Valuma-alue
Valuma-alue on maantieteellinen alue, jonne satanut vesi kerääntyy maanpinnan muotojen ohjaamana lopuksi yhteen matalalla sijaitsevaan kohtaan. Valuma-alue voidaan usein ajatella maastossa olevaksi altaaksi, jossa vesi kerääntyy sen matalimpaan kohtaan ja josta se poistuu altaan reunan ylitse lasku-uomana, esimerkiksi ojana, jokena tai lahtena. Mereen laskevaa valuma-aluetta kutsutaan vesistöksi. Valuma-alueella virtaava vesi on pääasiassa peräisin sateista, mutta siihen luetaan myös sulavan edellisen talven lumen vedet, sulaavien jäätiköiden vedet [1] ja pohjavedestä syntyvät lähteet. Valuma-alueen vesi muodostuu sateesta, lumipeitteestä, maankosteudesta, pohjavesivirtauksesta, maaston kosteikoista, jokiverkostosta ja vesialtaista. Valuma-alueen reunaviivaa kutsutaan vedenjakajaksi, joka sijaitsee veden virtaamisen luonteesta johtuen ympäristöään korkeammilla maaston alueilla. Vedenjakajalla vesi virtaa rajakohdan eri puolille ja jakaa siten satavat vedet eri valuma-alueisiin. Valuma-alueen altaaseen kertyneet vedet poistuvat lopuksi laskukynnyksen kohdalta, missä vedenjakaja on matalimmillaan. Valuma-alueilla on yleisesti olemassa lasku-uoma, mutta on myös olemassa lasku-uomattomia valuma-alueita eli sisäisiä valuma-alueita. Niissä vesi kerääntyy esimerkiksi vesialtaaseen, josta se haihtuu pois tai vaihtoehtoisesti katoaa maan alle.[2][3][4]
Valuma-alueet voivat muodostaa hierarkisen järjestelmän siten, että pienet valuma-alueet laskevat vetensä uuteen lasku-uomaan tai järveen, joka muodostaa suuremman valuma-alueiden kokonaisuuden. Tällöin ajatellaan takaperoisesti, että kukin maaston uoma kuuluu omaan valuma-alueeseensa ja suuren valuma-alueen laskujoen yläjuoksun sivujoet, ja myös niiden sivuhaarat, muodostavat lukuisten valuma-alueiden peitteen.[2]
Valuma-alue tarkoittaa eri asiaa kuin vesistöalue eli vesistö, vaikka eräät vesistöalueet ovat yhtenevät valuma-alueen kanssa. Tällainen on esimerkiksi Eurajoen vesistö Satakunnassa, joka käsittää vain Eurajoen valuma-alueen. Vesistöalue on usein laajemman valuma-alueen sellainen osa, joka ei ole ehjä valuma-alue. Tällainen on esimerkiksi Kokemäenjoen vesistöön kuuluva Vanajaveden–Pyhäjärven alue, joka itsekin muodostuu alueista ja valuma-alueista. Tällaiset vesistöalueet on tarkoituksenmukaisia viranomaistyössä, kun halutaan jakaa tietty valuma-alue hallinnollisesti samankokoisiin alueisiin. [5]
Valtamerten valuma-alueet
 |
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
- 47 % maailman valuma-alueista virtaa Atlantin valtamereen
- Pohjois-Amerikassa Atlanttiin virtaa Suurten järvien alue ja Saint Lawrence -joki ja Yhdysvaltain itärannikko. Amerikan sisämeret (Karibianmeri, Meksikonlahti) saavat vetensä Amerikan ja Väli-Amerikan mantereen joista, esimerkiksi Mississipistä. Euroopan joista osa virtaa suoraan Atlanttiin tai Välimereen, joka on yhteydessä Atlantin valtamereen. Afrikan joista Niili laskee Välimereen. Etelä-Amerikan joista Amazon, joka saa vetensä Andeilta, virtaa Atlanttiin. Arktisen alueen Pohjois-Amerikan, Grönlannin, Skandinavian ja Pohjois-Aasian vedet virtaavat Atlanttiin tai Pohjoiseen jäämereen.
- 13 % maailman valuma-alueista virtaa Tyyneenmereen. Venäjän Aasian puoleiset ja Kiinan joet laskevat vetensä Tyyneenmereen.
- 13 % Intian valtamereen. Monet suuret Intian niemimaan joet saavat alkunsa Himalajan vuoristosta ja ne laskevat Intian valtamereen. Lähi-idän vedet virtaavat Eufrat- ja Tigris-jokien kautta Persianlahteen ja edelleen Intian valtamereen. Afrikan itäosan joet ja Punainen meri laskevat vetensä Intian valtamereen.
- Antarktis on arviolta 9 % maailman valuma-alueista. Etelänapamantereen sulamisvedet virtaavat Eteläiseen valtamereen.
Katso myös
- Vesireitti
- Vesistön pääjärvi
- Pintavesimuodostuma
- Luettelo Suomen vesistöistä
- Pienvesien kunnostus
- Vesistöjen kunnostus
- Järvien kunnostus
- Purojen kunnostus
- Jokien kunnostus
Lähteet
- ↑ Pidwirny, M.: Introduction to Glaciation, kirjasta Fundamentals of Physical Geography, 2006, viitattu 21.2.2018
- ↑ a b Pidwirny, M.: The Drainage Basin Concept, kirjasta Fundamentals of Physical Geography, 2006, viitattu 21.2.2018
- ↑ Suomalainen tietosanakirja. Weilin+Göös, 1993.
- ↑ Luhr, James F. (toimittaja): Maapallo, s. 212–215. (alkuperäisteos Earth, 2003) Suomentanut Tikkanen, Matti (päätoimittaja). Helsinki: Karttakeskus, 2007. ISBN 978-951-593-040-8
- ↑ Ekholm, Matti: Suomen vesistöalueet. (Vesi- ja ympäristöhallinnon julkaisuja – Sarja A 126) Helsinki: Vesi ja Ympäristöhallitus, 1993. ISBN 951-47-6860-4