Giacomo Puccini
| Giacomo Puccini | |
|---|---|
 Giacomo Puccini, valokuvan ottamispäivä tuntematon. |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Giacomo Antonio Domenico Michele Secondo Maria Puccini |
| Syntynyt | 22. joulukuuta 1858 Lucca, Toscanan suurherttuakunta |
| Kuollut | 29. marraskuuta 1924 (65 vuotta) Bryssel, Belgia |
| Puoliso | Elvira Gemignani ( 1904) |
| Muusikko | |
| Tyylilajit | länsimainen taidemusiikki ja ooppera |
| Soittimet | urut |
 Nimikirjoitus |
|
|
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
|
Giacomo Antonio Domenico Michele Secondo Maria Puccini (22. joulukuuta 1858 Lucca – 29. marraskuuta 1924 Bryssel) oli italialainen säveltäjä. Hän on yksi tunnetuimmista italialaisista oopperasäveltäjistä Giuseppe Verdin ohella ja hänen katsotaan kehittäneen niin sanotun veristisen oopperatyylin huippuunsa.
Varhaisvuodet 1858–1890
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Puccini syntyi vuonna 1858 Luccan kaupungissa osoitteessa Via del Poggio 30. Hän polveutui vanhasta muusikkosuvusta. Giacomon suunniteltiin seuraavan isän uraa ja ryhtyvän San Martinon tai San Pasolinin urkuriksi. Isä Michele Puccini kuitenkin kuoli Giacomon olleessa viisivuotias. Isän kuoleman jälkeen äiti Albina otti vastuun Giacomon kasvatuksesta ja lähetti pojan veljensä Fortunato Magin luokse opiskelemaan. Kymmenvuotiaana hän liittyi San Marino- ja San Michel -kirkkojen poikakuoroihin. Jo 14-vuotiaana hän toimi urkurina Luccassa ja sävelsi kirkkomusiikkia. Koulun jälkeen vuonna 1874 nuori Giacomo aloitti opiskelun luccalaisessa Istituto Pacinissa opettajanaan Carlo Angeloni. Monissa teoksissa mainittu 1876 matka Pisaan Aidaa katsomaan on legendaa.[1] Preludio sinfonico 1876 ja Messa 1880 olivat tänä aikana Puccinin huomattavimmat sävellykset.
Vuonna 1880 äiti Albina Puccini kirjoitti Savoijin kuningattarelle Margheritalle ja pyysi stipendiä lahjakkaalle pojalleen. Puccini alkoikin saada 100 liiraa kuukaudessa ja aloitti opiskelun Milanon konservatoriossa Amilcare Ponchiellin ja Antonio Bazzinin johdolla. Opiskelijatoverina hänellä on muun muassa Pietro Mascagni. Taloudellista tukea antoi myös isosetänsä, tohtori Nicolao Cerù. Konservatorion päättötyönä valmistui 1883 Capriccio sinfonico.
Vuonna 1883 Puccini osallistui Casa Sonzognon sävellyskilpailuun säveltämällään yksinäytöksisellä oopperalla Le Villi. Puccini ei voittanut, mutta ooppera esitettiin vuonna 1884 Teatro dal Vermessä. Teos sai julkaisija Giulio Ricordin huomion. Hän tilasi Puccinilta toisen oopperan Edgar, joka valmistui vuonna 1889.
Äidin kuoleman aikoihin 1884 Puccini muutti yhteiseen asuntoon Monzaan elämänkumppaninsa Elvira Gemignanin (s. Bonturi) kanssa. Samana vuonna syntyi pariskunnan yhteinen poika Antonio. Perhe muutti usein ja asui eri paikkakunnilla, kuten Milanossa, Luccassa, Sant’Antonio d’Addassa, Caprino Bergamascossa, Monzassa ja Pizzamegliossa. Vuonna 1890 Puccini sävelsi jousikvartetille Crisantemin.
