Pavel Sudoplatov
Pavel Anatoljevitš Sudoplatov (ven. Пáвел Aнатóльевич Cудоплáтов; 7. heinäkuuta 1907 Melitopol, Taurian kuvernementti, Venäjän keisarikunta – 26. syyskuuta 1996) oli korkea-arvoinen neuvostoliittolainen tiedusteluvirkailija. Hän palveli kenraaliluutnantin arvoisena Neuvostoliiton sisäisessä turvallisuusministeriössä NKVD:ssa. Sudoplatovin johtama erikoisoperaatioiden yksikkö ”Osasto S” oli alistettu suoraan sisäasiainministeri Lavrenti Berijalle, joka oli myös NKVD:n päällikkö. Sudoplatov otti vastaan toimintakäskyjä myös generalissimus Josif Stalinilta, jota kävi tapaamassa muutamia kertoja vakoilijauransa aikana.
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sudoplatov liittyi jo nuorena turvallisuuspoliisi Tšekaan. Hänen johdollaan toteutettiin maanpaossa Meksikossa eläneen neuvostojohtaja Lev Trotskin salamurha vuonna 1940. Trotskin murhasi jäähakkua käyttäen Espanjasta neuvostovakoiluun värvätty Ramon Mercader. Trotski kuoli myöhemmin vammoihinsa sairaalassa. Nuori Sudoplatov suoritti myös itse eliminointitehtävän salamurhatessaan Ukrainalaisten nationalistien järjestön johtajan Jevhen Konovaletsin. Sudoplatov vietti myös Suomessa lyhyen aikaa vangittuna.[1] Toisen maailmansodan aikana Sudoplatov vastasi erilaisista operatiivisista solutusryhmistä. Ne harjoittivat tiedustelun ohella sekä sabotaasia että vihollisen harhauttamista disinformaatiolla. Operaatiot toteutettiin usein vihollislinjojen takana selustassa.
Sudoplatov ohjasi vakoilurengasta, joka keräsi ydintutkimukseen liittyviä tietoja Britanniasta ja Yhdysvalloista. Tietoja myyneistä asiamiehistä merkittävimpiä olivat brittiläinen Alan Nunn May ja natsi-Saksasta paennut kommunisti Klaus Fuchs. Myös Cambridgen viisikkona tunnettu brittiläinen vakoojarengas sivusi Sudoplatovin salaista tiedustelu-uraa. Viisikon jäsenet oli värvätty heidän opiskellessaan 1930-luvulla Cambridgen yliopistossa. Vakoilurenkaan myöhempi paljastuminen oli valtava nöyryytys Britannialle. Viisikosta muun muassa Kim Philby pakeni paljastuttuaan pysyvästi Neuvostoliittoon.
Sudoplatov vangittiin pian Stalinin kuoleman jälkeen. Hän joutui viettämään vankiloissa toistakymmentä vuotta ja vapautui 21. elokuuta 1968. Hänet rehabilitoitiin vasta vuonna 1990, ja silloinkaan hän ei saanut takaisin sodan aikana hänelle myönnettyjä kunniamerkkejä. Viime vuosinaan hän kärsi sydänvaivoista. Sudoplatovin juutalaissyntyinen vaimo Emma (o.s. Kaganova, k. 1988) oli NKVD:n everstiluutnantti, joka koulutti salaisia agentteja tehtäviinsä. Sudoplatovin poika Anatoli on tutkija Moskovan yliopistossa.
