Kalankasvatus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kalanviljelyä verkkoaltaissa Färsaarilla.

Kalankasvatus eli kalanviljely on kalojen kasvattamista altaissa tai verkkokasseissa, yleensä ruoaksi tai luonnonvesiin istutettaviksi, joskus myös akvaariokaloiksi. Kalankasvatus on vesiviljelyn yleisin muoto. Noin puolet maailmassa syödystä kalasta on tuotettu vesiviljelyssä.

Maailman mittakaavassa tärkeimpiä kasvatuslajeja ovat useat sisävesien karppilajit, niilintilapia sekä lohi, mutta alueellisesti tärkeitä lajeja on lukuisia. Suomessa tärkein viljelty kalalaji on kirjolohi jonka osuus ruokakalanviljelystä on 90 %.[1] Suomen osuus maailman kalanviljelystä on noin 0,02 %.

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiinalaiset kasvattivat karppeja vesialtaissa jo tuhat vuotta ennen ajanlaskun alkua. Keskiajalla luostareissa opeteltiin kasvattamaan karppeja. Saksalainen Stephen Ludwig Jacobi kehitti 1700-luvulla mädinhaudontamenetelmän ja kasvatti lohenmädistä taimenenpoikasia. Jacobin menetelmää kehitettiin edelleen 1800-luvulla Ranskassa, Saksassa, Skotlannissa ja Irlannissa. Myös Pohjois-Amerikassa innostuttiin kalankasvatuksesta. Suomessa kalanviljelyä yritti edistää Henrik Holmberg, joka nimitettiin vuonna 1860 kalastuksentarkastajaksi. Orastava kalanviljelytoiminta kuitenkin kuihtui sen jälkeen, kun Holmberg oli kuollut kesken virkakautensa. Hänen seuraajansa suhtautui kalanviljelyyn kielteisesti. Norjasta tuli kalankasvatuksen suurvalta 1970-luvulla.[2]

Kokonaistuotanto ja tärkeimmät viljelykalalajit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Maailman tilastoidun kalastussaaliin (sininen) ja kasvatetun kalantuotannon (vihreä) kehitys 1950-2010, miljoonia tonneja (FAO:n tilasto).

Maailman kalanviljelytuotanto on kasvanut nopeasti 1980-luvulta alkaen, kun luonnonvesien kalansaalis on puolestaan pysynyt jokseenkin vakaana. Vuonna 2010 tilastoitu kalanviljelyn kokonaistuotanto oli noin 60 miljoonaa tonnia, ja lukuun sisältyvät myös viljellyt äyriäiset ja simpukat. Samana vuonna kalastussaalis oli noin 88 miljoonaa tonnia. Maailman vesiviljelystä 89 % tapahtui Aasiassa, 61 % yksin Kiinassa.[3] Seuraavaksi eniten kalaa tuottavat Intia, Vietnam, Thaimaa, Indonesia ja Bangladesh.

Maailmanlaajuisesti eniten viljellään useita sisävesikalalajeja, erityisesti karppilajeja. FAO:n vuoden 2012 tilastoinnissa maailman eniten viljellyt kalalajit, niiden tuotantomäärät (miljoonia tonneja) ja viljelyn arvo miljardeissa dollareissa olivat:[4]

  1. Ruohokarppi Ctenopharyngodon idellus, 5,0 miljoonaa tonnia, 6,5 miljardia dollaria
  2. Hopeakarppi (hopeapaksuotsa) Hypophthalmichthys molitrix, 4,2 miljoonaa tonnia, 5,5 miljardia dollaria
  3. Karppi Cyprinus carpio, 3,8 miljoonaa tonnia, 5,2 miljardia dollaria
  4. Niilintilapia, Oreochromis niloticus, 3,2 miljoonaa tonnia, 5,3 miljardia dollaria
  5. Marmorikarppi (marmoripaksuotsa) Hypophtalmichthys nobilis, 2,9 miljoonaa tonnia, 3,7 miljardia dollaria
  6. Katla Catla catla (intiankarppi), 2,8 miljoonaa tonnia, 5,5 miljardia dollaria
  7. Ruutana Carassius carassius, 2,5 miljoonaa tonnia, 2,7 miljardia dollaria
  8. Lohi Salmo salar, 2,1 miljoonaa tonnia, 10,1 miljardia dollaria
  9. Jättilabeo Labeo rohita, 1,6 miljoonaa tonnia, 2,9 miljardia dollaria
  10. Maitokala Chanos chanos, 0,9 miljoonaa tonnia, 1,7 miljardia dollaria
  11. Kirjolohi Oncorhynchus mykiss, 0,9 miljoonaa tonnia, 3,6 miljardia dollaria
  12. Jättilahna Megalobrama amblycephala, 0,7 miljoonaa tonnia, 1,2 miljardia dollaria

