Katariina ja Munkkiniemen kreivi
| Katariina ja Munkkiniemen kreivi | |
|---|---|
 |
|
| Ohjaaja | Ossi Elstelä |
| Käsikirjoittaja | Nisse Hirn |
| Perustuu | Kaarina Viitainojan romaaniin |
| Tuottaja | Toivo Särkkä |
| Säveltäjä | Nils-Eric Fougstedt |
| Kuvaaja | Vittorio Mantovani |
| Leikkaaja | Armas Vallasvuo |
| Lavastaja | Ossi Elstelä |
| Koreografi | Alex. Saxelin |
| Pääosat |
Regina Linnanheimo Leif Wager Elsa Rantalainen Ester Toivonen |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | Suomi |
| Tuotantoyhtiö | Suomen Filmiteollisuus |
| Ensi-ilta | 31. tammikuuta 1943 |
| Kesto | 110 minuuttia |
| Alkuperäiskieli | suomi |
| Budjetti | 1 195 473 mk |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
Katariina ja Munkkiniemen kreivi on vuonna 1943 valmistunut suomalainen draamaelokuva, jonka on ohjannut Ossi Elstelä.
Sotavuosina valmistuneen eskapistisen melodraaman pääosissa ovat Regina Linnanheimo ja Leif Wager. Rooli oli Wagerin ensimmäinen merkittävä elokuvatyö, ja hänestä tuli 1940-luvun suosituimpia suomalaisia miesnäyttelijöitä.[1] Elokuvan tunnetuin kohtaus on Wagerin tulkitsema, Nils-Eric Fougstedtin säveltämä ja Reino Hirvisepän sanoittama[2] laulu Romanssi (”Sua vain yli kaiken mä rakastan”) puistolammen rannalla.
Katariina ja Munkkiniemen kreivi -elokuvan tapahtumaympäristönä on 1860-luvun Helsinki, ja kohtalon tiet vievät myös Kööpenhaminaan ja Roomaan. Elokuvan aikajänne on seitsemisen vuotta. Muonamiehen tytär Katariina ja Munkkiniemen kreivi Mauritz ovat rakastuneet toisiinsa, mutta tie yhteiseen onneen on ohdakkeinen. Sääty-yhteiskunta asettaa tarkat rajat ihmisten välisille suhteille, alati vaanivat kulkutaudit kääntävät ihmisten suunnitelmat hetkessä ylösalaisin, epäsäätyiset rakkaudet koetetaan tuhota viekkailla juonilla.
Katariina ja Munkkiniemen kreivi oli yleisömenestykseltään ensi-iltavuoden ylivoimainen ykkönen.[3]. Myös ”Romanssi” oli sota-ajan suosituimpia suomalaislauluja.[4] Elokuva on esitetty suomalaisilla televisiokanavilla useaan otteeseen. Ensimmäisessä televisioesityksessään 1965 se keräsi puolisen miljoonaa katsojaa. Seuraavana vuonna elokuva sai noin 1 360 000 katsojaa.[5]
Juoni
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tarina ajoittuu vuoden 1860 paikkeille. Munkkiniemen nuori kreivi Mauritz Armborg ja kartanossa työskentelevä Katariina kuhertelevat keskenään, mutta heidän rakkautensa tiellä seisoo Mauritzin isoäiti Yvonne Armborg. Kalastaja Elias Jahnukainen haluaisi naimisiin Katariinan kanssa, mutta neito välttää antamasta suoraa vastausta kosintaan. Mauritzin haaveena on viulistin ura, hän mielii opiskelemaan säveltaiteita ulkomaille. Yvonne Armborg ei suvaitse Katariinaa Mauritzin elämässä. Niinpä juonikas isoäiti päättää rahoittaa Katariinan myötäjäiset, jos tyttö nai Eliaksen. Mauritzia yritetään ohjata avioliiton satamaan viehkeän tukholmattaren, Ingeborg Liliecronan kanssa. Ingeborg tulee vierailulle Munkkiniemeen, mutta Mauritz ei lämpene hänelle. Sen sijaan Mauritz ja Katariina kehittävät pakosuunnitelman: he aikovat matkata Kööpenhaminan kautta Roomaan. Rakastavaiset tapaavat toisensa Halikon majatalossa, missä he viettävät eräänlaisen ”hääyön”. Aamun sarastaessa Mauritz lahjoittaa Katariinalle kaulukorun, joka on Armborgien vanha sukukalleus. Eräs Yvonnen palvelija on kuitenkin päässyt vihille rakastavaisten pakoaikeesta ja kertonut asiasta matriarkalle. Mauritzin ja Katariinan yhteinen matka tyssää siihen, että kuski tuo Katariinan takaisin Munkkiniemeen Yvonnen määräyksen mukaisesti.
