Ero sivun ”Adolf Ehrnrooth” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [katsottu versio] |
| Rivi 52: | Rivi 52: | ||
2. divisioonan esikuntapäällikkönä Karjalankannaksella 20.10.–29.1.1943 ja uudelleen 2. Divisioonan Jalkaväkirykmentti 7:n väliaikaisena komentajana 29.1.1943–27.11.1944. Kannaksen sotatoimien loppuvaiheessa hänet ylennettiin [[eversti]]ksi 6.7.1944.Ehrnrooth oli [[Luettelo Mannerheim-ristin ritareista|Mannerheim-ristin ritari]] numero 162. |
2. divisioonan esikuntapäällikkönä Karjalankannaksella 20.10.–29.1.1943 ja uudelleen 2. Divisioonan Jalkaväkirykmentti 7:n väliaikaisena komentajana 29.1.1943–27.11.1944. Kannaksen sotatoimien loppuvaiheessa hänet ylennettiin [[eversti]]ksi 6.7.1944.Ehrnrooth oli [[Luettelo Mannerheim-ristin ritareista|Mannerheim-ristin ritari]] numero 162. |
||
Ehrnrooth antoi 7. heinäkuuta 1944 käskyn ampua tykistökeskityksen omiin asemiin Äyräpään kirkonmäellä, kun suomalaiset puolustajat antautuivat venäläisille hyökkääjille. Hän perusteli jälkeenpäin käskyä vihollisen etenemisen pysäyttämisellä. Varmaa tietoa ei ole, kuoliko suomalaisia keskityksessä.<ref>{{Verkkoviite|osoite=http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000004997630.html|nimeke=Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?|julkaisu=Ilta-Sanomat|viitattu=2016-12-08|ajankohta=2016-12-07|ietf-kielikoodi=fi-FI}}</ref> |
Ehrnrooth antoi 7. heinäkuuta 1944 käskyn ampua tykistökeskityksen omiin asemiin [[Äyräpään–Vuosalmen taistelut|Äyräpään kirkonmäellä]], kun suomalaiset puolustajat antautuivat venäläisille hyökkääjille. Hän perusteli jälkeenpäin käskyä vihollisen etenemisen pysäyttämisellä. Varmaa tietoa ei ole, kuoliko suomalaisia keskityksessä.<ref>{{Verkkoviite|osoite=http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000004997630.html|nimeke=Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?|julkaisu=Ilta-Sanomat|viitattu=2016-12-08|ajankohta=2016-12-07|ietf-kielikoodi=fi-FI}}</ref> |
||
===Sotien jälkeinen toiminta=== |
===Sotien jälkeinen toiminta=== |
||
Versio 25. kesäkuuta 2019 kello 19.29
| Adolf Ehrnrooth | |
|---|---|
 Adolf Ehrnrooth vuonna 1963. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 9. helmikuuta 1905 Helsinki |
| Kuollut | 26. helmikuuta 2004 (99 vuotta) Turku |
| Sotilashenkilö | |
| Palvelusmaa(t) | Suomi |
| Palvelusvuodet | 1922–1965 |
| Komentajuudet | |
| Taistelut ja sodat | talvisota, jatkosota (Karjalankannaksella) |
| Sotilasarvo | jalkaväenkenraali |
| Kunniamerkit |
|
Adolf Erik Ehrnrooth (9. helmikuuta 1905 Helsinki – 26. helmikuuta 2004 Turku) oli suomalainen jalkaväenkenraali ja Mannerheim-ristin ritari numero 162, josta muodostui viimeisinä vuosikymmeninään sotaveteraanien näkyvä kärkihahmo ja puolestapuhuja.[1] Ehrnroothin vaimo oli tanskalaissyntyinen kreivitär Karin-Birgitte Ehrnrooth (o.s. Schack) (s. 11. tammikuuta 1925)[2], jonka kanssa hän avioitui vuonna 1958. Ehrnrootheilla on kolme lasta, tyttäret Karin (s. 1960) ja Eva (s. 1964), sekä poika Hans Adolf (s. 1962),[3] joka niin ikään on luonut sotilasuraa, toimien muun muassa Suomen Pariisin suurlähetystön sotilasasiamiehenä.
Ura
Ehrnroothin vanhemmat olivat professori Ernst Hjalmar Ehrnrooth ja Karin Selin. Adolf Ehrnroothin veljiä olivat kenraali Gustaf Ehrnrooth ja everstiluutnantti Lars Ehrnrooth.
