Karl Stockmann

Wikipediasta
Tämä on arkistoitu versio sivusta sellaisena, kuin se oli 4. tammikuuta 2025 kello 21.45 käyttäjän Tjp (keskustelu | muokkaukset) muokkauksen jälkeen. Sivu saattaa erota merkittävästi tuoreimmasta versiosta.
(ero) ← Vanhempi versio | Nykyinen versio (ero) | Uudempi versio → (ero)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kauppaneuvos Karl Stockmann (1934)

Karl Eugen Kristian Stockmann (7. tammikuuta 1865 Helsinki28. toukokuuta 1938 Bad Reichenhall, Saksa)[1] oli suomalainen yritysjohtaja ja kauppaneuvos, joka toimi Stockmannin tavaratalon toimitusjohtajana 1902–1925 ja nosti sen mannermaiselle tasolle.[2][3]

Karl Stockmann oli vanhin tavaratalon perustaneen kauppaneuvos G. F. Stockmannin aikuisiksi eläneistä pojista. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Helsingfors lyceumista vuonna 1883, suoritti asevelvollisuuden ja vietti kolme vuotta suurten kauppaliikkeiden harjoittelijana Saksassa ja Englannissa. Perheyrityksen palvelukseen hän tuli 1887 prokuristiksi. Vähitellen valta yrityksessä siirtyi vanhalta ja sairaalta isältä Karlille ja hänen veljelleen Franzille. Vuonna 1902 Stockmann muutettiin osakeyhtiöksi ja Karlista tuli sen toimitusjohtaja, vaikka isä omistikin enemmistön osakekannasta kuolemaansa asti. Ensimmäisen vuosikymmenensä aikana Karl Stockmann laajensi Helsingin Senaatintorin varrella sijainneen tavaratalon tiloja niin, että myyntipinta-ala kasvoi yli kaksinkertaiseksi. Vuonna 1911 hän osti Julius Tallbergilta Aleksanterinkadun päästä tontin uudelle tavaratalolle, jonka suunnittelukilpailun voitti Sigurd Frosterus vuonna 1916. Uusi rakennus valmistui kuitenkin vasta 1930. Sitä odotellessa yhtiön tuotevalikoimaa laajennettiin ostamalla useita kilpailevia yrityksiä. Samalla Stockmannin osakaskunta laajeni Stockmannin perheen ulkopuolelle. Karl Stockmann luopui toimitusjohtajan tehtävästä 1925, mutta toimi sen jälkeen yhtiön hallituksen puheenjohtajana kuolemaansa asti. Hänen seuraajakseen toimitusjohtajana tuli Arthur Söderholm.[1][3]

Karl Stockmann vaikutti myös muissa yrityksissä. Hän oli Kotkan Sellulosa Oy:n ja Urheilutarpeita Oy:n perustajia. Hän kuului vuodesta 1904 Tampellan hallitukseen ja toimi sen puheenjohtajana 1927–1932. Suomen Naulakonttorin hallituksen puheenjohtajana hän oli 1909–1930 ja oli pitkät ajat Billnäsin Tehdas Oy:n ja Arabia Oy:n hallitusten jäsenenä, samoin pitkään Helsingin Höyrylaiva Oy:n hallituksen jäsenenä aina vuoteen 1916 saakka. Suomen Höyrylaiva Osakeyhtiön hallintoneuvoston jäsen Stockmann on vuodesta 1921 alkaen. Hän oli myös vuodesta 1897 Suomen Yhdyspankin pankkivaliokunnan ja fuusion jälkeen 1919 perustetun Pohjoismaisen Yhdyspankin hallintoneuvoston jäsen. Hän kuului Kaupunkien Yleisen Paloapuyhdistyksen lisättyyn hallitukseen ja Helsingin Säästöpankin isännistöön. Kauppaneuvoksen arvo Stockmannille myönnettiin vuonna 1920. Lisäksi hän kuului Helsingin kaupunginvaltuustoon 1897–1906 ja 1916–1918 ja edusti Helsinkiä porvarissäädyssä valtiopäivillä 1904–1905. Hollannin konsulina Helsingissä Stockmann oli 1888–1907.[1][4] [3]

Stockmann oli Keskuskauppakamarin välityslautakunnan puheenjohtajana vuodesta 1926. Hän oli useita vuosia Helsingin Voimisteluklubin varapuheenjohtajana ja Suomen Taideyhdistyksen rahastonhoitajana. Hän oli myös Suomen Taideyhdistyksen hallintoneuvoston jäsen ja puheenjohtaja. Helsingin suojeluskunnan piiriesikunnan jäsenenä Stockmann oli kahdeksan vuoden ajan. Hän oli tullikomitean jäsenenä 1919 ja Taloudelliseen neuvottelukunnan jäsenenä 1920–1921.[3]

Karl Stockmannin puoliso oli vuodesta 1890 Ester Grönqvist, liikemies Fredrik Wilhelm Grönqvistin tytär. Hän asui appensa rakennuttamassa Grönqvistin talossa Helsingin keskustassa. Perheen pojista Sten Stockmann kohosi myöhemmin Stockmann Oy:n hallituksen puheenjohtajaksi. Karl Stockmann kuoli isänsä tavoin vieraillessaan terveyskylpylässä Saksassa.[1]

  1. a b c d Karl Stockmann. Suomen talouselämän vaikuttajat -verkkojulkaisu (maksullinen). Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  2. Otavan Iso tietosanakirja, Otava 1966, osa 8 p. 168
  3. a b c d 70-vuotias. Kauppaneuvos K. Stockmann, Helsingin Sanomat, 06.01.1935, nro 5, s. 10, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot. Viitattu 04.01.2025
  4. Sigurd Nordenstreng: Porvarissäädyn historia Suomen valtiopäivillä 1809–1906: Osa V, s. 324–325. Helsinki: Otava, 1921.