Tämä on suositeltu artikkeli.

Benedictus XVI

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Benedictus XVI
Benedictus XVI vuonna 2011.
Benedictus XVI vuonna 2011.
Henkilötiedot
Koko nimi Joseph Alois Ratzinger
Syntynyt16. huhtikuuta 1927
Marktl am Inn, Baijeri, Saksa
Kuollut31. joulukuuta 2022 (95 vuotta)
Vatikaanivaltio
Paavi
Paavius alkoi 19. huhtikuuta 2005
Paavius päättyi 28. helmikuuta 2013
Edeltäjä Johannes Paavali II
Seuraaja Franciscus
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
www.vatican.va/content/benedict-xvi/en.html

Benedictus XVI (oik. Joseph Alois Ratzinger; 16. huhtikuuta 1927 Marktl am Inn, Baijeri, Saksa – 31. joulukuuta 2022 Vatikaanivaltio[1][2]) oli saksalainen pappi ja teologi, joka toimi paavina eli katolisen kirkon johtajana ja Vatikaanivaltion valtionpäänä vuosina 2005–2013.

Benedictus XVI oli Vatikaanin virallisten luetteloiden mukaan 265. paavi ja ensimmäinen saksalainen paavi sitten Victor II:n 1050-luvulla. Edeltäjänsä Johannes Paavali II:n kuolemaan kardinaali Ratzinger toimi katolisen kirkon johtavana teologina[3] uskonopin kongregaation johdossa ja valintaansa saakka kardinaalikollegion dekaanina.

Paaviksi tullessaan Benedictus XVI oli 78-vuotias. Tällöin hänestä tuli vanhin paaviksi valittu sitten vuoden 1730, jolloin Klemens XII valittiin myös 78-vuotiaana tehtävään.

Benedictus XVI jätti tehtävänsä helmikuun 2013 lopussa, sillä hänellä ei omien sanojensa mukaan ollut ”voimia jatkaa tehtävässä”. Edellisen kerran paavi oli eronnut tehtävästään vuonna 1415.[4][5][6]

Elämä ennen Vatikaania

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Joseph Ratzingerin synnyinkoti

Lapsuus, nuoruus ja toinen maailmansota

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ratzinger syntyi 16. huhtikuuta 1927 santarmin perheeseen Marktl am Inn -nimisessä kaupungissa.[7] Hänen isänsä oli myös nimeltään Joseph Ratzinger ja äitinsä Maria Ratzinger, o.s. Peintner. Nuori Joseph Ratzinger oli perheen lapsista kolmas ja samalla nuorin.[8] Vuonna 1929 perhe muutti Tittmoningiin ja 1932 Hufschlagiin Trauensteinin lähellä. Nuori Joseph Ratzinger vietti nuoruutensa tällä alueella.[7] Hänen isänsä vetäytyi eläkkeelle 1937, mikä mahdollisti pysyvän oleskelun samalla paikkakunnalla.

Ratzingerin perhe oli uskonnollinen, ja perhe muun muassa vietti yhteisiä rukoushetkiä ja vieraili kirkossa. Nuori Joseph Ratzinger ei ollut ainoa kirkollisesta urasta haaveileva henkilö perheessä, sillä myös hänen isoveljensä Georg sai pappisvihkimyksen.[8] Ratzingerin nuoruusvuosina Adolf Hitlerin johtamat kansallissosialistinen puolue nousi valtaan. Ratzingerien perheen suhteutuminen kansallissosialismiin oli kitkerää, koska perheessä katsottiin natsien olevan katolisen ja kristillisen uskon vastaisia.[8] Perheen isä ei kuitenkaan ollut natsien julkinen arvostelija, vaikkakin hänellä oli oma osuutensa paikallisessa natsivastaisessa sanomalehdessä.[8] Lisäksi nuoren Ratzingerin ajatteluun natseista vaikutti se, kuinka hän nuoruudessaan näki joidenkin natsien pahoinpitelevän katolilaisen papin ennen erästä sunnuntaimessua.[7]

Vuonna 1939 Ratzinger alkoi opiskella klassisia kieliä nuorseminaarissa Trauensteinissa, mihin hän liittyi vain muutamaa kuukautta ennen toista maailmansotaa. Myöhemmällä iällä hän osasikin esimerkiksi Johannes Paavali II:n tavoin useita kieliä. Paaviksi tullessaan Ratzinger taisi kymmentä eri kieltä.[8]

Vuonna 1941 Saksan lain vaatimusten mukaisesti 14-vuotiaasta Ratzingerista tuli Hitler-Jugendin jäsen.[8] Koska Ratzinger ja hänen sisaruksensa eivät osallistuneet Hitler-Jugendin toimintaan, heiltä evättiin myös alennukset koulumaksuista. Vuonna 1943 hänet koululuokkansa mukana siirrettiin Müncheniin ilmatorjuntajoukkoihin suojelemaan BMW:n tehtaita liittoutuneiden pommituksilta. Jo tuolloin, 16-vuotiaana, hän ilmoitti tavoitteekseen pappisvihkimyksen.

Marraskuussa 1943 hänet siirrettiin Burgenlandiin saamaan jalkaväkisotilaskoulutusta panssarintorjunnassa. Huhtikuussa 1945 yhdysvaltalaisten lähestyessä hän jätti joukkonsa ja hänestä tuli sotilaskarkuri. Hänet kuitenkin otettiin sotavangiksi. Vuonna 1945 hän joutui liittoutuneiden vankileirille,[8] missä hän kävi läpi kansallissosialismista vieroittavia kursseja. Saksa antautui toukokuussa 1945. Joseph ja hänen veljensä Georg palasivat sotavankeudesta 19. kesäkuuta 1945, ja jo marraskuussa 1945 he jatkoivat pappisseminaarissa.

Opiskelu ja kirkollisen uran alku

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosina 1946–1951 Ratzinger opiskeli katolista teologiaa ja filosofiaa Freisingissa, Münchenissä ja Freiburgissa (im Breisgau). 29. kesäkuuta 1951 hänet vihittiin papiksi yhdessä veljensä kanssa.[8] Vuonna 1953 Ratzinger väitteli teologian tohtoriksi tutkimuksellaan Volk und Haus Gottes in Augustins Lehre von der Kirche. Vuonna 1957 taas valmistui hänen fundamentaaliteologiaa käsittelevä habilitaatioväitöskirjansa Die Geschichtstheologie des hl. Bonaventura.

Vuonna 1962 alkoi Vatikaanin toinen kirkolliskokous, jonka paavi Johannes XXIII oli kutsunut koolle. Paikalla oli yhteensä noin 2 400 piispaa, jotka olivat tulleet paikalle 136 eri valtiosta.[9] Vaikka Ratzinger ei ollut kohonnut vielä piispaksi taikka kardinaaliksi, hän pääsi osallistumaan kokoukseen erään kardinaalin avustajana. Vatikaanin toinen kirkolliskokous kuuluu katolisen kirkon merkittävimpiin tapahtumiin koko 1900-luvulla.[10] Kirkolliskokous aiheutti käänteen katolisen kirkon suhtautumisessa muihin kristillisiin kirkkoihin ja uskontoihin.[10] Samoin kirkolliskokouksen seurauksena katolisen kirkon käsitys itsestään ja modernisoituvasta maailmasta muuttui.[10] Ratzinger itse totesi vuosia myöhemmin, että kirkolliskokous oli "hienoa aikaa hänen elämässään".[8]

Vuonna 1958 Ratzingerista tuli dogmatiikan ja fundamentaaliteologian professori Freisingissa vain 31 vuoden ikäisenä.[8] Samana vuonna hänet nimitettiin dosentiksi useisiin saksalaisiin yliopistoihin. Vuodet 1966–1969 Ratzinger toimi katolisen dogmatiikan professorina Tübingenissä, 1969 alkaen Regensburgissa dogmatiikan ja dogmihistorian professorina. International Theological Commission -komission jäsen hänestä tuli vuonna 1969.[11] Hän oli 1976 yliopiston vararehtori, aina paaviksi valintaansa asti hän oli myös Regensburgissa kunniaprofessori.

Kardinaalina

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kardinaali Ratzingerin vaakuna

Vuonna 1977 silloinen paavi Paavali VI nimitti Ratzingerin Münchenin ja Freisingin arkkipiispaksi. Kolme kuukautta myöhemmin hänestä tuli kardinaali. Kardinaalin asemansa vuoksi Ratzinger pääsi jo seuraavana vuonna eli 1978 ottamaan osaa peräti kahteen paavinvaaliin: ensin elokuun ja sitten lokakuun konklaaviin. Ensimmäinen konklaavi päättyi Johannes Paavali I:n valintaan, mutta tämän yllättävän lyhyen paavinkauden – vain 34 päivää – takia uusi konklaavi joutui kokoontumaan jo lokakuussa. Tällöin Ratzinger oli mukana valitsemassa puolalaista Johannes Paavali II:ta paaviksi.