Kypsä kausi 1891–1917
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kesällä 1891 Puccini asettui perheineen asumaan Torre del Lagon kylään vuokraamaansa vaatimattomaan taloon Casa Venanzieen. Nykyinen Villa Museo Giacomo Puccini on rakennettu Casa Venanzien tilalle. Puccinin läpimurtoteos oli hänen vuonna 1893 valmistunut kolmas oopperansa Manon Lescaut, jonka ansiosta hänestä tuli maailmankuulu.
La bohèmea (1896) pidetään Puccinin romanttisimpana oopperana ja se on noussut yhdeksi maailman suosituimmista oopperoista.
Manon Lescautin ja La bohèmen menestyksen jälkeen Puccini lunasti vuokratalonsa Torre del Lagossa ja osti vuonna 1898 Chiatrista (kylä Quiesa-vuorella) vanhan maatalon. Tilalta on huikea näkymä Lago di Massaciuccolille. Hän rakennutti sinne talon, johon perhe muutti. Samanaikaisesti oli myös Torre del Lagossa työn alla uudisrakennus, ja sen valmistuttua Puccinit muuttivat nykyiseen Villa Pucciniin 1900. Puccini oli intohimoinen metsästäjä ja Torre del Lagossa hän pystyi harjoittamaan tätäkin harrastustaan. Chiatri jäi kesäasunnoksi ja myöhemmin Puccini hankki toisen kesäasunnon Abetonesta.
Traagis-veristinen Tosca (1900) on musiikiltaan traagissävytteistä. Tosca on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä kaikkien aikojen esitetyimmistä oopperoista.
Helmikuussa 1903 Puccini loukkaantui auto-onnettomuudessa, joka hidasti hänen sävellystyötään merkittävästi. Säveltäjältä katkesi jalka, ja hän joutui toipumaan useita kuukausia. Elvira Puccinista (s. Bonturi) tuli 3. tammikuuta 1904 Giacomo Puccinin laillinen vaimo. Madama Butterfly valmistui 1904. Ooppera kertoo japanilaisen geishatytön onnettomasta rakkaudesta yhdysvaltalaiseen luutnanttiin. Vuonna 1904 Puccinin Verdille tekemä Requiem esitettiin säveltäjän läsnä ollessa tammikuussa 1905 Milanossa Casa di Riposo per Musicistissa.
Puccinin oopperat saivat yksi toisensa jälkeen ulkomaiset ensi-illat. Hän oli usein läsnä ensiesityksissä. Euroopan ulkopuolella Puccini kävi vain muutaman kerran, Buenos Airesissa ja Montevideossa 1905, tammikuussa 1907 New Yorkissa Manon Lescaut’n Amerikan ensi-illassa ja helmikuussa Aleksandriassa Madama Butterflyn Egyptin-ensi-illassa. Puccini kävi toistamiseen New Yorkissa vuonna 1910 poikansa Antonion kanssa Lännen tytön ensi-illassa 10. joulukuuta Metropolitan Opera Housessa.
Vuonna 1917 valmistui Puccinin ehkä kevyin ja operettimaisin ooppera La Rondine. Samana vuonna Monacon prinssi Alberto I palkitsi Puccinin. Hän sai Grand Officer of Ordre de Saint-Charles kunniamerkin.
Puccini oli innostunut autoista, veneistä, äänitystekniikasta ja yleensä kaikesta, mikä liittyi tekniseen kehitykseen.
Viimeiset vuodet ja kuolema 1918–1924
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 1918 Puccini sävelsi Il tritticon -triptyykin, joka koostui kolmesta yksinäytöksisestä oopperasta: Il tabarro (Viitta), Suor Angelica (Sisar Angelica) ja Gianni Schicchi. Näistä kolmesta pienoisoopperasta tunnetuimmaksi on noussut Gianni Schicchi, joka sisältää kuulun Lauretan aarian ”O mio babbino caro”.
