Lähdekoodi sivulle Tieteellinen vallankumous

{{tämä artikkeli|käsittelee tieteenhistoriallista aikakautta. Tieteen vallankumouksellisesta kehityksestä katso [[paradigma]].}}
{{Tieteen historia}}
'''Tieteellinen vallankumous''' (myös '''tieteen''' tai '''luonnontieteiden vallankumous''') tarkoittaa suunnilleen vuosien 1500–1700 välisenä aikana Euroopassa tapahtunutta [[luonnontiede|luonnontieteiden]] nousua. Tieteen edistymiselle antoi vauhtia [[empirismi|kokeellisten menetelmien]] käyttö, [[Fysiikka|fysiikan]] [[Matematiikka|matematisointi]] ja uudet tutkimusvälineet, kuten kaukoputki ja mikroskooppi. [[Aristoteles|Aristoteleen]] ja muiden [[antiikki|antiikin]] kirjoittajien dogmaattinen jäljittely hylättiin ja korostettiin [[Empiirinen tutkimus|empiiristä havainnointia]]. Sitä kuvaa Royal Societyn tunnuslause "''Nullus in verba".'' [[rationalismi|Järkiperäisen ajattelun]] korostamisen myötä kirkko menetti asemansa tieteen auktoriteettina. Tieteen ja uskonnon välille syntynyt [[Tieteen ja uskonnon välinen suhde|jännite]] johti myös yhteentörmäyksiin. 

Tieteen nousu kosketti  aluksi vain oppineitten pientä eliittiä. Koko väestöä koskevaksi sen saavutukset levisivät 1800-luvun [[teollinen vallankumous|teollisen vallankumouksen]] ja 1900-luvun tieteellis-teknisen vallankumouksen myötä. Tieteellinen vallankumous loi nykyaikaisen [[tiede|tieteen]] mallin. Ajattelun vapautumisessa sitä voi verrata uskonnossa [[uskonpuhdistus|uskonpuhdistukseen]] ja humanismin alalla [[renessanssi|renessanssii]]n.<ref name="E1056">''Encyclopedia of the Scientific Revolution From Copernicus to Newton'', s. 1056</ref> Tieteellinen eurooppalainen vallankumous myös varmisti länsimaisen sivilisaation johtoaseman koko maailmassa.  

Modernin tieteen synnyinpaikka oli koko Eurooppa. Kopernikus oli puolalainen, Newton englantilainen, Descartes ranskalainen, Tyko Brahe tanskalainen, Kepler saksalainen, Huygens hollantilainen ja Galilei italialainen.<ref>{{Kirjaviite|Tekijä=Rossi Paolo|Nimeke=Modernin tieteen synty Euroopassa|Vuosi=2010|Sivu=13 |Julkaisija=Vastapaino}}</ref> Vaikka tiedemiehet olivat yleensä opiskelleet yliopistoissa, modernin tieteen kehitys tapahtui muualla ja usein ristiriidassa yliopistoissa annetun opetuksen kanssa.<ref>Rossi, 2010, s. 14</ref> Tieteen uutena organisaatiomuotona olivat tieteelliset seurat, kuten Italiassa Accademia dei Lincei (1603)<ref>Rossi, 2010, s. 90</ref>, Englannissa [[Royal Society]] (1660) ja Ranskassa [[Ranskan tiedeakatemia|Académie des sciences]] (1666).