Uskonopin kongregaatio

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Johannes Paavali II nimitti kardinaali Ratzingerin marraskuussa 1981 uskonopin kongregaation prefektiksi, katolisen opin ideologiksi. Kyseinen kongregaatio oli vuoteen 1965 asti tunnettu inkvisitiona, ja vasta Vatikaanin toinen kirkolliskokous oli kieltänyt uskonpakon, jolloin myös viraston nimeä oli muutettu.[12]

Uskonopin kongregaation johdossa Ratzingerilla oli huomattava valta Vatikaanissa, ja esimerkiksi Catholic News Service kuvailee hänen kuuluneen Vatikaanin "etulinjan teologeihin".[11] Media kiinnitti huomiota hänen kongregaationsa toimintaan enimmäkseen silloin, kun virasto vaiensi tai esimerkiksi ekskommunikoi Vatikaanin linjasta poikkeavia katolilaisia teologeja.[11] Kardinaali Ratzinger allekirjoitti vaikenemismääräykset esimerkiksi brasilialaiselle vapautuksen teologian uranuurtajalle Leonardo Boffille ja yhdysvaltalaiselle moraaliteologian professori Charles E. Curranille.[3]

Paavi Johannes Paavali II:n kauden aikana konservatiivinen linja näkyi muutenkin uskon sisältöön liittyvissä kysymyksissä: esimerkiksi hänen edeltäjänsä edeltäjän Paavali VI:n aikana useat katoliset teologian professorit saivat opettaa yliopistoissaan, vaikka heidän näkemyksensä saattoivatkin poiketa katolisen kirkon perinteisestä opetuksesta.[13] Johannes Paavali II:n kaudella, Ratzingerin toimiessa uskonopin kongregaation prefektinä, joiltain katolisilta teologeilta vietiin lupa opettaa omia näkemyksiään, jos nämä olivat ristiriidassa katolisen kirkon opetuksen kanssa.[13] Vaikka vain kongregaation näkyvät puuttumiset uskon sisältöön liittyviin kysymyksiin saivat julkisuutta, teki Ratzingerin johtama virasto myös muuta, vähemmän uutisarvoista työtä, kuten oli mukana kirjoittamassa uudelleen liturgisia käännöstekstejä.[11]

Voimakkaan viraston johtajana ja vaikutusvaltaisena miehenä kardinaali Ratzingerilla oli mahdollisuuksia vahvistaa näkemyksiään kirkosta ja sen opista. Kardinaalina hän toimikin edistääkseen vanhana traditiona pitämäänsä kirkon oppia.[8].

Uskonopin kongregaation johtajana Ratzinger sai myös vastaanottaa kritiikkiä viraston tekemistä päätöksistä. Huomiota herättäneitä esimerkkitapauksia Ratzingerin johtokaudelta olivat esimerkiksi isä Tissa Balasuriyan ekskommunikointi vuodelta 1997, koska tämä kieltäytyi hyväksymästä joitain kirkon opetuksia, ja vuoden 2001 tapaus, jossa Ratzinger uhkasi ekskommunikaatiolla emeritusarkkipiispa Emmanuel Milingoa.[8] Kiista paheni, kun Milingo kertoi menneensä naimisiin 43-vuotiaan naisen kanssa.[8]

Maine ja ideologia kardinaalina

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kardinaali Ratzingeria pidettiin katolisen kirkon perinteisen opetuksen puolustajana. Hän korosti opin puhtautta, uskon ja järjen välistä yhteensopivuutta. Niin kuin katolisen kirkon opetus, paavi vastusti ehkäisyä (Katolisen kirkon katekismus, kohta 2399)[14], tuomitsi homoseksuaalisuuden seksuaalisia suhteita, naispappeuden ja radikaalifeminismin sekä vastusti keskustelua pappien selibaatin poistamisesta. Lisäksi Ratzinger uskonopin kongregaation johtajana oli myös osavastuullinen Vatikaanin kielteiseen suhtautumiseen vapautuksen teologiaa kohtaan. Hänen näkemyksensä seurasi katolista opetusta, jonka mukaan katolinen kirkko on ainoa oikea kirkko.lähde?

Ratzinger toimi yli 20 vuotta edeltäjänsä paavi Johannes Paavali II:n lähimpänä neuvonantajana ja häntä on kutsuttu "opilliseksi portinvartijaksi", mutta toisaalta myös jyrkemmin "Jumalan rottweileriksi" tai "Panssarikardinaaliksi (Der Panzerkardinal)". Ennen vuoden 2005 konklaavia hän oli Vatikaanin vaikutusvaltaisimpia miehiä.[15][16] Ratzingerin vastustajat kutsuivatkin häntä "Vatikaanin Rasputiniksi" venäläisen Grigori Rasputinin mukaan.[15] Voimakkaan asemansa ja Johannes Paavali II:ta lähellä olleen opillisen linjansa takia häntä pidettiin jo 1990-luvulla yhtenä mahdollisena kandidaattina seuraavaksi paaviksi.[15]

Vuoden 2005 konklaavi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Vuoden 2005 konklaavi
Benedictus XVI:n vaakuna. Poikkeuksellisesti vaakunan päällä ei ole perinteistä paavin kolmikerroksista tiaraa, vaan pelkkä mitra.

Ennakkotunnelmat, suosikit ja valitsijat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paavin valitseva konklaavi kokoontui 18. huhtikuuta 2005. Katolisen kirkon kaiken kaikkiaan 184 kardinaalista siihen sai osallistua 117 alle 80-vuotiasta kardinaalia. Ikärajoituksen oli määrännyt Paavali VI 1975. Sairauden vuoksi konklaavista pois jäivät filippiiniläinen Jaime Sin ja meksikolainen Alfonso Antonio Suárez Rivera, joten uutta paavia valitsemassa oli vain 115 kardinaalia. 58 konklaaviin osallistuvaa kardinaalia oli Euroopasta, ja heistä italialaiset olivat suurin ryhmä. Konklaavi kokoontui kardinaalidekaani Ratzingerin johdolla. Konklaavi oli salainen.

Katolisessa kirkossa alle 80-vuotiaiden kardinaalien lukumääräksi on nykyään rajoitettu 120. Aikaisemmin paavin valintaan oikeutettujen kardinaalien määrä on ollut suurimmillaan 135.

Italialaisista kardinaaleista mahdolliseksi paaviksi valittavia olivat Rooman piispan sijaisena toiminut Camillo Ruini, Venetsian patriarkka Angelo Scola, Vatikaanin pääministeri Angelo Sodano, Milanon arkkipiispa Dionigi Tettamanzi, maailman piispojen johtaja Giovanni Battista Re ja Milanon entinen arkkipiispa Carlo Maria Martini. Muita vahvoja ehdokkaita olivat kardinaalidekaani, saksalainen Joseph Ratzinger ja Prahan arkkipiispa Miloslav Mik, Wienin arkkipiispa Christoph Schönborn ja nigerialainen Francis Arinze. Latinalaisen Amerikan kardinaaleista oli mainittu mm. Buenos Airesin arkkipiispa Jorge Mario Bergoglio, Méxicon arkkipiispa Norberto Rivera Carrera, São Paulon arkkipiispa Cláudio Hummes, hondurasilainen Oscar Andrés Rodríguez Maradiaga, Aasiasta puolestaan Ivan Dias.

Uutistoimisto CNN nosti näistä ehdokkaista esille varsinkin Joseph Ratzingerin ja Dionigi Tettamanzin.[17] Ennen konklaavia esitettyjen arvailujen mukaan kardinaalien tekemään valintaan vaikuttaisi ennen kaikkea uuden paavin ikä. Esimerkiksi "Inside the Vatican: The Politics and Organization of the Catholic Church" -kirjan kirjoittanut Thomas Reese epäili ennen konklaavia, että kardinaalit eivät halua uudeksi paaviksi nuorta, koska edellinen paavi Johannes Paavali II oli ollut paaviksi noustessaan poikkeuksellisen nuori.[17] Lisäksi hän huomautti, että koska Johannes Paavali II oli ollut paavina yli kaksi kertaa kauemmin kuin 1900-luvun paavit keskimäärin, kardinaalit eivät haluaisi heti perään yhtä pitkää paavinkautta.[17] Toisaalta myös huomautettiin, ettei myöskään liian vanha ehdokas olisi hyväksi, sillä tällä olisi suuri riski muuttua yhtä huonokuntoiseksi ja sairaaksi kuin Johannes Paavali II oli viimeisinä vuosinaan.[17]

Nousu paaviksi ja nimivalinta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Konklaavi kokoontui Sikstuksen kappelissa ja sen jäsenet olivat majoittuneet pyhän Martan taloon. Uuden paavin valitsemiseksi suoritettiin neljä äänestystä 18. – 19. huhtikuuta. Uudeksi paaviksi valittiin Ratzinger, joka valitsi nimekseen Benedictus, Siunattu. 1900-luvulla vain kaksi paavinvaalia saatiin päätökseen yhtä nopeasti.

Vanhin kardinaalidiakoni tervehti Pietarinkirkon parvekkeelta kansanjoukkoja monella kielellä ja sen jälkeen ilmoitti uuden paavin valinnan perinteisin sanoin latinaksi:

Annuntio vobis gaudium magnum. Habemus Papam:
Eminentissimum ac Reverendissimum Dominum, Dominum Josephum,
Sanctae Romanae Ecclesiae Cardinalem Ratzinger,
qui sibi nomen imposuit Benedicti Decimi Sexti.
(Ilmoitan teille suuren ilon. Meillä on paavi:
Mitä korkea-arvoisin ja kunnioitetuin herra, herra Josephus,
Pyhän Rooman kirkon kardinaali Ratzinger,
joka ottaa nimen Benedictus kuudestoista.)

Sanat "Benedicti Decimi Sexti" julkaistiin jälkeenpäin klassisemmassa muodossa "Benedictum Decimum Sextum" useimmissa lehdissä, myös Vatikaanin l'Osservatore Romanossa.

