Kolminkertainen virka

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Värjätty lasi-ikkuna - Kristus Kuningas, Tipperary, Irlanti

Kolminkertainen virka (lat. munus triplex) on kristillinen oppi, joka perustuu Vanhan testamentin opetuksiin, joista kristityillä on erilaisia näkemyksiä. Sen kuvasi Eusebius ja sitä kehitti Jean Calvin.

Kolminkertaisen viran opissa todetaan, että Jeesus suoritti kolmea tehtävää (tai "virkaa") maanpäällisessä palvelutyössään - profeetan (5. Moos. 18:14-22), papin (Psalmit 110:1-4) ja kuninkaan (Psalmit 2).

Vanhassa testamentissa jonkun nimittäminen mihin tahansa asemaan näistä kolmesta olisi voitu vahvistaa voitelemalla hänet kaatamalla öljyä hänen päähänsä. Siten termi messias eli "voideltu", liittyy käsitteeseen kolminkertaisesta virasta. Kun kuninkaan virka on useimmin Messiaan, Jeesuksen rooli pappina, johon liittyy esirukous Jumalan edessä, on myös tärkeä Uudessa testamentissa, parhaiten selitettynä Heprealaiskirjeen luvuissa 7-10.lähde?

Kolme virkaa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Eusebius, joka laati tämän kolminkertaisen luokittelun, kirjoittaa: "Ja meille on kerrottu myös, että tietyistä profeetoista itsestään tuli, voitelun kautta, eräänlaisia Kristuksia, niin, että kaikki nämä ovat viittauksia todelliseen Kristukseen, Jumalan innoittamaan ja taivaalliseen Sanaan, joka on kaikkien ainoa ylimmäinen pappi, ja jokaisen olennon ainoa Kuningas, ja Isän ainoa profeettojen ylin profeetta."[1] Uskonpuhdistuksen aikana tällä käsitteellä on ollut merkittävä rooli luterilaisessa kristologiassa ja reformoitujen teologien, kuten Jean Calvin[2] ja John Wesley[3], kristologiassa.

Walter A. Elwell väittää, että kristillisten teologit näkevät kaikki muut Kristuksen roolit niin, että ne jäävät näistä yhden roolin alle.[4]

Profeetta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kristus on Jumalan äänitorvi profeettana, joka puhuu ja opettaa Jumalan Sanaa,[5] ja on äärettömän paljon suurempi kuin kaikki profeetat, jotka puhuivat Jumalan puolesta ja tulkitsivat Jumalan tahtoa.[6] Vanhan testamentin profeetta toi Jumalan viestin ihmisille. Kristus, Sanana (Joh. 1:1-18)/Logoksena on ilmestyksen Lähde. Näin ollen Jeesus ei koskaan käyttänyt viestikaavaa, joka liitti profeetan sanat Jumalalle profeetalliseen lauseeseen "Näin sanoo Herra".[7] Kristus, ollen samaa luonnetta,[8] antaa lopullisen ja toden selityksen Jumalasta.

Sana/Logos on Valo. Todellisena Valona (Joh. 1:1-18) Jeesus Kristus yksinomaan valaisee ihmiskunnan profeetan virassa. Jeesus vahvisti jumalallisen identiteettinsä ja auktoriteettinsa, paljastaen Jumalan ihmiskunnalle, jatkaen Hänen työtään tulevaisuuteen Valona (Ilm. 22:3).

