Adolf Hitlerin terveys
Adolf Hitlerin terveydentila on ollut kiistanalainen historiantutkimuksen ja siihen sisältyvän keskustelun ja teoretisoinnin kohde jo pitkään.
Hitlerin terveys 16-vuotiaana sairastetun keuhkotaudin jälkeen oli pitkään pääsääntöisesti hyvä. Tuolloinen keuhkotauti oli kuitenkin ilmeisen vakavaa laatua, sillä lääkäri suositteli hänelle yli vuoden pituista toipilasaikaa, jonka hän vietti maaseudulla Itävallan Spitalissa. Lapsuudessaan hän oli saanut usein selkäsaunoja ankaralta isältään Aloisilta, mutta on vaikea sanoa, millaisia fyysisiä ja psyykkisiä jälkiä nämä jättivät.
Lääkärikirjojen mukaan Hitler kävi läpi kaikki tyypilliset lastensairaudet. Hitlerin viidestä sisaruksesta vain Paula eli lapsuusiän ohi. Gustav ja Ida Hitler olivat kuolleet kurkkumätään ja Otto vain muutaman päivän ikäisenä.[1] Neljännen lapsen Adolfin jälkeen perheeseen syntyivät myös Edmund, joka kuoli kuusivuotiaana tuhkarokkoon ja Paula, joka eli sisarusparvesta pisimpään, vuoteen 1960 saakka.[2]
Yleistä
Hitler kärsi jonkin asteisesta luulosairaudesta ja taipumuksesta liioitella oireitaan. Ajoittain hän mainitsi lähimmilleen, kuten Eva Braunille peloistaan, että kuolisi mahdollisesti pian. Vaikka hänet tutkittiin perusteellisesti Westend-sairaalassa Berliinissä keväällä 1934 hän epäili olevansa vakavasti sairas ja kärsi vatsakivuista, puhkuisuudesta, sydämenahdistuksesta ja turvotuksesta. Vuonna 1935 Hitler epäili sairastavansa syöpää, joskin stressin lisäksi todennäköinen syy vatsakipuihin oli hänen vuosia käyttämänsä pääosin itselaadittu kasvisruokavalio, josta puuttui proteiineja ja ravintoaineita.[3]
Hitler käytti silmälaseja vuodesta 1935, mutta hän ei pitänyt niitä julkisesti eikä aina yksityisestikään. Puheensa hän luki erityiskirjoituskoneella kirjoitetuista lapuista, joiden kirjasinkorkeus oli 1,2 senttimetriä. Lisäksi hän käytti suurta suurennuslasia, jolla saattoi nähdä yksityiskohdat muun muassa kartoista.[3]
Hitler kokeili lyhyesti tupakointia kouluikäisenä ja joi itsensä yhden kerran humalaan opiskellessaan oppikoulussa Steyrissä 1905.
Ensimmäinen maailmansota
Ennen suursodan syttymistä hänet vapautettiin Itävallan armeijan kutsunnoista terveyssyistä johtuen, mutta sodan käynnistyttyä Hitler anoi päästä palvelukseen Saksan keisarillisessa armeijassa, johon hän pääsikin.
Ensimmäisessä maailmansodassa rintamasotilaana palvellut Hitler haavoittui kahdesti, ensimmäisen kerran jalkaan lokakuussa 1916. Melko tarkkaan kaksi vuotta myöhemmin Ypresin edustalla Wervickin eteläpuolella englantilainen tykistö ampui kaasukranaatteja yön ajan rintamalle. Hitler kesti yön kaasunaamarinsa turvin, mutta sai viimein aamulla keltaristikaasumyrkytyksen. Hän menetti näkönsä tilapäisesti.[4] Sotasairaalassa Hitler pelkäsi menettävänsä näkönsä kokonaan ja oli ajoittain hysteerinen. Sairaalan psykiatrin mukaan hänen näönmenetyksensä saattoi johtua psykologisista syistä ja Hitler oli saattanut sokeutua hysteerisen itsesuggestion seurauksena.[5]
Ruokavalio
Vaikka Hitler soimasi yksityisissä muisteluissaan isäänsä, joka oli hänen mukaansa "julma öykkäri, joka tuhlasi perheen rahat viinaan" hän söi kotonaan ja koulussa hyvin ja tasapainoisesti. Menetettyään vanhempansa nuorena Hitler eli taloudellisesti epäsäännöllistä elämää ja kärsi mahdollisesti ajoittain aliravitsemuksesta ennen värväytymistään Saksan armeijaan 1914. Siirryttyään sodan jälkeen politiikkaan Hitler söi varmasti paremmin kuin koskaan. Epäonnistuneen oluttupavallankaappausyrityksen jälkeen Hitler piti yllä nälkälakkoa lyhyen aikaa, mutta sen lopetettuaan hän lihoi verrattain lyhyen vankilatuomionsa aikana.