Uuden paavin nimivalinta ei vielä itsessään kertonut paljoa hänen tulevan pontifikaattinsa sisällöstä. Usein paavin valitsema paavillinen nimi viittaa siihen, kenen edeltäjänsä politiikkaa hän aikoo jatkaa. Esimerkiksi Johannes Paavali I:n nimivalinta 1978 kertoi hänen halustaan jatkaa edeltäjiensä Johannes XXIII:n ja Paavali VI:n linjalla. Nimi "Benedictus" on kuitenkin suhteellisen neutraali nimivalinta kirkon sisällä, ja asiantuntijoiden mukaan esimerkiksi "Pius" olisi kuvastanut paremmin uuden paavin konservatiivisuutta.[18] Ratzingerin nimivalinta tuli sekä paavi Benedictus XV:ltä, että Benedictus Nursialaiselta. Uusi paavi selitti itse Benedictus XV:n vaikutusta nimivalintaansa sanoen:

»Täynnä kunnioitusta ja kiitollisuutta, tahtoisin kertoa, miksi valitsin nimen 'Benedictus'. Ensinnäkin muistan paavi Benedictus XV:n, urhean rauhan profeetan, joka opasti kirkon läpi sodan myrskyisten aikojen.[19]»

Pietarin istuimella

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Benedictus XVI Brasilian-vierailunsa aikana.

Kun Benedictuksen paavius oli kuulutettu yleisölle, hän piti Pietarinkirkon parvekkeelta lyhyen puheen ja antoi "Urbi et orbi" ("Kaupungille ja maailmalle") -siunauksensa. Puheessaan hän totesi olevansa "yksinkertainen ja nöyrä työntekijä Herran viinitarhassa".[11] Kommentaattoreiden mukaan korkeasti oppinutta paavia ei yleensä ole kuvattu yksinkertaiseksi. Seuraavana päivänä ensimmäisessä messussaan pitämässään puheessa hänen viestinsä oli sovinnonhaluinen. Hän sanoi tehtäväkseen Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen uudistusten saattamisen loppuun sekä Johannes Paavali II:n muiston ja kirkon tradition vaalimisen. Hän myös korosti sivilisaatioiden välisen dialogin tärkeyttä ja ekumeniaa. Paavi nimitti valintansa jälkeen uudelleen suurimman osan edellistä paavia palvelleista Vatikaanin virkamiehistä. He olivat automaattisesti menettäneet virkansa edellisen paavin kuoltua.

Benedictuksen virkaanastujaismessu oli 24. huhtikuuta 2005 kello 10. Suomea edustivat kirkollisista asioista vastaava II opetusministeri Tanja Saarela, Suomen evankelis-luterilaisen kirkon Helsingin hiippakunnan piispa Eero Huovinen ja Suomen Sveitsin Vatikaaniin sivuakkreditoitu suurlähettiläs Antti Hynninen.

Vastaanotto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Konservatiivisten kardinaalien eturiviin kuuluvan Ratzingerin valinta paaviksi herätti maailmalla tunteita suuntaan ja toiseen. Häntä luonnehdittiin ensimmäisissä arvioissa sekä perinteisen uskon puolustajaksi että mieheksi, jonka konservatiivinen kanta voisi pahimmillaan aiheuttaa kirkon lopullisen vieraantumisen nykyaikaisesta yhteiskunnasta.[20] National Catholic Reporter -lehden Vatikaanin-asioiden asiantuntija John L. Allen arvioikin, että edessä voi olla "kovan linjan eripuraisuutta aiheuttava paavikausi". Allen kuvasikin Ratzingeria lähes "Darth Vader -hahmoksi" uudistusmielisille katolilaisille.[20] Toisaalta uuden paavin konservatiivisuutta pidettiin paikoin myös hyvänä asiana: jotkut islamilaiset oppineet totesivat, että Benedictus XVI:n edustama tiukka linja oli osin yhdenmukainen islamilaisen opin kanssa esimerkiksi homoseksuaalisuuden suhteen.[20] Sen sijaan esimerkiksi Desmond Tutu arvosteli Ratzingeria "jäykäksi konservatiiviksi" ja sanoi:

»Me olisimme halunneet paaviksi jonkun, joka olisi Ratzingeria avoimempi maailman nykykehitykselle: kysymykselle naispappeudesta ja järkevälle asennoitumiselle kondomien käyttöön sekä aidsiin.[20]»

Uuden paavin toivottiin jatkavan edeltäjänsä Johannes Paavali II:n linjaa uskontojen välisen dialogin jatkamiseksi. Benedictus XVI vakuutti sitoutuvansa tähän työhön: "Tervehdin kaikkia yksinkertaisuudella ja rakkaudella vakuuttaakseni, että (katolinen) kirkko haluaa jatkaa avointa ja vilpitöntä vuoropuhelua heidän kanssaan, ihmisen ja yhteiskunnan todellisen hyvyyden löytämiseksi."[20]

Terveydentila

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uuden paavin terveydentila nousi pian erääksi puheenaiheeksi tulevaa paavinkautta eli pontifikaattia analysoitaessa. Hänen tiedetään esimerkiksi saaneen vuonna 1991 aivoverenvuodon, vaikkakaan tämä ei liene aiheuttanut hänelle pysyviä vammoja.[21] Benedictus XVI:n tiedetään myös kärsineen ennen paaviksi tuloaan sydänvaivoista.[8] Paavin veli Georg Ratzinger ilmaisikin jo paavinvaalin aikana huolensa veljensä terveydentilasta sanoen: "78 vuoden ikäisenä ei ole hyvä ottaa työtä, joka asettaa niin paljon haasteita henkilön fyysiselle ja henkiselle hyvinvoinnille."[21] Paavinviran asettamat rasitteet ovat aiheuttaneet ongelmia paavien terveydelle myös aikaisemmin, sillä esimerkiksi lyhyen aikaa hallinneen Johannes Paavali I:n kuolinsyynä oli osittain liikarasitus.

Ollessaan vielä kardinaali Ratzinger oli ajatellut luopua uskonopin kongregaation johtajan tehtävistä Johannes Paavali II:n kuoleman jälkeen,[8] sillä kuuria muutenkin uudistuu aina paavin kuoltua. Vuoden 2005 konklaavin edellä Ratzinger kuitenkin osoittautui erittäin vahvaksi paavikandidaatiksi. Hän itse kertoo eräässäkin vaiheessa pyytäneensä Jumalalta, ettei joutuisi paaviksi.[8]

Vatikaanin politiikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Paavi on paavillisten vierailujensa aikana tavannut lukuisia merkittäviä poliitikkoja. Kuvassa paavi Benedictus XVI Auschwitz-Birkenaun keskitysleirillä Puolan presidentin Lech Kaczyńskin kanssa.

Espanja

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimakua uuden paavin linjasta saatiin pian. Yksi ensimmäisistä poliittisista haasteista tuli Espanjasta. Maa on ollut perinteisesti hartaan katolinen, mutta José Luis Rodríguez Zapateron sosialistihallitus oli ottanut useita askelia arvoliberalismin suuntaan. Kun Espanjan parlamentin alahuone hyväksyi homoseksuaalien täyttä avio- ja adoptio-oikeutta koskevan lain ensimmäisenä maana Euroopassa, Vatikaani reagoi nopeasti.

Vatikaani kehotti Espanjan katolisia virkamiehiä työpaikan menettämisenkin uhalla kieltäytymään lain noudattamisesta, jos se tulee voimaan. Vatikaanin mukaan laki on perusteellisen paha. Zapatero on myös ilmoittanut haluavansa tehdä Espanjasta täysin maallisen valtion, joten jännitteet Vatikaanin ja Espanjan välillä jatkunevat. Vatikaanille suhtautuminen Espanjaan on tärkeää, koska maa on merkittävä katolilainen valtio ja samalla tärkeä linkki laajalti espanjaa puhuvaan Latinalaiseen Amerikkaan.[22]

Vieraillessaan Espanjassa paavi Benedictus XVI sai osakseen laajaa huomiota, minkä lisäksi hänen matkaansa saapui seuraamaan satojatuhansia pyhiinvaeltajia.[22] Vierailunsa aikana paavi muun muassa totesi kannattajilleen:

»Jatkakaa lannistumatta sen osoittamista, että toimiminen ikään kuin Jumalaa ei ole olemassa vaarantaa kulttuurin ja yhteiskunnan tulevaisuuden.[22]»

Turkki

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Benedictus XVI ei myöskään kardinaalina toimiessaan kannattanut Turkin ottamista EU:n jäseneksi. Hänen näkemyksensä näyttävät kuitenkin muuttuneen: vieraillessaan Turkissa marraskuussa 2006 paavi toivoi Euroopan ja Turkin lähentyvän toisiaan.[23] Paavi myös vieraili moskeijassa historian toisena paavina.

