Ante Gotovina

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Ante Gotovina
Ante Gotovina Kroatiassa marraskuussa 2012
Ante Gotovina Kroatiassa marraskuussa 2012
Henkilötiedot
Muut nimet Andrija Grabovac (leg.)
Kristijan Horvat (maanp.)
Stjepan Senicic (maanp.)
Syntynyt12. lokakuuta 1955 (ikä 69)
Tkon, Jugoslavia
Kansalaisuus kroaatti
Sotilashenkilö
Palvelusmaa(t) Ranska Ranska
Kroatia Kroatia
Palvelusvuodet 1973–1981 Ranska
1991–2000 Kroatia
Komentajuudet HVO:n 1. kaartinprikaati "Tiikerit" (1991–1992)
Splitin sotilaspiiri (1994–1996)
Kroatian armeija (1995)
Sotilasarvo kenraaliluutnantti Kroatia
caporal-chef Ranska
Kunniamerkit

Red kneza Domagoja - 26.05.1995
Red bana Jelačića - 26.05.1995
Red hrvatskog trolista - 20.05.1996

Red hrvatskog križa - 20.05.1996
Ylennykset ylikorpraali (caporal-chef) (1978)
majuri
everstiluutnantti (1992)
eversti (1992)
kenraalimajuri (1994)
kenraaliluutnantti (1995)[1]
Joukko-osasto 11e Brigade Parachutiste Ranska
Joukkoyksikkö 2ème Régiment Étranger de Parachutistes Ranska
Perusyksikkö Commandos de Recherche et d'Action en Profondeur Ranska
Aiheesta muualla
Ante Gotovina

Ante Gotovina (s. 12. lokakuuta 1955, Tkon, Jugoslavia) on kroatialainen kenraaliluutnantti, joka oli yksi korkeimmista Kroatian armeijan komentajista Kroatian sodassa (1991—1995).[2] Kroatiassa Gotovinaa on pidetty yhtenä maan kansallissankareista, mutta vuonna 2001 YK:n Entisen Jugoslavian rikostuomioistuin asetti hänet syytteeseen sotarikoksista Krajinan serbien karkotusten yhteydessä Operaatio Myrskyn aikana vuonna 1995.[3] Gotovina tuomittiin 24 vuodeksi vankeuteen 15. huhtikuuta 2011,[4] mutta vetoomusaste vapautti Gotovinan yhdessä ex-apulaissisäministeri Mladen Markačin kanssa vuoden vankeuden jälkeen, koska tuomiolle ei sen mukaan ollut perusteita.

Alun perin Gotovina oli saanut sotilaskoulutuksensa Ranskan muukalaislegioonassa, jonka myötä hänellä oli Ranskan kansalaisuus. Ennen paluutaan Kroatiaan vuonna 1990 entinen eliittikommando Gotovina toimi useissa sotilas- ja turvallisuusalan suojelu- ja koulutustehtävissä eri puolilla maailmaa. Erityisesti hän työskenteli oikeistolaisten ja antikommunististen piirien hyväksi.

Nuoruus muukalaislegioonassa ja sen jälkeen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ante Gotovina syntyi Tkonissa Pašmanin saarella Zadarin saaristokunnassa Kroatian sosialistisessa tasavallassa. Hänen vanhempansa olivat äiti Ana ja isä Milan, joka oli dalmatialainen kalastaja. Ante menetti äitinsä hieman alle 4-vuotiaana räjähdysonnettomuudessa. Gotovinan kotitalon läheisyydessä tehtiin räjäytystöitä ja Ante äitinsä varoitteluista huolimatta meni niiden lähelle. Räjähdyksen hetkellä äiti heittäytyi poikansa päälle suojaksi menehtyen itse.[5] Milan sekä veljekset Ante ja Boris muuttivat Pakoštaneen. Hetken aikaa Milan oli töissä radiossa Zagrebissa, palasi sitten Pakoštaneen ja avioitui Anan siskon kanssa saaden tämän kanssa pojan ja tyttären.[5][6] Tämä Anten nuorin sisko oli viimeinen henkilö, joka näki Anten ennen kuin tämä lähti merimieheksi kauppalaivalle 17-vuotiaana. Gotovina palasi Kroatiaan seuraavan kerran vasta 20 vuotta myöhemmin, eikä hänen kohtalostaan juuri tiedetty.[5]