Vuoden 1919 tärkein työ oli Inno di Roma. Samoihin aikoihin Lago di Massaciuccolille rakennettiin turpeenkäsittelylaitos, minkä takia ilma muuttui huonoksi ja melu häiritsi sävellystyötä. Puccini rakennutti uuden talon Viareggioon Via Marco Polo ja Via Buonarottin kulmaan ja muutti sinne vuonna 1921. Giacomo ja Antonio Puccini tekivät vuonna 1922 suuren autokierroksen Euroopassa – Italiassa, Itävallassa, Saksassa ja Hollannissa. Puccini nimitettiin ”Italian senaattoriksi” vuonna 1924.
Loppuvuodesta 1923 Puccinilla todettiin kurkkusyöpä. Hänet lähetettiin Brysseliin sädehoitoon. Tohtori Ledoux hoiti Puccinia, ja 24. marraskuuta 1924 tämän kurkun syöpäkasvaimeen työnnettiin seitsemän röntgenneulaa. Puccini ei pystynyt puhumaan, mutta tuskistaan huolimatta hän kommunikoi pienillä lapuilla. Lopulta hänen sydämensä petti, ja hän kuoli lauantaina 29. marraskuuta 1924 kello 11.30.[2]
Ensimmäinen hautajaisseremonia pidettiin 1. joulukuuta 1924 Brysselissä, minkä jälkeen Puccinin arkku kuljetettiin junalla Milanoon, jonka Duomossa pidettiin 3. joulukuuta viralliset hautajaiset kardinaali Eugenio Tosin johdolla. Arturo Toscanini ja Scalan orkesteri soittivat valerequiemin Edgarin kolmannesta näytöksestä ja Hina Spani lauloi ”Addio mio dolce amoren”. Puccini haudattiin Torre del Lago Pucciniin Villa Museo Giacomo Pucciniin rakennettuun hautakammioon.
Puccinin viimeiseksi oopperaksi jäi Turandot. Säveltäjä ei ehtinyt saada sitä valmiiksi, vaan sen täydensi Franco Alfano. Puccinin oopperat valloittivat kaikki suuret oopperalavat, ja hän oli vuosisadan vaihteen selvästi suosituin oopperasäveltäjä.
Vaikka Puccini tunnetaan pääasiassa oopperoistaan, hän sävelsi myös orkesterimusiikkia, kirkkomusiikkia, kamarimusiikkia ja pienimuotoisia lauluja.
Puccinien musiikkidynastia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Myös monet Giacomo Puccinin esi-isistä olivat säveltäjiä. Puccinien musiikkidynastia, 5 polvea, on Euroopan toiseksi pisin (Bachin dynastia on 7 polvea).
- Giacomo Puccini (1712–1781)
- Antonio Puccini (1747–1832)
- Domenico Puccini (1771–1815), muun muassa neljä oopperaa (Le frecce d’amore, L’ortolanella o La moglie capricciosa, Il Quinto Fabio ja Il ciarlantano ossia I finti savoiardi)[3]
- Michele Puccini (1813–1864), muun muassa kaksi oopperaa (Antonio Foscarini ja Giambattista Cattalani)[4]
- Giacomo Puccini (1858–1924) (tässä artikkelissa)[5]
Puccinin lähisuku
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Puccinin äiti Albina Puccini (s. Magi, 1830–1884) oli saanut musiikkikoulutuksen ja ohjasi Giacomoa eri opettajille. Hän oli Puccinin tärkein tukija uran alussa. Isä Michele Puccini 1813–1864 oli opiskellut Bolognassa ja toimi arvostettuna urkurina Luccassa.
Puccinin sisaret olivat Otilia 1851–1823, Tomaide 1852–1917, Temi (tai Zemi) 1853–1854, Nitetti 1854–1928, Iginia 1856–1922, Ramelde 1859–1912 ja Macrina 1862–1870. Otilia, Nitetti ja Ramelde menivät naimisiin ja jatkoivat sukua, Tomaide jäi lapsettomaksi ja Iginia meni luostariin ja otti nimen Sisar Giulia Enrichetta. Puccinin veli Domenico Michele 1864–1891 muutti Argentiinaan ja kuoli keltakuumeeseen Rio de Janeirossa
Puccinin puoliso oli Elvira Puccini (s. Bonturi, aiemmassa avioliitossa Gemignani) (13. kesäkuuta 1860 – 9. heinäkuuta 1930), jonka kanssa Puccini muutti asumaan 1884. Vasta 3. tammikuuta 1904 oli Giacomon ja Elviran mahdollista mennä naimisiin Elviran aviomiehen kuoltua.