Vegetarianismi
1920-luvun lopulla Hitler ihastui nuoreen sisarentyttäreeseensä Geli Raubaliin, jonka hän otti holhottavakseen. Geli oli kuitenkin onneton yliholhoavan setänsä otteessa ja todennäköisesti ampui itsensä riideltyään Hitlerin kanssa syyskuussa 1931.[6] Hitler menetti jälleen ruokahalunsa ja lähes luhistui surusta. Usein aiemminkin kasvisruokavaliota harkinnut Hitler lopetti lihan syömisen Gelin itsemurhan jälkeen. Gelin hautajaispäivän jälkeisenä aamuna Hitler kieltäytyi syömistä kinkunpalasta ja kertoi Hermann Göringille, että "se tuntuisi ruumiin syömiseltä".[7]
Hitlerin kasvisruokavalion on väitetty olevan jonkinlaisen propagandakeinon, mutta totuus on, että Hitler pidättäytyi syömästä lihaa vuoden 1931 jälkeen. On myös esitetty, että Hitlerin kasvisruokavalion valinnan taustalla saattoi olla lääketieteellisiä syitä, kuten hänen todistettavasti kärsimät vatsakipunsa tai jopa ärtyneen peräsuolen syndrooma. Joka tapauksessa Hitlerillä oli myös eläinten oikeuksia koskevia näkökantoja. Todistusten mukaan Hitler saattoi mainostaa näkökantojaan pitämällä illallispöydässä puheita, jotka keskittyivät eläinparkojen teurastustapojen yksityiskohtaisiin kuvauksiin ja olettamuksiin esimerkiksi makkaran sisältämistä epäilyttävistä aineksista.
Hänen kasvisruokavalionsa oli kuitenkin pääosin kotikutoinen ja epäsäännöllinen, eikä sisältänyt kaikkia tarvittavia ruoka-aineita.[3] Hitler oli kuitenkin tottunut askeettiseen elämään, jota hän toteutti joissain muodoissa kuolemaansa saakka. Hän oli kuitenkin lähes rajattoman perso makealle ja sekoitti todistusten mukaan jopa seitsemän lusikallista sokeria teehensä. Hän piti leivoksista ja makeista herkuista, joita hän vaati tarjoiltavaksi iltapalan aikaan.
Vasemman käden vapina
Oluttupavallankaappausta seuranneen oikeudenkäynnin aikana 1923 Hitlerin vasen käsivarsi ja sääri alkoivat vapista. Säären vapina lakkasi suhteellisen nopeasti, mutta käsi vaivasi häntä vielä vuosia. Hallitakseen vapinaa ja peittääkseen sen julkisuudessa Hitler kantoi mukanaan esineitä, kuten hattuja, kävelykeppejä ja ratsupiiskoja. Liikkuessaan ilman esineitä hän tuki kätensä kylkeensä, risti sen oikean käden kanssa tai laittoi käden puvun takin taskuun. Tästä johtunee verrattain yleinen kätisyyttä koskeva harhakäsitys. Hitler oli oikeakätinen, mutta julkisuudessa saattoi saada vaikutelman vasenkätisyydestä, sillä vapinan peittämiseen käytettyjen keinojen tähden hänen vasen kätensä näytti usein aktiivisemmalta. Vapina katosi toistaiseksi 30-luvun vaihteeseen tultaessa.[3]
Mahdollinen Parkinsonin tauti
Hänen vapinaansa on pidetty Parkinsonin taudin oireena,[8] mutta Parkinsoniin liittyvä vapina ei rajoitu yhteen puoleen kuin aluksi eikä katoile vuosiksi. Hitler kuitenkin sairasti usein Parkinsonin syynä olevan aivokalvontulehduksen 1942. Lisäksi hänellä oli viimeisinä vuosinaan muitakin Parkinsoniin liittyviä oireita, kuten laahustava, lyhytaskelinen kävely, nykivät liikkeet, puhekyvyn supistuminen ja kumaroituva ryhti. Tautia on silti pidetty mahdollisena, mutta tällöin historioitsijat ovat joutuneet kumoamaan Morellin pätevyyden sekä hänen tekemänsä analyysin Hitlerin reflekseistä ja keskushermoston toiminnasta, sillä Morellin analyysin ollessa oikea Parkinsonin mahdollisuutta ei juuri olisi. Vapina saattoi olla myös oire ensimmäisen maailmansodan kokemusten aiheuttamasta psykosomaattisesta neuroosista.[3]