Vuoden 1973 alkupuolella Ante Gotovina liittyi Ranskan muukalaislegioonaan St. Nicholasin linnoituksessa Marseillessa. Hänestä tuli legioonalainen Andrija Grabovac (värväytyjä nro 151408), joka oli syntynyt 10. joulukuuta 1953. Näin alaikäinen Gotovina muuttui täysi-ikäiseksi. Pau suoritetun peruskoulutuksen jälkeen hän pääsi muukalaislegioonan 2. laskuvarjojääkärirykmenttiin (2e REP), jolla on kovatasoinen ja legendaarinen maine useista eri sodista. Tämän jälkeen hän pääsi eliittiryhmään Commandos de Recherche et d'Action en Profondeur (CRAP), joka on nykyiseltä nimeltään "laskuvarjojääkärien kommandoryhmä" (GCP). Tässä kommandojoukossa hän tutustui Dominique Erulin'iin, eversti Philippe Erulinin veljeen, joka tuli myöhemmin olemaan hänen ystävänsä ja toverinsa tulevissa tehtävissä.[7] Seuraavien vuosien aikana Gotovina eli Andrija Grabovac otti osaa muukalaislegioonan sotilastehtävissä Djiboutissa, Kolwezissa ja Norsunluurannikolla. (Gotovina siis palveli samaan aikaan, samoissa paikoissa ja samassa rykmentissä kuin suomalainen Kyösti Pietiläinen.) Hänestä tuli myös eversti Erulin'in autonkuljettaja.

Haagin tuomioistuimelle toimitettujen tietojen mukaan Ante Gotovina eli Andrija Grabovac olisi jättänyt legioonan ylikorpraalina vuonna 1978.[6] Ranskan kansalaisuuden hän sai vuonna 1979.[2][8] Kuitenkin Nenad Ivankovicin kirjoittamasta virallisesta Ante Gotovinan elämäkerrasta Ratnik ("Soturi") selviää, että Gotovina palveli aina vuoteen 1981 asti. Tuolloin hän haavoittui vakavasti päähänsä tarkka-ampujan luodista Tšadissa kapinallisia vastaan käydyssä taistelussa. Gotovina joutui 24 tunniksi koomaan ja tehohoitoon Pariisiin. Toipuminen kesti useita kuukausia ja johti lopulta Gotovinan eroon legioonasta. Pään vammat eivät olisi välttämättä enää kestäneet laskuvarjojääkärin hyppyihin liittyvää verenpaineen kohoamista. Gotovina jätti legioonan kommandokouluttajan tutkinnon suorittaneena kersanttina.[9]

1980-luvulla Gotovina toimi useiden yksityisten turvallisuusalan yritysten palveluksessa. Yksi näistä yrityksistä oli KO International Company, VHP Securityn tytäryhtiö, joka työskenteli gaullistien puolisotilaalliselle organisaatiolle Service d'Action Civiquelle (SAC). Hän myös toimi oikeistopoliitikko Jean-Marie Le Penin henkivartijana noihin aikoihin.[10][11] Vuonna 1981 hän auttoi yhdessä Dominique Erulinin kanssa päätoimittaja Jean-Pierre Mouchardia (Jean-Marie Le Penin läheinen ystävä) järjestemällä kommandoiskun CGT:n ay-aktivistien valtaaman lehden toimituksen haltuun ottamiseksi La Seyne-sur-Mer'issä.[10][11]

Ranskan poliisin asiakirjojen mukaan Gotovina alkoi osallistua myös rikolliseen toimintaan, jotka johtivat etsintäkuulutuksiin ryöstöstä ja kiristyksestä. On raportoitu, että hän istui vähintään yhden kahden vuoden vankilatuomion. Tosin hänen asianajajansa ovat kiistäneet tämän..[12] Dominique Erulin on väittänyt, että syytökset olivat poliittisia ja François Mitterrandin vasemmistolaisten tekaisemia.[7] Vuosikymmenen lopulla Gotovina muutti Etelä-Amerikkaan, jossa hän koulutti useita oikeistolaisia puolisotilaallisia järjestöjä, erityisesti Argentiinassa ja Guatemalassa. Noihin aikoihin Kolumbiassa hän tapasi tulevan vaimonsa Ximena Dalelin, jonka kanssa hän sai tyttärenä. Pariskunta erosi myöhemmin.

