Ero sivun ”Taloudellinen epätasa-arvo” versioiden välillä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Selaa historiaa interaktiivisesti
[katsottu versio][katsottu versio]
← Vanhempi muutosUudempi muutos →
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
VisuaalinenWikiteksti
Rivi 7: Rivi 7:


== Varallisuuserojen historiaa ==
== Varallisuuserojen historiaa ==
Suurten varallisuuserojen arvellaan alkaneen kivikaudella, kun härät valjastettiin aurojen eteen. Siitä lähtien maan määrä eikä työntekijöiden määrä muodostui tuotantoa rajoittavaksi tekijäksi.<ref>[https://yle.fi/uutiset/3-10978742 Tutkijat: Pysyvä jako hyvä- ja huono-osaisiin alkoi härkien valjastamisesta aurojen eteen – "Härkä oli kivikauden robotti, joka syrjäytti ihmistyövoiman"] Yle, 2019</ref> Äärimmäiset varallisuuserot alkoivat, kun varhaisissa sivilisaatioissa alettiin rajoittaa alistettujen väestöjen ryöstämistä siten, että näiltä vietiin vain osa niiden tuottamasta sadosta. Ryöstetyille jäi siten tarpeeksi ruokaa, jotta he kykenivät selviytymään vuodesta toiseen. Muinaisuuden makroparasiittiset sivilisaatiot onnistuivat luomaan suhteellisen vakaita valtioita, jossa alistettujen hyväksikäyttö rakentui väkivallan monopolin ja säädellyn verotuksen varaan.<ref>McNeill 2004, s. 22–23</ref>
Suurten varallisuuserojen arvellaan alkaneen kivikaudella, kun härät valjastettiin aurojen eteen. Siitä lähtien maan määrä eikä työntekijöiden määrä muodostui tuotantoa rajoittavaksi tekijäksi.<ref>[https://yle.fi/uutiset/3-10978742 Tutkijat: Pysyvä jako hyvä- ja huono-osaisiin alkoi härkien valjastamisesta aurojen eteen – "Härkä oli kivikauden robotti, joka syrjäytti ihmistyövoiman"] Yle, 2019</ref> Äärimmäiset varallisuuserot alkoivat, kun varhaisissa sivilisaatioissa alettiin rajoittaa alistettujen väestöjen ryöstämistä siten, että näiltä vietiin vain osa niiden tuottamasta sadosta. Ryöstetyille jäi siten tarpeeksi ruokaa, jotta he kykenivät selviytymään vuodesta toiseen. Muinaisuuden makroparasiittiset sivilisaatiot onnistuivat luomaan suhteellisen vakaita valtioita, jossa alistettujen hyväksikäyttö rakentui väkivallan monopolin ja säädellyn verotuksen varaan. Varhaisen historian rosvovaltiot tarjosivat vastikkeeksi veroista vähän tai ei mitään lukuun ottamatta epävarmaa suojelua vielä pahempia ryöstäjiä vastaan.<ref>McNeill 2004, s. 22–23</ref>


=== Teollistumisen alku ja sosialismi ===
=== Teollistumisen alku ja sosialismi ===

Versio 1. maaliskuuta 2022 kello 15.47

Osa artikkelisarjaa
Talous

Taloudellinen epätasa-arvo tai taloudellinen eriarvoisuus tarkoittaa tulojen ja omaisuuden epätasaista jakautumista yksilöiden, ryhmien tai valtioiden välillä. Ilmaisu ei tarkoita omistajatahojen sisäisen arvon tai arvokkuuden erilaisuutta, vaan kyse on metaforasta.

Tulojen jakautumista eli tulonjakoa mitataan muun muassa ginikertoimella ja Lorenzin käyrällä[1]. Jos jollakin väestönosalla on muita huomattavasti vähemmän tuloja, puhutaan suhteellisesta köyhyydestä. Köyhyysrajana Euroopan tilastovirasto pitää tulotasoa, joka on 60 prosenttia mediaanitulosta eli keskimmäisen tulonsaajan tulosta.[2] Absoluuttinen köyhyys on tila, jossa ihmiseltä puuttuu välttämättömiksi katsottuja perushyödykkeitä, joita ovat esimerkiksi ruoka, asunto tai vaatetus.[1]

Historian eri vaiheissa on esiintynyt poliittisia tai uskonnollisia liikkeitä, jotka ovat vaatineet kaikkien varallisuuserojen poistamista. Laajimmiksi tällaiset vaatimukset kasvoivat Euroopassa 1900-luvulla, jolloin Neuvostoliiton viralliseen ideologiaan, marxismi-leninismiin, kuului Karl Marxin ja Friedrich Engelsin esittämä haave kommunismista. Kommunismissa kaikki varallisuuserot menettäisivät merkityksensä, koska jokainen saisi omaisuutta niin paljon kuin tarvitsi. Tie kommunismiin avautuisi sosialistisen vallankumouksen kautta.