Kiina

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Benedictus XVI peri edeltäjältään Johannes Paavali II:lta viileät suhteet Kiinaan: Kiinan kansantasavallan kommunistihallitus oli arvostellut paavia ja Vatikaanivaltion poliittisia suhteita hoitavaa Pyhää Istuinta diplomaattisuhteista Taiwaniin.[24] Vuonna 1999 Kiinan hallitus oli estänyt Johannes Paavali II:n vierailun Hongkongissa juuri Taiwanin kysymyksen vuoksi.[24] Lisäksi Vatikaanin ja Kiinan suhteita on jo jonkin aikaa hiertänyt kysymys paavin oikeudesta piispojen nimittämiseen. Kiistat juontavat juurensa aina vuoteen 1951, jolloin Vatikaanin lähettiläs karkotettiin Kiinasta.[25]

Vuonna 2005 Kiinan hallitus ilmaisi uudelle paaville halunsa siitä, että Vatikaani katkaisisi diplomaattisuhteet Taiwaniin. Hallitus toivoi tämän voivan lämmittää maiden viileitä suhteita. Paavi Benedictus XVI taas on vedonnut Kiinan katolilaisiin, jotta kirkko voisi saavuttaa vapauden Kiinassa.[26] Kiinan viranomaiset ovat kuitenkin poistaneet paavin kirjeen kiinalaisilta internetsivustoilta.[27]

Vuoden 2008 perinteisessä pääsiäispuheessa paavi otti kantaa Kiinan tilanteeseen lukemalla kardinaali Joseph Zenin laatimia mietelauseita,[28] joiden teemana olivat "uskonsa puolesta kärsivät 2000-luvun marttyyrit". Samassa puheessa paavi otti kantaa Tiibetin tilanteeseen vaatimalla dialogia osapuolien välille.[29]

Kohu islamiin liittyvästä puheesta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syyskuussa 2006 paavi Benedictus XVI piti Saksaan suuntautuneen vierailunsa aikana yliopistolla puheen, jossa hän siteerasi Bysantin keisari Manuel II Palaiologosta. Sitaatin mukaan islamin pyhänä kunnioittama profeetta Muhammed toi maailmaan ainoastaan pelkkää "julmuutta ja epäinhimillisyyttä".[30] Myöhemmin paavi huomautti, ettei sitaatti ollut hänen itsensä laatima. Puheessa käsiteltyyn uskonnon levittämiseen väkivaltaisin keinoin, esimerkiksi sodin, paavi lisäsi jälkeenpäin, että se "ei ole sopusoinnussa Jumalan ja sielun luonteen kanssa".[30]

Puhe tulkittiin kuitenkin joidenkin muslimien keskuudessa loukkaukseksi islamia kohtaan, ja sen sanottiin rinnastaneen islamin väkivaltaan. Myös kansainväliset uutistoimistot keskittyivät pääosin kirjoittamaan luennon islamiin liittyvistä osista, vaikkakin myöhempien asiantuntija-arvioiden mukaan Benedictus XVI:n puheessa huomionarvoista oli erityisesti järjen ylistäminen, ei islamin arvostelu.[31] Kansainvälisissä uutissähkeissä ja -otsikoissa puheesta huomioitiin kuitenkin juuri islamiin liittyvät sitaatit. Italialainen uutistoimisto Ansa esimerkiksi lähetti aiheesta uutissähkeen: "Paavi: islamin pyhä sota on Jumalaa ja järkeä vastaan".[31] Reuters taas uutisoi: "Paavi kutsuu muslimeja kulttuurien dialogiin perusväitteenään, että islamilainen käsitys pyhästä sodasta on järjetön ja Jumalan luonnon vastainen".[31]

Puhe johtikin laajaan arvosteluun paavia kohtaan useissa islamilaisissa valtioissa. Esimerkiksi Malesian pääministerin mukaan paavin puhe loukkasi muslimeja ympäri maailman ja hän vaatikin Benedictus XVI:tä perumaan sanansa.[30] Arvosteluun liittyi myös Iranin ulkoministeriö. Puhe joutui myös joidenkin uskonnollisten johtajien tuomitsemaksi, ja esimerkiksi sunnimuslimien hengellisiin johtajiin kuuluva Muhammad Sayyed sanoi puheen olleen osoitus paavin tietämättömyydestä islamista.[30] Paikoin arvostelu muuttui väkivaltaiseksi mellakoinniksi: esimerkiksi Jordaniassa paavin puhe johti levottomuuksiin ja kirkkojen polttamiseen.[31]

Paavi pahoitteli jälkikäteen luennostaan syntynyttä tilannetta.[32] Benedictus XVI pyrki myöhemmin selittämään lausuntoaan:

»Kyseessä oli lainaus keskiaikaisesta tekstistä, joka ei millään tavoin kuvaa omia ajatuksiani. Toivon, että tämä rauhoittaa sydämet ja selventää todellisen tarkoitukseni, joka kokonaisuudessaan oli kutsu rehelliseen ja vilpittömään keskusteluun keskinäisessä kunnioituksessa.[32]»

Paavin lausunnoille löytyi runsaan arvostelun lisäksi puolustajia. Esimerkiksi Saksan liittokansleri Angela Merkel totesi, että todellisuudessa paavi kannatti uskontojen välistä vuoropuhelua kohutussa luennossa.[33] Samoin esimerkiksi Saksan kristillisdemokraattien puoluesihteeri Ronal Profalla sanoi omana näkemyksenään kiistassa: "Ne, jotka arvostelevat häntä [paavia], eivät halua keskustella, vaan uhkailla länttä ja vaientaa sen", minkä lisäksi hän totesi myös, että: "Keskustelun tarkoitus on keskenään tasa-arvoisten käymä vuoropuhelu. Me olemme valmiita siihen – mutta fundamentalistipiirit islamilaisten puolella nähtävästi eivät".[33] Myös esimerkiksi Helsingin Sanomat asettui pääkirjoituksessaan paavin puolelle.[34]

Vatikaanin sisäpolitiikka

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Paavi Benedictus XVI keskustelemassa kardinaali Camillo Ruinin kanssa.

Muutos konklaavin sääntöihin

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Benedictus XVI:n toimiin Vatikaanin sisäpolitiikan suhteen kuuluu esimerkiksi hänen päätöksensä kumota edeltäjänsä Johannes Paavali II:n Universi Dominici gregis -kirjeessä asetettu uudistus konklaavin äänestyssääntöihin.[27] Paavi Johannes Paavali II oli vuonna 1996 päättänyt, että mikäli paavinvaalissa ei päästä tarvittavaan kahden kolmasosan yksimielisyyteen 12 päivän sisällä, voidaan uusi paavi valita pelkällä yksinkertaisella enemmistöllä. Muutos oli merkittävä, sillä kardinaalit ovat joskus aiemmin päätyneet kompromissiehdokkaisiin juuri välttääkseen konklaavin lukkiutumisen ja pitkittymisen. Toisaalta Johannes Paavali II:n muutos mahdollisti myös sen, että yksinkertainen enemmistö voisi halutessaan viivytellä konklaavia, jotta voisi lopulta nostaa oman suosikkinsa paavinistuimelle ilman kahden kolmanneksen enemmistöä. Paavi Benedictus XVI päätti kumota edeltäjänsä päätöksen, vaikkakin säännöt yhä määräävät, että konklaavin pitkittyessä äänestys voidaan käydä vain kahden kardinaalin välillä. Olennaista muutoksessa on se, ettei paaviksi pysty nousemaan ilman kardinaalikollegion kahden kolmasosan enemmistöä.[27]

Kardinaalinnimitykset ja kuurian johdon vaihdokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Benedictus XVI ilmoitti 17. lokakuuta 2007 nimittävänsä konsistoriumissa yhteensä 23 uutta kardinaalia.[27] Näistä kardinaaleista kahdeksantoista on konklaavissa äänioikeutettuna ja viisi yli 80-vuotiasta. Nimitettyjen joukossa oli sekä arkkipiispoja että emeritusrehtoreita, minkä lisäksi kardinaalinhatun saivat muun muassa Paavillinen maallikkojen neuvoston puheenjohtaja, Pyhän roomalaisen kirkon arkiston- ja kirjastonhoitaja, Idän kirkkojen kongregaation prefekti ja Jerusalemin pyhän haudan ritarikunnan pro-suurmestari.[27] Aikaisemmin, vuonna 2006, Benedictus XVI oli jo nimittänyt kaksitoista uutta kardinaalia.

Tavan mukaan paavi myös uudisti kuurian johtoa edeltäjänsä kuoleman jälkeen. Esimerkiksi kardinaalivaltiosihteeri vaihtui Johannes Paavali II:n aikaisesta Angelo Sodanosta uuden paavin nimittämään Tarcisio Bertoneen.

Arvomerkit ja esiintyminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Benedictus XVI pukeutuneena paavin arvomerkkeihin paavinsauva kädessään.

Paavillisten arvomerkkien käyttö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Benedictus XVI oli hiljattain hallinneista paaveista kolmas, jota ei kruunattu virkaansa perinteisellä paavinkruunulla eli kolmikerroksisella tiaaralla. Vielä Paavali VI:n aikana kruunu oli käytössä. Vaikka Benedictus XVI:n edeltäjät Johannes Paavali I ja Johannes Paavali II vihittiin paaviksi ilman tiaarakruunua, esiintyi se kuitenkin symbolina heidän paavillisissa vaakunoissaan. Benedictus XVI:n vaakunassa kruunun tilalla on poikkeuksellisesti pelkkä paavin mitra.

Vaikka Benedictus XVI ei ollut käyttänyt paavillista tiaaraa, oli hän tuonut takaisin joitain aikaisemmin poisjätettyjä paavillisia vaatekappaleita: esimerkiksi camauro-niminen hattu on otettu uudelleen käyttöön. Myös paavin arvomerkkeihin kuuluvan pallium-kangasnauhan tyyliä on muutettu vanhanaikaisemmaksi.

Esiintyminen ja median rooli

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Media on ollut tärkeässä roolissa Benedictus XVI:n pontifikaatin aikana, sillä maailmanlaajuinen julkisuus on taannut hänelle laajat mahdollisuudet levittää ajatuksiaan. Hänen edeltäjänsä Johannes Paavali II oli omalta osaltaan vienyt paaviuden uudelle aikakaudella olemalla ensimmäinen todellinen mediapaavi. Useat viestimet ympäri maailmaa huomioivat Benedictus XVI:n esittämiä ajatuksia sekä hänen tekemiään matkoja.

