Sörlin tarina

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tulostettavaa versiota ei enää tueta ja siinä voi olla renderöintivirheitä. Päivitä selaimesi kirjanmerkit ja käytä selaimen tavallista tulostustoimintoa sen sijaan.

Sörlin tarina tai Heðinnin ja Högnin saaga (isl. Sörla þáttr eða Heðins saga ok Högna) on islantilainen muinaissaagoihin luettu saaga. Se kertoo tanskanmaalaisesta kuninkaasta nimeltä Högni sekä Serklannin kuninkaan pojaksi kutsutusta Heðinn-nimisestä viikingistä, jotka ovat veriveljiä keskenään mutta ajautuvat Freyja-jumalattaren loitsujen vuoksi taistelemaan ikuisesti, kunnes kristitty mies tulee ja murtaa taian. Sörlin tarina on säilynyt 1300-luvun lopulla laaditussa Flateyjarbók-käsikirjoituksessa, jossa se on osa kuningas Óláfr Tryggvasonista kertovaa saagaa (Óláfs saga Tryggvasonar en mesta). Sörlin tarinan taustalla on kuitenkin vaikuttanut vanha germaaninen perinne, jonka ilmentymiä tunnetaan myös muista keskiaikaisista skandinaavisista ja muinaisenglanninkielisistä lähteistä.[1] Sörlin tarina tai Heðinnin ja Högnin saaga on ilmestynyt suomeksi muinaissaagojen kokoelmassa Egill Yksikätinen – Muinaissaagoja Pohjolasta (Finn Lectura 2013).

Sisältö

Freyjan koru

Tarinan alussa kerrotaan Óðinnin rakastajattaresta Freyjasta, miten tämä hankkii itselleen kyseenalaisin keinoin kääpiöiden valmistaman korun. Kun Óðinn saa tietää asiasta, hän lähettää Lokin varastamaan korun. Loki joutuu muuttamaan muotoaan useamman kerran, ennen kuin onnistuu saamaan korun eräänä yönä haltuunsa, minkä jälkeen hän tuo sen Óðinnille. Aamulla herättynään Freyja ymmärtää, kuka on korun katoamisen taustalla, mutta Óðinn ei suostu antamaan arvoesinettä takaisin, jollei Freyja langeta sellaista kirousta, että kaksi suurta kuningasta, joilla olisi kaksikymmentä kuningasta alamaisinaan, riitautuvat ja taistelevat keskenään mutta loitsujen vuoksi nousevat kuolemansa jälkeen taistelemaan yhä uudelleen, kunnes jonkun kristityn kuninkaan siunauksen alla taisteleva mies käy näitä eläviä kuolleita vastaan.

Högni ja Sörli

Sörlin kerrotaan olevan erään Norjan Ylämaata (isl. Upplönd) hallitsevan kuningas Erlingrin poika. Hän taistelee saagan mukaan Tanskanmaalla Hróiskeldassa (nyk. Roskilde) hallitsevaa kuningas Hálfdania vastaan, koska tahtoo saada haltuunsa tämän upean laivan. Hálfdan ja hänen miehensä kuolevat taistelussa, ja myöhemmin Högni Hálfdaninpoika kohtaa isänsä surmaajan. Högni lyö Sörlin tällöin syntyvässä taistelussa, mutta antaa sitten parantaa tämän haavat. Myöhemmin Sörli lähtee Idäntielle (isl. Austrvegr), missä kuolee. Högni lähtee tämän jälkeen hänkin viikinkiretkelle Idäntielle, missä hänestä tulee saagan mukaan kuningas, jolle kaksikymmentä pikkukuningasta maksaa veroja. Hänen kerrotaan olevan niin kuuluisa, että hänet tunnetaan Finnien asuinsijoilta (isl. Finnabú) aina Pariisiin saakka.