Ajan suurimpia saavutuksia olivat [[Nikolaus Kopernikus|Kopernikuksen]] aurinkokeskinen maailmankuva, [[Isaac Newton]]in [[mekaniikan peruslait]] sekä hänen ja [[Gottfried Leibniz]]in yhtäaikaisesti kehittämä [[differentiaalilaskenta|differentiaali-]] ja [[integraalilaskenta]]. Tähtitieteessä ajanjaksosta käytetään nimeä ''kopernikaaninen vallankumous''. Tieteellisen vallankumouksen myötä Eurooppa siirtyi [[valistusaika|valistusaikaan]] (1700-luku), jolloin korostettiin järkiperäistä ajattelua. Tieteellisen vallankumouksen ansiosta eurooppalainen tiede ohitti kaikilla aloilla muun maailman. Vastaavaa ilmiötä ei koettu missään muualla, vaikka tieteellistä toimintaa esiintyi tai oli esiintynyt myös islamilaisessa maailmassa, Kiinassa ja Intiassa.<ref>{{Kirjaviite|Tekijä=Huff, Toby E|Nimeke=The Rise of Early Modern Science. Islam, China, and the West. 3rd edition |Vuosi=2017 |Sivu=293 |Julkaisija=Cambridge University Press |Isbn= 978-1-107-57107-5 |Kieli={{en}}}}</ref>

== Virstanpylväitä ==
Alla on lueteltu suurimpia eri tieteenalojen saavutuksia ja keksintöjä kronologisessa järjestyksessä tieteellisen vallankumouksen aikana keksijöineen ja heidän elinaikatietoineen.

* [[Nikolaus Kopernikus]] (1473–1543) julkaisi vuonna [[1543]] teoksen ''[[De revolutionibus orbium coelestium]]'', jossa hän puolusti [[aurinkokeskinen maailmankuva|aurinkokeskistä maailmankuvaa]].
* [[Andreas Vesalius]] (1514–1564) julkaisi vuonna [[1543]] teoksen ''[[De Humani Corporis Fabrica]]'', joka hylkäsi [[Galenos|Galenoksen]] näkemykset ihmisruumiista. Hän muun muassa havaitsi, että [[verenkierto]] johtuu sydämen pumppaustoiminnosta.
* [[William Gilbert]] (1544–1603) tutki [[magnetismi]]a ja maan [[magneettikenttä]]ä.
* [[Tyko Brahe]] (1546–1601) teki laajoja ja täsmällisempiä havaintoja taivaankappaleista 1500-luvun loppupuolella luoden pohjaa Keplerin töille.
* [[Francis Bacon]] (1561–1626) kehitti [[induktiivinen päättely|induktiivista päättelyä]], etenemistä havainnoista ja kokeista teorioihin. Hän ei tehnyt merkittäviä saavutuksia tiedemiehenä, mutta hänellä oli suuri vaikutus aikansa [[tieteenfilosofia]]an.
* [[Galileo Galilei]] (1564–1642) kehitti [[kaukoputki|kaukoputkea]] ja teki useita mullistavia tähtitieteellisiä havaintoja koskien muun muassa [[Venus|Venuksen]] vaiheita ja [[Jupiter]]in kuita, julkaisten ne vuonna [[1610]]. Hän kehitti putoavia kappaleita koskevia lakeja perustuen matemaattisesti analysoituihin kokeisiin.
* [[Johannes Kepler]] (1571–1630) julkaisi ensimmäiset kaksi kolmesta planeettojen liikelaistaan vuonna [[1609]].
* [[William Harvey]] (1578–1657) havainnollisti verenkiertoa leikkauksin ja muin kokein.
* [[René Descartes]] (1596–1650) kehitti [[deduktiivinen päättely|deduktiivista päättelyä]], julkaisten vuonna [[1637]] teoksen ''[[Metodin esitys]]''. Kehitti [[analyyttinen geometria|analyyttisen geometrian]] ja tutki [[liikemäärä]]ä.
* [[Anton van Leeuwenhoek]] (1632–1723) rakensi [[mikroskooppi|mikroskooppeja]] ja julkaisi vuonna [[1660]] havaintonsa, jotka avasivat tien [[mikrobiologia]]an.
* [[Robert Boyle]] (1627–1691) teki kokeita ilmapumpulla ja esitti [[termodynamiikka|termodynamiikassa]] käytettävän [[Boylen laki|Boylen lain]] vuonna 1662.
* [[Isaac Newton]] (1642–1727) kehitti [[matemaattinen analyysi|matemaattista analyysiä]], mikä avasi uusia matematiikan hyödyntämismahdollisuuksia tieteelle. Hän kehitti [[mekaniikan peruslait]] ja osoitti, että [[painovoima]] selitti planeettojen ellipsinmuotoiset radat.