Paavin mediassa saamasta huomiosta kertoo esimerkiksi se, että maailman nuorisopäivillä paavin pitämää puhetta katsoi ympäri Eurooppaa noin 250 miljoonaa ihmistä.[35] Lisäksi paavin Saksassa pitämä messu oli maan historian suurin tapahtuma.[35]

Benedictus XVI:n esiintyminen on poikennut hänen edeltäjänsä linjasta. Johannes Paavali II:n mediaesiintyminen oli voimakasta, ja hän oli suosittu esimerkiksi nuorison parissa.[35] Benedictus XVI:n tyyliä taas on kuvailtu vähemmän tunteikkaaksi, mutta toisaalta häntä on myös kiitelty oppineisuudestaan ja sen mukana tuomasta karismasta.[35] Paavin puheita onkin ollut kuuntelemassa aina suuri joukko ihmisiä, ja hänen matkansa ovat keränneet joukoittain pyhiinvaeltajia ympärilleen. Erään nuoren kolumbialaistytön kommentti maailman nuorisopäiviltä kertoo omalta osaltaan suhtautumisesta Benedictus XVI:n tyyliin esiintyä paavina:

»Hän on juuri sellainen isoisä, jollaista jokainen toivoo itselleen.[35]»

Toisaalta mediasta ei välttämättä ole ollut pelkkää hyötyä paaville. Esimerkkinä voidaan ottaa esille paavin pitämästä puheesta noussut kohu muslimimaissa. Tällöin media oli keskittänyt huomionsa pääosin paavin puheen islamia koskeviin satoja vuosia vanhoihin lainauksiin, vaikka puhe kokonaisuudessa käsitteli aivan eri asioita.[31] Toisaalta median kautta paavi sai myös aikaan todellista teologista keskustelua islamin ja katolilaisen kristinuskon välille, sillä useat johtavat muslimioppineet kävivät pian kohun jälkeen kirjeitse vuoropuheluun muun muassa järjen ja uskon suhteesta, mitä paavi oli korostanut jo itse kohua herättäneessä puheessaan.[31]

Paavin matkat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Paavi Benedictus XVI on matkustanut, Espanjaan, Saksaan, Britanniaan, Israeliin, Angolaan, Australiaan, Beniin, Itävaltaan, Jordaniaan, Kameruniin, Kroatiaan, Kuubaan, Kyprokseen, Libanoniin, Maltalle, Meksikoon, Palestiinaan, Portugaliin, Puolaan, Ranskaan, Tšekkiin, Turkkiin ja Yhdysvaltoihin.
Maat, joissa Benedictus XVI on vieraillut.

Benedictus XVI:n paavilliset matkat suuntautuivat enimmäkseen Eurooppaan. Euroopan ulkopuolelle hän on matkustanut paavina neljästi: kerran Brasiliaan, kerran Turkkiin, kerran Australiaan ja kerran Yhdysvaltoihin.[36] Euroopan maista hän on käynyt Italiassa, Puolassa, Ranskassa, Saksassa, Espanjassa ja Itävallassa. Matkoillaan paavi on tavannut valtionjohtoa, esimerkiksi Espanjassa hän tapasi maan kuninkaallisperheen ja pääministerin.

Matkoillaan paavi Benedictus XVI on myös tavannut kannattajiaan ja ottanut kantaa niin maalliseen politiikkaan kuin myös hengellisiin asioihin. Esimerkiksi Espanjan-vierailunsa aikana paavi otti kantaa homoseksuaalisuuteen ja Espanjan samaa sukupuolta olevien avioliittoa koskevaan lainsäädäntöön. Lisäksi matkoillaan hän on osallistunut erilaisiin tilaisuuksiin, kuten Latinalaisen Amerikan ja Karibianmeren alueen piispojen konferenssiin vieraillessaan Brasiliassa.

Paavin vierailuja on ollut seuraamassa suuri ihmisjoukko, ja esimerkiksi Puolassa häntä oli vastaanottamassa yli kymmenentuhatta ihmistä.[37] Vierailuun kuului myös valtavan messun järjestäminen, minkä lisäksi paavi vieraili Auschwitz-Birkenaun keskitysleirillä. Joidenkin näkemysten mukaan Benedictus XVI oli myös edistämässä Saksan ja Puolan kulttuuritaustasta ja historiasta johtuen viileähköjä välejä. Esimerkiksi Puolan presidentti Lech Kaczyński totesi vierailusta: "Nyt olemme entistä läheisempiä. Tunnemme, että todellinen yhdentyminen toteutuu täydellisimmillään hengellisellä tasolla".[37]

Kirkolliset opetukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Deus Caritas Est

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Deus Caritas Est (Jumala on rakkaus; 1. Joh. 4:16) on ensimmäinen Benedictus XVI:n julkaisema ensyklika. Paavi allekirjoitti tekstin joulupäivänä 2005, ja se julkaistiin 25. tammikuuta 2006 latinaksi ja käännettynä seitsemälle muulle kielelle (englanniksi, ranskaksi, saksaksi, italiaksi, puolaksi, portugaliksi ja espanjaksi). Ensyklika koostuu edesmenneen Johannes Paavali II:n kesken jääneistä kirjoituksista ja paavi Benedictus XVI:n äidinkielellään saksaksi kirjoittamasta toisesta osasta. 70-sivuinen ensyklika käsittelee erityisesti termien eros, agape ja logos merkityksiä ja niiden yhteyttä Jeesuksen opetuksiin.[38] Paavin mukaan ensyklika käsittelee rakkautta eri muodoissaan. Ensyklika on ensimmäinen, johon Pyhä istuin julisti paavin pidättävän tekijänoikeuden.

Tridentiininen messu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vatikaani julkaisi 7. heinäkuuta 2007 Benedictus XVI:n omasta aloitteestaan (motu proprio) kirjoittaman apostolisen kirjeen Summorum Pontificum, joka helpotti niin sanotun tridentiinisen messun viettämistä pappien niin halutessa tai seurakuntalaisten sitä toivoessa.[27] Tämä messu edelsi Vatikaanin toisen kirkolliskokouksen (1962–1965) jälkeen yksinkertaistettua ja osittain tai kokonaan kansankieliseksi muutettua messuriitusta. Ennen uudistusta tällaisen vanhamuotoisen liturgian julkinen viettäminen oli sallittua vain paikallisen piispan luvalla. Myös esimerkiksi vanhamuotoinen kaste, avioliittoon vihkiminen ja hautajaisliturgia hyväksyttiin vaihtoehdoksi uudemmille liturgian muodoille. Paavi korosti apostolisessa kirjeessään kahta seikkaa: ensinnäkin hän vahvisti, ettei vanhamuotoisen liturgian viettäminen koskaan ollut ollut lainsäädännöllisesti kielletty. Toisaalta hän painotti, että roomalainen riitus on edelleenkin yksi riitus, jossa nyt vain rinnakkain elää kaksi muotoa: kirkolliskokouksen jälkeen käyttöön otettu ns. tavallinen muoto (ordinary form) ja aikaisemmin yleisesti käytössä ollut erityinen muoto (extraordinary form). Ne molemmat ovat täydellinen ilmaus yhdestä katolisesta uskosta (rukouksen laki on uskon laki, lex orandi - lex credendi). Lisäksi paavi toivoi, että kirkon perinteisesti pyhänä pitämää liturgiaa arvostettaisiin ja kunnioitettaisiin edelleen.[39] Päätös oli joidenkin juutalaisjärjestöjen tuomitsema, koska vanhassa riituksessa oli juutalaisia loukkaavaksi mielletty osa.[40]

Suomessa ensimmäiset paavin päätöksen jälkeiset vanhamuotoiset messut vietettiin Pyhän Henrikin katedraalissa Helsingissä 6.–8. lokakuuta 2007.

Ortodoksinen kirkko ja protestanttisuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Protestanttien ja ortodoksien vajavaisuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

10. heinäkuuta 2007 uskonopin kongregaatio julkaisi paavin hyväksymän kannanoton, joka on periaatteessa vuonna 2000 julkaistun, tuolloisen kardinaali Joseph Ratzingerin allekirjoittaman Dominus Iesus -asiakirjan tiivistelmä. Asiakirjassa todetaan, ettei reformaatiosta syntyneitä yhteisöjä voi sanan varsinaisessa merkityksessä kutsua kirkoiksi, koska niillä ei ole kaikkia sakramentteja, eikä varsinkaan siis pätevää apostolista piispuutta ja pappeutta. Vaikka tämä opetus ei ole uusi, se herätti jonkin verran vastalauseita ja ihmettelyä protestanttisissa piireissä.[41][42]

Kannanottoon kuului toteamus, jonka mukaan "katolinen kirkko on ainoa oikea Kristuksen kirkko".[41] Tämäkään ei ole oppina uusi, ja jo Johannes Paavali II oli esittänyt paavinkaudellaan toteamuksen, jonka mukaan Kristuksen kirkko on luonteeltaan katolinen.[43] Nyt julkaistun Benedictus XVI:n allekirjoittaman kannanoton katsottiin maailmalla tuottavan vahinkoa 1960-luvulta voimistuneelle kirkkojen lähentymiselle. Tästä kertoo esimerkiksi Saksan evankelisen kirkon johtajan antama lausunto asiasta: "Mahdollisuus lähentymiseen näyttää jälleen vetäytyneen kaukaisuuteen".[41] Samoin esimerkiksi Venäjän ortodoksinen kirkko piti uutta julistusta kirkkojen välistä dialogia heikentävänä. Se esittikin julistuksen jälkeen näkökantansa, jonka mukaan katolinen kirkko "on jämähtänyt vuoden 1054 asetelmiin".[41]

Lähentyminen ortodoksisen kirkon kanssa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

»Roomalaiskatolilaisten ja ortodoksisten kristittyjen ei tule olla vieraita toisilleen. Ja heti kun emme enää ole vieraita, emme ole ehdottomasti vihollisia. Tarvitsemme toisiamme ja emme saa unohtaa, että Jeesus Kristus pyysi Jumalaa yhdistämään Hänen seuraajansa. Me olemme yksi perhe ja jaamme yhteiset kristilliset arvot.[44]»
(Metropoliitta Kirill)

lähde tarkemmin?

