Uusi Mikaelin palatsi
Uusi Mikaelin palatsi (ven. ) oli kolmas Pietarissa sijaitseva palatsi, jonka arkkitehti Andrei Stackenschneider suunnitteli Nikolai I:n lapsille. Se rakennettiin vuosina 1857-1862 Palatsirantakadulle, Eremitaašin ja Marmoripalatsin väliin.
Palatsin tilasi suuriruhtinas Mihail Nikolajevitš Romanov hääjuhlissaan avioituessaan prinsessa Cecilie von Badenin kanssa vuonna 1857.[1] Rakennus on sekoitus uusrenessanssin, uusbarokin ja Ludvig XVI:n kertaustyyleistä. [2] Rokokoo sisustukset ovat koristeellisia mutta ilmavia. Patsaat ovat kuvanveistäjä David Jensenin tekemiä. Osa maalauksista on Mihály Zichyn käsialaa.
Palatsin asuinsiipi on Millionnaja kadulle päin. Sen koristelu ei ole kovin ylenpalttinen, mutta kaareva julkisivu heijastelee 1740-luvulla Pohjois-Euroopassa muotiin tullutta italialaisstyyppistä arkkitehtuuria. Siipi on saanut vaikutteita kansleri Aleksei Tšerkasskin barokkityylisestä palatsissa, jonka suunnittelun on katsottu olevan Pjotr Jeropkinin ansiota.[2]
Venäjän vallankumouksen jälkeen palatsissa toimi Kommunistisen akatemian haaraosasto. Vuonna 1949 siinä toimi Itämaisen tutkimuksen instituutti ja tällä hetkellä sen seuraaja, Itämaisten käsikirjoitusten instituutti. [3]
Rakennus on hyvin säilynyt vuosina 2005–2009 tehdyn mittavan kunnostustyön ansiosta. Entiset hevostallit kunnostettiin Omanin sulttaani Qabus ibn Al Saidin lahjoittamilla varoilla, jotta niihin mahtuu noin 1 000 000 itämaista kirjaa ja käsikirjoitusta instituutin kokoelmista.[4]
Rakentaminen
Suuriruhtinas Mihail Nikolajevitšin häät pidettiin 18. elokuuta 1857. Vastaperustetulle perheelle piti rakentaa suuriruhtinaallinen asunto. Pariskunnalle tarkoitettu palatsi päätettiin rakentaa pääkaupungin keskustaan Palatsirantakadulle Pietari-Paavalin linnoitusta vastapäätä. Residenssin on suunnitellut Nikolai I:n hoviarkkitehti Andrei Stackenschneider. Hänen töihinsä kuuluivat monet asuinpalatsit [5] kuten Beloselski-Belozerski palatsi, Nikolain palatsi ja Leuchtenbergin palatsi Pietarissa.
Rakentamisen aikana useita aiempia rakenteita purettiin, mikä oli siihen aikaan yleinen käytäntö Pietarissa. Arkkitehdin ideana oli yhdistää läheiset rakennukset yhdeksi rakennukseksi, jotta niille saataisiin yhteinen julkisivu.
Palatsi rakennettiin viiden vuoden aikana, vuosina 1857–1862. Uuden Mikaelin palatsin rakentamisessa käytetyt tekniikat tuolloin olivat ainutlaatuisia Venäjällä. Palatsin rakentamisessa käytettiin metallisia lattiavasoja, kattokannattimia ja -palkkeja, mikä oli uusi menetelmä Pietarissa vielä 1800-luvun jälkipuoliskolla, vaikka tekniikka oli ilmestynyt 1820- ja 1830-luvuilla ja sitä käytettiin pääasiassa suurten tilojen kattamiseen palatseissa, kartanoissa ja julkisissa rakennuksissa. Metalliset kattopalkit olivat palonkestäviä ja rakenteellisesti kestäviä. 1840- ja 1850-luvuilla menetelmä vihdoin otettiin käyttöön.[6] Asuinpalatsi varustettiin viemäröinnillä, joka oli yksi kaupungin ensimmäisistä.[7] Toinen tekninen innovaatio oli lämmitys, joka saatiin aikaan tuomalla lämmitettyä ilmaa palatsin huoneisiin kanavien kautta. Rakennuskustannukset olivat 993 525 ruplaa.
Vuonna 1889 palatsi myös sähköistettiin. [6]
Julkisivusuunnittelu
Erilaisten arkkitehtonisten tyylien käyttö on ominaista arkkitehti Stackenschneiderin työlle julkisivujen viimeistelyssä ja sisustuksessa. Arkkitehti käytti rokokoon, barokin, renessanssin ja Ludvig XIV:n tyylin aiheita.[8] Kuvanveistäjä David Jensen[9] työskenteli palatsin julkisivun parissa ja muovaili julkisivuihin terrakotta hahmoja. Rakennus näyttää koostumukseltaan enemmän asuintalolta kuin suuriruhtinaan residenssiltä.