  • Raamattu viittaa Jeesuksen Kristuksen profeetalliseen luonteeseen seuraavissa jakeissa:
  1. Johannes 17:4: "Minä olen kirkastanut sinut täällä maan päällä saattamalla päätökseen työn, jonka annoit tehdäkseni."
  2. Johannes 14:24: "[...] mutta sana, jonka te kuulette, ei ole minun omani, vaan Isän, joka on minut lähettänyt."
  3. Apostolien teot 2:22: "Israelilaiset, kuulkaa mitä teille sanon! Jeesus Nasaretilainen oli Jumalan teitä varten valitsema mies. Sen Jumala osoitti niillä voimateoilla, merkeillä ja ihmeillä, joita Jeesus hänen lähettämänään teki teidän keskuudessanne, niin kuin tiedätte."
  4. Markus 6:4: Jeesus sanoi heille: "Missään ei profeetta ole niin väheksytty kuin kotikaupungissaan, sukulaistensa parissa ja omassa kodissaan."
  5. Luukas 4:43: Mutta Jeesus sanoi: "Minun on vietävä Jumalan valtakunnan ilosanoma myös muihin kaupunkeihin, sitä vartenhan minut on lähetetty."
  • Matteus 19:16-26: Näissä jakeissa Jeesus ei kiellä jumalallisuuttaan, kun hän sanoo, "On vain yksi, joka on hyvä". Pikemminkin Jeesus tajusi, että nuori mies näki hänet erinomaisena opettajana, mutta ei luvattuna Messiaana, "Ihmeellisenä, Neuvonantajana, Väkevänä Jumalana, Iankaikkisena Isänä, Rauhan Ruhtinaana" (Jes. 9:5). Näin Ollen, sen sijaan, että hän olisi yrittänyt  vakuuttaa nuoren miehen siitä, että hän oli Messias, Jeesus vain korjasi nuoren miehen käsitystä "hyvyydestä", koska se koski iankaikkisen elämän saavuttamista, toteamalla "Jos tahdot olla täydellinen [...] tule sitten ja seuraa minua". Profeettana, josta Mooses puhui 5. Mooseksen kirjan luvussa 18:15,  Jeesus puhui nuorelle miehelle. Jos nuori mies olisi seurannut Jeesusta, hän olisi lopulta nähnyt, miten saada iankaikkinen elämä, ja nähnyt, että Jeesus todella oli "yksi, joka on hyvä" ja olisi yhdessä Apostoli Tuomaan kanssa ollut varsin halukas sanomaan Jeesukselle "minun Herrani ja Jumalani" (Joh. 20:26-28). Raamatussa on useita kohtia, jotka viittaavat siihen, että Jeesuksen aikalaiset pitivät häntä profeettana. Jeesuksen herätettyä lesken pojan Nainissa todistajat sanoivat "Meidän keskuuteemme on ilmaantunut suuri profeetta" (Luuk. 7:16). Luukkaan evankeliumin kohdassa 24:19 Jeesusta kutsuvat profeetaksi ihmiset, jotka eivät tunnista häntä, kun he sanovat: "Sitä, mitä tapahtui Jeesus Nasaretilaiselle. Se mies oli tosi profeetta, voimallinen sanoissa ja teoissa, sekä Jumalan että kaiken kansan edessä."

Pappi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ikoni "Kristus, Suuri ylimmäinen Pappi", puettuna kuin piispa, piispanistuimella, siunaten pappina

Kristus, jonka lähelle uskovat menevät luottamuksellisesti, tarjosi Itsensä uhrina ihmiskunnan puolesta ylipappina (Hepr. 4:14). Vanhan Testamentin papit julistivat Jumalan tahtoa, antoivat siunauksen liiton, ja ohjasivat  uhrien käsittelyä.[9] Pappi edusti ihmiskuntaa Jumalan edessä. Ihmiskunnan otettua pappeuden viran heikkoudessaan Jeesus pitää asemansa tuhoutumattomalla voimalla, joka voittaa ihmiskunnan heikkouden, kuten on kuvattu läpi Heprealaiskirjeen.[10] Ylipappina Kristus tuli yhdeksi ihmiskunnan kanssa inhimillisessä heikkoudessa, tarjosi rukouksia Jumalalle, valitsi kuuliaisuuden kärsimyksen kautta ja tunsi myötätuntoa ihmiskunnan vaikeuksia kohtaan.

Kristuksen sovittava kuolema on hänen työnsä ytimessä ylipappina. Metaforia käytetään kuvaamaan hänen kuolemaansa ristillä, kuten, "Kristus, Jumalan Karitsa, joka vuodatti verensä ristillä syntiuhrina ihmiskunnan puolesta". Kristus teki yhden syntiuhrin ylipappina, toisin kuin Vanhan testamentin papit, jotka jatkuvasti toimittivat uhrauksia ihmiskunnan puolesta. Johtuen Kristuksen työstä ristillä ihmiskunnalla on mahdollisuus saada elävä suhde Jumalan kanssa. Toisaalta henkilöitä, jotka kieltävät Jumalan työn, on kuvattu syntiin kuolleiksi ilman Jumalaa ja ilman toivoa.lähde?

Perinteisessä kristinuskossa (roomalaiskatolinen, ortodoksinen, Anglikaaninen kirkko, orientaaliortodoksinen ja Assyrian kirkot), uskotaan, että pappi saatuaan Pyhän viran sakramentin kätten päällepanemisen kautta jakaa Kristuksen pappeuden, ja näin ollen vain papit voivat tarjota eukaristisen uhrin.