Ehrnrooth kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin ruotsinkielisestä normaalilyseosta Svenska Normallyceum i Helsingforsista vuonna 1922. Hän aloitti Kadettikoulun samana vuonna ja palveli Uudenmaan rakuunarykmentissä eri tehtävissä, muun muassa ratsumestarin virassa päällikkötehtävissä ja myöhemmin Ratsuväkiprikaatissa toimistoupseerina ja toimistopäällikkönä. Sotien aikana ja niiden jälkeen hän toimi eri tehtävissä puolustusvoimissa. Hän haavoittui vaikeasti kesäkuussa 1941 ja joutui läpikäymään pitkän leikkausten sarjan.[4] Ehrnrooth oli taitava ratsastaja ja hän edusti Suomea muun muassa Lontoon olympialaisissa vuonna 1948. Ehrnrooth on yksi harvoja henkilöitä, luultavasti ainoa, joka tapasi henkilökohtaisesti Suomen kaikki 11 ensimmäistä presidenttiä heidän jokaisen omana hallintoaikanaan.[5]
Sotien aikainen toiminta
Ehrnrooth aloitti talvisodan sotatoimet Ratsuväkiprikaatin esikuntapäällikön viransijaisena 26.12.1939, missä tehtävässä hän toimi 9.1.1940 saakka. Seuraavana päivänä hän aloitti Kannaksen armeijan III armeijakunnan 7. divisioonan esikuntapäällikkönä, missä tehtävässä hän oli sodan päättymiseen 13.3.1940 saakka. Hänet ylennettiin tehtävässä ollessaan majuriksi 14.1. Jorma Gallen-Kallela, Akseli Gallen-Kallelan poika pelasti sodassa Adolf Ehrnroothin hengen heittäytymällä tämän päälle ja kuolemalla itse luotiin.[6]
Heti sotatoimien päätyttyä ja niin sanotun välirauhan alettua Ehrnrooth aloitti 7. divisioonan esikuntapäällikkönä, missä tehtävässä hän oli 8.9.1940 saakka. Hänet nimitettiin samana päivänä puolustuslaitoksen majurin virkaan, johon liittyi siirto uuteen tehtävään Itä-Suomen sotilasläänin esikuntapäälliköksi. Tehtävää hän hoiti 8.9.1940 seuraavan vuoden 15.6. asti.
Jatkosodan alkaessa Ehrnrooth toimi II armeijakunnan 2. divisioonan esikuntapäällikkönä Karjalankannaksella 15.6.1941–12.5.1942. Täältä hänet siirrettiin taisteluosaston E komentajaksi, missä palvellessaan Ehrnrooth haavoittui vaikeasti Kurkelanjärvellä.
Ehrnrooth ylennettiin everstiluutnantiksi 30.12. ja hänet määrättiin IV armeijakunnan esikunnan erityistehtäviin Karjalankannaksella 13.1.–20.1.1942, kunnes hänet määrättiin 2. divisioonan Jalkaväkirykmentti 28:n komentajan sijaiseksi ajalle 10.3.–30.3..
Hänen seuraava tehtävänsä oli toimia 2. divisioonan Jalkaväkirykmentti 7:n väliaikaisena komentajana Karjalankannaksella 12.5.–20.10., minkä päätyttyä hän palveli 2. divisioonan esikuntapäällikkönä Karjalankannaksella 20.10.–29.1.1943 ja uudelleen 2. Divisioonan Jalkaväkirykmentti 7:n väliaikaisena komentajana 29.1.1943–27.11.1944. Kannaksen sotatoimien loppuvaiheessa hänet ylennettiin everstiksi 6.7.1944.Ehrnrooth oli Mannerheim-ristin ritari numero 162.
Ehrnrooth antoi 7. heinäkuuta 1944 käskyn ampua tykistökeskityksen omiin asemiin Äyräpään kirkonmäellä, kun suomalaiset puolustajat antautuivat venäläisille hyökkääjille. Hän perusteli jälkeenpäin käskyä vihollisen etenemisen pysäyttämisellä. Varmaa tietoa ei ole, kuoliko suomalaisia keskityksessä.[7]
Sotien jälkeinen toiminta
Jatkosodan jälkeen Ehrnrooth palveli Uudenmaan Rakuunarykmentin komentajana 27.11.1944–12.3.1947, missä tehtävässä ollessaan hänet nimitettiin puolustuslaitoksen everstiluutnantin virkaan 30.3.1945 ja puolustuslaitoksen everstin virkaan 1.6.1945. Hänet siirrettiin 12. maaliskuuta 1947 Taistelukoulun johtajaksi, mistä tehtävästä hän siirtyi 21.4.1952 Panssarirykmentin komentajaksi. 1.2.1956 hänet nimitettiin puolustuslaitoksen kenraalimajurin virkaan ja ylennykseen liittyen hänet siirrettiin Pääesikunnan ilmapuolustuksen tarkastajaksi, missä tehtävässä hän oli 13.11.1959 saakka. Samana päivänä hänet nimitettiin puolustuslaitoksen kenraaliluutnantin virkaan ja hänet siirrettiin 1. divisioonan komentajaksi ja edelleen 9.1.1960 2. divisioonan komentajaksi.