Kalalajien lisäksi vesiviljelyssä tuotetaan muun muassa simpukoita ja äyriäisiä, joista useiden tuotantomäärät yltäisivät viljellyimpien lajien listalle.[4]

Suomen kalatuotanto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kalankasvatusta Ahvenanmaalla.

Suomessa kasvatetaan vuosittain 13–15 miljoonaa kiloa ruokakalaa ihmisravonnoksi. Kokonaistuotantomäärät ovat olleet jokseenkin tasaisia vuodesta 2003. Vielä vuonna 1980 viljelytuotanto oli 5 miljoonaa kiloa, josta se kasvoi nopeasti 1990-luvun alun huippulukemiin noin 18 miljoonaan kiloon. Vuonna 2019 Suomessa kasvatettiin noin 15,3 miljoonaa kiloa kalaa.[5]

Valtaosa kasvatuksesta on kirjolohta, jonka tuotanto vuonna 2019 oli 14,2 miljoonaa kiloa.[5] Sen viljely tapahtuu pääasiassa verkkoaltaissa Itämeren alueella, ja puolet siitä Ahvenanmaalla.[1] Toiseksi tärkein viljelykalalaji on siika, jonka viljely ruokakalaksi lähti vauhtiin vasta 2000-luvun alussa. Sen tuotanto nousi noin 1,2 miljoonaan kiloon kymmenessä vuodessa. Vuonna 2019 siikaa viljeltiin noin 0,8 miljoonaa kiloa. Väihäisempiä määriä ruokakalaksi viljeltyjä lajeja ovat taimen, nieriä, sampi ja kuha, mutta niiden tuotanto oli vuonna 2019 yhteensä vain noin 0,3 miljoonaa kiloa. Kirjolohen mätiä tuotettiin 0,4 miljoonaa kiloa. Kirjolohen tuotannon arvo vuonna 2019 oli noin 59,7 miljoonaa euroa ja siian 7,6 miljoonaa.[5] Vuonna 2006 kalankasvatuksen osuus koko kalantuotannon arvosta oli 63 %.[6]

Ruokakalan lisäksi kalaa viljellään myös istutettavaksi luonnonvesiin. Kalojen poikaskasvatuksen ansiosta monet Suomen luontaiset lohipitoiset vesistöt ovat pysyneet elinvoimaisina. Kalanpoikasten tuotanto on yleisintä Pohjois- ja Keski-Suomessa. Istutuksiin ja kasvatukseen tuotettujen kalan- ja ravunpoikasten kokonaismäärä 2019 oli noin 50 miljoonaa yksilöä.[5]

Vuonna 2019 Suomessa oli 260 kalanviljely-yritystä.[5]

Kalanviljelyn opetus ja käytännöt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kalankasvatusta opetetaan osana kalatalouden opetusta.[7]

Kalankasvatukseen kuuluu esimerkiksi altaiden hygieniasta huolehtimista, kalojen hyvinvoinnista huolehtimista kuten rokottamista erilaisia tauteja vastaan, ruokintaa ja kalojen lajittelua eri kokoluokkiin. Etenkin pienisilmäisiä verkkokasseja täytyy pestä usein, sillä tiheän verkon reiät tukkeutuvat nopeasti, ja se heikentää veden virtausta kassissa, mistä kala voi kärsiä. Lajittelemalla erotetaan kalaparvesta nopeimmin kasvaneet kalat, jotka siirretään suurisilmäisempään ja vähemmän huoltoa vaativaan verkkokassiin. Tasakokoisille kaloille on myös helpompi määritellä sopiva rehun raekoko.lähde?

