Viihdekirjallisuus
Viihdekirjallisuus, myös populaarikirjallisuus on kirjallisuutta, joka pyrkii tavoittamaan monia lukijoita ja viihdyttämään.[1] Perinteisesti ajanvietekirjallisuus on jaettu rakkauskertomuksiin, seikkailu- ja jännityskertomuksiin sekä huumoriin. Kaikista näistä muodoista haetaan siirtymistä todellisuudesta unelmiin sekä hetken huvia. Ero taide- ja viihdekirjallisuuden välillä on kuitenkin liukuva.[2]
Viihdekirjallisuuden piirteitä
Viihdekirjallisuudessa käytetään periaatteessa samoja kirjallisia aineksia kuin niin sanotussa korkeakirjallisuudessa, ja viihdekirjallisuudella on omat klassikkonsa. Raja muuhun kirjallisuuteen on siten liukuva. Viihdekirjallisuudessa pyritään kuitenkin juonen suurempaan ennustettavuuteen ja se myös jaetaan sukupuolen mukaan. Miestenviihde on ollut pitkään arvostetumpaa, mutta naisille suunnattua viihdettä on alettu tutkia 1980-luvulta alkaen.[1]
Nykyajan viihdekirjallisuus alkoi saada muotoaan 1700-luvun goottilaisessa romaanissa, jonka aineksina olivat erotiikka, mystiikka, kauhu ja jännitys. Tästä versoivat kauhukirjallisuus, jossa goottilaisia aineksia on jäljellä runsaimmin, jännitysviihde ja rakkausromaanit. Viihteelliset historialliset romaanit ovat suosiossa, samoin osa tieteiskirjallisuudesta katsotaan viihteeksi.[1]
Jo 1800-luvulla jännitysviihde jakautui rikosromaaneihin, ja villin lännen tarinoihin, joita leimaa mennyt kulta-aika ja selkeä käsitys miehuudesta. Sotaromaanit alkoivat yleistyä toisen maailmansodan jälkeen.[1]
Rakkausromaaneissa syntyi 1800-luvulla malli, jossa rakkaus ja avioliitto oli onnen edellytys. Rakkausromaaniin kuului myös onnellinen loppu ja kainous seksin suhteen.[1]
Historiaa Suomessa
1900-luvun alun kansanvalistushenki piti laajalle lukijakunnalle suunnattua viihdekirjallisuutta roskana. Sekä porvarillinen kirjallisuusarvostelu että työväenlehdistö jättivät viihdekirjat yleensä arvostelematta. Viihdekirjallisuus nousi samaan aikaan työväenkirjallisuuden kanssa ja kilpaili osin samasta yleisöstä. Työväenkirjoittajien mielestä ”roskakirjallisuus” vei lukijoita aatteelliselta tai hyvältä kirjallisuudelta tai oli voitontavoittelun väline.[3]
Katso myös
Lähteet
- ↑ a b c d e ”viihdekirjallisuus”, CD-Facta. Helsinki: WSOY, 1998. ISBN 951-0-23152-5
- ↑ Cronvall, Emilia: Käännetty naistenromaani uuden ja vanhan risteyksessä. Teoksessa Riikonen, H. K. (päätoim.): Suomennoskirjallisuuden historia 1, s. 357. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-889-3
- ↑ Cronvall 2007, s. 365.