Ehrnrooth erosi puolustuslaitoksen kenraaliluutnantin virasta ja 2. Divisioonan komentajan tehtävästä säädetyn eroamisiän perusteella 9. helmikuuta 1965. Jalkaväenkenraaliksi hänet nimitettiin 6.12.1980. Ehrnrooth kuoli 99-vuotiaana 26. helmikuuta 2004 Turun Karinakodissa. Hänet haudattiin talvisodan päättymisen muistopäivänä 13. maaliskuuta 2004 Helsingin Hietaniemen hautausmaalle lähelle Mannerheimin hautaa valtiollisin kunnianosoituksin. Siunaushiekkana käytettiin kenraalin omasta toivomuksesta kristallipullossa säilytettyä hiekkaa, jonka muisteluretkellä olleet sotaveteraanit Pentti Holopainen ja Toimi Olkku olivat vuonna 1993 tuoneet kenraalilleen Äyräpään kirkon raunioilta.[8]
Muutamat kenraalin yksityiset ihailijat tekivät vielä hänen eläessään virallisen esityksen kenraalin ylentämisestä marsalkan arvoon, mutta esitystä ei hyväksytty.lähde?
Merkitys
Adolf Ehrnrooth tuli kansalaisten silmissä tunnetuksi vasta aktiiviuransa jälkeen. Hän oli suorapuheinen nationalisti[5], josta tuli 1990-luvulla sotaveteraanien asian tulkki ja sotaveteraaniliikkeen näkyvä keulakuva. Ehrnrooth kannatti Suomen EU-jäsenyyttä. Ehrnrootin sanoman ydin sisältyy hänen usein toistamaansa sanontaan: ”Suomi on hyvä maa. Se on paras meille suomalaisille. Se on puolustamisen arvoinen maa ja sen ainoa puolustaja on Suomen oma kansa.” Vielä viimeisessä puheessaan hän vaati Tarton rauhan rajojen palauttamista.
Kenraali Jaakko Valtanen sanoi Ehrnroothin hautajaisissa näin:
»Anekdootiksikin kelpaava oli hänen vastauksensa television haastattelijan johdattelevaan kysymykseen Suomen markan vaihtumisesta uuteen rahayksikköön. ’Ei huolta. Fyrkka kuin fyrkka’, vastasi kenraali stadin slangilla. Tulevaisuuteen tähtäävä oli myös eräs hänen usein toistamansa lause: ’Ei koskaan enää yksin!’.[9]»
Muistamisia
Pian Ehrnroothin kuoleman jälkeen järjestetyssä Yleisradion Suuret suomalaiset -kilpailussa hänet äänestettiin neljänneksi presidenttien C. G. E. Mannerheimin, Risto Rytin ja Urho Kekkosen jälkeen.
Lappeenrannassa on Adolf Ehrnroothin aukio.[10]
Katso myös
Lähteet
Viitteet
- ↑ Brantberg, Robert: Sotaupseerit, s. 43. Tampere: Revontuli, 1999. ISBN 952-5170-08-X.
- ↑ Mikä Adolf Ehrnroothin puolison Karin Birgitte Schackin syntymävuosi? Kysy.fi. 13.1.2013. Helsingin kaupunginkirjasto. Viitattu 29.7.2016.
- ↑ Mitkä ovat Adolf Ehrnroothin lasten nimet ja syntymävuodet? Kysy.fi. 28.1.2016. Helsingin kaupunginkirjasto. Viitattu 29.7.2016.
- ↑ Henkilökuva Adolf Ehrnrooth. Puolustusvoimat.
- ↑ a b Suuret Suomalaiset, luku Adolf Ehrnrooth
- ↑ Puolustusvoimat – talvisota Puolustusvoimat. Viitattu 9.2.2015.
- ↑ Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään? Ilta-Sanomat. 7.12.2016. Viitattu 8.12.2016.
- ↑ Suuret Suomalaiset, s. 58
- ↑ Jukka Paarman ja Jaakko Valtasen siunauspuheet. Puolustusvoimat.
- ↑ Rakuunapäivät Lappeenrannassa. Ruotuväki, 2009, nro 13, s. 16.
Kirjallisuutta
- Karin Ehrnrooth: Vinoon varttunut tyttö, Gummerus 2011.
- Karin Ehrnrooth: Isäni oli nuori sotilas / Min fader var en ung soldat – Adolf Ehrnrooth. Ajatus, 2008. ISBN 978-951-20-7497-6.
- Adolf Ehrnrooth − Marja-Liisa Lehtonen: Kenraalin testamentti, WSOY 1995. (myös Ehrnroothin lukemana äänikirjana)
- Ulla Appelsin: Adolf Ehrnrooth, Kenraalin vuosisata, Ajatus, 2001.
Aiheesta muualla
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Adolf Ehrnrooth Wikimedia Commonsissa
Sitaatteja aiheesta Adolf Ehrnrooth Wikisitaateissa- Adolf Ehrnroothin muistokirjoitus Helsingin Sanomissa.
- Simo Kärävän kirjoittama henkilökuva Ehrnroothista.
- Ehrnroothin viimeinen lausunto.
- Ylen Elävä arkisto: Adolf Ehrnrooth Linnan juhlissa 2000.
- Ylen Elävä arkisto: Adolf Ehrnrooth muistelee Venäjän vallan aikaa.
- Urho Myllyniemi: Ehrnrooth, Adolf (1905–2004) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 6.6.2003. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
| ||||||||||||||