Tuhoon tuomitun rakkauden musertama Katariina koettaa riistää itseltään hengen heittäytymällä rantakalliolta kohti kuolemaa. Lähistöllä souteleva Elias pelastaa neidon merestä. Katariina suostuu järkiavioliittoon Eliaksen kanssa. Mauritz on jatkanut matkaansa Kööpenhaminaan ja riutunut siellä useita viikkoja ankaran sairauden kourissa. Ingeborg saapuu tapaamaan kreiviä. Hän saa Mauritzin lähtemään mukaansa Roomaan valehtelemalla tälle, että myös Katariina on saapuva ikuiseen kaupunkiin Yvonnen seurassa. Mauritz romahtaa, kun Yvonne tulee Roomaan yksin ja kertoo, että Katariina on nainut Eliaksen. Köyhään Katajanokan kaupunginosaan Eliaksen kanssa muuttanut Katariina synnyttää pojan, joka saa nimekseen Mauritz. Elias vannoo rakastavansa lastaan kuin omaansa.
Kuluu seitsemän vuotta. Mauritz Armborgin avioliitto on onneton, sillä hän ei saa Katariinaa mielestään. Suomessa eletään 1860-luvun lopun nälkävuosia. Katariinan aie saada poikansa hyvään kouluun kaatuu siihen, että pojan virallinen isä, Elias Jahnukainen on liian alhaista säätyä. Eräänä päivänä pikku-Mauritz katoaa. Katariina löytää hänet maaherratar Elisabeth Gerhardin talosta. Oman poikansa kuolemalle menettänyt Elisabeth haluaisi ottaa Mauritzin suojiinsa, mutta Katariina ei suostu. Rutto muuttaa Katariinan mielen, sillä Elias saa tartunnan ja kuolee. Katariina päättää jättää poikansa maaherrattaren hoivaan. Hän jättää pojalleen muistoksi kreivi Mauritzilta saamansa kaulakorun. Elisabeth ja poika matkustavat Roomaan, missä pikku-Mauritz ja kreivi Mauritz tapaavat toisensa. Nähdessään kaulakorun pikku-Mauritzilla kreivi käsittää että poika on Katariinan. Mauritzin ja Ingeborgin jo alun perin heikkorakenteinen avioliitto romahtaa lopullisesti, kun kreivi lupaa matkustaa pikku-Mauritzin kanssa Suomeen. Itsensä onnettomaksi tunteva vaimo suostuu avioeroon. Kreivi Mauritz ja pikku-Mauritz otetaan Munkkiniemessä juhlallisesti vastaan. Katuva Yvonne tunnustaa Mauritzille katalat juonensa. Kreivi antaa isoäidilleen anteeksi. Yvonne ihastuu pikku-Mauritziin. Kun hän huomaa vanhan sukukorun pojan kaulassa, hän käsittää olevansa tämän isoäiti.