Varallisuuserojen historiaa

Suurten varallisuuserojen arvellaan alkaneen kivikaudella, kun härät valjastettiin aurojen eteen. Siitä lähtien maan määrä eikä työntekijöiden määrä muodostui tuotantoa rajoittavaksi tekijäksi.[3] Äärimmäiset varallisuuserot alkoivat, kun varhaisissa sivilisaatioissa alettiin rajoittaa alistettujen väestöjen ryöstämistä siten, että näiltä vietiin vain osa niiden tuottamasta sadosta. Ryöstetyille jäi siten tarpeeksi ruokaa, jotta he kykenivät selviytymään vuodesta toiseen. Muinaisuuden makroparasiittiset sivilisaatiot onnistuivat luomaan suhteellisen vakaita valtioita, jossa alistettujen hyväksikäyttö rakentui väkivallan monopolin ja säädellyn verotuksen varaan. Varhaisen historian rosvovaltiot tarjosivat vastikkeeksi veroista vähän tai ei mitään lukuun ottamatta epävarmaa suojelua vielä pahempia ryöstäjiä vastaan.[4]

Teollistumisen alku ja sosialismi

Euroopassa teollistamisen alku 1700–1800-luvuilla merkitsi varallisuuserojen kasvua, mikä jatkui koko 1800-luvun.[5] Tämä johti Marxin ja Engelsin esittämään radikaaleja vaatimuksia kommunismista ja tuotantovälineiden yksityisomistuksen lakkauttamisesta. Nämä ajatukset kehittivät eteenpäin 1800-luvun alun utopistisosialistien oppeja yhteiskunnasta, jossa varallisuuserot olisi lähes poistettu. Charles Fourierin esittämässä mallissa Ihmiset asuivat 300 hengen kommuuneissa eli falanstereissa, joissa kaikkien perustarpeet täytetään. Fourier ei silti kokonaan hylännyt varallisuuseroja, sillä joistakin töistä maksettaisiin paremmin kuin toisista.[6]

Karl Marx kirjoitti Gothan ohjelman arvostelussa vuonna 1875, että tuloerot olisivat todellisuutta vielä kommunismin ensimmäisessä vaiheessa, mutta katoaisivat sen korkeammassa vaiheessa eli kehittyneessä kommunismissa.[7] Neuvostoliitossa haaveiltiin 1920-luvulla kommuuneista ja tasa-palkkaisuudesta, mutta ajatuksesta luovuttiin 1930-luvulla. Vuonna 1934 Stalin leimasi tasapalkkaisuuden "taantumukselliseksi pikkuporvarilliseksi tolkuttomuudeksi".[8]

Erojen tasoittuminen

Neuvostoliitossa tasa-arvoisempaan yhteiskuntaan haluttiin pyrkiä yksityisomaisuuden takavarikoinnilla, mutta Euroopassa varallisuuserot alkoivat tasoittua ilman tuotantovälineiden takavarikointia jo 1800-luvulla, kun reaalitulot nousivat ja siirryttiin progressiiviseen verotukseen.[5] Vielä 1900-luvun alussa rikkaat elivät silti selvästi paremmin kuin tavalliset ihmiset, jotka tekivät pitkiä työpäiviä ja asuivat ahtaasti. Nykyään käytännössä kaikki ihmiset länsimaissa saavat rokotukset ja antibiootit, voivat matkustella, käyttää Internetiä ja hankkia samoja teknologisia tuotteita kuin maailman rikkaimmat ihmiset.[9]

Varallisuuserot ovat tasoittuneet myös maailman mitassa. 1800-luvun alussa 94 % maapallon asukkaista eli äärimmäisessä köyhyydessä, nyt luku on 10 %.[10] Tasoittuminen jatkui myös 2000-luvun kahdella ensimmäisellä vuosikymmenellä, jolloin äärimmäinen köyhyys maailmassa puolittui.[11] Etenkin 1980-luvulla alkaneella uudella globalisaation ja talouden vapauttamisen kaudella köyhien maiden rikastuminen on vähentänyt globaaleja tuloeroja.[12][13] Köyhien absoluuttinen määrä on pudonnut sadoilla miljoonilla vuodesta 1980 väestönkasvusta huolimatta.[12]

Tuloerot maailmassa

Vaurauden jakautuminen maailmassa yksilöiden nettovarallisuuden mukaan. Rikkain 0,001 % väestöstä omistaa 30 % maailman varallisuudesta ja köyhin 99,9 % omistaa 19 % maailman varallisuudesta.

Vuonna 2014 Oxfamin julkaiseman raportin mukaan maailman 85 rikkainta ihmistä omisti yhtä paljon kuin maailman köyhin puolisko, eli 3,5 miljardia ihmistä yhteensä. Tilaston mukaan maailman rikkain prosentti omisti 65 kertaa enemmän kuin maailman köyhin puolisko.[14] Oxfamin tilastoja on arvosteltu erojen suurentelusta ja monien tekijöiden, kuten eläkkeiden ja julkisten palvelujen, jättämisestä vertailun ulkopuolelle.[10]

Gini-kerroin kertoo tulonjaon tasaisuudesta valtioiden sisällä. Vihreissä valtioissa on pienimmät tuloerot ja punaisissa suurimmat.
  < 0.25
  0.25–0.29
  0.30–0.34
  0.35–0.39
  0.40–0.44
  0.45–0.49
  0.50–0.54
  0.55–0.59
  ≥ 0.60
  ei tietoja
Slummeja liikerakennusten vieressä Intian Cochinissa.

Surjit Bhalla on osoittanut, että globaalit tuloerot vuonna 2000 olivat alhaisemmat kuin koskaan vuoden 1910 jälkeen. Gini-mittarilla ne ovat laskeneet 3 % vuodesta 1980. Bhallan tutkimusten mukaan absoluuttisen köyhyyden poistumiseen riittää pelkkä kasvu. Syynä hän pitää uusinta globalisaatiota ja sitä, että köyhillä mailla on kiinniottajan etu (catch-up).[15]

Mitä epätasa-arvoisempi yhteiskunta, sitä enemmän terveysongelmia ja sosiaalisia ongelmia

Köyhyyden syyt

Köyhyys johtuu Nyky-Suomessa usein pitkästä työttömyydestä. Eläkeläisissäkin köyhiä ovat lähinnä ne, jotka eivät ole ansainneet työeläkettä. 1960-luvulla köyhiä olivat monet maanviljelijät ja työntekijät, kun taas työttömyys oli vähäistä, samoin eläkeläisten köyhyys, koska ihmiset asuivat suurperheissä ja tekivät töitä kuolemaansa asti.[16] Myös pitkäaikainen tai pysyvä työkyvyttömyys aiheuttaa usein köyhyyttä.

