Ero sivun ”Merilevä” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
w |
suomenkielinen nimitys |
||
| (2 välissä olevaa versiota samalta käyttäjältä ei näytetä) | |||
| Rivi 1: | Rivi 1: | ||
[[Tiedosto:Kelp forest Otago 1s.JPG|pienoiskuva| |
[[Tiedosto:Kelp forest Otago 1s.JPG|pienoiskuva|Syötävää ''Durvillaea antarctica'' -merilevää Uuden-Seelannin rannikolla.]] |
||
[[Kuva:Sapporo Ichiban, Catford, London (4073176136).jpg|thumb|Japanilainen merileväateria.]] |
|||
[[Kuva:Harvesting seaweed in Jambiani.jpg|thumb|Merileväviljelmä [[Tansania]]ssa.]] |
|||
'''Merilevä''' on [[meri|meressä]] kasvavaa [[levä]]ä. Merilevää kasvaa kaikissa valtamerissä jokaisella ilmastovyöhykkeellä tropiikista [[Arktis|Arktikseen]] ja [[Antarktis|Antarktikseen]].<ref name=oconnor-8>O’Connor 2017, s. 8.</ref> |
|||
Merilevien tieteellinen luokittelu on puutteellinen, mutta niitä arvioidaan olevan noin 10 000 eri lajia.<ref name=oconnor-8 /> Niistä [[Punalevät|punaisia]] merileviä on noin 7 000 lajia, [[Ruskolevät|ruskeita]] 2 000 lajia ja [[Viherlevät|vihreitä]] 1 000 lajia. Punaisiin merileviin kuuluvat esimerkiksi ruokana käytettävät [[nori]] (''Porphyra'') ja [[dulse]] (''Palmaria palmata'') sekä [[karrageeni]]a tuottavat [[irlanninsammal]] (''Chondrus crispus''), ''Gigartina'', ''Eucheuma'', ''Gelidium'' ja ''Gracilaria''. Ruskeisiin merileviin kuuluu kylmien vesien kelppi (''[[Laminariales]]''), kuten [[kombu]] (''Laminaria'') ja [[wakame]] (''Undaria''). Herkät vihreät merilevät elävät lämpimien vesien tyynillä rannikoilla. Niihin kuuluu esimerkiksi [[merisalaatti]] (''Ulva lactuca'').<ref>O’Connor 2017, s. 10.</ref> |
|||
'''Merilevä''' on mikä tahansa [[Monisoluinen eliö|monisoluinen]], suurikokoinen [[Meri|meressä]] kasvava [[levä]]. Merileviä on sekä [[Viherlevät|viher-]], [[Ruskolevät|rusko-]] että [[Punalevät|punalevissä]]. Hyötykäytössä olevista merilevistä mainittakoon{{kenen mukaan}} esimerkiksi [[kombu]], jota saadaan etupäässä [[Hokkaido]]n saaren ympäristön vesistä. Muita ovat [[wakame]] ja [[nori]]. |
|||
Merilevät saavat ravintoaineensa [[Merivesi|merivedestä]] pintansa läpi. Ne käyttävät [[hiilidioksidi]]a ja tuottavat [[Yhteyttäminen|yhteyttämällä]] [[Happi|happea]]. Merilevät tuottavat noin 75 prosenttia Maan [[ilmakehä]]n hapesta ja poistavat suuret määrät hiilidioksidia. Merilevät ovat elintärkeä osa [[Merielämä|merten ekosyystemejä]], ja ne tarjoavat ruokaa ja suojaa monille meren eliöille. Myös ihminen ja muut maaeläimet käyttävät niitä hyväkseen, sillä moni merilevälaji on syömäkelpoinen.<ref>O’Connor 2017, s. 9–10.</ref> Merilevä on perinteistä ja hyvin suosittua ruokaa etenkin [[Japanilainen keittiö|Japanissa]] ja muissa Itä-Aasian maissa. Länsimaissa se ei ole vielä yleistynyt.<ref>O’Connor 2017, s. 19.</ref> |
|||
Merileviä ei pidä sekoittaa [[vesikasvi|vesikasveihin]].{{selvennä|Eikö ole sama asia vai aiheutuuko sekoittamisesta jotakin esimerkiksi kasvulle tai hyötykäyttöön?}} |
|||
Merilevässä on runsaasti ravintoaineita, ja sen mineraalipitoisuus voi olla kymmenen kertaa suurempi kuin maakasveissa. Mineraalien kuten [[jodi]]n, [[rauta|raudan]] ja [[kalsium]]in lisäksi merilevässä on paljon [[Ravintokuitu|kuitua]], [[proteiini]]a, [[Antioksidantit|antioksidantteja]], [[A-vitamiini]]a, [[B-vitamiini]]a, [[C-vitamiini]]a ja [[E-vitamiini]]a. Merilevä on rasvatonta, ja siinä on vain vähän [[hiilihydraatti]]a. Merilevää markkinoidaankin terveys- ja laihdutusruokana.<ref>O’Connor 2017, s. 14–15.</ref> |
|||
Punaisista ja ruskeista merilevistä tuotetaan [[Merileväkolloidit|merileväkolloideja]], joilla monista elintarvikkeista saadaan paksuja ja hyytelömäisiä sekä pitempään säilyviä. Eräs tällainen merileväseos on [[agar]].<ref>O’Connor 2017, s. 11–12.</ref> |