Lääkärinä Theodor Morell
Vaikka Hitler käytti useita lääkäreitä ja spesialisteja, kaikista eniten hän luotti vuodesta 1936 aina kuolemaansa saakka henkilökohtaisena lääkärinään toimineeseen tohtori Theo Morelliin, jota on myöhemmin jälkeen arvosteltu puoskariksi. Jos Morell ei ollut hyvä ei hän ollut niin huonokaan, kuin pahimmillaan sanotaan. Hän määräsi vuosina 1936-45 noin 30 eri lääkettä, joista yli puolta käytettiin pitkään sodan jälkeen ja osaa vieläkin.[3] Lisäksi potilas puolestaan nautti lääkkeitä usein liikaa, jopa moninkertaisesti yli annostusohjeen. Morellin mukaan lääkemääräykset perustuivat usein potilaan vaatimuksiin. Esimerkiksi puhkuisuuden hoitoon määrättyjä strykniiniä ja belladonnaa sisältäviä antigas-pillereitä Hitler käytti vuosien ajan usein annostuksen ylittäen, uskoen näiden vaikuttavan kipuihinkin.[3]
Piristeeksi Hitler sai varsinkin sodan aikana mm. kofeiinia ja pervitiiniä, joka on metamfetamiiniä. Lääkitys vaikutti hänen persoonallisuuteensa ja teki hänestä entistäkin ehdottomamman ja hysteerisen, vuodesta 1938 hän ei sietänyt minkäänlaisia vastaväitteitä keneltäkään.[3] Vasta sodan lähestyessä loppuaan Hitlerin erittäin voimakkaaksi luonnehditussa tahdossa tapahtui muutos heikompaan.
Hänen vointinsa huononi keväällä 1942. Hän alkoi saada voimakkaita päänsärkykohtauksia ja kertoi aiemmin tarkan muistinsa nyt pettävän ajoittain. Ulkopuolisille hän vaikuttaa vielä terveeltä. Hitleriä aiemmin vaivannut vasemman käden vapina palasi helmikuussa 1943 kärsityn influenssatartunnan ja Stalingradin tappion jälkeen. Hänen kuntonsa alkoi rakoilla toden teolla ja se näkyi myös päälle. Iho huononi, liikkeet vaikeutuivat ja silmien ennen terävä katse muuttui himmeäksi ja tuijottavaksi. Keskustelun tai normaalisävyisen riitelyn sijasta Hitler sai raivokohtauksia, eikä tinkinyt päähänpistoista ja käsityksistään.[3]
Heinäkuun 20. päivän attentaattiyritys 1944 vei vapinan tilapäisesti, mutta vammautti Hitleriä sekä fyysisesti että psyykkisesti. Ruumiinvammojen, kuten vaurioituneiden rumpukalvojen lisäksi Hitler kärsi unettomuudesta ja veren mausta suussaan. Vapina palasi myös takaisin entistä voimakkaampana. Sotilaslääkäri Erwin Giesing hoiti Hitlerin korvia sekä lääkitsi kokaiinilla tämän päänsärkyjä. Syksyllä 1944 otettu sydänfilmi paljasti verisuonten kalkkeutumista, rytmihäiriöitä, sydämen suurentumista (hypertrofiaa) ja vaurioita vasemmassa kammioissa. Jälkeenpäin on pidetty mahdollisena, että Hitler kärsi sydäninfarktin 1944 huononevien sotatilanteiden, kuten Puna-armeijan voitoista ja Normandian maihinnoususta johtuvan stressin vuoksi.[3]
Vuodenvaihteeseen 1944-45 mennessä Hitler oli jo selvästi heikentynyt ja helmikuussa 1945 hän oli vain raunio entisestään. Eräs esikuntaupseeri joka näki Hitlerin ensimmäistä kertaa sodan sytyttyä oli järkyttynyt. Hitler oli kumarassa laahustava, verestäväsilmäinen ja kuolaava raihnainen mies, jonka täytyi tukea itseään jatkuvasti johonkin pysyäkseen pystyssä.[3] Viimeisinä viikkoina Hitlerin terveydentila, ruumiinvoimat ja mieliala olivat täysin sidoksissa Morellin antamiin lääkkeisiin ja piristeisiin.[3]
Hitler teki itsemurhan Berliinissä 30. huhtikuuta 1945.
Lähteet
- Werner Maser: Adolf Hitler. K.J. Gummeruksen kirjapaino Oy , Jyväskylä, 1973. ISBN 951-26-0951-7.
- Adolf Hitler: Taisteluni osa I. WSOY, Porvoo, 1941.
- John Toland: Hitler. Wordsworth Editions, 1976. ISBN 1-85326-676-0.