Tuloerojen yksilölliset syyt

Suomalaisia identtisiä ja epäidenttisiä kaksosia vertaamalla on saatu selville, että lähes puolet yksilöiden välisistä tuloeroista selittyy yksilön perimien geenien yhdistelmällä. Loppu selittyy yksilöllisillä elinolosuhteilla kuten ystävien ja seurustelukumppaneiden vaikutuksella sekä yksilöllisten elämäntapahtumien kuten sairastumisten, onnettomuuksien ja satunnaisten onnenpotkujen vaikutuksella. Kasvatuksen ja lapsuudenperheen elinolojen vaikutus myöhempään tulotasoon on sen sijaan häviävän pieni. Tutkimus toteutettiin ikäluokilla, jotka kävivät koulua ennen peruskoulun tuloa, minkä uskotaan vaikuttaneen siihen, että geenien osuus tutkittavien tulotasosta oli pienempi kuin se on peruskoulua käyneillä.[17][18]

Pertti Tötön mukaan Yhdysvaltojen tuloeroista 3/4 on perheen sisäisiä, sisarusten välisiä tuloeroja, ja vain 1/4 tuloeroista selittyy perheiden välisillä eroilla.[19]

Varallisuuserojen yhteys terveyteen

YK:n tutkimuksessa masennus on yhdistetty tulojen ja vaurauden epätasaiseen jakautumiseen yhteiskunnassa.[20] Eräässä toisen tutkimuksen mukaan varallisuuserot voivat pahentaa masennuksen oireita, kun ihminen vertaa itseään varakkaampiin.[21]

Paljon huomiota herättäneessä kirjassaan The Spirit Level: Why More Equal Societies Almost Always Do Better (2009), brittiläiset sosiologit Richard G. Wilkinson ja Kate Pickett esittelevät tilastollisia kansainvälisiä vertailuja erilaisien yhteiskunnallisten, erityisesti terveyteen liittyvien, ongelmien suhteesta tuloeroihin. He argumentoivat, että tuloeroilla on voimakas negatiivinen vaikutus niin fyysiseen kuin henkiseen terveyteen: muun muassa luottamukseen, ahdistukseen, eliniänodotteeseen, sairauksiin, lihavuuteen, huumeidenkäyttöön, väkivaltaan sekä teiniraskauksiin. Väitteidensä tueksi he esittävät tilastollisia vertailuja rikkaiden OECD-maiden välillä sekä Yhdysvaltain eri osavaltioiden välillä.[22]

Heidän väitteensä ovat saaneet aikaan paljon keskustelua ja kritiikkiä, johon Wilkinson ja Pickett vuorostaan ovat vastanneet. Esimerkiksi sosiologian professori Claude Fischer toteaa, että jos tuloerot sinänsä olisivat niin haitallisia kuin väitetään, niin terveydenhoidon parantamisen sijaan kannattaisi lähettää rikkaimmat 5 prosenttia ihmisistä pois maasta, koska se tasoittaisi tuloeroja ja siten tekisi ihmiset onnellisemmiksi ja terveemmiksi.[23] Esimerkiksi USA:n tuloerojen lisääntyessä 1970-2005 tapot ovat vähentyneet 30 %, ja itsemurhia tehdään paljon enemmän pienten tuloerojen maissa.[23]

On myös olemassa tutkimuksia, joiden mukaan vain aito köyhyys vaikuttaa terveyteen negatiivisesti, ei köyhyys suhteessa muihin ihmisiin.[24] Kateuden on joidenkin tutkimusten perusteella nähty olevan yleensä paikallista - kateellisia ei niinkään olla superrikkaille vaan tuttaville.[9]

Tuloerot Suomessa

Tuloerot supistuivat Suomessa 1966-1976 ja kasvoivat laman jälkeen 1990-luvun loppupuolella takaisin 1970-luvun alun tasolle.[25] Kotitalouksien ekvivalenttien (kulutusyksikköä kohden laskettujen) tulojen erot pienenivät vuoteen 1985 saakka, jonka jälkeen ne ovat kasvaneet.[26]

Vuosina 1995–2007 Suomessa pienituloisimman kymmenyksen reaalitulot kasvoivat 16,7 % ja suurituloisimman 75 %, mikä lisäsi tuloeroja.[27] Tuloerot kasvoivat erityisesti vuosina 1995–2000, mutta viimeisen kymmenen vuoden aikana tuloerot eivät ole lisääntyneet eivätkä vähentyneet. Tuoreimman Tilastokeskuksen katsauksen mukaan tuloerot supistuivat vuonna 2009.[28]

1960-luvulta vuoteen 2014 ulottuvassa tarkastelussa vuosi 1990 on käännekohta, jota ennen tulotason nousu oli nopeinta pienituloisilla. Käänteen jälkeen tilanne muuttui päinvastaiseksi.[29]

Viidessä vuodessa enemmistö alimmassa tulokymmenyksessä olleista on poistunut sieltä.[30]