== Tausta ==
=== Tiede keskiajalla ===
{{Pääartikkeli|[[Keskiajan tiede]], [[keskiajan yliopisto]]}}
Varhaiskeskiajalla oppineisuus oli keskittynyt [[luostari]]laitoksiin, joissa munkit ja nunnat käänsivät ja opiskelivat [[antiikki|antiikin]] ajan tekstejä. Luostareihin oli muotoutunut opetusjärjestelmä, jossa uudet munkit ja nunnat opetettiin [[luku- ja kirjoitustaito]]isiksi. Joskus luostareihin pääsi myös ulkopuolisia, mikä ei kuitenkaan ollut yleistä. [[Kaarle Suuri|Kaarle Suuren]] uudistusten myötä koulutusjärjestelmä laajeni siten, että jokaisen luostarin ja [[katedraali]]n yhteyteen perustettiin pappien opettamista varten [[katedraalikoulu]]. [[Katedraalikoulu]]t saivat ammattimaisia piirteitä, ja kouluista valmistuneille maistereille myönnettiin opetuslupa. Katedraalikoulun käynyt sai 1000-luvulta alkaen itse harjoittaa opettajan ammattia. 1100-luvulta alkaen  antiikin [[Käännökset latinaan keskiajalla|kreikkalaisia tekstejä alettiin kääntää]] joko suoraan [[kreikan kieli|kreikasta]] tai [[arabian kieli|arabialaisista]] käännöksistä. Tällä tavoin muun muassa kaikki Aristoteleen teokset saatiin latinaksi. Juuri näille Aristoteleen teoksille rakentui Euroopan yliopistoja hallinnut [[skolastiikka|skolastinen]] tiede. Samaan aikaan [[islam]]ilaisessa maailmassa 800-luvulla alkanut tieteenharjoitus oli hiipumassa, kun islam lujitti otettaan.<ref name=":4">{{Kirjaviite|Tekijä=Patrick Sookhdeo|Nimeke=Understanding Islamic Theology |Vuosi=2013 |Sivu=47 |Julkaisija=Isaac Publishing |Kieli = {{en}}}}</ref> Vaikka yhteydet arabimaailmaan eivät olleet vilkkaita, eurooppalainen tiedonjano näkyi valtavana kiinnostuksena myös arabiankielisiä tekstejä kohtaan.<ref name=":2">{{Kirjaviite|Tekijä=Charles Burnett|Nimeke=Translation and transmission of greek and islamic science to latin christendom.Teoksessa: David C. Lindberg & Michael H. Shank (toim.): The Cambridge History of Science. Volume 2. Medieval Science |Vuosi=2013 |Sivu=341–364 |Julkaisija=Cambridge University Press}}</ref><ref name="Mirator">{{Verkkoviite | Osoite = http://www.glossa.fi/mirator/pdf/keskiajanaatehistoria.pdf | Nimeke =Keskiajan aatehistoria – Näkökulmia tieteen, talouden ja yhteiskuntateorioiden kehitykseen 1100–1300-luvuilla | Tekijä =Timo Joutsivuo| Selite=sivu 6| Julkaisija =Jyväskylän yliopisto (Mirator) | Viitattu = 10.8.2008}}</ref> Suoraan kreikasta tehdyt käännökset antiikin ajattelijoiden teoksista olivat kuitenkin niitä, joilla oli ratkaiseva vaikutus tieteellisen vallankumouksen syntyyn Euroopassa.<ref>{{Kirjaviite|Tekijä=Rossi, Paolo |Nimeke=Modernin tieteen synty Euroopassa |Vuosi=2010 |Sivu=77 |Julkaisija=Vastapaino}}</ref>

