elämäntapansa ansiosta ja verottajan tutkimuksien kohteena, kirjattuaan Monte Carlon kasinokulujaan yhtiön tileihin, alkoi yhtiön johtokunnassa olevien pankkiirien mitta olla täysi, ja Dockerit saivat lähteä.

• 
  1946 36 Hooper touring limousine
• 
  1947 18 saloon, 2522 cm³
• 
  1948 36 Hooper all-weather tourer
• 
  1951 18 Hooper Empress drophead coupé
• 
  1951 Consort 6-light saloon, 2522 cm³
• 
  1952 Regency, Hooper Empress II saloon
• 
  1952 Special Sports, Barker drophead coupé
• 
  DR450 Majestic Major 4½-litre V8 limousine
• 
  1955 One-O-Four saloon
• 
  1955 Conquest saloon, 2433 cm³
• 
  1957 Sportsman
  3348 cm³ sports saloon
• 
  1957 DK400 4½-litre 6-syl., Hooper limousine
• 
  1960 Majestic 3,8-litre saloon
• 
  1961 Majestic Major V8 saloon

Muutosten aikakausi

Vuonna 1954 Daimler esitteli vuosikymmenien tauon jälkeen urheilullisemman malliston, Conquest DJ250-sarjan. Lanchesterin oli tarkoitus aloittaa 1,6-litraisella moottorilla varustetun Spriten valmistus. Voimansiirto oli aikomus toteuttaa Hobbsin Mechamatic-automaattivaihteistolla, nestekytkimen sijaan, mutta teknisiä ongelmia kasautui niin paljon, että jo 15:n valmistuneen Spriten jälkeen hanke hylättiin ja Lanchesterien valmistus lopetettiin. Vuonna 1955 Daimler esitteli Regencyyn perustuvan, 137 hevosvoimaisen, One-O-Four DF310 -mallin, joka saavutti sadan mailin tuntinopeuden. Jack Sangster, joka oli myynyt moottoripyöriä valmistaneet yhtiönsä, Ariel Motorcyclesin ja Triumph Engineering Co Ltd:n BSA:lle vuonna 1951, siirtyi Bernard Dockerin paikalle Daimler Companyn johtoon vuonna 1956. Vuonna 1957 nestekytkimen käyttö Daimlerin henkilöautoissa lopetettiin ja yhtiö siirtyi käytämään täysautomaattisia vaihteistoja. Hyötyajoneuvojen tuotannossa nestekytkin pysyi edelleen voimalinjan rakenteena. Viimeinen nestekytkimellä varustettu henkilöautomalli oli DK400.

Daimler V8-moottorit

Daimler SP250

Daimlerin henkilöautoyksikköön kuului 1950-luvun loppupuoliskolla Daimlerin henkilöautot, Lontoon takseja valmistanut Carbodies sekä Ariel-, Triumph- ja BSA-moottoripyörät. Tämän yksikön johtoon Sangster nimitti luottomiehensä Edward Turnerin. Moottoripyörien suunnittelijana toiminut Turner oli kuulunut jo Triumph Engineering Co:n johtajistoon ja hän suunnitteli Daimlerille kevyet, hemi-kantiset, 2,5- ja 4,5-litraiset Daimler V8-moottorit. Pienempi moottoreista otettiin käyttöön 2+2-paikkaisen urheilumalli Dart / SP250:n voimanlähteenä ja suurempi Majestic Major DQ450-mallin moottorina.

Daimlerin V8-moottorit olivat käytössä aina British Leyland Motor Corporation Ltd:n muodostamisen alkuaikoihin asti. Isompi moottoreista pudotettiin pois valmistuksesta vuonna 1968 ja pienempi vuotta myöhemmin.