Suomessa käytettävään pohjoismaalaiseen hyvinvointivaltiomalliin ovat perinteisesti kuuluneet pienet tuloerot, muut pohjoismaat ovat vieläkin kansainvälisessä vertailussa tulonjakotilastojen matalimmasta päästä. Suomessa tuloerot ovat kuitenkin olleet kasvussa 1980-luvun jälkeen, vuosina 1995–2005 tuloerot kasvoivat OECD-maiden kärkitahtia. Palkansaajien tutkimuslaitoksen erikoistutkija Ilpo Suoniemi mukaan syynä oli vuoden 1993 verouudistus, jossa ansiotulojen ja pääomatulojen verotus eriytettiin.[31] Ansiotulojen ja pääomatulojen verotuksen välinen erotus nousi kansainvälisissä vertailuissa hyvin suureksi ja sen arvioidaan kannustaneen hyvätuloisia muuttamaan ansiotuloja pääomatuloiksi[32]. Nettotuloilla mitattuna parhaiten ansaitsevan yhden prosentin osuus tulonjaosta kasvoi 3,5:stä seitsemään prosenttiin ajanjaksolla 1995-2005.[31]

Suomessa keskimääräinen kokonaisansio oli 2 876 euroa kuussa vuonna 2008.[33] Lähes kaksi kolmannesta kaupan ja kiinteistöpalvelun sekä majoitus- ja ravitsemisalan työntekijöistä ansaitsee alle 1500 euroa kuussa[34]. Joidenkin työtehtävien ja alojen matala palkkataso on johtanut siihen, että työntekijöiden palkka ei riitä esimerkiksi asumiskustannusten kattamiseen, vaan yhteiskunnan on osallistuttava näihin asumiskustannuksiin asumistuen muodossa. Yhteiskunta joutuu siten tukemaan välillisesti matalaa palkkaa maksavia yritys- ja muita työnantajia. Lähes neljännes asumistuen saajista muodostuukin nykyisin työssäkäyvistä henkilöistä.[34]

Vuonna 2008 julkaistun tutkimuksen mukaan palkan tulisi suomalaisten mielestä olla vähintään 1500 euroa, jotta sillä tulisi toimeen[34]. Vasemmistoliitto teki vuonna 2010 lakialoitteen, jonka mukaan vähimmäistuntipalkaksi säädettäisiin 10 euroa[35].

Professori Juha Siltalan mukaan amerikkalaiset toimitusjohtajat ansaitsivat 42 kertaa enemmän kuin keskivertotyöntekijä vuonna 1980 ja vuonna 2000 johtajat ansaitsivat 530 kertaa enemmän. Suomalaisen suuryrityksen johtaja ansaitsi 14 kertaa enemmän vuonna 1991 ja 30 kertaa enemmän vuonna 2001 kuin suomalainen palkansaaja keskimäärin.[36]

1990-lama vaikuttaa edelleen valtion budjetin kasaamiseen, väittää kansantaloustieteen professori Matti Tuomala. Tuomalan mielestä poliitikkojen taloustietämys on kohtuullisen ohkaista, joten politiikan sijasta budjetteja rakennetaan valtiovarainministeriön virkamiesten laskelmien ja arvioiden perusteella. Valtiovarainministerinä ei ole ollut henkilöä, jolla olisi ollut koulutusta verotus- ja julkistalousasioissa. Tämä näkyy esimerkiksi ministereiden innossa puolustaa tuloerojen kasvua nousukauden välttämättömänä seuralaisena. Virkamiesten ylivaltaa on arvostellut myös professori Markus Jäntti[37]

Suhteellisen köyhyyden merkittävyydestä on erilaisia mielipiteitä. Stakesin erikoistutkijan Pasi Moision ja professori Tuomalan mielestä suhteellinen köyhyys on merkityksellistä: yhteiskunnissa, joissa on suuret tuloerot, sosiaalinen liikkuvuus vaikeutuu, mahdollisuuksien tasa-arvo rapautuu, iso- ja pienituloisten asuinalueet eriytyvät ja turvattomuus lisääntyy. Tuomalan mukaan isot tuloerot ovat aina vieneet köyhäinhoitoyhteiskuntiin. Tuomala sanoo pelkäävänsä Suomen olevan matkalla luokkayhteiskuntaan.[38]

Tuloerot eivät huomioi julkispalveluita

Kollektiivisia palveluita ovat mm. hallinto, turvallisuus ja liikenneyhteyksien kunto. Nämä mukaan lukien kotitalouksien oikaistu tulo on noussut jo 35 % suuremmaksi kuin oikaisematon (vuonna 2009; 23 % vuonna 1975).[39] Tämän kasvun vuoksi voi olla, että tuloerot ovat vähentyneet. Lisäksi kuntien koulutus- ja hoitorahat kohdistuivat enemmän köyhiin kuin rikkaisiin; rahaksi muutettuna ne nostaisivat käytettävissä olevia tuloja keskimäärin kolmanneksella, 6 200 euroa vuodessa kotitaloutta kohden, köyhimmillä siis jopa absoluuttisesti enemmän kuin rikkaammilla.[40]

Tutkijoiden Elina Pylkkänen ja Seppo Sallila vuonna 2011 laatiman rekisteriselvityksen mukaan julkiset sosiaali- ja terveysmenot kohdentuvat Suomessa melko hyvin köyhimpiin väestöryhmiin kuten lapsiin, opiskelijoihin, vanhuksiin ja työterveyshuollon ulkopuolella eläviin. Noin puolet rahoista menee koulutukseen, lähes 40 % terveyspalveluihin ja 13 % sosiaalipalveluihin kuten päivähoitoon ja vanhuspalveluihin.[40] Vuonna 2013 laaditun selvityksen mukaan työelämän ulkopuolella olevien pienituloisten suomalaisten on kuitenkin usein hyvin paljon vaikeampi päästä lääkäriin verrattuna työssäkäyviin[41].

