Kolmannen liittokunnan sota
.jpg)
Kolmannen liittokunnan sota oli Ranskan sota kolmatta liittokuntaa vastaan vuosina 1803–1806. Kolmas liittokunta oli Britannian, Itävallan, Venäjän ja Ruotsin muodostama liittouma Napoleonin johtamaa Ranskan keisarikuntaa vastaan. Muodollisesti sota alkoi Napoleonin vaatimuksesta, että Britannian olisi luovutettava Ranskalle Maltan saari. Britannia ei siihen suostunut vaan julisti sodan toukokuussa 1803. [1]
Liittokunta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kolmannen Napoleonin-vastaisen liittouman kokoaminen oli Britannian tavoitteena, mutta edellisen liittokunnan sodassa kärsitty tappio teki Preussin ja Itävallan haluttomiksi liittymään siihen. Venäjä sen sijaan ilmaisi halukkuutensa kuulua liittokuntaan, koska Napoleonin joukot olivat jo lähellä Venäjän rajoja. Venäjä ja Britannia solmivat liiton huhtikuussa 1805. Itävalta liittyi siihen elokuussa 1805, kun Napoleon oli kukistanut useita italialaisia ruhtinaskuntia.
Liittokunnan muodostumista vauhditti Napoleonin määräämä Enghienin herttuan teloitus 21. maaliskuuta vuonna 1804.[2]
Sotatapahtumat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ranskan jouduttua vihollisten ympäröimäksi Napoleon päätti koota suuren armeijan ja käydä sotaan liittoumaa vastaan idässä. Napoleon lähti armeijansa kanssa liikkeelle syyskuun 2. päivänä vuonna 1805 Boulognesta.[2] Ulmin taistelussa ranskalaiset löivät itävaltalaiset lokakuussa 1805 ja puolitoista kuukautta myöhemmin uudestaan Austerlitzin taistelussa, jossa myös venäläiset kärsivät tappion. Taistelun jälkeen Itävalta jätti kolmannen liittokunnan ja luovutti Pressburgissa joulukuussa solmitussa rauhassa alueita Ranskalle ja Baijerille, minkä lisäksi Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta lakkautettiin elokuussa 1806. Britit onnistuivat takaamaan merten herruuden voittamalla Ranskan ja Espanjan laivastot Trafalgarin taistelussa lokakuussa 1805. Tämän jälkeen Napoleon kukisti maaliskuussa 1806 Napolin kuningaskunnan ja järjesteli Italian hallintoa mieleisekseen.[1][2] Kesäkuussa Napoleon muutti Hollannin kuningaskunnaksi, jonka kuninkaaksi tui hänen veljensä. Heinäkuussa Napoleon pakotti monet Saksan valtioista eroamaan Saksalais-roomalaisesta keisarikunnasta ja liittymään Reinin liittoon.[2]
Seuraukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kolmatta liittokuntaa seurasi pian neljäs liittokunta, kun Preussi liittyi brittien ja venäläisten rinnalle Ranskaa vastaan lokakuussa 1806.
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Ensimmäisen liittokunnan sota
- Toisen liittokunnan sota
- Neljännen liittokunnan sota
- Viidennen liittokunnan sota
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Knut Mykland: Otavan suuri maailmanhistoria 13: Suuret vallankumoukset, s. 217–226. Helsinki: Otava, 1985. ISBN 951-1-08772-X
- ↑ a b c d Svanström, Ragnar: Kansakuntien historia. Osa 18. Teollisuuden läpimurto, s. 83-100. WSOY, 1983. ISBN 951-09746-2
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Kolmannen liittokunnan sota Wikimedia Commonsissa