Jaguar-aikakausi 1960–1966

1968 Daimler V8-250, Daimlerin 2,5 V8-moottorilla

1969 Daimler Sovereign, Jaguarin 4,2 rivikuutosella

Vuonna 1959 esitellyt uutuusmallit eivät tehneet kauppaa odotetunlaisesti. Majestic Major -mallia, joka oli Britannian markkinoiden nopein kuusipaikkainen auto, ei kyseisenä vuonna myyty yhtä ainoaa ja rivakkaa lasikuitukorista Dart/SP250-malliakin vain 110 kappaletta. Daimlerin kohtalo näytti jo melkein sinetöidyltä, mutta vuonna 1960 Daimlerin johtaja Jack Sangster sekä Jaguarin johtaja Sir William Lyons saivat neuvoteltua sopimuksen, jolla Daimler Companyn työkalut, tuotantolaitokset sekä nimi siirrettiin Jaguar Carsin omistukseen. Ensimmäinen fuusion myötä syntynyt Daimler oli vuonna 1962 esitelty 2.5 V8, jossa Jaguar MK II:n koriin oli istutettu Daimlerin V8-moottori. Tästä mallista tuli kaikkien aikojen myydyin Daimler ja se peittosi suosiossa samaa koria käyttäneen, 2,4 litran rivikuutosella varustetun Jaguarin.

Daimler SP250 pysyi tuotannossa vuoteen 1964 ja Majestic Major vuoteen 1968. Molempien voimanlähteenä oli Daimlerin V8-moottori. Vuonna 1961 esiteltiin Daimler DR450, joka oli Majestic Majorista kehitetty limousine-versio, pidemmällä alustalla ja korkeammalla korilla. Nämä mallit olivat viimeiset, jotka olivat puhtaasti Daimlerin omaa suunnittelua. DR450:n seuraajaksi vuonna 1968 esitelty Daimler DS420 oli raskaalla kädellä modifioitu Jaguar 420G.

British Leyland -aikakausi

1988 Daimler Six 3,8

Vuonna 1966 tehdyssä fuusiossa Jaguar Cars myytiin British Motor Corporation Ltd:lle ja tämän tuloksena syntyi autonvalmistuksen suuryhtiö British Motor Holdings. Vuonna 1968 BMH yhdistyi Leyland Motors Ltd:n kanssa ja tuloksena oli jättimäinen British Leyland Motor Corporation.

Sovereign

Vuonna 1966 Jaguar esitteli S-Type:lle sukua olleen 420:n,, jonka ylellisemmin varustettu versio oli Daimler Sovereign. Malli oli valmistuksessa vuosien 1966–1969 ajan. Daimler Sovereign oli mallinimenä käytössä vuosina 1966–1983. Jaguar 420:n valmistuksen loputtua Daimler Sovereign XJ6 oli Jaguar XJ-malleihin perustuva. Kehitysversiot ja valmistusvuodet olivat vastaavat kuin Jaguarilla: Series I 1968–1972, Series II 1973–1979. Series III oli Jaguarista poiketen tuotannossa vain vuosina 1979–1983 (Jaguar 1979-1992). Sovereign-mallinimi annettiin tällöin Jaguarin käyttöön ja huippumalli oli yksinkertaisesti nimeltään Daimler. Joillain markkina-alueilla ei käytetty laisinkaan Daimler-nimeä, vaan autot olivat nimeltään joko Vanden Plas tai Jaguar Vanden Plas. Jaguarin XJ40-mallin myötä kuutoskoneinen Daimler oli nimeltään Six.

Double-Six

Vuodesta 1972 Jaguarin 5,3 litran V12-moottori tuli tarjolle XJ-sarjan voimanlähteeksi, ja Daimler otti oman versionsa nimeksi perinteikkään, vuosina 1926–1938 käytössä olleen Double-Sixin. Tämä mallinimi oli käytössä Series III:n valmistuksen loppumiseen asti, vuoteen 1992. Jaguarin esiteltyä XJ40-mallista version XJ81, jonka keulalle mahtui 6 litran V12-moottori, tehtiin myös tästä mallista Daimler Double-Six-versio, joka oli tuotannossa 1993–1994. XJ:n tavoin myös Daimler sai kevyen kasvojenkohotuksen ja mallikoodin X305 vuonna 1994. mallin valmistus jatkui vuoteen 1997 asti, jolloin V12-moottori pudotettiin pois valikoimasta.