Tuloerojen tasaaminen

Palkansaajien välisiä tuloeroja loivennetaan Suomessa progressiivisen verotuksen avulla eli siten, että suurempipalkkaiset maksavat suhteessa enemmän veroa kuin pienempipalkkaiset. Hyvätuloisin prosentti tulonsaajista maksaa 14 prosenttia kaikista tuloveroista, mikä on paljon enemmän kuin heidän osuutensa kaikkien ihmisten yhteenlasketuista tuloista[42].

Tuloeroja koskevia näkemyksiä

Tulonjaon eettistä pohjaa on mietitty paljon erilaisissa yhteiskuntafilosofioissa. John Rawls on painottanut kirjassaan Oikeudenmukaisuusteoria sosiaalisen tasa-arvon syntyvän minimax-periaatteella, jonka mukaan yhteiskunnan huono-osaisimman hyvinvointi pitäisi maksimoida ja tuloerojen kasvu on oikeutettua vain siltä osin kuin siitä ei ole haittaa huono-osaisimmalle ("eroperiaate").[43]

Filosofi Robert Nozick on puolestaan kirjassaan Anarchy, State & Utopia ottanut toisenlaisen näkökulman, jonka mukaan tulonjako on ennen kaikkea historiallinen prosessi eikä sitä voida yksinkertaisesti arvioida tietyn hetken perusteella. Rikkaat ovat rikkaita, koska joku on heille vapaaehtoisesti antanut rahaa.[44]

Osmo Soininvaaran mukaan "jos tuloerot johtuvat siitä, että ahkerat tienaavat enemmän kuin laiskat, tuloerot ovat paitsi moraalisesti perusteltuja varmaankin hyödyllisiä myös talouden kehityksen kannalta. Suurin osa tuloeroista ei kuitenkaan johdu ahkeruuseroista. Kukaan ei voi olla tuhat kertaa ahkerampi kuin toinen. Suurimmat tuloerot johtuvat talouden epäterveistä piirteistä, yleensä erilaisesta välistävedoista."[45]

Myös professori Tyler Cowen sanoo joidenkin tuloerojen johtuvan esimerkiksi (välistävedon kaltaisista) tilanteista, joissa valtio päättää pelastaa epäonnistuneita yrityksiä. Tämä luo kannustimen ottaa keinotekoisen paljon riskejä, esimerkiksi USA:n valtiovarainministeriö ja keskuspankki estivät kaikki luotottajien menetykset suurimpien pankkien konkursseissa vuosien 2008-9 finanssikriisissä.[46] Cowenin mukaan silti pääosin huippuansaitsijoiden tulojen kasvu ei näytä johtuvan markkinavirheistä vaan useimmiten kovasta työnteosta ja onnistumisesta, myös julkkiksilla Tiger Woodsia ja J. K. Rowlingia myöten. Huippujuristien kohdalla tosin lainsäädännön monimutkaistamisellakin on osuutensa.

Ammattiyhdistysliikettä edustavan Palkansaajien tutkimuslaitoksen tutkija Ilpo Suoniemi hyväksyi vuonna 2008 tuloerojen kasvun tietyin edellytyksin: "jos kakkua vain jaetaan, se ei kasva". Tutkija pitää sen sijaan haitallisena, jos esimerkiksi tuloerot kasvavat verohelpotusten takia.[47]. Ansiotulojen ja pääomatulojen verotuksellinen kohtelu on kansainvälisten vertailuiden mukaan Suomessa hyvin poikkeavaa. Verokohtelu muuttui vuonna 1993 Ahon hallituksen tekemässä verouudistuksessa. Verouudistuksen on arvioitu kannustaneen hyvätuloisia muuttamaan ansiotuloja pääomatuloiksi[32] Tuloerot voivat kuitenkin johtua monenlaisista syistä, kuten siitä että merkittävä osa sekä tavara- ja palvelumarkkinoista että työmarkkinoista on epätäydellisesti kilpailtuja.

Tuloerojen muutosten syitä

Vuoden 1993 tuloerot eivät ole lainkaan lisääntyneet USA:ssa rikkainta 1 % lukuun ottamatta, jos huomioidaan, että matalatuloisilla on ollut alhaisempi inflaatio Wal-Martin kaltaisten liikkeiden vuoksi.[48]

Tämän rikkaimman prosentin työtunnit ovat lisääntyneet huomattavan korkeiksi ja muiden vähentyneet.[49] USA:n köyhin kymmenys on saanut 14 tuntia lisää vapaa-aikaa vuoteen 1965 verrattuna.[50] Professori Steven E. Landsburg kysyy, pitäisikö myös vapaa-aikaa tasata väkisin kuten rahaakin, pakottamalla köyhiä leikkaamaan rikkaiden nurmikoita.[50]

Oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo

Christina Starmansin mukaan tutkimuskirjallisuudesta ei löydy yhtään todistetta siitä, että ihmiset karttaisivat taloudellista epätasa-arvoa. Kaikissa tutkimuksissa ihmiset valitsivat mieluummin oikeudenmukaisen jaon kuin tasajaon paitsi niissä tapauksissa, joissa oikeudenmukainen jako oli myös tasajako. Jo hyvin pienet lapset suosivat jakoa ansioiden mukaan tasajaon sijaan.[51]