Matkalla Pariisiin, Ranskaan Gotovina pidätettiin ja hänet tuomittiin vuonna 1986 viideksi vuodeksi vankeuteen.[13] Jo seuraavana vuonna hänet vapautettiin "olosuhteissa, jotka osoittivat hänen nauttineen erittäin erityistä suojelua".[10] Myöhemmin Gotovinan asianajajat väittivät, että Kansainväliselle sotarikostuomioistuimelle, että François Mitterrandille uskollinen rikospoliisin ryhmä lavasti Gotovinan. Tämä ryhmä kyllä tuomittiinkin viranomaisten väärinkäytöksistä vuonna 2005 ranskalaisessa tuomioistuimessa, mutta tämän ryhmän osuutta Gotovinaan pidättämiseen ja vangitsemiseen ei ole sen kummemmin tutkittu.[14]

Sotilasura Kroatian armeijassa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Taustaa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ante Gotovinaa tukeva kyltti Kroatiassa vuodelta 2005. Kyltissä lukee: "Tervetuloa kenraali Ante Gotovinan kotimaahan!"

Franjo Tuđmanin hallinto julisti maan itsenäiseksi Jugoslaviasta 25. kesäkuuta 1991. Tällöin Serbian hallitus presidentti Slobodan Miloševićin johdolla pyrki ensiksi puolisotilaallisilla joukoilla valtaamaan osia Kroatiasta, mutta lopulta serbijohtoinen Jugoslavian liittoarmeija teki varsinaisen intervention maahan.[15] Nopeasti koottu Kroatian armeija onnistui pysäyttämään Belgradin lähettämät joukot ja Kroatia tunnustettiin kansainvälisesti 15. tammikuuta 1992.[16] Jugoslavian armeija ja serbijoukot vetäytyivät, mutta jättivät Kroatiasta kolmasosan eli merkittävät serbialueet paikallisten serbien johdettaviksi.[17] Krajinan kapinan jälkeen serbit olivat muodostaneet jo syyskuussa 1990 "Autonomiset serbialueet" (Srpske autonomne oblasti), jotka sitten yhdistyivät ja julistautuivat Krajinan serbitasavallaksi (Republika Srpske Krajine) Kroatian itsenäistymispäivänä. Serbit muodostivat vuoden 1991 väestönlaskennan mukaan 12,16 prosenttia Kroatian väestöstä ja puolet heistä asui Pohjois-Dalmatiassa, Likassa, Banovinassa, Kordunissa, Bosnia-Hertsegovinan raja-alueella, Länsi-Slavoniassa Pakracin ympärillä, Itä-Slavoniassa, Baranjassa ja Länsi-Srijemissä Serbian vastaisella rajalla.

Ensivaiheet Kroatian armeijassa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhteytensä kotimaahansa kadottanut Gotovina kuuli kesäkuussa 1991 Argentiinan kroaattisiirtolaisilta Kroatian itsenäistyneen ja hän lähti saman tien kotimaahansa. Kroatiassa Gotovina liittyi Kroatian kansalliskaartiin, josta oli muodostuva Kroatian armeija. Hän oli tehokas komentaja ja hän kuului niihin harvoihin kroaattisotilaisiin, joilla oli taistelukokemusta. Gotovina taisteli Länsi-Slavoniassa Novskassa ja Nova Gradiškassa. Näissä raskaissa taisteluissa hän oli 1. prikaatin komentaja.[18] Hän kiinnitti pian esimiestensä huomion ja, kun vuonna 1992 Kroatian armeija perustettiin, Gotovina ylennettiin everstiluutnantiksiksi.[18] Toivuttuaan Novskan taisteluissa saamista vammoistaan everstiluutnantti Gotovina toimi hetken Bosnian kroaattiarmeijan Livnon alueen komentajana. 9. lokakuuta 1992 Gotovina nimitettiin varsinaiseen tehtäväänsä eli Splitin operatiivisen alueen eli myöhemmän sotilaspiirin komentajaksi.[18]