Antonio Puccini (23. joulukuuta 1886 – 21. helmikuuta 1946) oli Giacomo Puccinin ja Elviran ainoa yhteinen lapsi. Fosca Gemignani 1880–1968 puolestaan oli Elviran tytär hänen edellisen miehensä Narciso Gemignanin kanssa, ja asui Puccinien kanssa.
Puccinin rakastajattaret
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vaimonsa Elviran lisäksi Puccinilla oli lukuisia intiimejä rakkaussuhteita.
Ensimmäinen huomattava suhde oli Manon Lescautin esittäjään Cesira Ferraniin (o.s. Zannaio, 1863–1943), ja tätä seurasi Toscan ensiesittäjä Hariclea Darclée (o.s. Haricly Hartylary, 1860–1939).
Torinolaiseen opiskelijaan Corinnaan Puccini tutustui junassa vuonna 1900 matkalla Milanosta Torinoon. Suhde paljastui Elviralle, ja suhteen loputtua vuonna 1903 Puccinilla on vaikeuksia saada lähettämänsä rakkauskirjeet takaisin. Saksalaisen kirjailijan Helmut Krausserin mukaan Corinna oli Maria Anna Coriasco 1882–1961[6].
Lokakuussa 1904 Lontoossa Paolo Tosti esitteli Puccinille Sybil Seligmanin (o.s. Beddington, 1868–1936). Intiimin ja tulisen alun jälkeen suhde muuttui syväksi ystävyydeksi. Sybil auttoi ja tuki Puccinia koko tämän loppu-uran ajan. Seligmanien perhe vieraili Puccinien vieraana Abetonessa vuosina 1906 ja 1907.
Kesällä 1911 Viareggiossa Puccini tapasi müncheniläisen paronittaren Josephine von Stängelin (o.s. Bissing). Suhteen aikana Puccinilla oli työn alla La rondine. Pari kävi yhdessä Bayreuthin musiikkijuhlilla elokuussa 1912 katsomassa Parsifalin. Suhde päättyi 1917.
Puccini näki Hampurissa Rose Aderin (1890–1955) vuonna 1921 tulkitsevan Sisar Angelican roolin ja ihastui. Heidän kirjeenvaihtonsa on säilynyt, ja siellä on oletettavasti maininta Liùn roolista.[7] Suhde päättyi syksyllä 1923.
Muita lyhytaikaisempia suhteita ovat olleet Emma Destinn (o.s. Ema Kitti, 1878–1930), Maria Jeritza (1887–1982) ja mahdollisesti myös Rosa Ponselle (1897–1981). Elokuussa 2007 selvisi, että Puccinilla olisi ollut intiimisuhde Doria Manfredin serkkuun Giulia Manfrediin ja Giulia olisi ollut Lännen tyttö -oopperan Minnien esikuva. Aiheesta on tehty elokuva Puccini e la fanciulla vuonna 2008.
Puccinin sankarittaret
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Giacomo Puccinin luomia naisroolihahmoja kutsutaan ”Puccinin sankarittariksi”. Sankarittaret ovat naisellisia, herkkiä ja rakastuneita syvästi ja kaikenkattavasti. Sankaritar saattaa kärsiä rakkautensa takia nöyryytystä tai halveksuntaa, ja on siksi valmis uhraamaan kaiken, jopa elämänsä. Puccinin musiikki perustuu tunteellisen lauluun ja melodisuuteen. Vokaalisesti Puccini käsitteli sankarittariaan eri tavalla, roolit ovat sopraanoja (spinto, lyyrinen tai dramaattinen) mezzosopraano Tigraanaa lukuun ottamatta.