Kuningas

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kristus, korotettu Korkea Pappi, sovittaa synnin, joka katkaisee ihmiskunnan yhteyden Jumalan kanssa. Puolestaan Hänellä on täydet oikeudet hallita kirkkoa ja maailmaa Kuninkaana. Kristus istuu Jumalan oikealla puolella, kruunattuna kirkkaudella "kuningasten Kuninkaana ja herrojen Herrana."[11] Jumala pani voimansa tekemään työtä Kristuksessa, jota hän osoitti herättäessään Kristuksen kuolleista ja asettaessaan hänet istumaan oikealle puolelleen taivaassa, ylemmäksi kaikkia valtoja, voimia ja mahteja, ylemmäksi kaikkia herruuksia, jotka mainitaan tässä ja tulevassakin maailmassa. Jumala on alistanut kaiken hänen valtaansa ja asettanut hänet kaiken yläpuolelle seurakuntansa pääksi.[12]

Luterilaisuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

(a) profeetallinen virka (munus, tai officium propheticum) sisältää opetuksen ja Kristuksen ihmeet.

(b) papin virka (munus sacerdotale) koostuu maailman syntien sovituksesta ristinkuoleman kautta, ja korotetun Vapahtajan jatkuvasta esirukouksesta hänen kansansa puolesta (redemptio et intercessio sacerdotalis).

(c) kuninkaan virka (munus regium), jolla Kristus perusti valtakunnan, puolustaa kirkkoaan kaikkia vihollisia vastaan, ja hallitsee kaikkia asioita taivaassa ja maan päällä. Vanha jumaluusoppineet erottavat toisistaan luonnon hallitsemisen (regnum naturae sive potentiae), joka koskee kaikkia asioita; armon hallitsemisen (regnum gratiae), joka koskee kirkon taistelua maan päällä; ja kunnian hallitsemisen (regnum gloriae), joka koskee kirkon voittoa taivaassa.

Teologit, jotka seurasivat Lutheria ja Melanchthonia 1600-luvun puoliväliin, käsittelevät Kristuksen pelastavaa työtä kahden ääripään, kuninkaan ja papin välillä. Calvin toimi samoin teoksensa Institutio Religionis Christianae (1536) ensimmäisessä painoksessa ja vasta kolmannessa painoksessa (1559) sekä Geneven katekismuksessa hän täysin esitteli kolme virkaa. Tätä kätevää Kristuksen virkojen kolminkertaista jakoa käyttivät molempien tunnustuksien teologit 1600-luvun aikana.lähde?

Roomalaiskatolisuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katolisen kirkon katekismus toteaa: "Jeesus täytti Israelin messiaanisen toivon kolminkertaisessa virassaan pappina, profeettana ja kuninkaana."[13]

400-luvulla Pyhä Augustinus tarkasteli kirjassaan De consensu evangelistarum  painotuksia, joita eri evankeliumien kirjoittajilla oli Jeesuksesta: Matteus painotti kuninkuutta, Markus ihmiskuntaa, Luukas pappeutta ja Johannes jumaluutta.[14]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Hist. eccl. 1.3.8, in Philip Schaff, ed., Nicene and Post-Nicene Fathers, Second Series (New York, 1890), 1:86.
  2. ↑ Institutes of the Christian Religion, 2.15
  3. ↑ H. Orton Wiley, Christian Theology Chapter 22 [resource online] (Nampa, Idaho: 1993-2005, [accessed 3 June 2006); available from http://wesley.nnu.edu/holiness_tradition/wiley/wiley-2-22.htm (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. ↑ Evangelical Dictionary of Theology. Ed. Walter A. Elwell. (Grand Rapids: Baker Academic, 2001). 858
  5. ↑ Letham 1993, p. 143
  6. ↑ Brown 1986, p. 1107
  7. ↑ LaSor 1996, p. 221-230
  8. ↑ Rogers1998, p. 175
  9. ↑ Matthews 1993, p.187-198
  10. ↑ Kirje Heprealaisille 2:17, 3:1, 4:14, 4:1-16, 5:1, 6:20, 7:1, 8:3, 9:1-10:39 ja 13:11.
  11. ↑ Johanneksen ilmestys 19:16
  12. ↑ Paavalin kirje efesolaisille 1:20-23
  13. ↑ Catechism of the Catholic Church, 436, Ignatius Press, San Francisco, 1994  ISBN 0-89870-482-0
  14. ↑ Horrel, David G. & Tuckett, Christopher M.. Christology, Controversy and Community (2000). ISBN 9004116796. S. 37-40
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kolminkertainen_virka&oldid=22591435”