Heðinn ja Högni

Heðinnistä kerrotaan hänen olevan Serklannin (isl. Serkland) kuninkaan poika, jonka kerrotaan ryöstelevän ja hallitsevan alueita Spaaniassa (isl. Spanía) ja Kreikanmaalla (isl. Græcia) niin että kaksikymmentä kuningasta oli hänelle verovelvollisia. Eräänä päivänä ollessaan maissa Heðinn saapuu metsäaukiolle, missä Freyja ilmestyy hänelle Göndul-nimisen valkyyrian hahmossa. Göndul yllyttää miestä mittelemään voimiaan Högnin kanssa. Kun miehet tapaavat, he koettelevat paremmuttaan erilaisissa urheilulajeissa, mutta toteavat olevansa tasaveroisia. Miehen solmivat veriveljeyden.

Heðinn ryöstää Högnin tyttären Hildrin

Hieman myöhemmin Högni lähtee sotaretkelle, mutta Heðinn jää kotiinsa puolustamaan Högnin valtakuntaa. Eräänä päivänä Heðinn harhautuu jälleen metsään, missä tapaa Göndulin uudelleen. Tämä huomauttaa, etteivät Högnin ja Heðinn ole tasavertaisia, sillä Högnillä on vaimo suuresta suvusta kun taas Heðinnillä ei ole puolisoa ollenkaan. Heðinn päättää ryöstää Hildrin mukaansa Serklantiin Högnin poissa ollessa ja siinä samassa hän tulee häpeällisesti surmanneeksi Hildrin äidin, Högnin puolison. Heðinn palaa vielä samaan metsään, missä tapasi Göndulin aiemmin ja tällä kertaa Göndul asettaa Heðinnin ja Högnin ylle kirouksen Óðinnille antamansa lupauksen mukaisesti.

Hjaðningien taistelu (isl. Hjaðningavíg)

Högnin palattua hän lähtee ajamaan Heðinniä takaa ja lopulta he kohtaavat Há-nimisellä saarella. Miehet aloittavat joukkoineen taistelun ja Hildr jää seuraamaan heidän taisteluaan. Kaikki taisteluun osallistuvat kuolevat, mutta Freyjan loitsujen vuoksi he palaavat takaisin ja jatkavat elävinä kuolleina taisteluaan uudelleen ja uudelleen joka yö.

Ikuinen taistelu päättyy

143 vuotta myöhemmin kuningas Óláfr Tryggvinpoika laivoineen saapuu saarelle, jossa Heðinn ja Högni joukkoineen ovat taistelleet joka yö. Tiedetään, että saarella ollessa yöllä vartioon jätetty mies on aina kadonnut, eikä kukaan tiedä minne. Tällä kertaa vartioon jää Ívarr Säde (isl. ljómi), ja yöllä Ívarr kohtaa saarella Heðinnin, joka kertoo Ívarrille tarinansa. Hän antaa myös Ívarrille ohjeet siitä, miten tämän tulisi toimia, että loitsujen vuoksi päättymättömäksi tuomittu taistelu saataisiin päätökseen. Ívarr toimii Heðinnin antamien ohjeiden mukaisesti ja aamun sarastaessa hän on onnistunut tuhoamaan jokaisen taistelussa mukana olleen elävän kuolleen niin, etteivät nämä enää nouse ylös. Aamulla hän palaa kuningas Óláfrin luokse ja kertoo asiasta. Maissa ei näy mitään merkkejä siellä yön aikana käynnissä olleesta taistelusta, mutta Ívarrin miekassa on verijälkiä. Kuningas miehineen palaa tämän jälkeen kotiin valtakuntaansa.