Nopeasti edennyt Gotovina ylennettiin everstiksi yhdessä Janko Bobetkon ja Ante Roson kanssa ilmeisesti vuoden 1992 lopulla. Nämä upseerit olivat yhdessä Dalmatian takaisin valtauksen tammikuussa 1993 toteuttaneen Operaatio Maslenican pääorganisoijia. Tässä operaatiossa Gotovinan tehtävä oli vallata Zemunik, Skabrnja ja turvata Kasicia ja Paljuvia kohti etenevän 4. kaartinprikaatin selusta. Hänen tehtävänsä oli myös organisoida helikoptereilla Zagrebista Zadariin tulleen 3. kaartinprikaatin pataljoonan saapuminen ja sijoittaminen operaation kriittisessä vaiheessa. Operaatio Maslenican aikana Gotovina tapasi toimittaja Vesna Karuzan, joka synnytti hänelle maaliskuussa 1994 tyttären Ana.[18]

Vuoden 1995 operaatiot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

30. toukokuuta 1994[19] Gotovina ylennettiin kenraalimajuriksi (general-pukovnik) ja hän organisoi tärkeimmät sotilasoperaatiot alueella: Livnon ja Tomislavgradin puolustamiset Bosnian serbiarmeijan komentajan, kenraali Ratko Mladićin joukkojen hyökkäyksiltä. Kymmenen kuukauden näännytyssodan avulla Gotovina onnistui murtamaan serbiarmeijan puolustusasemat Livnon tasangolla, Dinaran harjanteella ja Šatorin vuorella.[19][18] Hän johti Glamočin ja Bosanska Grahavon valtaukset Operaatio Kesä-95:ssä, mikä mahdollisti Krajinan serbitasavallan pääkaupungin Kninin piirittämisen idästä.[20] Gotovinan voitot mahdollistivat Operaatio Myrskyn nopean toteuttamisen 4.–6. kesäkuuta 1995. Tämän operaation kuluessa Gotovinan joukot valtasivat Kninin, jota kroaatit kutsuvat Kroatian Kuninkaalliseksi kaupungiksi sen oltua aikanaan keskiajalla Kroatian kuningaskunnan pääkaupunki.[21]

29. heinäkuuta 1995 Ante Gotovina meni naimisiin elämänsä toisen kerran, tällä kertaa eversti Dunja Zloicin kanssa. Puolustusministeri Gojko Susak ja kenraali Ante Roso olivat todistajina. Avioliitosta syntyi myöhemmin vuonna 1997 poika Ante.[18]

31. heinäkuuta 1995 Kroatian poliittinen ja sotilaallinen johto kokoontui Brijunin saarelle keskustelemaan tulevasta Operaatio Myrskystä (Oluja) ja "Krajinan kysymyksen" ratkaisemisesta. Kenraalimajuri Ante Gotovina osallistui tähän kokoukseen ja suunnitteli Myrskyn toteuttamista. Kroaattijohto katsoi Krajinan ongelman ratkaisun löytyvän ei ainoastaan serbiarmeijan, vaan myös serbiväestön häätämisestä. Tuolla hetkellä Etelä-Krajinassa olevat Gotovinan joukot olivat kiertäneet Kninin selustaan. Krajinan serbitasavallan kukistumisesta puuttui enää se, että motissa olevat serbit tuhottaisiin Gotovinan toteuttamalla Kninin valtauksella ja pohjoisessa Gospicin sotilaspiirin joukkojen toteuttamalla hyökkäyksellä Gracaciin. Tulevaisuuden kannalta Gotovinan raskauttavaa oli hänen toteamuksensa kokouksessa:[19]

»Suuria määriä siviilejä jo evakuoidaan Kninistä kohti Banja Lukaa ja Belgradia. Tämä tarkoittaa sitä, että jos jatkamme tätä painetta, ei siellä ole enää kovin monia siviilejä kuin ainoastaan ne, joilla ei ole mahdollisuutta lähteä.[19]»

Myöhemmin Jugoslavia-tuomioistuin katsoi, että Gotovina osoitti tällä, että hänellä ei ollut mitään sitä vastaan, jos serbiväestöön kohdistuisi "painetta" sen verran, että alueen serbiväestö lähtisi pois. Gotovina siis tulisi sulkemaan silmänsä mahdollisilta siviiliväestöön kohdistuvilta väkivaltaisuuksilta.[19]

Operaatio Myrskyn liikkeet. Alareunassa Gotovinan komentama eteläinen sektori.