Kiertovesiviljely on kalankasvatusmenetelmä, jossa vettä kierrätetään pumppaamalla sitä kasvatusaltaan ja puhdistuslaitteiston välillä. Se vaikuttaa aiheuttavan kaloihin mudan makua. Mudan maku voi tarttua kalaan kuin kalaan tietyissä olosuhteissa, myös luonnossa. Mudan maku on kuitenkin ongelma, joka vaikuttaisi vaivaavan erityisesti kiertovesimenetelmällä kasvatettuja kaloja. Luonnonvarakeskuksen mukaan makuvirheet ovat kiertovesikasvatuksessa iso haaste. Tästä on pyritty pääsemään eroon laittamalla kalat uimaan huolellisesti puhdistettuun juoksevaan veteen ennen teurastusta siten, että kaloille ei ole annettu ruokaa. Menetelmä vaatii runsaasti vettä ja vie aikaa. Suomessa kiertovesikasvatuksen menetelmä on otettu käyttöön muun muassa ympäristölupajärjestelmän takia. Avovesiviljely kuormittaa vesistöjä, joten lupia tällaisen tuotantolaitosten perustamiselle on vaikea saada. Toisaalta kiertovesikasvatus kuluttaa paljon energiaa. Vuonna 2023 uutisoitiin, että kotimaisen kirjolohen kysyntä on kasvanut.[8]

Kalanviljelyyn liittyy olennaisena osana emokalojen lypsäminen mädin saannin turvaamiseksi. Lypsetty mäti hedelmöitetään koiraskalan maidilla, hedelmöitynyt mäti kasvatetaan viljelylaitoksen erityisessä hautomo-osassa.lähde?

Kalanviljelyn ekologiset vaikutukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vesiviljelyä pidetään yhtenä kestävimmistä keinoista tuottaa eläinproteiinia erityisesti siitä syystä, että kalat pystyvät hyödyntämään ravinnon maalla kasvatettavia eläimiä tehokkaammin. Samoin vesikasvien ja levien tuotantopotentiaalit ovat moninkertaiset maalla kasvatettaviin kasveihin verrattuna. Kalantuotannossa on tapahtunut murros – yli puolet ihmisten syömästä kalasta on alkuperältään viljeltyä ja viljellyn kalan osuus kulutuksessa lisääntyy nopeasti. Samalla kestävään vesiviljelyyn liittyvälle osaamiselle ja teknologialla on muodostunut nopeasti kasvavat markkinat.[9]

Kalat pystyvät hyödyntämään ravinnon tehokkaasti – yhdellä rehukilolla on mahdollista tuottaa kilo kalaa.lähde?

Kalanviljelyssä yksilötiheydet altaissa ovat tiheämmät kuin luonnossa. Tämä edesauttaa erilaisten patogeenien aiheuttamien sairauksien leviämistä, eikä luonnossa tapahtuvaa sairaiden yksilöiden karsiutumista predaation eli saalistuksen vaikutuksesta pääse tapahtumaan. Tämä on aiheuttanut suuria ongelmia ja taloudellisia menetyksiä kalankasvattamoille ympäri maailmaa.[10][11] Norjassa ja Chilessä sijaitsevilta avoimista verkkoaltaista leviävät patogeenit ja loiset ovat aiheuttaneet ongelmia useissa luonnonkalakannoissa, etenkin kun niitä on sijoitettu vaelluskalojen kutureiteille. Näillä alueilla on havaittu massiivisia kalakuolemia, sekä mittavia taantumia kyseisissä kalakannoissa.[12][13]

Petokalojen ruokinta vesiviljelyssä voi kuormittaa luonnonkalakantoja myös niiden tarvitseman ravinnon osalta. Viljeltyjen petokalojen rehu valmistetaan pääosin villinä kalastetuista kalalajeista, mikä puolestaan lisää kalastuspainetta monissa jo ylikalastetuissa kalakannoissa.[14]

Kalankasvattamoiden verkkoaltaista karanneiden sekä luonnonkalojen risteytymillä voi olla epäsuotoisia vaikutuksia luonnonkalakantoihin. Esimerkiksi villin ja kasvatetun lohen hybridien on todettu syrjäyttävän nopealla poikasiän kasvullaan luonnonkaloja, mutta selviytyvän heikommin luonnonympäristössä.[15]