Tarinassa mainittuja alueita

Sörlin tarinassa mainitulla Idäntiellä (isl. Austrvegr) ei saagoissa tarkoitettu pelkästään merireittiä vaan myös idässä sijaitsevia alueita. Idäntielle sijoitettiin monia alueita, kuten esimerkiksi Vendien maa (Vindland/Wendland), jonka katsotaan viittaavan alueisiin Pohjois-Saksan ja Puolan alueella. Idäntielle sijoittui myös todennäköisesti Karjalan kannakseen ja Viipurin alueeseen viittaava Kirjálaland. Idäntiellä on voitu viitata myös nykyisen Venäjän, Suomen ja Baltian alueeseen.[2] Tarinassa mainittu Serkland on terminä poliittinen pikemmin kuin kulttuurinen käsite ja viittasi lähteestä riippuen esimerkiksi Vähä-Aasiaan, Palestiinaan, Pohjois-Afrikkaan, Mesopotamiaan tai maurien Espanjaan. Se on yhdistetty myös niihin Kaspianmeren ympäristön alueisiin, missä valmistettiin ja myytiin silkkiä.[3] Finnabú taas tarkoittaa kirjaimellisesti "Finnien asuinsijaa". Finnar viittasi terminä yleensä saamelaisiin, mutta Finnabú ei ole tavanomaisin viittaus heidän asuinsijoihinsa, vaan yleensä Finnmörk.[4]

Sörlin tarina lähteenä

Flateyjarbókin käsikirjoituskonteksti

Sörlin tarina on säilynyt Flateyjarbók-käsikirjoituksessa (GkS 1005 fol), joka on useita kuningassaagoja ja niihin liittyviä lyhytsaagoja ja tarinoita (þættir) sisältävä laaja kokoelmakäsikirjoitus. Flateyjarbók-käsikirjoituksen laati kaksi kirkonmiestä, Jón Þórðarson ja Magnús Þórhallsson vuosien 1387 ja 1390 välillä. Kuten muutkin kyseisen käsikirjoituksen saagat ja tarinat osalta, myös Sörlin tarina on todennäköisesti perustunut jollekin varhaisemmalle luostarikirjastossa olleelle käsikirjoitukselle, josta teksti on kopioitu osaksi Flateyjarbókia.[5]

Kertoessaan niin pakanajumalista, kuningas Óláfr Tryggvinpojasta kuin elävistä kuolleista ja ikuisesta taistelusta, Sörlin tarina yhdistää kerronnassaan myyttiä, historiaa ja legendoja. Tarina on osa Länsi-Skandinavian kristillistäjänä pidetyn kuningas Óláfrin saagaa ja tarjoaa siinä yhden esimerkin siitä, miten kristitty kuningas voittaa pakanalliset voimat. Sen lisäksi tarinan tarkoituksena on todennäköisesti ollut myös lukijoiden viihdyttäminen.[6]

Keskiaikainen käsitys muinaisista kuninkaista

Sörlin tarina kuuluu niihin muinaissaagoihin, jotka voidaan määritellä origo gentis -tyyppisiksi teksteiksi, sillä kuvatessaan kuningas Högniä ja tämän puolisoa sen voitiin katsoa kertovan keskiajan skandinaaveille näiden muinaisesta historiasta.[7] Sörlin tarina kertoi sellaisten muinaisten kuninkaiden sukupuista, joihin useat merkkisuvut ja kuninkaalliset saattoivat jäljittää juurensa. Högnin puolison Hervörin kerrotaan saagassa olevan Heiðrekr Sudennahan (isl. úlfhamr) pojantytär. Kyseistä Heiðrekriä pidettiin naissoturi Hervörin poikana. Sekä Heiðrekr että Hervör esiintyivät myös Hervörin ja kuningas Heiðrekr Viisaan saagassa (Hervarar saga ok Heiðreks konungs ins vitra), joka esitti goottien ja hunnien välisiin sotiin liittyvää tarinaperinnettä. Suurvalta-ajan Ruotsissa kyseinen Hervörin saaga nähtiin lähteeksi ruotsalaisten kuninkaiden esi-isistä.[8] Sörlin tarina ilmestyi Ruotsissa latinankielisenä käännöksenä vuonna 1697 (Jón Guðmundsson, Sagan af Hiedine og Hogna. Historia duorum regum Hedini et Hugonis. Teoksessa Ketilli Hængii et Grimonis Hirsutigenæ Patris et Filii Historia. Upsala: Olof Rudbeck, 1697).