4. elokuuta 1995 Gotovina ylennettiin kenraaliluutnantiksi. Saman päivän aamuna klo 05:00 Kroatian armeija hyökkäsi 150 000 miehen voimalla 300 km rintaman leveydellä serbien asemiin. Gotovinan alaiset 4. ja 7. kaartinprikaatit hyökkäsivät Kninin alueelle kaupungin koillis- ja pohjoispuolelta. Serbien 7. armeijakunta kukistui nopeasti ja seuraavana päivä 5. elokuuta Gotovinan komentaman eteläisen sektorin joukkojen hallussa olivat Krajinan pääkaupunki Knin sekä Benkovac, Obrovac ja Drniš. Viimeiset Kroatian serbiarmeijan vastarintapesäkkeet puhdistettiin elokuun 6. päivän aikana. Etelä-Krajina oli kukistunut.

Seuraavaksi kenraaliluutnantti Gotovina toteutti Operaatio Mistralin, joka alkoi 8. syyskuuta 1995. Tämä oli Gotovinan uran vastuullisin tehtävä ja hän sai alaisuuteensa koko alueen Kroatian armeijan yksiköt ja Bosnian kroaattiarmeijan. Kninin vallanneet Kroatian armeijan eliittiyksiköt 4. ja 7. kaartinprikaatit siirtyivät Operaatio Kesä -95:ssä vallattuun Bosanska Grahavoon, josta nämä prikaatit hyökkäsivät operaation ensimmäisenä päivänä päin Ratko Mladićin joukkoja, jotka koostuivat seitsemästä kevyestä jalkaväkiprikaatista, yhdestä motorisoidusta prikaatista ja kahdesta panssaripataljoonasta. Serbijoukot kukistuivat nopeasti ja Šipovon kaupunki vallattiin. 7. kaartinprikaati valtasi strategisesti tärkeän Mliništan vuoristoreitin. Jajce antautui 13. syyskuuta klo 18:00, jolloin operaation ensimmäinen vaihe päättyi 2000 km² kokoisten aluevaltausten jälkeen.

Operaation toisessa vaiheessa (Mistral 2) Drvar vallattiin 14. syyskuuta. Operaatio päättyi 30. syyskuuta, jolloin ainoastaan enää Mrkonjić Grad oli Bosnian serbien pääkaupungin Banja Lukan ja kroaattiarmeijan välissä. Yhdessä Bosnia ja Herzegovinan armeijan kanssa Gotovina oli päässyt 23 kilometrin päähän Banja Lukasta. (Mrkonjić Grad vallattiin myöhemmin lokakuun 8. ja 12. päivän välillä toteutetussa Operaatio Južni potezissa.) Operaatio Mistral lopetettiin amerikkalaisten painostuksen tuloksena, mutta sen saavutukset loivat Gotovinan maineen kroaattien kansallissankarina.

Kroatian sodan jälkeen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

12. maaliskuuta 1996 presidentti Tuđman nimitti Gotovinan Kroatian armeijan pääsotilastarkastajaksi ja koko armeijan tarkastusviraston johtoon. Tässä tehtävässään hän toimi aina 29. syyskuuta 2000 asti, jolloin Gotovina joutui eroamaan tehtävästään allekirjoitettuaan "Kahdentoista kenraalin kirjeen". Kirjeessä kenraalit arvostelivat Kroatian itsenäisyyssodan sotarikollisten etsimistä ja hallituksen yhteistyötä Jugoslavia-tuomioistuimen kanssa. Gotovina lähti erottuaan vakinaisesta palveluksesta lähes välittömästi maanpakoon.

