Antonio Vivaldi
| Antonio Vivaldi | |
|---|---|
 Vivaldi vuonna 1725 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 4. maaliskuuta 1678 Venetsia, Venetsian tasavalta |
| Kuollut | 28. heinäkuuta 1741 (63 vuotta) Wien, Itävallan arkkiherttuakunta |
| Kansalaisuus | italialainen |
| Ammatti | säveltäjä, viulisti |
| Vanhemmat | Giovanni Battista Vivaldi, Camilla Calicchio |
| Muusikko | |
| Tyylilajit | ooppera, kamarimusiikki, kirkkomusiikki, konsertto, sinfonia (käännä suomeksi) ja sardana |
| Merkittävät teokset | Neljä vuodenaikaa |
| Soittimet | viulu, cembalo ja lemmenviulu |
 Nimikirjoitus |
|
|
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
|
Antonio Lucio Vivaldi (4. maaliskuuta 1678 Venetsia, Venetsian tasavalta – 28. heinäkuuta 1741 Wien, Itävallan arkkiherttuakunta) oli italialainen säveltäjä, joka kuuluu barokkimusiikin suurimpiin nimiin, vaikka painuikin kuoltuaan unohduksiin. Hänet löydettiin uudestaan vasta 1900-luvulla.[1] Vivaldi oli erittäin tuottelias säveltäjä. Hänen tunnetuin teoksensa on viulukonserttojen sarja Neljä vuodenaikaa. Tuotantoon sisältyy konserttojen lisäksi myös kuoromusiikkia, kuten suosittu Gloria (RV 589), sekä kymmeniä oopperoita.
Elämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vivaldin elämänvaiheista säilyneet tiedot ovat varsin puutteellisia. Tärkeimpiä tietolähteitä on säveltäjän kirjeenvaihto Guido Bentivoglion kanssa.
Vivaldi syntyi perheeseen, jonka isä toimi viulistina Venetsian San Marco -kirkon orkesterissa. Perheessä oli lapsia kaikkiaan kymmenen, joista kolme kuoli muutaman vuoden iässä, ja Antonio oli eloonjääneistä vanhin.[2] Hän sai todennäköisesti nuorena isältään viulunopetusta. 25-vuotiaana, vuonna 1703 hänet vihittiin papiksi, ja hän sai lempinimen il prete rosso (punainen pappi) hiustensa värin takia. Huonon terveytensä vuoksi hän lopetti messujen toimittamisen jo kahden vuoden kuluttua. Samana vuonna Vivaldi sai paikan viulunsoiton opettajana venetsialaisessa yhdistetyssä lastenkodissa ja musiikkioppilaitoksessa, Il Pio Ospedale della Pietàssa. Hän sävelsi, johti orkesteria ja opetti lastenkodin tyttöjä, joiden taso nousi niin korkeaksi, että laitos tuli tunnetuksi taidokkaista viulunsoittajistaan.[1]
Vivaldin 1700-luvun ensimmäisenä vuosikymmenenä säveltämät viulusonaatit ja -konsertot tulivat tunnetuiksi muualla Euroopassa nuottien ansiosta, jotka kaikki julkaistiin Amsterdamissa ja joita uudelleenpainettiin Lontoossa ja Pariisissa. Hänen musiikkiaan levisi paljolti myös käsikirjoitusten muodossa.
Vivaldi oli älykäs ja innostunut työstään. Hän työskenteli erittäin nopeasti, sillä hän pystyi säveltämään oopperan viidessä päivässä. Hänen elämänvaiheensa tunnetaan vain pääpiirteissään, mutta ne osoittavat, että hänen elämänsä oli kiihkeärytmistä.[1]
Vivaldin läpimurtoteos säveltäjänä oli vuonna 1711 Amsterdamissa Estienne Rogerin julkaisema L’estro armonico (opus nr. 3). Kyseessä on 12 lyhyen viulukonserton sarja, jossa solisteja on konsertosta riippuen yksi, kaksi tai neljä ja heitä säestää jousiorkesteri. Teoksesta tuli suosittu ympäri Eurooppaa ja se antoi vaikutteita esimerkiksi Johann Sebastian Bachille, joka myös sovitti teoksen muutamia konserttoja koskettimille.