Sudoplatovin paljastukset ja väitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vanhoilla päivillään kirjoittamissaan muistelmissa Sudoplatov teki paljon paljastuksia NKVD:n salaisista operaatioista. Hänen mukaansa mukaan Neuvostoliiton ydintutkimuksen merkittävimpiä tietolähteitä olisi ollut tanskalainen ydinfyysikko Niels Bohr, joka suhtautui joviaalisti tiedonjakoon Yhdysvaltain ja Ison-Britannian ulkopuolelle. Neuvostoliitto oli rakentanut oman ydinreaktorin mutta ei ollut saanut sitä käynnistettyä. Lisäksi plutoniumin käsittelyssä oli sattunut onnettomuus. Bohria tapaamaan Tanskaan lähetettiin Jakov Terletski, jolle Bohr selitti, missä kohdassa ongelma oli ja mitä vaikeuksia Enrico Fermillä oli ollut Chigagossa reaktoria ensi kertaa käynnistäessään. Bohrin neuvojen pohjalta kyettiin käynnistämään Neuvostoliiton ensimmäinen ydinreaktori joulukuussa 1946.[2]
Sudoplatovin mukaan myös ydinfyysikko J. Robert Oppenheimeria koetettiin useasti lähestyä Neuvostoliiton taholta ydintutkimukseen liittyvissä asioissa. Sudoplatovin mukaan Oppenheimer ei koskaan itse paljastanut luottamuksellista tietoa neuvostoliittolaisille tai näiden edustajille ja syyllistyi lähinnä naiiviin avomielisyyteen, mutta edesauttoi kuitenkin merkittävästi ”myyrien” pesiytymistä Manhattan-projektiin esimerkiksi rekrytoimalla Klaus Fuchsin, jota piti lahjakkaana tiedemiehenä.[3] Toinen keskeinen ”myyrä” Fuchsin ohella oli Enrico Fermin italialaistaustainen assistentti Bruno Pontecorvo. Fuchsin lailla Pontecorvo pakeni itäblokkiin.[4] Sudoplatovin mukaan Jelizaveta Zarubina sai taivuteltua Oppenheimerin jakamaan tietonsa "saksalaisille antifasisteille". Sudoplatov arvioi, että tämä onnistui Oppenheimerin vaimon Katherinen avustuksella.[5]
Sudoplatov paljasti myös ruotsalaisen teollisuusmagnaatti Raoul Wallenbergin kohtalon. Sudoplatovin käsityksen mukaan Wallenberg salamurhattiin myrkkyruiskeella Lubjankan erityisvankilassa Moskovassa, minkä jälkeen sekä ruumis ja asiakirjat hävitettiin. Sudoplatov paljasti myös Moskovassa sijainneen salaisen myrkkylaboratorio X:n (virallisesti "Toksikologian laboratorio nro 2") olemassaolon. Laitosta johti professori Grigori Moisejevitš Maironovski, jonka Sudoplatov oletti Wallenbergin likvidoijaksi. Maironovski pidätettiin sekä teloitettiin myöhemmin raa’an pahoinpitelyn jälkeen.[6]
Sudoplatovilla oli aiemmasta poikennut käsitys niin kutsutun rautaesiripun syntymisestä idän ja lännen välille. Hänen mukaansa Neuvostoliitto alkoi osoittaa epäluottamusta länttä kohtaan jo toisen maailmansodan loppuvaiheissa, Saksan alettua luhistua ja Neuvostoliiton miehitettyä Itä-Euroopan, siis paljon ennen Winston Churchillin Missourin Fultonissa maaliskuussa 1946 pitämää kuuluisaa puhetta. Sudoplatov kertoo, että hänellä oli lukuisia kontakteja tuon ajan keskeisiin vaikuttajiin Itä-Euroopan maissa.[7]
Sudoplatovin mukaan vuoden 1948 Berliinin saarto olisi ollut puhtaasti Stalinin tekemä manipulaatio. Stalin olisi masinoinut sen siirtääkseen lännen huomion pois Kiinan tapahtumista. Kommunistit ottivat Kiinan alueet valtakomentoonsa vuoteen 1949 mennessä.[8] Yhdysvaltain presidentti Harry S. Truman oli suunnitellut peräti atomipommituksia Tšiang Kai-šekin johtamien kansallismielisten voiton turvaamiseksi kommunisteja vastaan mutta joutui luopumaan suunnitelmasta. Korean sota alkoi pari vuotta myöhemmin, ja myös sen aikana amerikkalaiset pohtivat ydinaseen käyttöä. Venäläiset olivat laatineet suunnitelmansa sen laskelman varaan, ettei länsi kykenisi kahdella rintamalla käytyyn atomisotaan samanaikaisesti. Salaisia raportteja Neuvostoliitolle toimitti muun muassa Donald Maclean.[9]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pavel & Anatoli Sudoplatov: Stalinin erikoistehtävissä – kiusallisen todistajan muistelmat (Toim. Jerrold L. & Leona P. Schecter). Alkuteos: Special Tasks. The Memoirs of an Unwanted Witness – A Soviet Spymaster. Suom. Kari Klemelä. Helsinki WSOY 1994 ISBN 951-0-19584-7
- Pavel Sudoplatov, 89, Dies; Top Soviet Spy Who Accused Oppenheimer, The New York Times. Archives, 28.9.1996 (englanniksi)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Symon Petliura, Yevhen Konovalets, Stepan Bandera -Three Leaders of Ukrainian Liberation Movement murdered by the Order of Moscow. Ukrainian Publishers Limited 1962. (Äänikirja, Archive.org).
| ||||||||||||||||||||||