Oikeudenmukaisuuden suosiminen tasajaon sijaan on havaittu sekä laboratoriokokeissa että tilanteissa, joissa kysytään suoraan oikeudenmukaista tulonjakoa. Kun kysyttiin, mikä olisi ihanneyhteiskunnassa kunkin väestöviidenneksen keskimääräinen varallisuus, ihmiset halusivat rikkaimmalle viidennekselle 50-kertaisen vaurauden köyhimpään nähden. Jos vaurautta ei kysytty rahamääränä vaan suhdelukuna, suhde oli pienempi.[51] Tutkijoiden mukaan tuloerojen suosiminen on ehkä kehittynyt siksi, että epätasainen tulonjako parantaa yhteistyötä, tekee ihmiselle mahdolliseksi tehdä molempia osapuolia hyödyttävää yhteistyötä myös enemmän tuottavan ihmisen kanssa sekä ratkaista vapaamatkustajien, petkuttajien ja huonosti toimivien ihmisten ongelman.[51]

Neuvostoliitossa tulonjaon tasa-arvoisuus herätti suuttumusta, koska se koettiin epäoikeudenmukaiseksi. Yhdysvalloissa moni kokee tulojen erilaisuuden epäoikeudenmukaisena. Molemmissa tapauksissa arvostelun aiheena on koettu epäoikeudenmukaisuus, eivät varallisuus- tai tuloerot sinänsä.[51]

Talouskasvu ja tuloerot

"Rikkaiden rikastuminen ei ole keneltäkään pois" -ajatus tunnetaan tihkumisteoriana (trickle down theory), joka on eräs sovellus Rawlsin eroperiaatteesta. Sen mukaan rikkaitten rikastuminen parantaa köyhien asemaa: tuloerojen lisääntyminen on hyvä asia taloudelliselle kasvulle ja taloudellinen kasvu on hyvä asia köyhille.[52]

Kansantaloustieteen professori Matti Tuomala on arvostellut tätä näkemystä. [53] Myös Joseph Stiglitzin mukaan tihkumisteoria ei pidä paikkaansa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa 1980-luvulla talous kasvoi, mutta pienituloisimpien reaalitulot laskivat. Stiglitzin mukaan taloustieteellinen tutkimus ei ole löytänyt tukea teorioille, joiden mukaan epätasainen tulonjako lisää rikkaiden säästämisastetta, säästöt pääomia ja pääomien lisääntyminen talouskasvua. Stiglitzin mukaan nopea talouskasvu voidaan saavuttaa myös ilman huomattavaa epätasa-arvon kasvua. Stiglitzin mukaan korkea säästöaste ei edellytä suuria tuloeroja.[52]

Kun tutkittiin tietoja vuosilta 1985-1995, ei havaittu selvää yhteyttä tuloerojen ja taloudellisen hyvinvoinnin välillä: tuloerot eivät lisänneet talouskasvua, ja tuloerot eivät auttaneet köyhiä; mitä suuremmat tuloerot, sitä alhaisemmat olivat köyhien absoluuttiset tulot.[54] Tuomas Malisen mukaan suuret tuloerot haittaavat talouskasvua rikkaissa maissa. Malisen mukaan tämä johtuu siitä, että rahan keskittyminen rikkaille vähentää kulutusta, koska rikkaat säästävät enemmän kuin köyhät.[55] Brookings-instituutin ja Australian keskuspankin tutkimusten mukaan köyhien kulutusalttius on suurempi kuin rikkaiden. Tämä tarkoittaa, että antamalla rahaa köyhille rikkaiden sijaan talouskasvun todennäköisyys on varmempaa. Samalla köyhiltä tuleva kulutuskysyntä alentaa työttömyyttä.[56]

Talousjärjestö OECD:n vuonna 2014 julkaiseman raportin mukaan tuloerojen kasvu heikentää talouskasvua. Raportin mukaan Suomen talouskasvu olisi ollut tuolloin viidenneksen korkeampaa, jos tuloerot eivät olisi kasvaneet niin suuriksi[57]. Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) tutkimuksen mukaan laajamittainenkaan tuloerojen tasaaminen ei ole vahingollista talouskasvulle[58].

Menoerot

Hyvinvointierojen mittaaminen kulutustason mukaan antaa toisenlaisen kehityskuvan kuin tulotason mukainen vertailu. Suomessa kotitalouksien ekvivalenttien kulutusmenojen erot pienenivät vuosina 1966–1976, jonka jälkeen ne kasvoivat 1980-luvun alkuun saakka, pienenivät jälleen vuoteen 1995 asti, ja sen jälkeen ovat kasvaneet joka vuosi (vuoteen 2006, jolloin viimeksi tehtiin laaja kulutustutkimus).[26]

Polarisaatio

Tulonjaon polarisoitumisella tarkoitetaan ilmiötä, jossa keskimääräisellä tulotasolla olevien henkilöiden ja perheiden määrä vähenee, kun taas alemmilla ja ylemmillä tasoilla olevien määrä kasvaa. Puhutaan ”keskiluokan katoamisesta”. Vastaava vertailu voidaan tehdä kulutusmenojen suhteen. Tulojen polarisaatio oli Suomessa pienintä vuonna 1981. Kulutuksen polarisaatio on kasvanut vuodesta 1995 ja jatkaa kasvuaan edelleen (vuoteen 2006).[26]

Jakauman polarisaatio voi kasvaa, vaikka perinteisten tuloerokäsitteiden (gini-indeksi, Lorenzin käyrä) mukainen eriarvoisuus vähenisi.