Syytteet sotarikoksista ja pidätys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jugoslavia-tuomioistuin teki päätöksen Gotovinan ja Mladen Markačin etsintäkuulutuksista 8. kesäkuuta 2001. Etsintäkuulutus annettiin julkisuuteen 26. heinäkuuta 2001. Gotovinan tapaukseen lisättiin syytetyiksi vielä Mladen Markač ja Ivan Čermak 8. maaliskuuta 2004.[3]

Tämän jälkeen alkoi varsinainen Gotovinan etsintäjahti. Espanjan poliisi yhdessä erikoisjoukkojen kanssa pidätti Gotovinan kesken illallisen Playa de las Américasista teneriffalaisesta hotellissa 7. joulukuuta 2005. Gotovina oli alun perin hoitamassa sotahaavojaan Kanariansaarilla. Gotovinalla oli passit peitenimille Kristijan Horvat ja Stjepan Senicic.[22] Hänen hotellihuoneestaan löydettiin 12 000 euroa käteistä ja passeissa oli leimat Argentiinasta, Chilestä, Venäjältä, Kiinasta, Tšekin tasavallasta ja Tahitilta.[23][24] Gotovina lennätettiin välittömästi Madridiin, jossa hän joutui useaksi päiväksi vankeuteen oikeuden karkotuspäätöksen käsittelyn ajaksi. Hänet luovutettiin Haagiin Jugoslavia-tuomioistuimelle 10. joulukuuta, ja kaksi päivää myöhemmin Gotovina vastasi olevansa syytön kaikkiin häntä kohtaan nostettuihin syytteisiin. Espanjan poliisi oli seurannut Gotovinaa jo usean päivän ajan ilmeisesti apunaan Kroatian tiedustelupalvelu, joka salakuunteli hänen vaimonsa Dunjan puhelinta.[22]

Gotovina vastasi olevansa syytön kaikkiin häntä vastaan nostettuun seitsemään syytekohtaan 12. joulukuuta. Kaikkia syytekohtia edelsi syyte "osallistumisesta itsenäisesti ja/tai [hänen kauttaan] välillisesti yhteiseen rikolliseen toimeen suunnitellen, yllyttäen, käskien, sitoutuen ja/tai auttaen [syytetyn teon] suunnittelussa, valmistelussa ja toteuttamisessa".:[25] Näitä syytteen mukaisia toimia olivat:

  • Poliittisin, etnisin ja uskonnollisin perusteilla toteutetut vainot, kyyditykset ja muut epäinhimilliset teot (pakkosiirrot) - kolme erillistä syytekohtaa rikoksista ihmisyyttä vastaan.
  • Muut epäinhimilliset teot - yksi syytekohta ihmisyyttä vastaan
  • Murha - yksi syytekohta sodankäyntiä koskevien lakien rikkomisesta
  • Julkisen ja yksityisen varallisuuden ryöstöhävittäminen ja mielivaltainen kaupunkien, kylien ja muiden asutuskeskusten tuhoaminen - kaksi syytekohtaa sodankäyntiä koskevien lakien rikkomisesta.

Asianajajansa mukaan Gotovina ilmoitti, ettei hän ole "syytekohdissa kuvailtu mies".[26]

Gotovina todettiin syylliseksi seitsemään syytekohtaan kahdeksasta ja tuomittiin 24 vuodeksi vankeuteen 15. huhtikuuta 2011.[4] Jugoslavia-tuomioistuimen vetoomusaste vapautti Gotovinan yhdessä ex-apulaissisäministeri Mladen Markačin kanssa vuoden vankeuden jälkeen 16. marraskuuta 2012, koska tuomiolle ei sen mukaan ollut perusteita. Vapauttavan päätöksen jälkeen Gotovina ja Markač palasivat välittömästi Kroatiaan, jossa vastassa olivat kansalliset juhlallisuudet.[27].

