Ero sivun ”De facto” versioiden välillä
[arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
p r2.7.1) (Botti lisäsi: la:De facto |
p r2.6.4) (Botti muokkasi: tr:De fakto |
||
Rivi 78: | Rivi 78: | ||
[[th:โดยพฤตินัย]] |
[[th:โดยพฤตินัย]] |
||
[[vi:De facto]] |
[[vi:De facto]] |
||
[[tr:De |
[[tr:De fakto]] |
||
[[uk:Де-факто]] |
[[uk:Де-факто]] |
||
[[zh:De facto]] |
[[zh:De facto]] |
Versio 7. kesäkuuta 2011 kello 06.14
De facto on latinankielinen käsite, joka tarkoittaa "käytännössä" tai "yleisesti", yleensä de juren ("lain mukaan") vastakohtana. Asiat, jotka ovat de facto, yleensä kehittyvät autonomisesti, ilman erillistä standardin, lain, säännön tai sopimuksen tekoa.
De facto -standardeja
Kun uusia tuotteita halutaan käyttöön nopeammin kuin niitä ehditään standardoida, syntyy yleensä de facto -standardi. Tällainen käytännön standardi on yleensä saavuttanut hallitsevan markkinaosuuden, ja sitä aletaan usein käyttää myös muiden valmistajien vastaaviin tuotteisiin. Tämän kaltaiset toteutustavat ovatkin levinneet ainoastaan kaupallisista syistä, eivätkä välttämättä ole teknisesti parhaita mahdollisia ratkaisuja. Tyypillisiä de facto -standardien luojia ovat yritykset.
Tunnetuimpia de facto -standardeja ovat mm. IBM PC, VHS ja TCP/IP.
De jure -standardit voivat poiketa de factoista, esimerkiksi Yhdysvalloissa kilometri on de jure -standardi, mutta silti maili (=1609,344 m) on yhä de facto -standardi.
De facto -vallanpitäjät
Valtionpäämiehen asema on yleensä määritelty laissa, eli se on de jure. Vallanpitäjien asema voi silti olla myös de facto, etenkin jos he ovat nousseet valtaan laittomin menetelmin. Esimerkiksi Chilessä Augusto Pinochet nousi valtaan sotilasvallankaappauksen avulla, ja oli siten valtionpäämies de facto. Myöhemmin Pinochet virallisti asemansa. Deng Xiaoping toimi Kiinan kansantasavallan de facto -valtionpäämiehenä parikymmentä vuotta, vaikka ei ollut koskaan muodollisesti maan päämies.
Baltian maiden tunnustaminen
Kun Viro, Latvia ja Liettua itsenäistyivät Neuvostoliiton romahdettua 1990-luvun alussa, useimmat maat tunnustivat niiden itsenäisyyden de jure. Suomi ei kuitenkaan tehnyt näin. Presidentti Mauno Koiviston kannanoton mukaan Suomi oli tunnustanut Baltian maat osaksi Neuvostoliittoa vain de facto, ja siksi niille I maailmansodan jälkeen annetut de jure -tunnustukset olivat edelleen voimassa.