Suomessa keskituloisten osuus väestöstä on pudonnut 52,3 prosentista 44,3 prosenttiin vuosina 1995–2017.[59]

Katso myös

Lähteet

  • Cowen, Tyler: The Inequality That Matters. The American Interest, 2011. Artikkelin verkkoversio.
  • Ferguson, Niall: Sivilisaatio. Me ja muut. Terra Cognita, 2011.
  • Marx, Karl: Gothan ohjelman arvostelua. Reunahuomautuksia Saksan työväenpuolueen ohjelman johdosta. Teoksessa: Marx Engels Lenin. Historiallisesta materialismista. Kokoelma, s. 162–176. Moskova: Kustannusliike Edistys.
  • McNeill, William H.: Kansat ja kulkutaudit. Vastapaino, 2004 (alkuteos 1976). ISBN 951-768-125-9.
  • Rosling, Hans: Faktojen maailma. Suomentanut Matti Kinnunen. Otava, 2018. ISBN 978-951-1-30371-8.
  • Vihavainen, Timo: Vallankumouksesta toiseen maailmaansotaan. Teoksessa: Venäjän historia (toim. Heikki Kirkinen). Otava, 2004. ISBN 951-1-15799-X.

Viitteet

  1. ↑ a b Köyhät aina keskuudessamme Tilastokeskus.
  2. ↑ 5 Pienituloisuus Euroopassa 23.5.2012. Tilastokeskus. Viitattu 1.3.2022.
  3. ↑ Tutkijat: Pysyvä jako hyvä- ja huono-osaisiin alkoi härkien valjastamisesta aurojen eteen – "Härkä oli kivikauden robotti, joka syrjäytti ihmistyövoiman" Yle, 2019
  4. ↑ McNeill 2004, s. 22–23
  5. ↑ a b Ferguson, 2011, s. 246–248
  6. ↑ Keskinen, Lauri: Utopiasosialistit ja kasvatuksen keskeinen rooli: Henri Saint-Simon, Robert Owen ja Charles Fourier kirkkaampaa tulevaisuutta rakentamassa. Kasvatus & Aika, 2013. Artikkelin verkkoversio.
  7. ↑ Marx 1875, s. 168
  8. ↑ Vihavainen, 2004, s. 407
  9. ↑ a b Cowen, 2011
  10. ↑ a b Oxfam's upside down inequality study: Bjorn Lomborg USA Today. 17.1.2017.
  11. ↑ Rosling, 2018, s. 16
  12. ↑ a b Bourguignon & Morrison, "Inequality among World Citizens", American Economic Review 92 (4), Sept 2002, pp. 727-744
  13. ↑ Xavier Sala-I-Martin, "The World Distribution of Income", May 2002, mimeo, Table 8.
  14. ↑ Helsingin Sanomat: 85 rikkainta omistaa yhtä paljon kuin maailman väestön köyhin puolisko. Julkaistu: 20.1.2014 Luettu: 21.1.2014
  15. ↑ Imagine There's No Country: Poverty, Inequality, and Growth in the Era of Globalization, Surjit Bhalla, 2002, etenkin Pykälä I.1
  16. ↑ Tuloerot Suomessa vuosina 1966-2003, Pitkä työttömyys vie köyhyyteen, Tuloerot Suomessa vuosina 1966-2003, Tilastokeskus, 16.6.2006
  17. ↑ Mikko Puttonen: Julkaistu: Miksi yksi tienaa toista enemmän? Tutkimusten mukaan tulo­erot selittyvät suurelta osin geeneillä, eikä lasta voi kasvattaa menestyjäksi.Helsingin Sanomat 19.6.2019. https://www.hs.fi/tiede/art-2000006146966.html
  18. ↑ Heritability of lifetime earnings. Ari Hyytinen, Pekka Ilmakunnas, Edvard Johansson, Otto Toivanen. The Journal of Economic Inequality 14.5.2019, pp 1–17. https://link.springer.com/content/pdf/10.1007%2Fs10888-019-09413-x.pdf
  19. ↑ Kannattaa olla esikoinen tai kuopus, Pertti Töttö, Tiede 8/2005. Vastaavasti myös ammatit ja koulutus vaihtelevat sisarusten välillä enemmän kuin perheestä toiseen.
  20. ↑ https://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC5775138/
  21. ↑ Ioana van Deurzen, Erik van Ingen & Wim J. H. van Oorschot: Income Inequality and Depression: The Role of Social Comparisons and Coping Resources. European Sociological Review, Volume 31, Issue 4, s. 477–489, 2015. Artikkelin verkkoversio.
  22. ↑ Wilkinson, Richard & Pickett, Kate: The Spirit Level: Why More Equal Societies Almost Always Do Better. London, Allen Lane, 5 March 2009. ISBN 978-1-84614-039-6
  23. ↑ a b Mind the Gap - The Spirit Level: Why Greater Equality Makes Societies Stronger, sosiologian professori Claude Fischer, Boston Review JULY/AUGUST 2010. Myös: "as someone who many years ago coauthored a book on the hazards of inequality, I am sympathetic to their project. But are their numbers right?"
  24. ↑ Health, inequality, and economic development, Angus Deaton, Research Program in Development Studies and Center for Health and Wellbeing, Princeton University, May 2001: "The stories about income inequality affecting health are stronger than the evidence. ... If it is poverty, not inequality, that drives mortality, so that income has a much bigger effect on health at low than high incomes, average income will eventually cease to be associated with poor health, while the effects of inequality will endure for much longer because, even in rich economies, there are some who are not so rich. Income inequality will continue to affect mortality until everyone ceases to be poor, which happens long after average income has risen out of the range of poverty. ... But it is low incomes that are important, not inequality, and there is no evidence that making the rich richer, however undesirable that may be on other grounds, has any effect on the health of the poor or their children, provided that their own incomes are maintained."