Myös Katariina on saanut tiedon poikansa paluusta Suomeen. Kreivi Mauritz muistelee Katariinaa, menetettyä rakkauttaan, puistossa lammen rannalla... Mauritzin ja Katariinan rakkauden alkulähteillä. Hän laulaa tuttua sävelmää rakkaudesta tietämättä, että Katariina on aivan lähellä, puiden siimeksessä. Haikeat sävelet johdattavat Katariinan askeleet Mauritzin luo. Ikuiseksi vannottu rakkaus ei ole haalistunut seitsemässä vuodessa. Kimaltelevan puistolammen äärellä Mauritz ja Katariina antautuvat syleilyyn. Kreivi pyytää Katariinaa tulemaan luokseen kotiin, ”meidän kotiimme”.
Näyttelijät
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Regina Linnanheimo | … | Katariina, muonamiehen tytär |
| Leif Wager | … | kreivi Mauritz Armborg |
| Elsa Rantalainen | … | kreivitär Yvonne Armborg |
| Ester Toivonen | … | kreivitär Margareta Armborg |
| Sirkka Sipilä | … | Ingeborg Liliecrona |
| Eino Kaipainen | … | kalastaja Elias Jahnukainen |
| Sasu Haapanen | … | Hans, kuski |
| Irja Kuusla | … | Eriikka, palvelijatar |
| Aku Käyhkö | … | kreivi Liliecrona |
| Kaisu Leppänen | … | maaherratar Elisabeth Gerhard |
| Hilly Lindqvist | … | Jahnukaisen muori |
| Liisa Nevalainen | … | Arviida, Gerhardien palvelijatar |
| Verna Piponius | … | kreivitär Ebba Liliecrona |
| Jalmari Rinne | … | kreivi Fredrik Armborg |
| Yrjö Tuominen | … | maaherra Gerhard |
| Orvokki Lahtinen | … | Margaretan tytär |
| Veikko Linna | … | kokki |
| Vilho Jägermalm | … | lakeija |
| Jarl Malmstén | … | lakeija |
| Bertil Holmström | … | lakeija |
| Edvin Kajanne | … | lakeija |
| Regina Heinonen | … | sisäkkö |
| Eva Hemming | … | tanssiaisvieras |
| Laila Jokimo | … | tanssiaisvieras |
| Onni Korhonen | … | tanssiaisvieras |
| Aino Angerkoski | … | tanssiaisvieras |
| Uuno Montonen | … | majatalon isäntä |
| Vilho Kekkonen | … | majatalon apumies |
| Kaija Suonio | … | majatalon emäntä |
| Eino Salmi | … | perämies |
| Matti Lehtelä | … | 2. laivan kapteeni |
| Olavi Suominen | … | matruusi |
| Eeva Savonen | … | hoitajatar Kööpenhaminassa |
| Jukka Feodorow | … | katulaulaja |
| Varma Lahtinen | … | apuvaimo |
| Marjo Kuusla | … | pikku Mauritz |
| Aino Mattila | … | neiti Jansson |
| Viljo Immonen | … | soittaja |
Tuotanto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Alun perin tarina Katariina ja Munkkiniemen kreivi julkaistiin jatkokertomuksena oululaisessa Sirpale-lehdessä. Sen kirjoittajaksi mainittiin nimimerkki Kleopatra. Kirjana tarina julkaistiin vuonna 1940. Alkuteksteissä romaanin kirjoittajaksi on ilmoitettu nimimerkki Tuulikki Kallio, jonka takana oli Kaarina Kaarna. Alkuperäisromaanissa Mauritzin nimi oli Gustav, hän haaveili viulistin uran sijasta taidemaalarin ammatista ja Rooman sijasta Gustav oli matkannut Pariisiin.[4]