Ford-aikakausi

Pääartikkeli: Premier Automotive Group

Vuonna 1982, British Leylandin lopullisen pilkkomisen yhteydessä, Jaguarin ja Daimlerin valmistus siirtyi Jaguar Car Holdings -yhtiölle. Vuonna 1984 Jaguar Car Holdings -yksiköstä muodostettiin Jaguar Cars -yhtiö, joka listattiin pörssiin. Sen omistajaksi tuli 1989 Ford Motor Company. Vuonna 1992 Daimler (Ford) lopetti DS420 Limousinen valmistuksen.

Daimler pysyi edelleen Jaguarin lippulaivana kaikkialla muualla, paitsi Yhdysvaltain markkinoilla, jossa auton nimi oli "XJ Vanden Plas". Daimler-nimen käytöstä Yhdysvaltain markkinoilla oli luovuttu jo vuonna 1967.

Century

1994–1997 Double Six
X300

Daimlerin 100-vuotista taivalta ajoneuvojen valmistajana juhlistettiin vuonna 1996, valmistamalla 100:n kappaleen sarja Double Six- ja 100:n kappaleen sarja rivikuutosella varustettuja "Century"-erikoisversioita.

X300 1994-1197	SWB	LWB
Daimler Six	1,362	1,330
Daimler Double Six	1,007	1,230
Daimler Century Six		100
Daimler Century Double Six		100

Daimler Super V8

1997–2003 Daimler Super V8
X308

Vuosi 1997 oli kuusisylinteristen moottorien viimeinen. Ne korvattiin Jaguarin esittelemällä V8-moottorilla ja auton mallinimeksi tuli tällöin Mark II XJ. Double Sixin korvaajaksi tuli mekaanisella ahtimella varustettu Super V8.

X308 1997-2003	SWB	LWB
Daimler Eight	164	2,119
Daimler Super V8	76	2,387

Daimler Super Eight

Vuonna 2005 esiteltiin uusi Daimler Super Eight, joka pohjautui Jaguar XJ (X350)-malliin. Alumiinikorinen malli oli varustettu mekaanisesti ahdetulla, 4,2 litran V8-moottorilla, joka tuotti tehoa 291 kW (396 hv), suurimman vääntömomentin ollessa 533 Nm. Malli oli tuotannossa Daimler-nimisenä vuoteen 2007.

X308 1997-2003	SWB	LWB
Daimler Eight	164	2,119
Daimler Super V8	76	2,387

2006 Daimler Super Eight
X350/358

Daimler Super Eight

Vuonna 2005 esiteltiin uusi Daimler Super Eight, joka pohjautui Jaguar XJ (X350)-malliin. Alumiinikorinen malli oli varustettu mekaanisesti ahdetulla, 4,2 litran V8-moottorilla, joka tuotti tehoa 291 kW (396 hv), suurimman vääntömomentin ollessa 533 Nm. Malli oli tuotannossa Daimler-nimisenä vuoteen 2007.

Tata Motors

Marraskuun 25. päivänä, vuonna 2008 julkistettiin virallisesti tieto, että intialainen monialayhtiö Tata Group ja sen ajoneuvoja valmistava tytäryhtiö Tata Motors on ostanut Jaguarin, Daimlerin ja Lanchesterin nimi- ja valmistusoikeudet. Tätä artikkelia kirjoitettaessa, vuonna marraskuussa 2015, Daimler- ja Lanchester-merkkien alla ei valmisteta ajoneuvoja. Saksalainen Daimler AG omisti Tata Motorsista 5,34 prosenttia 2010 vuoteen asti.

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Daimler Company Wikimedia Commonsissa

Brittiläisiä automerkkejä ja niiden valmistajat / emoyhtiöt