Benedictus XVI:n pontifikaattiin on kuulunut myös lähentymistä ortodoksisen kirkon kanssa. Paavi on muun muassa tavannut tärkeitä ortodoksisen kirkon vaikuttajia, minkä lisäksi Ravennassa ortodoksiset ja katolilaiset ovat käyneet opillisia keskusteluja. Benedictus XVI:n tapaamisten luonteesta kertoo esimerkiksi hänet tavanneen Smolenskin ja Kaliningradin metropoliitan Kirillin kuvaus, jossa hän luonnehti paavin tapaamista "merkittäväksi tapahtumaksi kristillisen yhtenäisyyden tiellä".[44]lähde tarkemmin? Keskinäisen vuoropuhelun tärkeydestä metropoliitta totesi: "Dialogi – kahdenkeskinen keskustelu – on paras tapa löytää ratkaisuja olemassa oleviin ongelmiin".[44]lähde tarkemmin?

Keskinäisestä läheisyydestä ja sovinnonhaluisuudesta kertoo myös se, että ortodoksisen kirkon Konstantinopolin patriarkka Bartolomeos on sanonut voivansa tunnustaa paavin ensimmäisyyden.[44]lähde tarkemmin? Asia on merkityksellinen, sillä juuri kiista paavin asemasta oli osasyynä kirkon jakautumiseen katolilaiseksi ja ortodoksiseksi vuonna 1054. Toisaalta patriarkka on ilmoittanut, ettei hän ole valmis hyväksymään katolilaista näkökulmaa paavin ensimmäisyydestä.[44]lähde tarkemmin?

Loppuvuodesta 2007 Ravennassa pidetty katolilaisten ja ortodoksien kokous tuli siihen tulokseen, että molemmat osapuolet ovat valmiita tunnustamaan paavin aseman "ensimmäisenä piispojen joukossa". Vaikka päätös oli yksimielinen, syntyi eriäviä kantoja siitä, mitä tämä asema käytännössä takaa paaville. Lisäksi perusteluissa oli eroa, sillä ortodoksisen kannan mukaan paavin ensimmäisyyden taustalla on lähinnä Rooman seurakunnan varhainen kunnia-asema, eivätkä sen väitetyt juuret apostoli Pietariin. Kokouksen päätöstä arvioitaessa on myös huomattava, että Venäjän ortodoksisen kirkon edustusto oli jo aikaisemmin marssinut ulos kokouksesta.[44] Syynä ulosmarssiin ei kuitenkaan ollut ajatus paavin ensimmäisyydestä, vaan valtasuhteisiin liittyvät riidat Konstantinopolin kanssa.[44]lähde tarkemmin?

Ehkäisy

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Benedictus XVI:n asettama työryhmä sai vuonna 2006 valmiiksi selvityksen kirkon opillisista kysymyksistä, jotka liittyvät kondomien käytön jonkinasteiseen hyväksymiseen. Ehkäisyn salliminen koskisi kuitenkin vain joitain erityistapauksia, kuten tilannetta, jossa aviopuolisoista toisella olisi esimerkiksi HIV.[45] Ennen Benedictusta kirkon kanta kondomin käyttöön on ollut jyrkän kielteinen. Hän ei selventänyt omaa kantaansa ehkäisyn käyttöön ennen vuoden 2009 Afrikan matkaansa, mutta oli kuitenkin myöntänyt kirkon kannalla olevan keskeinen merkitys aidsin vastaisessa työssä.[46] Paavin mielestä kondomien jakaminen AIDS-alueilla ei estä taudin leviämistä, vaan kondomit vain pahentavat ongelmaa. Hänen mukaansa parempia keinoja ovat valistaminen ja ihmisten henkinen herääminen.[47] Aids on erityisesti Saharan eteläpuolisen Afrikan ongelma, jossa elää noin 67 % kaikista maailman aidspotilaista.[48] Katolisen kirkon jäsenmäärä kasvaa kaikista nopeimmin juuri Afrikassa.[46] Paavin lausuntoa kritisoivat välittömästi muun muassa Ranskan sosialistinen ulkoministeri ja monet avustusjärjestöt. Aluksi Vatikaani puolusti lausuntoa sanomalla Benedictus XVI:n jatkavan edeltäjiensä linjalla, mutta muutti sitten painostuksen vuoksi sen sanamuotoa lievemmäksi. Uuden muokatun kannan mukaan paavi pitää kondomeita riskinä aidsin leviämisessä. Paavin lausunnon muuttaminen on harvinaista.[49][50]

Homoseksuaalisuus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paavin näkemykset homoseksuaalisuudesta vastaavat katolisen kirkon opetusta:

»Homoseksuaalisuus tarkoittaa suhteita niiden miesten tai naisten välillä, jotka kokevat seksuaalista vetovoimaa yksinomaan tai ensisijassa samaa sukupuolta olevia henkilöitä kohtaan. Sitä esiintyy eri aikoina ja eri kulttuureissa hyvin vaihtelevissa muodoissa. Sen psyykkinen alkuperä on edelleen suureksi osaksi selvittämättä. Nojautuen Raamattuun, joka esittää homoseksuaaliset suhteet vakavasti vääristyneiksi, (vrt 1 Moos. 19:1-29; Room. 1:24-27; 1 Kor. 6-10; 1 Tim. 1:10) kirkon traditio on aina julistanut, ”että homoseksuaaliset teot ovat sisäiseltä olemukseltaan väärin suuntautuneita”. Ne ovat luonnollisen lain vastaisia. Ne sulkevat sukupuoliaktista pois elämän lahjan. Ne eivät ole lähtöisin oikeasta tunne-elämän ja seksuaalisuuden keskinäisestä täydentävyydestä. Niitä ei voida hyväksyä missään tapauksessa.

Niiden miesten ja naisten joukkoa, jolla on syvään juurtuneita homoseksuaalisia taipumuksia, ei voida jättää huomiotta. Tämä objektiivisesti väärin suuntautunut taipumus merkitsee suurimmalle osalle heistä koettelemusta. Heidät tulee kohdata kunnioittaen, myötätuntoisesti ja tahdikkaasti. Heidän suhteensa on vältettävä kaikkea epäoikeudenmukaista syrjintää. Nämä ihmiset on kutsuttu noudattamaan elämässään Jumalan tahtoa, ja jos he ovat kristittyjä, yhdistämään tilanteestaan mahdollisesti johtuvat vaikeudet Herran ristinuhriin.

Homoseksuaaliset ihmiset on kutsuttu siveyteen. Itsensä hillitsemisen hyveen kautta, joka kasvattaa sisäiseen vapauteen, he voivat ja heidän tulee – joskus epäitsekkään ystävyyden tukemina – rukouksen ja sakramenttien armon kautta edetä askel askeleelta ja päättäväisesti kohti kristillistä täydellisyyttä. (Katolisen kirkon katekismus, kohdat 2357-2357)[14]»

Benedictus XVI on paaviksi tultuaan ilmoittanut, ettei homoseksuaalista voi tulla pappia.[51] Paavin julkaisema asiakirja kieltää pappeuden paitsi julkisesti homoseksuaaleiksi tunnustautuneilta, myös niiltä, joilla homous esiintyy "syvällä piilevänä". Samoin "homokulttuurien tukijoilta" on evätty mahdollisuus papinvirkaan.[51]

Asiakirja joutui arvostelun kohteeksi jo ennen ilmestymistään, sillä sen sisältö pääsi vuotamaan julkisuuteen. Erilaisten homojärjestöjen mielestä Benedictus XVI:n halu kieltää papinvirka homoseksuaaleilta johtuu siitä, että Vatikaani haluaa siirtää vastuun Yhdysvaltoja jonkin aikaa sitten ravisuttaneesta pappien hyväksikäyttöskandaalista yksin homoseksuaalien niskoille.[51] Asiakirjaa on myös kiitelty konservatiivisissa piireissä, ja sen on sanottu muun muassa olevan tärkeässä roolissa pappeutta uudistaessa.[51]

Homoseksuaalisten pappien määrää katolisessa kirkossa ei tiedetä tarkasti, mutta esimerkiksi kirjan Pappeuden muuttuvat kasvot kirjoittaja Donald Cozzens on esittänyt oman arvionsa, jonka perusteella noin neljäsosa yhdysvaltalaisista pappisseminaarin kävijöistä olisi homoseksuaaleja.[51]

Paavi Benedictus XVI sanoi Espanjaan suuntautuneen vierailunsa aikana mielipiteenään avioliitosta miehen ja naisen välillä, että avioliittoon liittyvässä keskustelussa ei ole kyse pelkästään kirkon moraaliin liittyvistä opetuksista. Benedictus XVI näki kysymyksen avioliitosta koko ihmiskunnan tulevaisuutta koskettavaksi.[22]

Dialogi muiden uskontojen kanssa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Paavinkautensa alussa Benedictus XVI ilmoitti uskontojen välisen vuoropuhelun yhdeksi kautensa tärkeimmistä tavoitteista. Hänen edeltäjänsä Johannes Paavali II oli myös ollut rakentamassa siltoja sekä toisten kristillisten suuntausten että eri uskontojen välillä. Benedictus XVI:n uskontojen vuoropuhelua kannattavan linjan valossa on kuitenkin ihmetelty muutamia paavin lausuntoja kuten kohuttua islam-puhetta ja protestanttisten kirkkojen kuvaamista "vajavaisiksi". Toisaalta paavin kannattajat ovat todenneet, että todellinen vuoropuhelu vaatii myös hankalien kysymyksien käsittelyä.