Varsinaisia sankarittaria on 15, ja heidän lisäkseen Puccini loi vielä kaksi erilaista, mutta hyvin huomattavaa naishahmoa: armoton ja tunteeton ruhtinatar La Zia Principessa oopperassa Sisar (Suor Angelica) ja lämpimästi kuvattu lumpunkerääjä La Frugola ja kissansa Korpraali oopperassa Viitta (Il Tabarro).
Puccinin sankarittaret kohtaavat rakkauden ja kuoleman eri tavalla:
- Le Villi: Anna jää kotiin odottamaan Robertoa ja kuolee suruun.
- Edgar: Edgar hylkää herkän ja syvästi rakastavan Fidelian himokkaasti rakastavan Tigranan takia. Fidelia odottaa Edgaria ja uskoo vilpittömästi häneen panettelusta huolimatta. Mustasukkainen Tigrana tappaa Fidelian.
- Manon Lescaut: Manon Lescaut’n suuri rakkaus Des Grieux’hön johtaa nöyryytykseen ja karkotukseen Louisianaan. Manon kuolee rakkautensa takia erämaassa.
- La bohème: Keuhkotautinen Mimi palaa suuren rakkautensa Rodolfon luo kuolemaan. Uskollinen Musetta on ystävättärensä luona loppuun asti.
- Tosca: Paroni Scarpia lietsoo Toscan mustasukkaisuuden huippuunsa ja painostaa Toscaa suostumaan ehdotukseensa Cavaradossin hengen ollessa panoksena. Tosca tappaa Scarpian ja lopulta itsensä todettuaan Scarpian pettäneen hänet jopa haudan takaa.
- Madama Butterfly: Cio-Cio-San vaihtaa uskonsa ja hylkää sukunsa seuratakseen rakastamaansa Pinkertonia. Pinkerton pitää Cio-Cio-Sania vain hetken huvituksena. Cio-Cio-San uhraa itsensä rakkautensa ja poikansa tulevaisuuden takia.
- Lännen Tyttö/La fanciulla del West: Suljetussa kaivosyhteisössä luottamus ja rehellisyys ovat kaikki kaikessa. Rehellinen, arvostettu ja kunnioitettu Minnie uhraa yhteisön periaatteet, valehtelee ja pettää rakkautensa takia. Korttipelissä panoksena on Dick Johnsonin henki. Minnie voittaa huijaamalla ja lopulta vielä pelastaa Johnsonin hirrestä. Minnie ja Johnson ratsastavat yhdessä kohti parempaa tulevaisuutta.
- La rondine: Magda luopuu suuresta rakkaudestaan. Hän ei voi menneisyytensä takia kohdata Ruggieron vanhempia. Magda palaa entiseen elämäänsä kurtisaanina.
- Viitta/Il Tabarro: Giorgetta pettää aviomiestään rakastamansa ja ikäisensä lapsuudenystävän Luigin kanssa. Mustasukkainen aviomies Michele tappaa Luigin.
- Sisar/Suor Angelica: sisar Angelica on saanut tietää lapsensa kuolleen. Äidinrakkaus saa sisar Angelican juomaan yrttimyrkkyjuoman koska hän haluaa seurata lastaan Neitsyt Marian luo.
- Gianni Schicchi: Lauretta haluaa naimisiin rakastamansa Donatien sukuun kuuluvan Rinuccion kanssa ja pyytää isäänsä Gianni Schicchiä auttamaan testamentin "tulkinnassa". Buoso Donatin näin siirtynyt omaisuus tulee hyödyntämään rakastavaisia.
- Turandot: Calafiin rakastunut orjatar Liú tapattaa itsensä paljastamatta tuntemattoman prinssin (Calaf) nimeä. Jääkylmän Turandotin tunteet heräävät lopulta ja ilmoittaa tuntemattoman prinssin (Calaf) nimeksi "Rakkaus".
Oopperat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Puccinin libretot ja libretistit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kustantaja Giulio Ricordi nimesi nuorelle Giocomo Puccinille ensimmäisen libretistin Ferdinando Fontanan. Puccini ei saanut näistä libretoista irti kaikkea mitä tarvitsi ja libreton muuttaminen oli hankalaa. Tästä jäi Puccinille elinikäinen opetus. Kaikissa seuraavissa libretoissa hän itse oli voimakkaasti mukana ja vaikutti niihin mutta hänen oli myös vaikea löytää itselleen sopivaa librettoa.