Eurooppaan syntyi [[sydänkeskiaika|sydänkeskiajalla]] yliopistolaitos, jossa oppineet jakoivat tietämystä opiskelijoille. Nykyään keskiajan yliopistosta puhuttaessa tarkoitetaan keskiajan ''studium generale''a. Keskiajan [[tiedekunta|tiedekunnista]] käytettiin nimitystä ''universitas''.<ref name="Mirator"/> Keskiajan yliopisto koostui 1400-luvulta lähtien periaatteessa neljästä tiedekunnasta. Aiemmin yliopistossa oli ollut pääosin yhdestä kolmeen tiedekuntaa.<ref>''Renessanssin tiede'', s. 112</ref> [[Filosofia]]a joutui jokainen opiskelemaan maisterintutkintoon saakka. Maisterintutkinnon suorittaminen mahdollisti sitten [[lääketiede|lääketieteeseen]], [[oikeustiede|oikeustieteeseen]] tai [[teologia]]an erikoistumisen. Teologia oli oppiaineista arvostetuin, mutta samalla harvinaisin tiedekunta koska [[paavi]]t tahtoivat pitää papinopintoja tiukassa kontrollissa. Ote löyheni 1400-luvulta lähtien. Euroopan oppineet saivat tietoa ja pyrkivät ymmärtämään luontoa lähinnä [[humanistiset tieteet|humanististen tieteiden]] avulla, ja luonnon ymmärtämisessä käytettiin muun muassa uudelleen löydetyn [[Aristoteles|Aristoteleen]] kehittämiä ajatuksia. Myös [[Raamattu|Raamatulla]] oli tärkeä osa opetettaessa ympäröivän maailman tapahtumia. Oikeustieteen opettamisen kulmakivi oli ''[[Corpus Juris Civilis]]'' -lakikokoelma, ja lääketieteen opit nojasivat Aristoteleen ohella roomalaisen lääkäri [[Galenos]]in ajatuksiin.<ref name="encarta">{{Verkkoviite | Osoite =http://encarta.msn.com/encyclopedia_701509067/Scientific_Revolution.html | Nimeke =Scientific revolution | Julkaisija =MSN Encarta | Viitattu =4.8.2008 | Kieli ={{en}} | arkisto =https://web.archive.org/web/20091028110638/http://encarta.msn.com/encyclopedia_701509067/Scientific_Revolution.html | arkistoitu =28.10.2009 }}</ref> Käytännön kokeita ei yliopistossa tai keskiajalla harrastettu, sillä [[skolastiikka#skolastinen metodi|skolastisen metodin]] luotettavuuteen uskottiin lujasti. Auktoriteetteihin uskomista ja haluttomuutta tehdä omia aloitteita kuvaa erään 1600-luvun oppineen lausahdus, kun häneltä kysyttiin mielipidettä [[Galilei]]n [[kaukoputki|kaukoputkella]] havaitsemista [[auringonpilkku|auringonpilkuista]]: Olen lukenut Aristoteleen teokset läpi kahdesti enkä ole löytänyt sanaakaan auringonpilkuista. Sellaisia ei ole. Vika on joko kaukoputkessa tai sitten sinun silmissäsi.”<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Ahtiainen, Marketta; et al. | Nimeke = Eurooppalaisen ihmisen aikakirja| Vuosi =2006| Sivu =98| Julkaisija =Edita | Tunniste =ISBN 951-37-4216-4 }}</ref>