Benedictus XVI on jatkanut edeltäjänsä uskontojenvälistä dialogia muun muassa vierailuillaan ei-katolilaisiin maihin. Hänen vierailunsa pääosin islamilaiseen Turkkiin tosin herätti myös laajasti vastalauseita, mutta tapaukseen liittyi vahvasti juuri kuohuva riita paavin islamia käsittelevästä puheesta. Hän itse kuvasi vierailuaan sanoen sen olevan "vuoropuhelua, veljeyttä ja sovinnonhakua".[52] Paavi on myös kehottanut muslimeja sotaan terrorismia vastaan.[35] Terrorismia hän taas pitää keinona pilata muslimien ja kristittyjen välejä.[35]

Benedictus XVI on myös esimerkiksi vieraillut kautta historian toisena paavina juutalaisessa synagogassa.[35] Vierailunsa yhteydessä paavi myös huomautti siitä seikasta, että kristinusko pohjautuu juutalaisuuteen.[35]

Ero, eläkevuodet ja kuolema

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikiuutisissa on aiheeseen liittyvä uutinen: Paavi jättää tehtävänsä

Benedictus XVI ilmoitti eroavansa paavin virasta 11. helmikuuta 2013. Paavin eroaminen on harvinaista; edellinen virastaan luopunut paavi oli vuonna 1415 eronnut Gregorius XII.[53] Benedictus XVI ilmoitti eroamisensa ajankohdaksi 28. helmikuuta 2013 kello 20 Keski-Euroopan aikaa. Hän perusteli päätöstään huonolla terveydellään: ”Tarvitaan sekä mielen että ruumiin voimaa. Voimaa, joka minussa viime kuukausina on heikentynyt siinä määrin, että olen joutunut tunnustamaan kyvyttömyyteni hoitaa virkaani kuuluvia tehtäviä.”[54]

Eron jälkeen Benedictus XVI:tä kutsuttiin emerituspaaviksi. Hän säilytti arvonimen ”hänen pyhyytensä” ja sai käyttää paavin valkoista kasukkaa mutta hänen kalastajansormuksensa tuhottiin.[55]

Eronsa jälkeen Benedictus asui suhteellisen eristyksissä entisessä Mater Ecclesiae -luostarissa Vatikaanin puutarhojen alueella.[56] Vuoden 2022 lopulla hänen terveydentilansa kerrottiin heikentyneen äkillisesti ja paavi Franciscus pyysi puheessaan kuulijoita rukoilemaan edeltäjänsä puolesta.[57][58][59][60] Pyhän istuimen tiedottajan mukaan Benedictus XVI kuoli lauantaina 31. joulukuuta 2022 Mater Ecclesiae -luostarissa.[2]

Benedictus XVI haudattiin 5. tammikuuta 2023. Hautajaismessun saapui noin 60 000 vierasta.[61][62]

Kritiikkiä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Benedictus XVI on myös joutunut vastaanottamaan kritiikkiä paavinkaudestaan. Ehkä näyttävin ja maailmalla huomioiduin arvostelu oli paavin aiheutettua muslimien parissa kohun Saksassa pitämänsä puheen jälkeen. Tämä johti laajoihin väkivaltaisuuksiin joissain islamilaisissa maissa, minkä lisäksi myös muutamia katolilaisia murhattiin levottomuuksien yhteydessä.[31] Itse paavia arvosteltiin rankasti, ja esimerkiksi turkkilainen poliitikko Salih Kapusuz jopa vertasi Benedictus XVI:tä Hitleriin ja Mussoliniin.[31]

Kiistan aikana nousi myös esiin näkemyksiä, joiden mukaan Benedictus XVI ei ymmärtänyt lainkaan suurpolitiikkaa, ja että tämä olisi vain paavinviran merkitystä käsittämätön saksalainen professori.[31] Toisaalta paaville löytyi myös puolustajia, ja toisten näkemysten mukaan Benedictus XVI juuri osasi käyttää politiikkaa ja mediaa taitavasti avukseen teologisen väittelyn aikaansaamiseksi.[31]

Benedictus XVI:ta arvosteltiin jo heti hänen tultuaan paaviksi. Esimerkiksi Turkissa huomioitiin paavin kardinaaliaikoinaan edustama kanta, jonka mukaan Turkin ei pitäisi liittyä Euroopan unioniin. Turkkilaisissa lehdissä uuden paavin valintaa otsikoitiinkin muun muassa "Uusi paavi oli Turkille viimeinen valinta" ja "Turkkilaisvastainen kardinaali valittu paaviksi".-[63] Muutenkaan uusi paavi ei herättänyt konservatiivisilla arvoillaan pelkkää ihastusta katolisessa maailmassa taikka sen ulkopuolella. Paavi Benedictus XVI:n tiedetään esimerkiksi vastustavan homoseksuaalisuutta ja naispappeutta, minkä lisäksi hän on esimerkiksi kuvaillut rock-musiikkia "uskonnonvastaisuuden välineeksi" (the vehicle of anti-religion).[64] Benedictus XVI:n konservatiivista kantaa kuvaa myös se, että kardinaalinaikanaan häntä kutsuttiin negatiivisessa mielessä esimerkiksi "Jumalan rottweileriksi".[64]

Helmikuussa 2009 Paavi sai runsasta kritiikkiä poistettuaan ekskommunikaation brittiläiseltä piispalta, Richard Williamsonilta, joka on antanut holokaustin kieltäviä lausuntoja.[65][66]

Benedictuksen kuoleman jälkeen kirjoitettiin otsikoin, joissa toivottiin hänen julistamistaan pyhimykseksi. Pyhimyspuhe alkoi varsin pian kuoleman jälkeen samalla tavalla kuin hänen edeltäjänsä Johannes Paavali II:n kohdalla. Useat Benedictuksen paavikauteen mahtuneet skandaalit saattavat kuitenkin tehdä hänen pyhimystiestään kivikkoisen.[62]

Bibliografia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wikiaineistoon on tallennettu tekstiä aiheesta: Benedictus XVI:n bibliografia

Suomeksi käännetyt teokset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Matkalla Jeesuksen Kristuksen luokse. Katolinen tiedotuskeskus, 2006. ISBN 952-9627-46-7
  • Jeesuksen viimeiset päivät. Perussanoma, 2013. ISBN 978-951-888-650-4
  • Syntyi Neitsyt Mariasta – Jeesuksen lapsuuskertomukset, Perussanoma 2014, ISBN 9789518887112
  • Viimeisiä keskusteluja Peter Seewaldin kanssa, Katolinen tiedotuskeskus 2017, ISBN 9789527153161
  • Johdatus kristinuskoon : luentoja apostolisesta uskontunnustuksesta, Katolinen tiedotuskeskus 2018, ISBN 9789527153284
  • Liturgian henki – johdatus liturgiaan, Katolinen tiedotuskeskus 2018, ISBN 9789527153376
  • Kirkko ja moniarvoinen maailma – neljä paavi Benedictus XVI:n puhetta Saksassa vuosina 2005–2011, Katolinen tiedotuskeskus 2019, ISBN 9789527153475
  • Sacramentum caritatis (Rakkauden sakramentti) – apostolinen kehotuskirje 22.2.2007, Katolinen tiedotuskeskus 2019, ISBN 9789527153468
  • Jumala on lähellä meitä – eukaristia, elämän keskus, Katolinen tiedotuskeskus 2020, ISBN 9789527153482
  • Eskatologia – kuolema ja ikuinen elämä, Katolinen tiedotuskeskus 2021, ISBN 978-952-7153-58-1
  • Jeesus Nasaretilainen – Kasteesta kirkastumiseen, Katolinen tiedotuskeskus 2023, ISBN 9789527153697
  • Jeesus Nasaretilainen – Jerusalemiin saapumisesta ylösnousemukseen, Katolinen tiedotuskeskus 2023, ISBN 9789527153710
  • Jeesus Nasaretilainen – Lapsuuskertomukset, Katolinen tiedotuskeskus 2023, ISBN 9789527153727

