D-radio

D-radio on toisen maailmansodan aikainen nimitys Suomen kenttätykistön käyttämille kenttäradioille. D-radioita alettiin valmistaa 1927. Niitä valmistettiin 1927 noin 50 kappaletta. Radion tunnus oli P-12-15. P-12-15:n tunnuksena oli myös VRGK. Niitä valmistettiin myös myöhemmin ja valmistajana oli ainakin ASA-radio.

Perusmalli jatkosodan aikana

• P-12-15
  • VRGK 9/1941
  • teho 400 mW sähkötyksellä ja puheella

• P-12-15A
  • VRGKA 1942
  • teho 1 W sähkötyksellä ja 700 mW puheella

ASA-radio valmisti 700 P-12-15 - ja P-12-15A -mallin radiota toukokuuhun 1942 mennessä.

Myöhemmät mallit

• P-12-15B
  • VRGKB 1943
  • teho 1.5–2 W sähkötyksellä ja puheella
  • taajuusalue 3 000–6 000 kHz

Historia

Radiota käytettiin tykistön tulenjohdon viestivälineenä. Wilho Petter Nenonen kesällä 1923 yritti hankki kokemuksia radion käytöstä tykistössä Perkjärven tykistöleiriltä. Syy kokeiluihin oli Ranskasta saatu idea. Kun V. P. Nenosesta tuli Kyösti Kallion ensimmäisen hallituksen kolmas puolustusministeri 16.8.1923–18.1.1924 ensimmäisen Bruno Jalanderin 14.11.1922–22.6.1923 ja toisen Kyösti Kallion 22.6.–16.8.1923 jälkeen, hän määräsi valmistettavaksi kaksi radioasemaa, jotka valmistuivat 1924.

Suunnittelutavoitteena kahden miehen kannettavalle radioasemalle oli 10 kilometrin kantavuus amplitudimoduloituna puhelähetyksenä. Radiot onnistuivat niin hyvin, että kantama kuitenkin saattoi olla enimmillään jopa 50–60 kilometriä.

26.5.1924 tykistön tarkastaja antoi käskyn, jonka mukaan tykistörykmentit velvoitettiin määräämään yhden upseerin ja yhden aliupseerin radiopalvelukseen. Kirjelmässä n:o 403/27.6.24 selostettiin, miksi tykistön pitäisi saada kevyitä kannettavia radioita ja esitettiin, että jokaiselle sodanajan patteristolle osoitettaisiin kaksi kevyttä radioasemaa rykmenttien ja sitä ylempien esikuntien radioasemien lisäksi.

5.1 1925 Nenonen lähetti teknisten joukkojen komentajalle käskyn, jonka mukaan radiopataljoonan piti rakentaa kokeilu- ja koulutustarkoituksiin 10 kappaletta radioasemia. Radiopataljoonan radioasemien massa oli 13 kilogrammaa. 26.6.1925 lähetti Nenonen sotaväen päällikölle, Lauri Malmbergille, radioamatööreiltä peräisin olevatn yksieletrodiputkisen sähkötyslenttätinradioaseman kytkentäkaavioin. Koska asia eteni hitaasti, rakennutti Nenonen kaksi radioasemaa yksityisin varoin Perkjärven ampumaleirillä kokeiltavaksi molekylääriasemien kanssa. Tykistön yhden miehen liikuteltavia radioasemia alettiin kutsua L.T.J. -radioiksi, liikkuvan tulenjohdon radioiksi.

Vuodesta 1927 suomalainen kenttätykistö saattoi käyttää kaikissa rauhanajan harjoituksissa kenttäpuhelinten puhelinkaapelien lisäksi myös radioaaltoja.