|||
Merilevää saadaan keräämällä sitä merestä sekä viljelemällä sitä rannikoilla. Satoa saadaan yleensä ympäri vuoden. Merilevää voidaan valmistaa ruoaksi hyvin monella tavalla: sitä voidaan syödä raakana, tai se voidaan valmistaa esimerkiksi keittämällä, paistamalla, [[Savustus|savustamalla]] tai [[Käyminen|fermentoimalla]]. Kuivattu merilevä säilyy hyvin pitkään. Eri merilevälajeilla on omat erityiset makunsa mauttomista voimakkaan makuisiin. Merilevässä on paljon [[umami]]a, viidettä perusmakua.<ref>O’Connor 2017, s. 17–19.</ref> |
|||
==Lähteet== |
|||
* {{Kirjaviite | Tekijä = O’Connor, Kaori | Nimeke = Seaweed: A Global History | Vuosi = 2017 | Julkaisupaikka = | Julkaisija = Reaktion Books | Tunniste =ISBN 978-1-78023-753-4 }} |
|||
===Viitteet=== |
|||
{{viitteet}} |
|||
== Aiheesta muualla == |
== Aiheesta muualla == |
||
Versio 12. marraskuuta 2021 kello 14.23
.jpg)
Merilevä on meressä kasvavaa levää. Merilevää kasvaa kaikissa valtamerissä jokaisella ilmastovyöhykkeellä tropiikista Arktikseen ja Antarktikseen.[1]
Merilevien tieteellinen luokittelu on puutteellinen, mutta niitä arvioidaan olevan noin 10 000 eri lajia.[1] Niistä punaisia merileviä on noin 7 000 lajia, ruskeita 2 000 lajia ja vihreitä 1 000 lajia. Punaisiin merileviin kuuluvat esimerkiksi ruokana käytettävät nori (Porphyra) ja dulse (Palmaria palmata) sekä karrageenia tuottavat irlanninsammal (Chondrus crispus), Gigartina, Eucheuma, Gelidium ja Gracilaria. Ruskeisiin merileviin kuuluu kylmien vesien kelppi (Laminariales), kuten kombu (Laminaria) ja wakame (Undaria). Herkät vihreät merilevät elävät lämpimien vesien tyynillä rannikoilla. Niihin kuuluu esimerkiksi merisalaatti (Ulva lactuca).[2]
Merilevät saavat ravintoaineensa merivedestä pintansa läpi. Ne käyttävät hiilidioksidia ja tuottavat yhteyttämällä happea. Merilevät tuottavat noin 75 prosenttia Maan ilmakehän hapesta ja poistavat suuret määrät hiilidioksidia. Merilevät ovat elintärkeä osa merten ekosyystemejä, ja ne tarjoavat ruokaa ja suojaa monille meren eliöille. Myös ihminen ja muut maaeläimet käyttävät niitä hyväkseen, sillä moni merilevälaji on syömäkelpoinen.[3] Merilevä on perinteistä ja hyvin suosittua ruokaa etenkin Japanissa ja muissa Itä-Aasian maissa. Länsimaissa se ei ole vielä yleistynyt.[4]
Merilevässä on runsaasti ravintoaineita, ja sen mineraalipitoisuus voi olla kymmenen kertaa suurempi kuin maakasveissa. Mineraalien kuten jodin, raudan ja kalsiumin lisäksi merilevässä on paljon kuitua, proteiinia, antioksidantteja, A-vitamiinia, B-vitamiinia, C-vitamiinia ja E-vitamiinia. Merilevä on rasvatonta, ja siinä on vain vähän hiilihydraattia. Merilevää markkinoidaankin terveys- ja laihdutusruokana.[5]
Punaisista ja ruskeista merilevistä tuotetaan merileväkolloideja, joilla monista elintarvikkeista saadaan paksuja ja hyytelömäisiä sekä pitempään säilyviä. Eräs tällainen merileväseos on agar.[6]
Merilevää saadaan keräämällä sitä merestä sekä viljelemällä sitä rannikoilla. Satoa saadaan yleensä ympäri vuoden. Merilevää voidaan valmistaa ruoaksi hyvin monella tavalla: sitä voidaan syödä raakana, tai se voidaan valmistaa esimerkiksi keittämällä, paistamalla, savustamalla tai fermentoimalla. Kuivattu merilevä säilyy hyvin pitkään. Eri merilevälajeilla on omat erityiset makunsa mauttomista voimakkaan makuisiin. Merilevässä on paljon umamia, viidettä perusmakua.[7]
Lähteet
- O’Connor, Kaori: Seaweed: A Global History. Reaktion Books, 2017. ISBN 978-1-78023-753-4
Viitteet
Aiheesta muualla
- Jyväs, Elina: Merilevä – Kevyttä & maukasta Anna. 1.7.2008.
- Tuleeko tästä superterveellisestä ruoasta uusi hitti? Iltalehti. 21.6.2013.
|
