Lauri Leino
Lauri Leino (21. maaliskuuta 1904 Kuusankoski – 20. maaliskuuta 1978 Helsinki) oli suomalainen näyttelijä, ohjaaja ja teatterinjohtaja. Hän esiintyi kaikkiaan yli 200 roolissa, ohjasi noin 150 näytelmää ja tuli suurelle yleisölle tunnetuksi televisiosarjan Havukka-ahon ajattelija (1971) nimiroolista.[1]
Leino aloitti teatteriuransa synnyinkuntansa Kuusankosken harrastajanäyttämöltä. Peltisepän ammatin ohella hän aloitti vuonna 1929 Tampereen Työväen Teatterin iltanäyttelijänä[1]. Hän toimi näyttelijänä ja ohjaajana Joensuussa, Lohjalla, Jyväskylässä ja Hämeenlinnassa ja sitten läpi 1960-luvun Tampereen Teatterissa. Leino toimi 1950-luvulla kotipaikkakuntansa Kuusankosken kaupunginteatterin johtajana viitisen vuotta. Hänelle myönnettiin Pro Finlandia -mitali vuonna 1963.[1][2]
Televisiossa Leino esiintyi pääroolissa Konsta Pylkkäsenä sarjassa Havukka-ahon ajattelija (1971), joka perustui Veikko Huovisen samannimiseen romaaniin[1]. Roolista tuli Leinolle leimaa-antava, sillä hän esitti sitä myös radiokuunnelmassa Havukka-ahon ajattelija ja Tampereen Teatterissa. Leino näytteli viidessä elokuvassa, joista merkittävimpiin kuului suutari Topiaan rooli Valentin Vaalan elokuvassa Nummisuutarit (1957).
Leino kuoli 73-vuotiaana vuonna 1978 päivää ennen 74:ttä syntymäpäiväänsä. Vielä samana vuonna Leino nähtiin pienessä sivuroolissa ruotsalais-suomalaisessa yhteiselokuvassa Tuntematon ystävä.
Elokuvat
- Pikku-Matti maailmalla (1947)
- Kunnioittaen (1954)
- Mä oksalla ylimmällä (1954)
- Nummisuutarit (1957)
- Antti Puuhaara (1976)
- Tuntematon ystävä (1978)
Lähteet
- ↑ a b c d Kuolleita: Lauri Leino. Helsingin Sanomat, 23.3.1978, s. 13. Näköislehti (maksullinen).
- ↑ Konsta Pylkkänen pääkaupunkilaistunut. (70-vuotishaastattelu.) Helsingin Sanomat, 21.03.1974, s. 13. Näköislehti (maksullinen).
Aiheesta muualla
- Lauri Leino Internet Movie Databasessa. (englanniksi)