Palatsin runsaasti koristeltu pääjulkisivu on Palatsirantakadulle päin. Rakentamisessa käytettiin Carraran marmoria. Julkisivulle antaa ilmeen kolme risaliittia: keskus- ja kaksi sivurisaliittia. Kaikkien risaliittien päällä ovat päätykolmiot, joka keskirisaliitiissa on korkeampi kuin sivuilla. [10] Koristelistoitus keski- ja sivu päätykolmioissa on samanlainen. Julkisivun kruunaavat balusteripylväät ja koristeelliset maljakot leveässä entablementissä eli pylväsrakennelman yläosassa.
Kolmannen kerroksen tason kaikki kolme risaliittia on koristeltu eri asennoissa seisovilla karyatideilla, jotka tukevat kolmion muotoisia päätykiviä, puolipyöreitä kaaripäätyjä tai korniiseja eli pylväikön ylintä osaa ennen kattoa. Kolmannen kerroksen tasolla keskirisaliitissa karyatidien välissä on suuriruhtinaan marmorinen vaakuna. Sivulla karyatidien välissä on Mihail Nikolajevitšin monogrammi, jota tukevat laakeriseppelöidyt naiset.[10] Kolmannen kerroksen ikkunat ovat suorakaiteen muotoisia, koristeltu levynauhoilla ja viimeistelty lakikivellä tai korniisilla. Kolmannen kerroksen seiniä koristavat pilasterit, joissa on kapiteelit ja pienet veistospaneelit.
Ensimmäisen kerroksen tasolla risaliittien välisissä tiloissa julkisivu on jaettu tasaisesti uurrettuihin tai korinttilaisiin pylväisiin. Arkkitehti käytti näyttävää korinttilaisten pylväiden koristeaihetta, jota jatkoivat entablementtiä kannattelevat karyatidihahmot. Risaliittien ikkunat ovat suorakaiteen muotoisia ja puoliympyrän muotoisia. Risaliittikerroksen keski-ikkunat on koristeltu nauhaornamentilla ja reunalistat on tehty barokkityylisiksi. Muiden ikkunoiden päällä on kolmion muotoiset tai puoliympyrän muotoiset päätykolmiot. Keskimmäistä sisäänkäyntiä koristaa kolmikaarinen pylväskatos ja takorautaristikko, joita tukevat kierteiset pylväät, joissa on lyhdyt.
Sisätilat
Residenssin sisustus oli sopusoinnussa sen julkisivun kanssa. Klassiseen tyyliin suunnitellun rakennuksen sisätiloissa oli rokokoon ja gotiikan elementtejä [14]. Salien ja huoneiden maalaukset tekivät taiteilijat Mihály Zichy ja Nikolai I. Tikobrazov. [11]
Pohjakerros
Pohjakerroksessa sijaitsi etuovi ja suuriruhtinaan perheen yksityisasunnot: buduaari, kylpyhuone ja työhuone. Yksityisasuntojen seinät päällystettiin kuvioiduilla kankailla ja katot koristeltiin stukkolla. Kaikissa huoneissa oli takka. Suuriruhtinaan työhuone oli ylellisesti sisustettu. Huoneen seinät oli koristeltu pähkinäpuisilla paneeleilla, ja myös takan ympärillä oleva reunus oli kaiverrettu pähkinäpuusta.
Oleskeluhuoneista yhdessä oli uima-allas vesihoitoja varten. Allas ei ole säilynyt nykypäivään asti. Huoneen seinät oli vuorattu vaaleanpunaisella marmorijäljitelmällä ja kehystetty vihreillä marmoriyksityiskohtilla. Kivipaadet olivat ryhmiteltyinä doorilaisen pylväsjärjestelmän marmoripilastereiden väliin. Friisi koostui kohokuvista, joissa oli kuvattu antiikin taruja ja sankareita. Ovet oli koristeltu kullatuilla delfiinihahmoilla.
Pääsisäänkäynnin muodostavat päävestibyyli ja pääportaikko. Vestibyyliä eli pääsisääntuloaulaa koristaa kahdeksan pylvästä ja 18 pilasteria, jotka on valmistettu harmaasta graniitista ja joiden päällä on valkoiset kapiteelit.[12] Pääportaikko tehtiin marmorista. Ensimmäisessä kerroksessa yksi porrashuoneen seinistä oli lasia, jonka lävitse näkyi talvipuutarha. Portaat johtivat ensimmäiseen kerrokseen, jossa sijaitsi edustushuoneiden sarja eli enfiladi. Talvipuutarha sijoittui pohjakerrokseen ja ensimmäiseen kerrokseen palatsin oman kotikirkon alla.