Libretot ja libretistit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Ferdinando Fontana 1850–1919 teki Le Villin ja Edgarin libretot. Le Villin libretto pohjautui Alphonse Karrin 1808–1890 tekstiin Les Wilis ja Edgar kirjailija Alfred de Mussetin näytelmään.
- Manon Lescaut’n painetussa libretossa ei ollut kenenkään nimeä. Juoni perustuu Abbè Antoine-François Prèvost d'Exilen kirjaan.
- Giuseppe Giacosa 1847–1906 (tekstitys) ja Luigi Illica 1857–1919 (juonen kehittely ja kohtaukset) tekivät yhdessä kolme menestysteosta. La bohèmen pohjana on Henri Mürgerin kirja, Tosca perustuu Victorien Sardoun ja Madama Butterfly David Belascon näytelmään.
- Guelfo Civinini 1873–1954 ja Carlo Zangarini 1874–1943 tekivät La fanciulla del Westin David Belascon näytelmään. Muistelmissaan Civinini mainitsee Puccinin voimakkaan osallistumisen libreton tekoon.
- Giuseppe Adami 1878–1946 kirjoitti Viitan (Il Tabarro) Didier Goldin näytelmän pohjalta
- Giovacchino Forzano 1884–1970 loi Suor Angelican libreton todellisen tarinan pohjalta ja Gianni Schicchin aihe löytyi Dante Alighierin Jumalaisesta näytelmästä
- Giuseppe Adami ja Renato Simoni 1875–1952 työstivät Turandotin Carlo Gozzin näytelmän pohjalta.
Toteutumattomat libretot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Giacomo Puccinin ensimmäiset viisi librettoa löytyivät helposti. Loput libretot syntyivät monivaiheisesti. Tärkeimmät teokset ja aiheet, joita Puccini harkitsi:
- 1894 Giovanni Verga 1840–1922: La Lupa (Naarassusi)
- 1900 Émile Zola 1840–1902: La faute de l'abbé Mouret
- 1900 Fjodor Dostojevski 1821–1881: Записки из мертвого дома (Muistelmia kuolleesta talosta)
- 1900 Alphonso Daudet 1840–1897: Tartarin de Tarascon (Tarsaconin Tartarin)
- 1904 Victor Hugo 1802–1885: Notre-Dame de Paris (Notre Damen kellonsoittaja) ja Les misérables (Kurjat)
- 1905 Aiheeksi Marie Antoinette ja nimeksi L'Austriaca
- 1906 Gabriele D'Annunzio 1863–1938: La rosa di Cipro ja La Parisina
- 1906 Pierre Louÿs 1870–1925: La femme et le pantin (Nainen ja nukke), oopperanimi La Conchita. Peruutuksesta joutui Puccini maksamaan sakot.