Näyttelijöiden pukukankaat oli hankittu syksyllä 1940 sittemmin rauennutta elokuvahanketta Kaarina Maununtytärtä varten. Katariina ja Munkkiniemen kreivin kuvauksia jouduttiin siirtämään vuodella jatkosodan syttymisen tähden. Keväällä 1941 Mauritzin rooliin koekuvattiin Helge Hansilaa, mutta lopulta päädyttiin nousevaan tähteen Leif Wageriin. Hevoskuski Hansin osaan kaavailtiin Vilho Auvista, mutta siihen valittiin Sasu Haapanen.[4]
Vuonna 1941 Yrjö Nortan oli määrä ohjata elokuva, mutta seuraavana keväänä Särkkä sanoutui irti yhteistyöstä Nortan kanssa, ja ohjaajaksi valittiin Elstelä, joka myös lavasti elokuvan. Elstelä halusi tunnussävelmän eli Romanssin sanoituksesta niin ”makean” kuin mahdollista. Hän tilasi sanoituksen Reino Hirvisepältä puhelimitse Viipurista pikatyönä. Hirviseppä lupasi valmiin sanoituksen varttitunnissa.[4]
Katariina ja Munkkiniemen kreivi kuvattiin kesällä ja syksyllä 1942. Ulkokuvia otettiin Herttoniemen kartanon alueella. Roomalaista pensionaattia esitti rakennus Helsingissä Kalliolinnantie 12:ssa. Maaherran residenssin ulkokuvat otettiin Itäisellä Puistotiellä Kaivopuistossa. Mauritzin ja Ingeborgin Rooman-asuntoa esitti Björnholmin kartano eli Sinebrychoffin huvila Espoon Karhusaaressa. Studiona toimi SF-studio 1.[6]
Katariina ja Munkkiniemen kreivi on julkaistu myös VHS:nä ja DVD:nä.
Vastaanotto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kriitikot pitivät elokuvaa eräänlaisena toisintona menestyselokuvasta Kaivopuiston kaunis Regina. Teoksesta löydettiin ”suomalaisen elokuvan perusainekset”. Aamulehden Olavi Vesterdahl arvioi elokuvan naiivin romanttiseksi ja luonnekuvauksiltaan pinnalliseksi. Vaikka kriitikko tuomitsi sen ”tyhjänpäiväiseksi ajanvietteeksi”, hän myönsi elokuvan olevan ”vapaa niistä pahimmista kömpelyyksistä ja mauttomuuksista, jotka ovat olleet SF:n filmien suurimpia helmasyntejä”.[7]
Helsingin Sanomissa Paula Talaskivi kirjoitti: ”Pelkästään ajanvietteeksi ajateltuna, romanttisen koreana 'verryttelyotteenakaan' ei näin viikkolehtitasoinen - - tuote saisi enää päästä julkisuuteen, sehän kelpaa vain vähimmän vaativalle yleisönosalle”. Wagerin roolisuoritukselle annettiin kiitosta, ja hänelle toivottiin vastaisuudessa psykologisesti syvällisempiä elokuvatehtäviä. Linnanheimoa pidettiin hieman liian kypsänä viattoman neitsyen osaan. Fougstedtin musiikki sai hyvät arvostelut.[7]
Televisiokriitikko Arto Pajukallio näkee elokuvan vellovissa tunteissa myös tahatonta komiikkaa.[8]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Suomen kansallisfilmografia 3, Suomen elokuva-arkisto 1993, ISBN 951-37-1019-X
- Katariina ja Munkkiniemen kreivi Elonet.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Leif Wager, 11.2.1922 - 23.3.2002 Yle. Viitattu 28.10.2024.
- ↑ Kultainen laulukirja. F-Kustannus, 2002. ISBN 978-952-461-101-5
- ↑ Suomen kansallisfilmografia 3, s. 160.
- ↑ a b c d Suomen kansallisfilmografia 3, s. 159–160.
- ↑ Esitystiedot. Elonet.fi. Viitattu 2.2.2012.
- ↑ Suomen kansallisfilmografia 3, s. 156.
- ↑ a b Suomen kansallisfilmografia 3, s. 158, 159.
- ↑ Pajukallio, Arto: Elokuvat. Helsingin Sanomat 2.2.2012, s. D 7.