Aristoteles oli esittänyt omat metodinsa siitä, miten luontoa pitää tutkia. Siihen ei kelvannut [[matematiikka]], sillä  luontoa piti kuvailla ilmiön todellisten syiden perusteella eikä matematiikka abstraktin luonteensa vuoksi kelvannut tarkoitukseen. Edes [[optiikka|optiikan]] ja [[tähtitiede|tähtitieteen]] kaltaiset tieteenalat eivät kelvanneet, koska ne sekoittivat luonnon kuvaamisen ja [[geometria|geometrisen]] ajattelun keskenään. Tällaisten tieteiden avulla ei voinut Aristoteleen mielestä saavuttaa tietoa luonnosta.<ref name="encarta"/> Matematiikan alueet kuten [[aritmetiikka]] ja [[geometria]] kyllä kuuluivat Euroopan varhaisten yliopistojen opetussuunnitelmiin, mutta opetuksessa selvitettiin seikkaperäisesti näiden olevan ”alempiarvoisia” menetelmiä verrattuna [[luonnonfilosofia]]an, jota opetettiin filosofisissa ja teologisissa tiedekunnissa. Myös Euroopassa riehunut [[musta surma]] ja [[satavuotinen sota]] halvaannuttivat osaltaan eurooppalaista tiedettä.<ref name="Wang">{{Verkkoviite | Osoite = http://www.idbsu.edu/courses/hy309/projects/math.html | Nimeke = Lesson Plan: Renaissance Mathematics | Tekijä = Juan Wang | Viitattu = 8.8.2008 | Kieli = {{en}} | arkisto = https://web.archive.org/web/20080716010535/http://www.idbsu.edu/courses/hy309/projects/math.html | arkistoitu = 16.7.2008 }}</ref> Tiedemiesten määrä väheni niiden takia vuosien 1300–1500 välillä hyvin pieneksi. Lukumäärä alkoi kasvaa uudelleen 1500-luvulla, jolloin jo ylitettiin 1300-luvun alun taso.<ref>{{Kirjaviite|Tekijä=James E. McClellan, Domenico E.,  Bertoloni Meli, Harold Dorn, James E. McClellan|Nimeke=Science and technology in world history. An Introduction|Vuosi=1999|Sivu=193|Julkaisija=Johns Hopkins University Press}}</ref>

Keskiajalla yliopistot eivät olleet ainoita opillisia keskuksia. Tieteellistä ja taiteellista toimintaa tapahtui luostareissa ja kuninkaallisten tai muiden korkea-arvoisten [[mesenaatti]]en hoveissa, kuten [[Medici|Medicien]]  hallitsemassa Firenzessä.

=== Renessanssi – syitä vallankumoukseen ===
==== Humanismi ja luonnonfilosofian traditiot ====
Opillista ilmapiiriä hallitsi renessanssin aikana [[humanismi]], joka korosti taidetta ja kaunokirjallisuutta, mutta ei ollut kiinnostunut luonnontieteistä. 1400-luvun humanistit pitivät ensimmäisenä humanistina [[Francesco Petrarca]]a, joka hylkäsi barbaarisena ja pedanttisena pitämänsä skolastiikan. Hän ihmetteli suuresti sitä, mitä hyötyä on ymmärtää luonnon hienoisimpia ominaisuuksia, kun ymmärrys ihmisistäkään ei ollut järin korkealla tasolla. Petrarca katsoi luonnon salaisuuksien olevan [[Jumala]]n luomia mysteerejä, joiden tutkimus oli paitsi turhaa myös ajan haaskausta. Luonnon salaisuudet oli vain nöyrästi hyväksyttävä.<ref>''Renessanssin tiede'', s. 34–35</ref> Skolastisten filosofien syvästi kunnioittamaan Aristoteleeseen Petrarca suhtautui halveksuen, mutta [[Platon]]in syvällisyys sai hänet vakuuttuneeksi. Humanistien piirissä Platonista tuli skolastikkojen Aristoteles, mutta myös [[Cicero]]n tekstejä luettiin ahkerasti. 