- 1906 Kolme yksinäytöksistä oopperaa Maxim Gorkin 1868–1936 kertomuksiin ja laulajaksi Fjodor Šaljapin
- 1911 Ouida (eli Marie Louise de la Ramée) 1839–1908: Due Zoccoletti
- 1911 Gerhart Hauptmann 1862–1946 : Hanneles Himmelfarth (Hannele)
- 1912 Oscar Wilde 1854–1900: A Florentine Tragedy
- 1913 Gabriele D'Annunzio: La Crociata degli Innocenti trittico-tyyppisenä
Näiden lisäksi Mosco Carner kirjassaan Puccini listaa vielä 60 teosta ja aihetta, joita Puccinille tarjottiin oopperaksi.[12]
Puccinin muu tuotanto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Äänitiedostojen kuunteluohjeet
| Vuosi | Teos | Kokoonpano | Oma lainaus |
|---|---|---|---|
| 1874 | A te | Laulu ja piano | Toscan lause (III näyt) "Gli occhi ti chiuderò con mille baci ti dirò nomi d'amor" |
| 1876 | Preludio sinfonico e-molli | Orkesteri | |
| 1877 | (I Figli d'Italia) Cessato il suon dell'armi | Kantaatti tenorille, soolo ja orkesteri | |
| 1878 | Motetto per San Paolino | Baritoni, kuoro, orkesteri | |
| 1878 | Credo | Tenori, basso, kuoro, orkesteri | |
| 1878 | Vexilla Regis prodeunt | 2 miesääntä ja urut | |
| 1879 | Valzer (per banda) | Yhtyeelle | |
| 1880 | Messu As-duuri
(Kyrie, Gloria, Credo, Sanctus, Agnus Dei) |
Neliääniselle kuorolle, baritonille, tenorille ja orkesterille | Kyrie = Egdarissa rukous ja Tigranan sisääntulo ja uudelleen Tigranan lauseessa "Qual che sognavi un dì" Agnus Dei = Manon Lescaut (II näyt) Madrigal "Sulla vetta tu del monte" |
| 1881 | Scherzo a-molli | Jousikvartettille | Le Villin ensimmäiseen balettikohtaukseen laajennettiin orkesterointia |
| 1881 | Melanconia/Allor ch'io sarò morto | Laulu ja piano | |
| 1882 | Preludio sinfonico A-duuri | Orkesterille | Musiikkia käytettiin teoksissa Le Villi, Edgar, Avanti "Urania" ja La bohème |
| 1882 | Salve Regina | Sopraano ja urut | Le Villi orkesterialkusoitto n:o 5 sekä Guglielmon rukous "Angiol di Dio" |
| 1882 | Ad una morta | Baritoni ja piano | Le Villi: Roberton romanzassa ja Annan teema "Tu dell'infanzia" ja osia teoksissa Capriccio sinfonico ja Manon Lescaut |
| 1882 | Trio | 2 viulua ja piano | |
| 1882 | Ah! se potesse | Tenori ja piano | |
| 1883 | Fuuga A-duuri | ||
| 1883 | Fuuga D-duuri | ||
| 1883 | Fuuga G-duuri | ||
| 1883 | Fuuga neljälle laululle | ||
| 1883 | Fuuga c-molli | ||
| 1883 | Mentìa l'avviso | Resitatiivi ja aaria tenorille ja pianolle | Manon Lescaut: Toinen lento teema on aarian "Donna non vidi mai" pohjana. |
| 1883 | Adagietto | Orkesterille | |
| 1883 | Storiella d'amore | Laulu ja piano | |
| 1883 | Quartetto | Jousille D-duuri | |
| 1883 | Capriccio Sinfonica | Orkesterille | Edgar (III näyt) hautajaissaattueessa osia ja myös Le Villin (I näyt) alkusoitossa. Allegro vivace on lainattu La bohèmen alkusoittoon |
| 1888 | Sole e amore | Tervehdys, laulu ja piano | La Bohème (III näyt) Mimin ja Rodolfon duetto: Dunque è proprio finita? |
| 1888 | Solfeggi | Laulu ja piano | |
| 1890 | Crisantemi (Chrysantehemius) | Jousikvartetille | Manon Lescautin perusmateriaalia varsinkin (III ja IV näyt) |
| 1890 | Tre minuetti | Jousikvartetille | Manon Lescaut (II näyt) osia ensimmäisestä menuetista on "L'ora o Tirsi" ja Manonin (II näyt) hienostunut kadenssi on kolmannesta menuetista |
| 1896 | Avanti "Urania" | Laulu ja piano | Tosca (I näyt ja II näyt) musiikkia käytetty samoin Madama Butterflyssa sisääntulo ja huudahdus "ei torna m'ama" (II näyt) |
| 1897 | Inno a Diana | Laulu ja piano | |
| 1897 | Cantata di Giove | Kuoro ja orkesteri | Toscan (II näyt) taustakantaatin lähdemusiikki. |
| 1899 | Scossa elettrica | Marssi, piano | |
| 1899 | E l'uccellino – kehtolaulu | Laulu ja piano | |
| 1902 | Terra e mare | Laulu ja piano | |
| 1904 | Canto d'anime | Laulu ja piano | |
| 1905 | Dios y Patria[13] | Laulu ja piano | |
| 1905 | Requiem Verdille | Kolme ääntä, urut ja viulu | |
| 1908 | Casa mia, casa mia | Laulu | |
| 1917 | Morire? | Tenori ja piano | |
| 1919 | Inno a Roma | Kuoro ja orkesteri |
Puccinin musiikkia elokuvissa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sen lisäksi, että monet Puccinin oopperoista on taltioitu useammankin kerran, Puccinin musiikkia on käytetty paljon elokuvissa ja tv-sarjoissa. Oheista listaa täydellisempi ja tarkempi musiikkiesittely on alla olevassa Aiheesta muualla -osion linkissä.
