Ranskan perustuslakineuvosto

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tulostettavaa versiota ei enää tueta ja siinä voi olla renderöintivirheitä. Päivitä selaimesi kirjanmerkit ja käytä selaimen tavallista tulostustoimintoa sen sijaan.

Ranskan perustuslakineuvosto (ransk. Conseil constitutionnel) on Ranskan viidennen tasavallan perustuslaissa 4. lokakuuta 1958 määritelty valtionjärjestelmään kuuluva instituutio. Perustuslakineuvoston tehtävänä on valvoa keskeisten Ranskassa pidettyjen vaalien ja kansanäänestysten rehellisyyttä ja organisointia. Se antaa lausuntonsa lakien ja eräiden säädösten perustuslainmukaisuudesta ennen niiden voimaantuloa. Se puuttuu myös eräisiin parlamentin ja julkisen elämän tilanteisiin.

Asema

Perustuslakineuvosto ei sijoitu minkään juridisen tai hallinnollisen oikeudellisen järjestelmän huipulle. Se ei siis ole ylioikeus (Cour suprême), sillä ylimpänä hallinnollisena tuomioistuimena toimii valtioneuvosto, ja siviiliasioiden korkeimpana oikeusasteena toimii Ranskan korkein oikeus (Cour de cassation).

Sen kannanotot sitovat kuitenkin hallinnollisia ja oikeudellisia toimijoita.[1] Niinpä Ranskan perustuslakineuvostosta on lainsäädännöllä tehty keskeinen auktoriteetti kaikkien ranskalaisten instituutioiden yläpuolelle.

Kenraali Charles de Gaulle halusi välttää sen, mitä hän piti ongelmana yhdysvaltalaisessa järjestelmässä, eli eräänlaista hallitustuomaria. De Gaullen mielestä ainoastaan kansa saattoi toimia ylimpänä oikeusasteena ja tuomarina. Siksi perustuslakineuvoston toimiala muodostui aluksi hyvin suppeaksi suhteessa muihin valtion keskeisiin tehtäviin, mutta ajan myötä se on kuitenkin kasvattanut vaikutusvaltaansa ja lujittanut asemaansa enemmän ulospäin suuntautuneeksi oikeudenkäyttäjäksi. Syynä on ollut erityisesti se, että perustuslaki reagoi kovin hitaasti yhteiskunnan ja muun oikeudenkäytön nopeisiin muutoksiin.

Perustuslakineuvoston on ollut pakko sopeutua myös poliittisiin muutoksiin, joista merkittävin on ollut Euroopan unionin kehittyminen ja rakentaminen. Sen on myös vuosien mittaan pitänyt rakentaa itselleen vankka asema oikeudenkäytön alueella ja varsinkin hallinto-oikeudessa.

Fyysisesti perustuslakineuvoston toimistot sijaitsevat perustamisestaan lähtien rue de Monstpensierilla, Palais-Royalissa, Pariisin 1. arrondissementissä lähellä valtioneuvoston tiloja.[2]

Jäsenyys neuvostossa

Ranskan perustuslakineuvosto koostuu yhdeksästä nimetystä jäsenestä. Kolmannes jäsenistä on erovuorossa kolmen vuoden välein, ja nämä kolme ovat eri instituutioiden nimeämiä: yksi tasavallan presidentin, yksi kansalliskokouksen puhemiehen ja yksi senaatin puhemiehen.

Entiset tasavallan presidentit ovat perustuslakineuvostossa itseoikeutettuja ja elinikäisiä jäseniä, jos he itse haluavat tai heillä ei ole keskeisiä poliittisia tehtäviä. Puheenjohtajan valitsee ja nimittää tasavallan presidentti.

Virkakautensa aluksi jokaisen, paitsi entisten tasavallan presidenttien, tulee vannoa tasavallan presidentille virkaan kuuluva erityisvala, jonka mukaan ”he hyvin ja uskollisesti täyttävät tehtävänsä, kunnioittavat perustuslakia täysimääräisesti, säilyttävät salaisina käymänsä neuvottelut ja äänestykset, eivätkä ota mitään poliittista kantaa asioihin, jotka kuuluvat neuvoston toimivaltaan”.

Perustuslakineuvosto kokoontuu tarvittaessa sen puheenjohtajan kutsusta. Puheenjohtajan poissa ollessa kutsun esittää ja kokousta johtaa virkaiältään vanhin neuvoston jäsen. Kuten muissakin instituutioissa, perustuslakineuvostollakin on päätösvaltaisuuspykälä. Se voi tehdä päätöksiä, jos vähintään seitsemän neuvoston jäsentä on läsnä.

Entiset tasavallan presidentit voivat olla läsnä neuvoston kokouksessa vain, jos heitä ei ole vaaleilla valittu mihinkään muun tasavallan tehtävään, kunnanjohtajaksi, europarlamentaarikoksi tai muuhun vastaavaan tehtävään. Toistaiseksi vain kaksi neljännen tasavallan presidenttiä, René Coty ja Vincent Auriol, ovat ottaneet osaa neuvoston istuntoihin. Vuodesta 2005 entinen tasavallan presidentti Valéry Giscard d’Estaing on ottanut osaa kokouksen istuntoihin.

Toimivalta

Ranskan kansalliskokouksen edustajat sekä senaatin jäsenet eivät voineet suoraan vedota perustuslakituomioistuimeen ennen vuoden 1974 perustuslakiuudistusta.

Perustuslakineuvosto valvoo myös Uuden-Kaledonian lainsäädännön perustuslaillisuutta. Se valvoo, että sen kansallinen lainsäädäntö ei loukkaa Polynesian ranskalaisille viranomaisille määriteltyä auktoriteettia.

