Billie Holiday

Billie Holiday Carl Van Vechtenin kuvaamana vuonna 1949.

Billie Holiday (ristimänimi Eleanora Fagan, 7. huhtikuuta 1915 – 17. heinäkuuta 1959), joka tunnetaan myös saksofonisti Lester Youngin hänelle antamalla nimellä Lady Day, oli yhdysvaltalainen laulaja, jota edelleen pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaista jazz-solisteista.

Nuoruus

Holiday syntyi Philadelphiassa, mutta varttui Baltimoressa. Hänen nuoruutensa vaiheista ei ole täyttä varmuutta, sillä hänen omaelämäkerrassaan vuodelta 1956 kertomansa tarinat ovat myöhempien tutkimusten valossa jossakin määrin väritettyjä. Holidayn vanhempien erottua hän jäi äitinsä ja sukulaistensa kasvatettavaksi, ja hän lopetti koulun ajautuen tiettävästi työskentelemään prostituoituna äitinsä kanssa. 1930-luvun alussa perhe muutti New Yorkiin.

Legendan synty

Asuessaan Harlemissa Billie Holiday alkoi laulaa klubeissa, ja pian levytuottaja John Hammond otti hänet suojiinsa. Vuonna 1933 Hammond tuotti hänen ensimmäisen äänitteensä, nimeltään Your Mother's Son-in-Law, jolla häntä säesti muiden mukana nuori Benny Goodman.

Hammondin järjestämät pienyhtyelevytykset Columbia Records -merkille vuosina 1935-1941 ovat Hollidayn myöhemmän maineen perusta. Näissä pikaisesti kootuissa sessioissa Holidayn kanssa soittivat ajan merkittävimmät jazz-muusikot kuten Lester Young, Roy Eldridge, Buck Clayton, Ben Webster ja Bunny Berigan. Yhtyeitä johti yleensä pianisti Teddy Wilson. Holiday lauloi näissä levytyksissä usein 1930-luvun keskeisten viihdesäveltäjien lauluja, jotka muuttuivat improvisoiduksi jazziksi.

Monista jazz-laulajista poiketen Holidayn ääniala oli vain hieman yli oktaavin, mutta se ei muodostunut esteeksi - hänen vakuuttavan tunteikas tulkintansa on tänäkin päivänä poikkeuksellisen vahvaa. Holidayn tyylin tunnusomaisin piirre oli laulumelodian laahaaminen hieman säestyksen jäljessä. Samaa tekniikkaa käytti myöhemmin esimerkiksi Frank Sinatra. Hän oli myös ensimmäisiä mustia jazz-muusikoita, jotka rikkoivat ”värimuurin” esiintymällä levytysstudioiden ulkopuolella valkoisten muusikoiden kanssa. Holiday lauloi lyhyen aikaa 1930-luvun lopulla jopa Artie Shawn orkesterin solistina.

Jazz-vaikutteet vähenivät Holidayn levytyksistä 1940-luvun alussa. Usein tämän syynä on pidetty hänen vuonna 1939 levyttämäänsä Strange Fruit -laulua. Tämä etelävaltioiden lynkkauksista kertova kappale teki Holidaysta todella tunnetun jazz-piirien ulkopuolella. Hänen levytyksensä ensin Commodore-merkille ja 1940-luvun puolivälissä Deccalle kertovat nopeasta muutoksesta. Holiday levytti ensin vielä pikkuyhtyeiden kanssa, tosin huolellisesti sovitettua materiaalia. 1940-luvun puolivälistä alkaen hän alkoi käyttää yhä enemmän isoja jousiorkestereja levyillään. Tältä ajalta on olemassa myös live-taltiointeja, jossa Holiday esiintyy jazz-yhtyeiden solistina ennen kaikkea Jazz at the Philharmonic -kiertueilla.

Myöhemmät vaiheet

Billie Holidayn elämä oli varsin myrskyisää, ja hänen lukuisat suhteensa päättyivät pääosin onnettomasti. Nousujohteinen ura alkoi hiipua vähitellen hänen päihderiippuvuuksiensa kanssa. Marihuanasta ja alkoholista alkanut päihdeongelma paheni 1940-luvun vaihteessa hänen aloittaessaan heroiinin käytön, ja päihteet vaikuttivat vähitellen myös hänen ääneensä.

Holidayn 1950-luvun levytykset Norman Granzin Verve-merkille merkitsivät paluuta jazziin. Hän levytti pikkuyhtyeiden kanssa klassista Broadway-materiaalia vuodesta 1952 alkaen. Holiday esiintyi myös legendaarisessa Sound of Jazz -televisio-ohjelmassa, joka äänitettiin joulukuussa 1957.

Jäätyään kiinni heroiinista Holidaylta evättiin mahdollisuus esiintyä New Yorkissa. Vuonna 1959 hän joutui sairaalahoitoon sydän- ja maksasairauksiensa takia. Viimeiset elinpäivänsä hän vietti sairaalassa poliisin määräämässä arestissa. Hän kuoli maksakirroosiin 17. heinäkuuta 1959, vain 44-vuotiaana.

Kirjallisuutta

• Blackburn, Julia: Billie Holiday – muistoja jazzin kuningattaresta. Like, 2007. ISBN 978-952-471-945-2.

Aiheesta muualla

• Virallinen Billie Holiday -sivusto
• Discography of Billie Holiday