Vuonna 1713 sai ensiesityksensä Vivaldin ensimmäinen ooppera Ottone in villa, ja säveltäjä alkoi keskittyä lähinnä oopperoiden tuottamiseen. Hän sävelsi joka vuosi ainakin yhden oopperan. Viisi vuotta myöhemmin Venetsiassa oli esitetty ainakin kahdeksan Vivaldin oopperaa.[1] Hänen maineensa oli kiirinyt myös Saksaan, jossa hän sai paikan Hessen-Darmstadtin maakreivin kapellimestarina vuonna 1718. Hänen tehtäviinsä kuului muun muassa oopperoiden esittäminen kolmen vuoden ajan Mantovassa ja lisäksi muissa kaupungeissa, kuten Firenzessä, Vicenzassa ja kotikaupungissaan Venetsiassa.
Vuonna 1723 Vivaldi palasi La Pietàan, jossa hänen työsopimukseensa lisättiin sopimus matkoista muualle Eurooppaan. Säveltäjän nimi säilyi oppilaitoksen kirjoissa vuoteen 1735 asti, mutta vakinaisesti hän pysyi toimessaan vain vuoteen 1725 asti. Jo vuonna 1723 hän teki pitkäkestoisen matkan Roomaan, jossa esitettiin muun muassa oopperat Ercole su’l Termodonte ja Il Giustino. Vuosina 1725–1729 hän oleskeli jälleen suurimmaksi osaksi Venetsiassa, jossa esitettiin useita hänen tuoreita oopperoitaan. Amsterdamissa hän osallistui sikäläisen näyttämön satavuotisjuhliin julkaistiin konsertot opus 8, joihin kuuluu myös Neljä vuodenaikaa.[1] Lisäksi hän omisti vuonna 1727 konserttosarjan opus 9 keisari Kaarle VI:lle, joka löi tämän jälkeen Vivaldin ritariksi.
Vivaldin oopperoita esitettiin Prahassa vuosina 1730–1732, vuonna 1732 Veronassa ja Mantovassa sekä vuosina 1733–1735 Venetsiassa. Vuonna 1735 hän toimi konserttimestarina La Pietàssa ja sävelsi useita vokaaliteoksia, kuten Kyrie, Dixit Dominus, Beatus vir ja Salve Regina, sekä luultavasti osan konsertoistaan. Samana vuonna hänen mainitaan lisäksi toimineen Lothringenin herttuan kapellimestarina.
Viimeisinä elinvuosinaan Vivaldi oli kotikaupungissaan maineikas säveltäjä. Vuoteen 1739 mennessä Italiassa esitettiin ainakin kymmentä hänen säveltämäänsä oopperaa. Vuonna 1738 hänet kutsuttiin Amsterdamiin kaupunginorkesterin satavuotisjuhlakonserttiin, jossa esitettiin myös eräs hänen teoksensa (RV 562). Hän sävelsi neljä teosta esittääkseen ne Puolan kruununprinssi Fredrik Christianin Venetsian-vierailun kunniaksi vuosina 1739–1740. Vivaldi matkusti Wieniin vuoden 1740 loppupuolella. Syyksi arvellaan hänen halunsa tavata hänen musiikkinsa suuri ihailija Kaarle VI. Keisari kuoli kuitenkin pian hänen saapumisensa jälkeen, ja Vivaldi jäi ilman taloudellista tukea. Hän joutui myymään käsikirjoituksiaan, kuten oli jo aiemmin tehnyt rahoittaakseen matkansa Wieniin. Vivaldi kuoli lyhyen ajan sisällä, eräiden lähteiden mukaan unohduksessa ja köyhyydessä. Omien sanojensa mukaan Vivaldi oli koko elämänsä kärsinyt huonosta terveydestä ja rintasairaudesta (mahdollisesti astma).
Musiikki
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vivaldi oli ensimmäinen barokin kauden suuri säveltäjänimi. Hän jätti suuren vaikutuksen Bachiin, joka teki muun muassa cembalo- ja urkusovituksia hänen teoksistaan. Juuri muuta Vivaldin musiikki ei merkinnytkään lähes kahteen vuosisataan säveltäjän kuoleman jälkeen, sillä 1700-luvun ailahtelevissa muotivirtauksissa hänen nimensä unohtui nopeasti ja 1800-luvullakin Bachin arvostuksen noustessa vain edellä mainitut sovitukset saivat huomiota.