Kritiikki

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Serbien ja muiden kriitikoiden mielestä Gotovina vapautettiin, koska Kroatia oli länsivaltojen liittolainen Jugoslavian hajoamissodissa[28] ja kroaatit itse jarruttivat todisteiden antamista Haagin oikeudelle.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
 Tämän artikkelin tai sen osan viitteitä on pyydetty muotoiltavaksi.
Voit auttaa Wikipediaa muotoilemalla viitteet ohjeen mukaisiksi, esimerkiksi siirtämällä linkit viitemallineille.
Tarkennus: toimimattomat mallineet, viitemallineita lisää, päivämäärät suomalaisittain ym
  1. ↑ Ante Gotovina ( 1955 - ) Biografia (bosn. Biografija) vojska.net. Viitattu 11.01.2018 (bosniaksi) .
  2. ↑ a b Ivanković, Nenad. Ratnik: Pustolov i General : Jedna Biografija. Honos, 2001.
  3. ↑ a b The Cases: Gotovina et al. (IT-06-90) ICTY. Viitattu 15.4.2011.
  4. ↑ a b BBC News - Croatians convicted of war crimes BBC. Viitattu 15.4.2011.
  5. ↑ a b c Biografija Ante Gotovine: Od legionara do optuženog 24sata.hr. Viitattu 11.01.2018 (bosniaksi) .
  6. ↑ a b Majka mu poginula, služio u Legiji stranaca, branio državu 24sata.hr. Viitattu 11.01.2018 (bosniaksi) .
  7. ↑ a b Dominique Erulin interview. Slobodna Dalmacija, 25.02.2005
  8. ↑ TPI : "le général croate fugitif Ante Gotovina est un citoyen français" Le Monde diplomatique. 1 March 2005. (ranskaksi)
  9. ↑ http://www.antegotovina.com/doc/ratnik_jan_20.pdf (Arkistoitu – Internet Archive)
  10. ↑ a b c Le général croate Gotovina arrêté en Espagne, Radio France International aka RFI, 8 December 2005 (ranskaksi)
  11. ↑ a b Le chauffeur de l’homme de la Question, L'Humanité, 10 December 2005 (ranskaksi)
  12. ↑ War Crimes Case Revives Passions in a Divided Croatia, The New York Times, 12. joulukuuta 2005 (englanniksi)
  13. ↑ Axis Information and Analysis - Ante Gotovina: Gangster, General, National Hero... War Criminal?
  14. ↑ Gotovina motion to strike (PDF) antegotovina.com. Arkistoitu 29.4.2011. Viitattu 15.4.2011.
  15. ↑ Special Forces "Final report of the United Nations Commission of Experts (Arkistoitu – Internet Archive) United Nations Security Council Resolution 780 (1992), Annex III.A Special forces; Under the Direction of: M. Cherif Bassiouni; S/1994/674/Add.2 (Vol. IV)". School of Humanities, Languages and Social Sciences (UWE). May 27, 1994. http://www.ess.uwe.ac.uk/comexpert/anx/III-A.htm#IV.B.21 (Arkistoitu – Internet Archive) Special Forces. Retrieved October 20, 2010.
  16. ↑ 3 Ex-Yugoslav Republics Are Accepted Into U.N. The New York Times. 23.5.1992. Viitattu 11.01.2018 (englanniksi) .
  17. ↑ Chuck Sudetic: Serbs Refuse to Negotiate in Croatia The New York Times. 5.8.1991. Viitattu 11.01.2018.
  18. ↑ a b c d e f Ante Gotovina 11.12.2006. Vojska. Viitattu 15.4.2011.
  19. ↑ a b c d e http://www.icty.org/x/cases/gotovina/cis/en/cis_gotovina_al_en.pdf
  20. ↑ Katušić, Igor: Vojne operacije - operacija LJETO 95 Domovinskirat.xtreemhost.com. Viitattu 15.4.2011.
  21. ↑ Tanner, Marcus (1997) Croatia: A Nation Forged in War.
  22. ↑ a b Croatians rally behind 'national hero' after general is snatched The Independent, 12 December 2005.
  23. ↑ War crimes suspect was using a false passport The Guardian, 10 December 2005
  24. ↑ War Crimes Case Revives Passions in a Divided Croatia The New York Times December 12, 2005
  25. ↑ Milosevic et al. - Second Amended Indictment 5.3.2007. Un.org. Viitattu 15.4.2011.
  26. ↑ Max, Arthur: War crimes accused says he's 'not the man' - Scotsman. com News News.scotsman.com. Viitattu 15.4.2011.
  27. ↑ HS uutistoimitus: Kroaatit juhlivat vapauttavaa sotarikostuomiota Helsingin Sanomat. 16.11.2012. Arkistoitu 31.5.2013. Viitattu 11.01.2018.
  28. ↑ Konttinen, Jussi: Voittajan oikeus Helsingin Sanomat. 14.4.2013. Viitattu 11.01.2018.
Kansainväliset
Kansalliset
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Ante_Gotovina&oldid=21753690”