Hjaðningavíg

Stora Hammarin kivi, jonka keskiossa olevan kuvan kahdesta sotajoukosta ja niiden välissä kulkevasta naisesta on tulkittu esittävän Hildriä sekä Högnin ja Heðinnin joukkoja.

Vaikka Sörlin tarinan varhaisin säilynyt versio on melko myöhäinen, kertomus Heðinnistä ja Högnistä ja ikuisesti kestävästä Hjaðningien taistelusta tunnetaan myös muista huomattavasti vanhemmista germaanisista lähteistä. Varhaisimmat maininnat Hjaðningeista Heðinnin seuraajina ja Högnistä ovat muinaisenglantilaisissa runoelmissa Deor ja Widsith, joista kumpikin esiintyy 900-luvun loppupuolelta peräisin olevassa Exeter-kirjassa. Niissä ei kuitenkaan mainita päättymättömästä taistelusta.[9] Heðinnin ja Högnin välisen ikuisen taistelun teema esiintyykin vain skandinaavisissa lähteissä, missä se mainitaan Sörlin tarinan lisäksi Saxo Grammaticuksen latinankielisessä teoksessa Gesta Danorum (n. 1200), Snorri Sturlusonin Proosa-Eddan osiossa Skáldskaparmál (n. 1220) ja Háttalykill-nimisessä runossa (n. 1140). Proosa-Eddan 1300-luvulta peräisin olevissa käsikirjoituksissa on myös fragmentaarisesti säilynyt runo Ragnarsdrápa, joka on filologisin menetelmin ajoitettu 800-luvun puoliväliin. Näissä lähteissä esiintyvät versiot poikkeavat jonkin verran toisistaan.[10] On myös esitetty, että Stora Hammarin kivi Gotlannissa esittäisi päättymättömän taistelun legendaa.[11]

Toiset tutkijat ovat katsoneet että kertomusmotiivina kuolleiden sotureiden virkoaminen eloon öisin pohjautuisi kelttiläisille vaikutteille. Jotkut taas ovat pitäneet kelttiläisiä kertomuksia rinnakkaisina versioina, eivät skandinaavisen tarinan lähteinä. On myös esitetty, että tarinat olisivat kehittyneet rinnakkain, mutta että skandinaavinen perinne olisi pikemminkin ollut kertomusmotiivin lähde.[12]