Vuosien 1958 ja 2005 välisenä aikana perustuslakineuvoston on antanut kaikkiaan 3 485 päätöstä, joista 2 516 liittyi vaaleihin ja 528 liittyi peruslain tulkintoihin.

Neuvoston toimivaltaan kuuluva perustuslaillinen valvonta

  • Perustuslaillisuuden valvonta on:
    • konsultointi vapaaehtoinen, jos perustuslakineuvostolta sitä pyytää tasavallan presidentti, pääministeri, kansalliskokouksen tai senaatin puhemies tai 29. lokakuuta 1974 tehdyn perustuslain muutoksen mukaan myös 60 kansalliskokouksen tai 60 senaatin jäsentä pyytävät:
      • tavanomaisista laeista, eritoten finansseihin liittyvistä, sopimusten vahvistamiseen liittyvistä, määräykset laillistavista laeista,
      • kansainvälisissä sitoumuksissa:
    • konsultointi on pakollinen:
      • kun se koskee lakia, jolla muutetaan valtion järjestelmärakennetta tai organisaatiota,
      • säännöistä, jotka koskevat kansalliskokousta, senaattia ja niiden yhteisistuntoa eli kongressia.

Vaalien tai vastaavien riita-asiat

  • Perustuslakineuvosto on tuomari erilaisten:
    • parlamentti (Kansalliskokous ja senaatti) vaalien säännönmukaisesta toimittamisesta,
    • tasavallan presidentin vaalien toimittamisesta,
    • kansallisen tason kansanäänestyksistä.

Kahdessa viimeksi mainitussa tapauksessa se julkistaa myös lopullisen ja virallisen tuloksen.

  • Tähän ryhmään voidaan liittää yleisesti myös seuraavat kohdat:
    • kansalliskokouksen edustajien ja senaatin jäsenten kykenemättömyys ja sopimattomuus tehtäväänsä,
    • edellisten henkilöiden tehtävänsä menettäminen.

Peruslakineuvoston nykyiset jäsenet[3]

Puheenjohtajat[4]

Perustuslakineuvoston jäsenet vuodesta 1959[5]

Jäsen Nimitetty Luopui
Vincent Auriol 1959 1960
Victor Chatenay 1962
René Coty
Jean Gilbert-Jules 1960
Maurice Delépine
Charles Le Coq de Kerland 1965
Jean Michard-Pellissier 1968
Léon Noël 1965
Louis Pasteur Vallery Radot
Maurice Patin 1962
Georges Pompidou
René Cassin 1960 1971
Edmond Michelet 1962 1967
Marcel Waline 1971
Bernard Chenot 1964
André Deschamps 1964 1968
François Luchaire 1965 1974
Henri Monnet
Gaston Palewski
Jules Antonini 1967 1971
Pierre Chatenet 1968 1977
Georges-Léon Dubois
Jean Sainteny
Paul Coste-Floret 1971 1979
François Goguel 1980
Henri Rey 1983
René Brouillet 1974
Roger Frey
Gaston Monnerville
Louis Gros 1977 1984
Achille Peretti 1983
André Segalat 1986
Louis Joxe 1989
Robert Lecourt 1979
Georges Vedel 1980
Léon Jozeau-Marigne 1983 1992
Pierre Marcilhacy
Paul Legatte 1986
Maurice-René Simonnet 1984 1988
Robert Badinter 1986 1995
Robert Fabre 1992
Francis Mollet-Vieville 1987 1995
Jacques Latscha 1988
Jean Cabannes 1989 1998
Maurice Faure
Jacques Robert
Georges Abadie 1992 2001
Noëlle Lenoir
Marcel Rudloff 1996
Michel Ameller 1995 2004
Etienne Dailly 1996
Roland Dumas 2000
Alain Lancelot 1996 2001
Yves Guéna 1997 2004
Jean-Claude Colliard 1998 2007
Pierre Mazeaud
Simone Veil
Monique Pelletier 2000 2004
Olivier Dutheillet de Lamothe 2001 2010
Pierre Joxe
Dominique Schnapper
Jean-Louis Pezant 2004
Jacqueline de Guillenchmidt 2013
Pierre Steinmetz
Guy Canivet 2007 2016
Jean-Louis Debré
Renaud Denoix de Saint-Marc
Jacques Chirac 2007 2019
Jacques Barrot 2010 2014
Michel Charasse 2010 2019
Hubert Haenel 2015
Claire Bazy Malaurie vuodesta 2010
Nicolas Sarkozy vuodesta 2012
Nicole Belloubet 2013 2017
Nicole Maestracci vuodesta 2013
Lionel Jospin 2015 2019
Jean-Jacques Hyest
Corinne Luquiens vuodesta 2016
Laurent Fabius
Michael Pinault
Dominique Lottin vuodesta 2017
Jacques Mézard vuodesta 2019
François Pillet
Alain Juppé

Lähteet

  1. Constitution of 1958 (ranskaksi)
  2. Le Palais-Royal | Conseil constitutionnel www.conseil-constitutionnel.fr. Viitattu 19.12.2020. (ranska)
  3. Les membres du Conseil Constitutionnel Conseil Constitutionnel. Viitattu 4.5.2020. (ranskaksi)
  4. Les membres depuis 1959 Conseil Constitutionnel. Viitattu 4.5.2020. (ranskaksi)
  5. Les membres depuis 1959 Conseil constitutionel. Viitattu 4.5.2020. (ranskaksi)

Aiheesta muualla

Kirjallisuutta