-
Suuriruhtinas Mihail Nikolajevitšin työhuone -
Sisääntuloaula, päävestibyyli -
Pääportaikko
Ensimmäinen kerros
Ensimmäisessä kerroksessa sijaitsi edustushuoneitten enfiladi eli huonesarja: vastaanottohuone, tammiruokasali, juhlasali, tanssiaissali ja vihreä sali. Ruokasalissa oli korkea takka, jonka reunus oli koristeltu tammiveistoksilla ja suuriruhtinaan vaakunalla. Huoneen seinät oli päällystetty kohokuvioidulla nahalla ja vuorattu veistetyllä tammella. Seurustelusalonkien seinät oli verhottu silkkikankaalla. Katot oli koristeltu kullatuilla listoilla. Parkettilattiat ja ovet valmistettiin erilaisista jalopuulajeista. Marmoritakkojen yläpuolelle oli ripustettu veistetyillä kehyksillä reunustettuja peilejä.
Kaksi kerrosta korkea tanssiaissali ja juhlasali olivat loistokkaimmin sisustettuja huoneita. Kahden salin seiniä reunustavat kaksikerroksiset pylväiköt, jotka muodostuvat korinttilaisista valkoisista pylväistä.
-
Tanssiaissali -
Juhlasali -
Tammiruokasali
Arkkienkeli Mikaelin kirkko
Arkkienkeli Mikaelin kirkko sijaitsi palatsin kolmannessa kerroksessa ja oli suuriruhtinaan perheen kotikirkko. Ulkopuolella sen yllä oli kullattu kupoli, joka oli palatsin korkein kohta. Kirkko vihittiin käyttöön 9. joulukuuta 1861 arkkienkeli Mikaelille, suuriruhtinaan suojeluspyhimykselle pyhitettynä. Seinien ja holvin maalaukset tehtiin venäläiseen tyyliin, "kultaisilla arabeskeilla sinisellä pohjalla". A. E. Beideman maalasi ikonostaasin ja koristeli plafonfin eli kattokoristeen.
Vuonna 1917, lokakuun vallankumouksen aikana, tilat kansallistettiin ja kirkko suljettiin. Ikonostaasia tai seinämaalauksia ei ole säilynyt tähän päivään asti. Kullattu kupoli purettiin.[13]
Viitteet
- ↑ Ново-Михайловский дворец – Прогулки по Петербургу Walkspb.ru. Viitattu 14.6.2016.
- ↑ a b НОВО-МÐ?ХАЙЛОВСКÐ?Й ДВОРЕЦ :: Энциклопедия Санкт-Петербурга encspb.ru. Arkistoitu 18 January 2008. Viitattu 2 February 2022.
- ↑ Popova: History of the Institute of Oriental Manuscripts 10 June 2005. Institute of Oriental Manuscripts. Viitattu 3.2.2012.
- ↑ Конюшни Ново-Михайловского дворца переоборудуют в книгохранилище на деньги Султана Омана | Новости | Горзаказ Gorzakaz.org. Viitattu 14.6.2016.
- ↑ Ново-Михайловский дворец в Санкт-Петербурге ipetersburg.ru. Viitattu 23.8.2021.
- ↑ a b Punin: Arkhitektura Peterburga serediny XIX veka. Leningrad: Lenizdat, 1990. 24628359 ISBN 5-289-00602-8 Teoksen verkkoversio.
- ↑ Ново-Михайловский дворец (по Дворцовой наб.), Эклектика, Архитектор Штакеншнейдер А. И., Дворцовая наб., 18, Миллионная ул., 19 citywalls.ru. Viitattu 23.8.2021.
- ↑ Ново-Михайловский дворец (по Дворцовой наб.), Эклектика, Архитектор Штакеншнейдер А. И., Дворцовая наб., 18, Миллионная ул., 19 citywalls.ru. Viitattu 10.8.2021.
- ↑ ЭСБЕ/Йенсен, Давид Иванович — Викитека ru.wikisource.org. Viitattu 10.8.2021. (venäjä)
- ↑ a b Энциклопедия архитектурных деталей Санкт-Петербурга tnaneve.spb.ru. Viitattu 10.8.2021.
- ↑ Энциклопедия Санкт-Петербурга encspb.ru. Viitattu 12.8.2021.
- ↑ Ново-Михайловский дворец | Архитектура Санкт-Петербурга1 ilovepetersburg.ru. Viitattu 12.8.2021.
- ↑ Religioznyĭ Peterburg. SPb: Palace Editions, 2004. 61044847 ISBN 5-93332-150-8 Teoksen verkkoversio.