  25. ↑ Tuloerot Suomessa vuosina 1966-2003, Tilastokeskuksen hyvinvointikatsaus I/2005. Näin kävi sekä Gini-kertoimella että pienimmän ja suurimman kymmenyksen tulojen suhteella mitattuna.
  26. ↑ a b c Robert Hagfors: Kotitalouksien kulutusmenojen polarisaatio poikkileikkausaineistolla tarkasteltuna (PDF) (kuviot 3 ja 10) 2014. Kelan tutkimusosasto, Työpapereita 53/2014. Viitattu 11.3.2014.
  27. ↑ Helsingin Sanomat 5.9.2009 s. A4
  28. ↑ Tilastokeskus: Tuloerot jatkoivat supistumista vuonna 2009
  29. ↑ Keille talouskasvun hedelmät ovat menneet Suomessa viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana? 31.8.2016. Palkansaajien tutkimuslaitos. Viitattu 5.9.2016.
  30. ↑ Tuloliikkuvuuden kehitys, Tilastokeskus 16.12.2011
  31. ↑ a b Suomi ykkönen tuloerojen kasvuvauhdissa Helsingin Sanomat.
  32. ↑ a b Verouudistus selittää tuloerojen kasvun Taloussanomat.
  33. ↑ Tilastokeskus: Palkat ja työvoimakustannukset
  34. ↑ a b c Riitta Vainio: Asumistuen saajista neljännes käy töissä. Helsingin Sanomat 8.3.2010, A5
  35. ↑ Vasemmistoliitto haluaa lakiin kymmenen euron minimipalkan. Helsingin Sanomat 18.10.2010, A 5
  36. ↑ Siltala, Juha: Työelämän huonontumisen lyhyt historia, s. 8 ja 444. Otava, 2004.
  37. ↑ Talousprofessori: Poliitikot eivät tunne taloutta 26.7.2008. Taloussanomat.
  38. ↑ Hyvinvoinnin kakkua jaetaan taas 24.8.2008. Turun Sanomat.
  39. ↑ Kansalaisten tuloja kuvaa parhaiten kotitalouksien oikaistu tulo, Tilastokeskus 7.3.2011
  40. ↑ a b Hyvinvointirahat eivät poista pahoinvointia, HS:n pääkirjoitustoimittaja Marjut Lindberg, HS 5.10.2011, sivu A2. Kolumni perustui Tutkijoiden Elina Pylkkänen ja Seppo Sallila tekemään kuntarekisteriaineistoselvitykseen.
  41. ↑ Outi Alanko-Kahiluoto: Oikeus, kohtuus, terveys. Vihreä Lanka 10.9.2013. https://www.vihrealanka.fi/blogi/oikeus-kohtuus-terveys
  42. ↑ Tulot ja kulutus, Tilastokeskus
  43. ↑ Rawls, John: Oikeudenmukaisuusteoria, WSOY, Helsinki 1988. Alkuteos A Theory of Justice, 1971
  44. ↑ Robert Nozick, Anarchy, State & Utopia, 1974
  45. ↑ Tuloerojen oikeutus ja siunauksellisuus www.soininvaara.fi-sivusto. 6.11.2010.
  46. ↑ Cowen, 2011
  47. ↑ Asiantuntijat: Tuloerot kasvakoot, TaSa 2.1.2008
  48. ↑ Cowen, 2011
  49. ↑ Cowen, 2011
  50. ↑ a b The Theory of the Leisure Class, Steven E. Landsburg, March 9, 2007
  51. ↑ a b c d Why people prefer unequal societies Nature Human Behaviour. 7.4.2017.
  52. ↑ a b Martta Viitaniemi: Vapaus valita – uusliberaali markkinaideologia hyvinvointivaltion haastajana (sivu 79 alaosa) helmikuu 2008. Tampereen yliopisto, politiikan tutkimuksen laitos.
  53. ↑ Suomen rikkain kotitalous yli 60 kertaa varakkaampi kuin keskivertohuusholli Turun Sanomat / STT. Viitattu 5. marraskuuta 2007.
  54. ↑ Sosiologia abstracts 2002: Economic Growth, Inequality, and the Economic Position of the Poor in the Period 1985–1995 sosiologia.fi. Viitattu 2. syyskuuta 2008. (englanniksi)
  55. ↑ Jyrki Hara: Väitös: Suuret tuloerot haittaavat talouskasvua YLE Uutiset. 3.1.2012. YLE.fi: Yleisradio. Viitattu 3.1.2012.
  56. ↑ https://www.theguardian.com/business/2015/jun/04/better-economic-growth-when-wealth-distributed-to-poor-instead-of-rich
  57. ↑ OECD: Kasvaneet tuloerot haittaavat talouskasvua myös Suomessa. Yle uutiset 9.12.2014. http://yle.fi/uutiset oecd_kasvaneet_tuloerot_haittaavat_talouskasvua__myos_suomessa/7677446
  58. ↑ http://www.talouselama.fi/uutiset/imfn+tutkimus+varallisuuden+uusjako+rikkailta+koyhille+ei+hidasta+talouskasvua/a2234879
  59. ↑ Laitinen, Joonas: Suomi jakautuu yhä selvemmin hyvä- ja pieni­tuloisiin – laskuri kertoo, mihin ryhmään sinä kuulut Helsingin Sanomat. 31.1.2019. Viitattu 31.1.2019.

Aiheesta muualla

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Taloudellinen epätasa-arvo.
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Taloudellinen_epätasa-arvo&oldid=20329893”