Vuonna 1922 Wilhelm Altmann julkaisi ensimmäisen luettelon silloin tunnetuista Vivaldin teoksista. Vain neljä vuotta myöhemmin käsitys säveltäjästä kuitenkin mullistui. Vuonna 1926 erään luostarin johtaja Montferatossa päätti myydä lukuisia pölyttyneitä käsikirjoituksia kirjaston kokoelmista rahoittaakseen luostarin rakennusten remontoinnin. Torinon kansalliskirjaston johtaja Alberto Gentili tunnisti käsikirjoitusten seasta Vivaldin teoksia, jotka näyttivät kuuluvan laajempaan kokoelmaan. Erinäisten vaiheiden ja sattumusten kautta kirjaston onnistui hankkia kaikki kokoelman käsikirjoitukset, joita siellä yhä säilytetään. Ne sisältävät satoja konserttoja, 22 oopperaa ja useita kirkollisia vokaaliteoksia. Torinon käsikirjoitusten ansiosta kuvamme Antonio Vivaldista muuttui muutaman Bachia innoittaneen teoksen säveltäjästä itsenäiseksi ja tuotteliaaksi mestariksi, jonka vaikutus länsimaisen musiikin historiassa on kiistaton.
Vivaldin musiikki edustaa tyyliltään italialaista myöhäisbarokkia. Hän uudisti erityisesti konserttoja, jotka hänen säveltäminään olivat tavallisesti kolmiosaisia (nopea–hidas–nopea).[1] Ne toimivat pitkään esimerkkeinä tuleville säveltäjille kaikkialla Euroopassa. Hän kehitti usein harmonisia ja teemallisia kontrasteja (esimerkiksi orkesterin ja soolosoittimen välinen kontrasti) yhdistettynä tonaalisesti määrättyyn rakenteeseen. Esimerkiksi ritornelloissa (samana toistuva jakso, joka vuorottelee konsertoivien jaksojen kanssa) toisiaan kontrastoivat aiheet esiintyvät uudella tavalla yhdisteltyinä. Säveltoistot, murretut kolmisoinnut ja asteikot yhdistyvät vaihteleviin rytmeihin antaen mahdollisuuden lukemattomiin muunteluvaihtoehtoihin. Musiikin ilmaisuvoima ja tunteellisuus enteilivät jo tulevaa romantiikan syntyä.[1] Toisin kuin muut aikansa italialaissäveltäjät, Vivaldi antoi teoksilleen erityiset nimet, jotka kuvastivat teosten luonnetta tai musiikillista sisältöä.
Vivaldi oli musiikin historian tuotteliaimpia säveltäjiä. Hänen säilyneeseen tuotantoonsa kuuluu 46 oopperaa (säveltäjän mukaan peräti 94), 512 konserttoa, 19 sinfoniaa ja 108 sonaattia; lisäksi kirkollista ja maallista vokaalimusiikkia (messuja, motetteja, oratorioita, kantaatteja, psalmeja, serenataa ynnä muita) yli 60 teosta. Suurimmassa osassa hengellistä vokaalimusiikkia hän pitäytyi varsin perinteisessä tyylissä. Kiinnostavia vokaaliteoksia ovat esimerkiksi San Marcon traditioon perustuva laaja neliääninen Magnificat, monet motetit sekä mestarillinen Juditha triumphans -oratorio. Teoksen Neljä vuodenaikaa jälkeen Vivaldin suosituin työ on vuonna 1708 sävelletty noin puoli tuntia pitkä kuoroteos, Gloria (RV 589), joka on ollut yleisön suosikki 1950-luvulta alkaen.[1]
RV ja numero Vivaldin teosten perässä viittaa Peter Ryomin laatimaan teosluetteloon (Ryom-Verzeichnis; 1974, uudistettu painos 1986). Aikanaan Vivaldin teokset julkaistiin myös opusnumeroilla, joista ei kuitenkaan käy ilmi lukuisia muunneltuja versioita, joita Vivaldi monesti valmisteli erityistilaisuuksia varten.
Muuta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vivaldin mukaan on saanut nimensä asteroidi 4330 Vivaldi.
Teoksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Äänitiedostojen kuunteluohjeet
Oopperoita
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Opusnumeroidut (säveltäjän elinaikana julkaistut) teokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Op. 1: 12 triosonaattia kahdelle viululle ja basso continuolle (1705)
- Op. 2: 12 sonaattia viululle ja basso continuolle (1709)
- Op. 3: L’estro armonico (Harmoninen innoitus), 12 viulukonserttoa (1711)
- Op. 4: La stravaganza (Erikoislaatuinen), 12 viulukonserttoa (n. 1714)
- Op. 5 (Opus 2:n toinen osa): 4 viulusonaattia ja 2 sonaattia kahdelle viululle ja basso continuolle (1716)
- Op. 6: 6 viulukonserttoa (1716–21)
- Op. 7: 2 oboekonserttoa ja 10 viulukonserttoa (1716–21)
- Op. 8: Il cimento dell’armonia e dell’inventione (Kilpailu harmonian ja kekseliäisyyden välillä), 12 viulukonserttoa, joista neljä ensimmäistä tunnetaan yhteisnimellä Le quattro stagioni (Neljä vuodenaikaa) (1725)
- Op. 9: La cetra (Lyyra), 2 viulukonserttoa ja 1 konsertto kahdelle viululle (1727)
- Op. 10: 6 huilukonserttoa (n. 1728)
- Op. 11: 5 viulukonserttoa ja 1 oboekonsertto (1729)
- Op. 12: 5 viulukonserttoa ja 1 konsertto ilman soolosoitinta (1729)
Lisäksi Op. 13: Il pastor fido (Uskollinen paimen), 6 sonaattia säkkipillille, kampiliiralle ja viola d’amorelle (1737, todellinen säveltäjä Nicolas Chédeville)
Kirkkomusiikki
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]yli 60 teosta, kuten:
- Kyrie, messu (RV 587)
- Gloria (RV 589) (1708)
- Dixit Dominus (RV 594)
- Beatus vir (RV 597)
- Magnificat (RV 610)
- Salve Regina (RV 616)
- Juditha Triumphans, oratorio (1716)
Muita teoksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 10 sonaattia viulusellolle ja basso continuolle
- 28 sonaattia viululle ja basso continuolle
- 4 sonaattia huilulle ja basso continuolle
- sonaatteja kahdelle viululle ja basso continuolle
- konserttoja eri kokoonpanoille, huilu, oboe, klarinetti, fagotti, viulu ym.; mm. huilukonsertto Il Gran Mogol, joka löytyi 2010
- yli 60 konserttoa jousisoitinorkesterille ja basso continuolle
- 170 konserttoa ja sinfoniaa viululle, orkesterille ja basso continuolle
- 7 konserttoa viola d’amorelle
- 28 konserttoa viulusellolle
- 1 mandoliinikonsertto
- 9 huilukonserttoa
- 2 klarinettikonserttoa
- 14 oboekonserttoa
- yli 39 fagottikonserttoa
- useita konserttoja kahdelle viululle, viulusellolle, mandoliinille, oboelle, vaskipuhaltimille, trumpetille ym.
Neljä vuodenaikaa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Pääartikkeli: Neljä vuodenaikaa
Vivaldi antoi nimen Le quattro stagioni opuksen 8 neljälle ensimmäiselle konsertolle. Ne kuvaavat sävelten kielellä eri vuodenaikojen tunnelmaa. Esimerkiksi talvi on synkkä ja hyytävä, kesässä taas voi kuulla lintujen laulua ja hyönteisten lentoa muistuttavia säveliä. Konsertot ovat Vivaldille tyypillisiä siten, että jokainen niistä on kolmiosainen ja hidas osa on kahden nopeamman välissä. Vivaldi kirjoitti konserttoja varten erityisen sonetin luettavaksi musiikin tahdissa. Neljää vuodenaikaa pidetään yhtenä ensimmäisistä sävelrunoista. Teos tuli kunnolla esille vasta 1950-luvulla, jolloin siitä julkaistiin ensimmäiset äänitteet. Nykyään se on Vivaldin muita sävellyksiä selvästi suositumpi ja samalla taidemusiikin tunnetuimpia ja tärkeimpiä teoksia.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Otavan iso musiikkitietosanakirja. 1979.
- Antonio Vivaldi – Baroque Music (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Talbot, Michael: The Vivaldi Compendium. Woolbridge: The Boydell Press, 2011. ISBN 978-1-84383-819-7 (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Antonio Vivaldi Wikimedia Commonsissa
- Poroila, Heikki: Yhtenäistetty Antonio Vivaldi (koko sävellystuotanto listattuna)
- Antonio Vivaldi International Music Score Library Project (englanniksi)
- Vapaasti käytettävissä olevia Vivaldin partituureja. Mutopia Project.
| ||||||||||||||||||||||||||