Puccini televisio- ja kokoillan elokuvissa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Suuri Puccini (1953), elokuva, ohjaus Carmine Gallone, nimiosassa Gabriele Ferzetti ja Elviran roolissa on Märta Torén. (Italia)
- Puccini (1973), ohjaus Sandro Bolchi, nimiosassa Alberto Lionello, Elvirana Ilaria Occhini ja Doria Manfredina Nada Malanima. RAI mini TV sarja (Italia)
- Puccini 1984 TV elokuva, ohjaus Tony Palmer, Puccinina Robert Stephens (Iso-Britannia)
- Giacomo Puccini – Die dunkle Seite des Mondes (2008) Ohjaus Andreas Morell. Rooleissa: Puccini: Peter Hladik, Elvira Sabine Wegner, Maria Anna Coriasco Aylin Tezel, Sibyl Seligmann Jutta Fastian, Giulia Manfredi Maike von Bremen ja Rose Ader Aylin Esener. 3sat (Saksa)
- Puccini e la fanciulla (2008), elokuva, ohjaus Paolo Benvenuti, Puccinia esittää Riccardo Moretti, Elviiraa Giovanna Daddi ja Doria Manfredia Tania Squillario. (Italia)
- Puccini (2009), televisioelokuva, ohjaus Giorgio Capitani, nimiosassa on Alessio Boni Elviiraa Sophie Von Kessel, Doria Manfredia Pamela Saino ja Giulia Manfredia Federica Chezzi. RAI (Italia)
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ William Weaver-Simonetta Puccini: The Puccini Companion s. 62–63
- ↑ Oriano De Ranieri, Mauro Lubrani: Giacomo Puccini luoghi e sentimenti s. 109
- ↑ William Weaver - Simonetta Puccini: The Puccini companion s. 7
- ↑ William Weaver - Simonetta Puccini: The Puccini companion s. 9
- ↑ Hannu Niklander: Kuinka saa sanoa, s. 111. Kustannusliike Robustos, 2015.
- ↑ Helmut Krausser Die Jagd nach. Eine Puccini Recherche (2008) ISBN 9783936298840.
- ↑ Mosco Carner: Puccini. The definitive third edition, s. 218.
- ↑ Gustavo Gabriel Otero – Daniel Varacalli Costas: Puccini in Argentina s. 107
- ↑ William Ashbrook: The operas of Puccini s.45
- ↑ William Weaver/Simonetta Puccini: The Puccini Companion s.258
- ↑ William Ashbrook: The operas of Puccini s.169
- ↑ William Ashbrook: The operas of Puccini s. 50, 96, 97, 125, 126, 127, 152, 153
- ↑ Gustavo Gabriel Otero – Daniel Varacalli Costas: Puccini in Argentina s. 96
- ↑ William Weaver, Simonetta Puccini: The Puccini Companion s. 279–302
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Giacomo Puccini International Music Score Library Project (englanniksi)
- Villa Museo Puccini
- Centro Studi di Giacomo Puccini
- Puccinin musiikkia elokuvissa
- Simonetta Puccini säätiö (Arkistoitu – Internet Archive)
| ||||||||||||||||||||||||||