Perinteisen historiankirjoituksen mukaan renessanssin humanismilla ja tieteellisellä vallankumouksella ei ollut mitään yhteyttä, koska humanistit olivat kiinnostuneita sellaisista aloista kuin [[retoriikka]], [[dialektiikka]], [[historia]] ja [[etiikka]]. Samalla väitettiin, etteivät humanistit olleet halukkaita oppimaan luonnontieteitä, matematiikkaa tai muita käytännöllisiä taitoja (''artes mechanicae''). Tämä käsitys on häviämässä, ja historioitsijat ovat kiinnittäneet huomiota siihen, että 1500-luvulla humanistit katsoivat aikansa tieteen olevan selvästi [[Antiikin tiede|antiikin tieteen]] tasoa alempana. Syntyi virtaus, joka halusi päästä vastaavalle tasolle eri tieteen aloilla antiikin kirjoitusten löytämisen kautta tai uusien tulkintojen ansiosta.<ref>''Renessanssin tiede'', s. 36</ref> Keskiajan [[nominalismi|nominalistien]] vaikutustakaan ei pidä vähätellä tieteelliseen vallankumoukseen, sillä juuri he olivat varhaisessa vaiheessa muokkaamassa tieteenkäsitystä. Siinä missä aristoteelinen käsitys piti tärkeänä tiedon ja totuuden omistamista, nominalistit korostivat totuuden etsimistä esimerkiksi kokeellisen tutkimuksen muodossa.<ref>''Keskiajan aatehistoria'', s. 39</ref> Perinteisen tulkinnan mukaan vuoden 1453 [[Konstantinopoli]]n valtauksella oli tärkeä rooli renessanssin humanismin kannalta, sillä se sai kreikkalaisen sivistyneistön muuttamaan Italiaan ja tuomaan mukanaan vanhoja käsikirjoituksia. Toisaalta tämä näkemys on haastettu väittämällä, että valtauksen vuoksi länsieurooppalaiset eivät enää voineet luottaa antiikin kirjallisten lähteiden tyyssijana olleeseen Bysanttiin, mikä kirvoitti [[1300-luvun kriisi]]stä toipuvaa oppineistoa tutkimukseen.<ref>''Tieteiden kuningatar'', osa I, s. 382</ref>

Tieteellisen vallankumoukseen johti myös humanistien etsinnän seurauksena ennalta tuntemattomien antiikin lähteiden löytäminen. Näiden tekstien tunnetuksi tekeminen synnytti kirjavan valikoiman oppeja renessanssiluonnonfilosofian sisälle. Yhtenä tärkeimmistä oli antiikin [[skeptikko]]jen tekstien synnyttämä skeptinen liike. Skeptikot saivat puolellensa huomattavan kannattajajoukon, jolta löytyi uskallusta ja halua kyseenalaistaa vallalla olevat luulot. Heidän näkökulmansa mukaan maailmasta oli mahdotonta saada aistien avulla varmaa tietoa. Muut tärkeät traditiot olivat [[epikurolaisuus]] ja [[platonismi]].{{Lähde}}

==== Kirjapainotaito ja Amerikan löytäminen ====
Humanismin uuden tulkinnan ohella varhaisimpiin ja perustavanlaatuisimpiin syihin kuuluu [[Johannes Gutenberg]]in keksimä metallisiin irtokirjaimiin perustuva [[kirjapaino]]. Keksintö omaksuttiin yllättävän nopeasti ympäri Eurooppaa ja sen keksiminen oli palkitsevaa humanisteille, koska heidän uutteran lähteiden etsimisen päätteeksi tulokset saatettiin painattaa kirjoiksi. Kirjapainon ansiosta kirjoja saatiin myyntiin paljon, ja niiden hintakin oli halpa. Hinnan alenemiseen vaikutti myös [[paperi]]n kaltaisen materiaalin käyttäminen. Se oli huomattavasti halvempaa kuin lehmän tai lampaan nahasta saatu [[pergamentti]]. On esimerkiksi laskettu, että Raamatun painaminen olisi vaatinut noin 170 lehmän nahat.<ref>''Renessanssin tiede'', s. 44</ref> 1400-luvulla keksittiin uusi mustetyyppi, joka soveltui erinomaisesti painamiseen. Kirjojen hintojen lasku näkyi konkreettisesti siinä, että lukijakunta saattoi ostaa useampia kirjoja vuodessa. Joillekin kertyi oman kirjaston verran luettavaa. Kirjapainon keksiminen siis mahdollisti oppineiden tutustumisen monipuolisemmin aiheeseen, kun käsillä oli eri kirjoittajien teoksia. Toisaalta taas suurempi valikoima hankaloitti tiedon löytämistä.<ref>''Renessanssin tiede'', s. 45–50</ref>