Kalanviljely voi kuormittaa vesistöjä ravinnepäästöillään. Kasvatus suljettuun kiertoon perustuvissa allasjärjestelmissä on yksi sovellus, jolla kalanviljelyä voidaan tehostaa ja päästöt lähes eliminoida avovesillä viljelyyn verrattuna. Verkkoallaskasvatuksessa päästöillä ei Itämeren kokonaispäästöjen tasolla ole suurta merkitystä, mutta paikallisesti typpi ja fosfori voivat kuormittaa vesistöjä.[16]

2015 julkaistun tutkimuksen mukaan kasvatuslohien terveyttä voitiin parantaa tarjoamalle kaloille tavallista virikkeellisempiä olosuhteita.[17] Virikekasvatuksessa altaisiin sijoitetaan kalojen luontaista ympäristöä emuloivia elementtejä kuten suojapaikkoja ja virtausmuutoksia. Kokeissa virikkeettömiin oloihin verrattuna virikkellisissä oloissa kasvatetuilla lohilla oli pienempi kuolleisuus useimpiin kalatauteihin ja parempi vastustuskyky loistauteihin. Vaikutukset eivät kuitenkaan olleet samanlaisia kaikkia taudinaiheuttajia vastaan.[17]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b Viljellyn ruokakalan tuotanto kasvoi RKTL:n tiedote 30.6.2014
  2. ↑ Remes, Mika: Lohi hallitsi viileitä vesiä. Tiede, 2022.
  3. ↑ The State of World Fisheries and Aquaculture 2012 FAO Fisheries and Aquaculture Department, Rome 2012 (pdf)
  4. ↑ a b World aquaculture production of fish, crustaceans, molluscs, etc., by principal species in 2012 FAO statistics 2014
  5. ↑ a b c d e Vesiviljely 2019 Luonnonvarakeskus, 30.6.2020.
  6. ↑ Kalankasvattajaliitto
  7. ↑ Kalaopetus
  8. ↑ Lohi | Miksi kirjolohi maistuu mudalta? – Taustalla on syy, joka ei liity mutaan Helsingin Sanomat. 11.7.2023. Viitattu 12.7.2023.
  9. ↑ Vesiviljelystrategia 2022 Valtioneuvoston periaatepäätös 4.12.2014 (pdf)
  10. ↑ Alexander G. Murray, Edmund J. Peeler: A framework for understanding the potential for emerging diseases in aquaculture Preventive Veterinary Medicine, volume 64, issues 2–3. 2005. Viitattu 16.2.1015.
  11. ↑ Frank Asche, Håvard Hansen, Ragnar Tveteras (2009) The Salmon Disease Crisis in Chile. Marine Resource Economics 24(4):405–411. doi: http://dx.doi.org/10.5950/0738-1360-24.4.405
  12. ↑ Krkošek, Ford, Morton, Lele, Myers, Lewis: Declining Wild Salmon Populations in Relation to Parasites from Farm Salmon Science 14 December 2007: Vol. 318 no. 5857 pp. 1772–1775. Viitattu 16.4.2015.
  13. ↑ Ford JS, Myers RA (2008) A Global Assessment of Salmon Aquaculture Impacts on Wild Salmonids. PLoS Biol 6(2): e33. doi:10.1371/journal.pbio.0060033
  14. ↑ Rosamond L. Naylor, Rebecca J. Goldburg, Jurgenne H. Primavera, Nils Kautsky, Malcolm C. M. Beveridge, Jason Clay, Carl Folke, Jane Lubchenco, Harold Mooney & Max Troell (2000): Effect of aquaculture on world fish supplies Nature 405, 1017–1024 (29 June 2000) doi:10.1038/35016500.
  15. ↑ Philip McGinnity, Paulo Prodöhl, Andy Ferguson,*, Rosaleen Hynes, Niall ó Maoiléidigh, Natalie Baker, Deirdre Cotter, Brendan O'Hea, Declan Cooke, Ger Rogan, John Taggart and Tom Cross: Fitness reduction and potential extinction of wild populations of Atlantic salmon, Salmo salar, as a result of interactions with escaped farm salmon Proceedings of the Royal Society B: Biological sciences. 2003.
  16. ↑ Ympäristöministeriö
  17. ↑ a b Jännittävä huomio: kalatkin kaipaavat virikkeitä | Tiedetuubi www.tiedetuubi.fi. Viitattu 7.11.2015.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Kalankasvatus&oldid=21678983”