Katso myös

Lähteet

  • Aalto, Sirpa. 2010. Categorizing Otherness in the Kings’ Sagas. Joensuu: Itä-Suomen yliopisto, Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta.
  • Almqvist, Bo. 1978–1979. Scandinavian and Celtic Folklore Contacts in the Earldom of Orkney. Saga-Book 20 (1978–1979)1–2: 80–105.
  • Ashman Rowe, Elizabeth. Sörla þáttr: The Literary Adaptation of Myth and Legend. Saga-Book 26 (2002), 38–66.
  • Chesnutt, Michael. 1968. A Unresolved problem in Old Norse-Icelandic Literary History. Mediaeval Scandinavia 1 (1968), 122–137.
  • Damigo, Helen. 1993. Sörla þáttr. Teoksessa Medieval Scandinavia. An Encyclopedia, toim. Phillip Pulsiano. New York & London: Garland, 638.
  • Egill Yksikätinen. Muinaissaagoja Pohjolasta, toim. Helga Hilmisdóttir, Kirsi Kanerva & Sari Päivärinne. Helsinki: Finn Lectura, 2013.
  • Gísli Sigurðsson. 2000. Gaelic Influence in Iceland: Historical and Literary Contacts. A Survey of Research (2. painos). Reykjavík: University of Iceland Press.
  • Hall, Alaric. 2005. Changing Style and Changing Meaning: Icelandic Historiography and the Medieval Redactions of Heiðreks saga. Scandinavian Studies 77 (2005), 1-30.
  • Jesch, Judith. 1991. Women in the Viking Age. Woodbridge: Boydell.
  • Kanerva, Kirsi. 2015. Muinaista menneisyyttä etsimässä. Saagakäännöksiä ja riimututkimusta Ruotsin suurvalta-ajalta.Teoksessa Kirjoista kokoelmaksi. Kansansivistystä ja kansainvälisyyttä Turun kaupunginkirjastossa 1800–1900-luvuilla, toim. Kaisa Hypén, Leila Koivunen & Janne Tunturi. Turku: Avain, 246–254.
  • Kolbrún Haraldsdóttir. 1993. Flateyjarbók. Teoksessa Medieval Scandinavia. An Encyclopedia, toim. Phillip Pulsiano. New York & London: Garland, 197–198.
  • Lassen, Annette. 2012. Origines Gentium and the Learned Origin of Fornaldarsögur Norðurlanda. Teoksessa The Legendary Sagas. Origins and Development, toim. Annette Lassen, Agneta Ney & Ármann Jakobsson. Reykjavík: University of Iceland Press, 33–58.
  • Malone, Kemp. 1964. An Anglo-Latin Version of the Hjaðningavíg. Speculum 39 (1964) 1, 35–44.
  • Neidorf, Leonard. 2013. The Dating of Widsith and the Study of Germanic Antiquity. Neophilologus 97 (2013): 165–183.
  • Simek, Rudolf and Hermann Pálsson. 2007. Lexikon der altnordischen Literatur. Stuttgart: Kröner.

Viitteet

  1. ↑ Simek & Pálsson 2007, 356.
  2. ↑ Aalto 2010, 108; Egill Yksikätinen, 34 (viite 18) ja 51 (viite 43).
  3. ↑ Aalto 2010, 139, 141; Egill Yksikätinen, 46 (viite 39) ja 137 (viite 124).
  4. ↑ Egill Yksikätinen, 130 (viite 120).
  5. ↑ Kolbrún Haraldsdóttir 1993, 197–198; Damico 1993.
  6. ↑ Damico 1993.
  7. ↑ Ks. origo gentis -käsitteestä Lassen 2012.
  8. ↑ Hall 2005, 12-16; Kanerva 2012.
  9. ↑ Malone 1964, 40–41; Damico 1993; Neidorf 2013; Ashman Rowe 2002, 44–45.
  10. ↑ Simek & Hermann Pálsson 2007, 162; 309–310; Ashman Rowe 2002, 42–52.
  11. ↑ Jesch 1991, 128–130.
  12. ↑ Malone 1964; Chesnutt 1968; Almqvist 1978–1979; Gisli Sigurðsson 2000, 42-44; Ashman Rowe 2002, 44–48.

Käännökset ja editiot

  • Sagan af Hiedine og Hogna. Historia duorum regum Hedini et Hugonis, käänt. Jón Guðmundsson. Teoksessa Ketilli Hængii et Grimonis Hirsutigenæ Patris et Filii Historia. Upsala: Olof Rudbeck, 1697
  • Sörlin tarina tai Heðinnin ja Högnin saaga. Suomentaneet Sirpa Aalto, Alpo Honkapohja, Kirsi Kanerva, Eevastiina Korri, Karolina Kouvola, Ilkka Leskelä ja Philip Line. Teoksessa Egill Yksikätinen. Muinaissaagoja Pohjolasta, toim. Helga Hilmisdóttir, Kirsi Kanerva ja Sari Päivärinne. Helsinki: Finn Lectura, 2013.
  • Sörla þáttr. Teoksessa Flateyjarbók. En samling af Norske Konge-sagaer med indskudte mindre fortællinger om begivenheder i og udenfor Norge samt annaler, 1, toim. Carl Rikard Unger. Christiania: [s.n], 1860-1868, sivut 275-283.

Aiheesta muualla

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Sörlin_tarina&oldid=20613384”