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Death of Benedict XVI: Pope Emeritus dies at the age of 95 international.la-croix.com. 31.12.2022. Viitattu 31.12.2022. (englanniksi)
  2. ↑ a b Farewell to Benedict XVI: ‘Humble worker in vineyard of the Lord' - Vatican News www.vaticannews.va. 31.12.2022. Viitattu 31.12.2022. (englanniksi)
  3. ↑ a b Jaakko Heinimäki: Suurinkvisiittori emeritus. Helsingin Sanomat, 2009, nro 10.4., s. C 1.
  4. ↑ Italialainen uutistoimisto: Paavi eroaa tehtävästään 11.2.2013. Yleisradio. Viitattu 11.2.2013.
  5. ↑ Pope Benedict XII to risign citing poor health 11.2.2013. BBC. Viitattu 12.2.2013. (englanniksi)
  6. ↑ Gregory XII Catholic Encyclopedia. Viitattu 15.2.2013. (englanniksi)
  7. ↑ a b c Biography of His Holiness, Pope Benedict XVI Vatican.va. Viitattu 4.2.2008. (englanniksi)
  8. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p Life before the papacy BBC. Viitattu 4.2.2008. (englanniksi)
  9. ↑ Heininen s. 153
  10. ↑ a b c Ralph Ludwig ym.: Kristinuskon historia 2000 : Uskonpuhdistuksesta nykyaikaan. Weilin+Göös, 1999. ISBN 951-35-6515-7 s. 210
  11. ↑ a b c d e John Thavis ja Cindy Wooden: Cardinal Ratzinger, guardian of church doctrine, elected 265th pope Catholic News Service. Viitattu 5.2.2008. (englanniksi)
  12. ↑ Kristinuskon historia 2000 : Uskonpuhdistuksesta nykyaikaan. Weilin+Göös, 1999. ISBN 951-35-6515-7 s. 51
  13. ↑ a b Simo Heininen: Ihmistä suurempi: paaviuden historia. Edita, 2004. ISBN 951-37-4184-2 s. 174
  14. ↑ a b Katolisen kirkon katekismus. Katolinen tiedotuskeskus, 1999. ISBN 952-9627-37-8
  15. ↑ a b c Andrew Sullivan: Joseph Cardinal Ratzinger Time. Arkistoitu 17.10.2007. Viitattu 4.2.2008. (englanniksi)
  16. ↑ What it takes to become pope CNN. Viitattu 4.2.2008. (englanniksi)
  17. ↑ a b c d What it takes to become pope CNN. Viitattu 21.1.2008. (englanniksi)
  18. ↑ Konservatiivi otti neutraalin nimen (Helsingin Sanomat 20.4.2005)
  19. ↑ Benedictus XVI: Benedict XVI : General Audience: Wednesday, 27 April 2005 vatican.va. Viitattu 11.8.2007. (englanniksi) Benedictus XVI:n lainaus alkuperäiskielellä: Filled with sentiments of awe and thanksgiving, I wish to speak of why I chose the name Benedict. Firstly, I remember Pope Benedict XV, that courageous prophet of peace, who guided the Church through turbulent times of war.
  20. ↑ a b c d e Uusi paavi jakaa mielipiteitä maailmalla Turun Sanomat. Viitattu 10.2.2008.[vanhentunut linkki]
  21. ↑ a b Veli pelkää: kestääkö paavin terveys Ilta-Sanomat. Viitattu 5.2.2008.
  22. ↑ a b c d Johanna Kippo: Paavi kehotti espanjalaisia taisteluun maallistumista vastaan Helsingin Sanomat. Arkistoitu 21.11.2011. Viitattu 5.2.2008.
  23. ↑ Benedictus XVI sai lämpimän vastaanoton Turkissa Vatikaanin Radio. Viitattu 7.2.2008.[vanhentunut linkki]
  24. ↑ a b Kiina estää paavin vierailun Taiwanissa w3.verkkouutiset.fi. 13.8.1999. Viitattu 10.5.2007.
  25. ↑ Kiina toivoo uuden paavin katkaisevan suhteet Taiwaniin MTV3.
  26. ↑ Benedictus XVI: Letter of te Holy Father Pope Benedict XVI to the Bishops, Priests, Consecrated Persons and Lay Faithful Of the Catholic Church in the People's Republic of China Vatican.va. Viitattu 6.2.2008. (englanniksi)
  27. ↑ a b c d e f Katolisen tiedotuskeskuksen uutisia ja tiedotteita Katolinen.fi. Viitattu 6.2.2008.[vanhentunut linkki]
  28. ↑ Paavi korosti Kiinan katolilaisten asemaa pitkänäperjantaina Yle. Viitattu 22.3.2008.
  29. ↑ Paavi vaati vapautta Kiinan katoliselle kirkolle Helsingin Sanomat. Arkistoitu 5.4.2008. Viitattu 22.3.2008.
  30. ↑ a b c d Muslimien arvostelu paavia kohtaan kiihtyy Helsingin Sanomat. Arkistoitu 30.9.2007. Viitattu 6.2.2008.
  31. ↑ a b c d e f g h i j Media vallankäyttäjänä Suomen Kuvalehti. Arkistoitu 20.10.2007. Viitattu 6.2.2008.
  32. ↑ a b Paavi toivoi selityksensä rauhoittavan muslimit Helsingin Sanomat. Arkistoitu 21.11.2011. Viitattu 6.2.2008.
  33. ↑ a b Liittokansleri Merkel puolustaa paavia Helsingin Sanomat. Arkistoitu 1.9.2011. Viitattu 6.2.2008.
  34. ↑ Muslimien ei pitäisi suuttua paaville Helsingin Sanomat. Arkistoitu 21.11.2011. Viitattu 6.2.2008.
  35. ↑ a b c d e f g h i Älykkö paavi yllätti suvaitsevaisuudellaan Turun Sanomat. Viitattu 7.2.2008.[vanhentunut linkki]
  36. ↑ Travels : Apostolic Voyages outside Italy vatican.va. Viitattu 5.2.2008. (englanniksi)
  37. ↑ a b Pilvikki Kause: Tuhannet tervehtivät Puolaan saapunutta paavia Helsingin Sanomat. Arkistoitu 4.9.2011. Viitattu 5.2.2008.
  38. ↑ http://www.vatican.va/holy_father/benedict_xvi/encyclicals/index_en.htm
  39. ↑ Benedictus XVI, Summorum pontificum, http://www.vatican.va/holy_father/benedict_xvi/motu_proprio/documents/hf_ben-xvi_motu-proprio_20070707_summorum-pontificum_lt.html
  40. ↑ Pope revives old Latin mass, sparks Jewish concern, Reuters: 7.6.2007
  41. ↑ a b c d Paavi: Protestantit ja ortodoksit vajavaisia HS. Arkistoitu 13.7.2007. Viitattu 11.07.2007.
  42. ↑ Vatican text angers Protestants BBC. Viitattu 11.07.2007.
  43. ↑ Johannes Paavali II (1996): Uskalla toivoa (WSOY), ISBN 951-0-20866-3
  44. ↑ a b c d e f g Ortodoksi.net Uutiset ortodoksi.net. Arkistoitu 10.12.2007. Viitattu 8.2.2008.
  45. ↑ Paavi pohtii kondominkäytön sallimista taistelussa aidsia vastaan MTV 3 Internet. Viitattu 7.2.2008.
  46. ↑ a b Pope: Condoms 'Increase' AIDS Epidemic in Africa FOX News. Viitattu 17.3.2009. (englanniksi)
  47. ↑ Paavi: Kondomit pahentavat aids-ongelmaa Helsingin Sanomat. Arkistoitu 20.3.2009. Viitattu 17.3.2009.
  48. ↑ AIDS epidemic update 2007. UNAIDS. Viitattu 17.3.2009. (englanniksi)
  49. ↑ Paavin kondomipuheet suututtavat aids-järjestöjä 18.3.2009. YLE Uutiset. Viitattu 20.3.2009.[vanhentunut linkki]
  50. ↑ Vatikaani pehmensi yllättäen paavin kondomilausuntoa 19.3.2009. Helsingin Sanomat. Arkistoitu 21.11.2011. Viitattu 20.3.2009.
  51. ↑ a b c d e Vatikaani tuomitsi homopapit virallisesti Turun Sanomat. Viitattu 11.2.2008.[vanhentunut linkki]
  52. ↑ Erdogan: Paavi tukee Turkin EU-jäsenyyttä Helsingin Sanomat. Arkistoitu 21.11.2011. Viitattu 7.2.2008.
  53. ↑ Owen, Paul: Pope resigns – live reaction 11.2.2013. The Guardian. Viitattu 11.2.2013. (englanniksi)
  54. ↑ Tehtävänsä jättävä paavi: Voimani ovat vähentyneet HS.fi. 11.2.2013. Helsingin Sanomat. Arkistoitu 13.2.2013. Viitattu 11.2.2013.
  55. ↑ Benedictus XVI saa uuden tittelin 26.2.2013. Yle. Viitattu 27.2.2013.
  56. ↑ Im Alter von 95 Jahren: Papst Benedikt XVI. ist gestorben www.zdf.de. Viitattu 31.12.2022. (saksa)
  57. ↑ Pope Francis asks for prayers for Benedict XVI - Vatican News www.vaticannews.va. 28.12.2022. Viitattu 29.12.2022. (englanniksi)
  58. ↑ General Audience of 28 December 2022 - Catechesis. Christmas with Saint Francis de Sales | Francis www.vatican.va. Viitattu 29.12.2022.
  59. ↑ Vatikaani | Lähde AFP:lle: Emerituspaavi Benedictuksen elintoiminnot ovat pettämässä Helsingin Sanomat. 28.12.2022. Viitattu 29.12.2022.
  60. ↑ Vatikaani: Emerituspaavi Benedictuksen tila edelleen vakava, mutta vakaa www.iltalehti.fi. Viitattu 29.12.2022.
  61. ↑ Emerituspaavin hautajaiset alkoivat Vatikaanissa – paikalla noin 60 000 surijaa Kymen Sanomat. 5.1.2023. Viitattu 5.1.2023.
  62. ↑ a b Miikka Tarpeenniemi: Skandaalit varjostavat paavi Benedictus XVI:n tietä pyhäksi Turun Sanomat. 18.4.2023. Viitattu 19.5.2023.
  63. ↑ World reaction to Pope Benedict BBC. Viitattu 7.2.2008. (englanniksi)
  64. ↑ a b A Pope with uncompromising views BBC. Viitattu 7.2.2008. (englanniksi)
  65. ↑ Papal Adviser Concedes 'Management Errors' Spiegel. Viitattu 9.2.2009.
  66. ↑ Holocaust-denying Bishop sacked from seminary Times Online. Viitattu 9.2.2009.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Edeltäjä:
Johannes Paavali II 		Paavi Seuraaja:
Franciscus
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Benedictus_XVI&oldid=22709880”