Kirjapainon keksimisen tärkeyttä on usein ylikorostettu. Todellisuudessa lukijakunta saattoi koostua vain oppineista, koska tavallisella väestöllä ei ollut varaa ostaa kirjoja. Lisäksi tuohon aikaan varsinkaan tavallisen kansan piirissä läheskään kaikki eivät osanneet lukea. Uusi tilanne osoittautui varsin kiusalliseksi [[katolinen kirkko|roomalaiskatolisen kirkon]] kannalta, sillä monet [[harhaoppi]]sina pidetyt ajatukset saivat uutta voimaa. Kirkko yritti kyllä estää ”pahan tiedon” leviämistä ylläpitämällä kiellettyjen kirjojen luetteloa (''[[Index Librorum Prohibitorum]]''), mutta se ei kaikissa tapauksissa toiminut kovinkaan tehokkaasti.{{Lähde}}

Maailmankuvaavat laajensi kirjapainotaidon kanssa samaan aikaan käynnistyneet [[Löytöretket|suuret löytöretket]], joiden ansiosta uusista aiemmin tuntemattomista mantereista saatiin tietoa. [[Kristoffer Kolumbus]] oli matkaansa suunnitellessa käyttänyt [[Klaudios Ptolemaios|Ptolemaioksen]] ''[[Geografia (Ptolemaios)|Geografia]]''-teosta, jonka sisältämä mittavirhe sai Kolumbuksen valitsemaan läntisen merireitin [[Intia]]an. Intiaan hän ei päässyt, vaan löysi "[[Amerikka|uuden mantereen]]", jossa eli elinvoimaisia korkeakulttuureja. Eurooppalaisia nämä uudet tuttavuudet häiritsivät, heistähän ei löytynyt Raamatusta tai muista lähteistä mainintaa. Samalla [[eläintiede|eläin]]- ja [[kasvitiede]] saivat uutta materiaalia, mikä loi tarpeen empiiriselle tutkimukselle.<ref>''Renessanssin tiede'', s. 51–59</ref> Tieteenhistorioitsija [[Reijer Hooykaas]] nostaa löytöretket yhdeksi tärkeimmäksi kehityslinjaksi, sillä uusien alueiden löytö osoitti selvästi antiikin tiedon olleen vajavaista ja että omalla kokemusperäisellä tutkimuksella tietoa saatiin lisää.<ref>''The Scientific Revolution'', s. 17</ref> Uusien alueiden löytäminen oli joillekin suuri järkytys, osittain sen vuoksi että antiikin filosofien uskottiin menettäneen maineensa ja osittain koska näin suuren löydön olivat tehneet sivistymättömät merimiehet.<ref>''The Scientific Revolution'', s. 27</ref>

== Muutos luonnon kuvaamisessa ==
=== Kokeellisuus ja tieteellinen tieto ===
[[Tiedosto:Leaning tower of pisa 2.jpg|thumb|upright|left|Tarinan mukaan [[Galileo Galilei]] pudotteli eri massaisia kuulia [[Pisan torni|Pisan kaltevasta tornista]] koetellakseen Aristoteleen väitettä, jonka mukaan painavimmat kappaleet putoavat nopeammin maahan. Galilei ei huomannut mainittavaa eroa, joten hän tuli kokeellisin keinoin kumonneeksi Aristoteleen väitteen.]]
Tieteellisen vallankumouksen yksi oleellisimmista ajatuksista oli kokeellisuuteen perustuva tiedon hankinta ja varmentaminen. Tietoteoreettinen [[empirismi]]ä korostava koulukunta syntyi [[Britteinsaaret|Britteinsaarilla]] 1600-luvulla. Sen johtavina hahmoina olivat [[John Locke]], [[George Berkeley]], [[David Hume]] ja [[Thomas Hobbes]] sekä [[Francis Bacon]]. Tieteen kokeellisen luonteen historia on kuitenkin syvemmällä historiassa. Kokeellisen menetelmän juuret ovat itse asiassa keskiajalla uudelleen löydettyjen antiikin maagikkojen kuten [[Hermes Trismegistos|Hermes Trismegistoksen]] kirjoitusten pohjalta kummunneessa [[hermetismi|hermeettisessä]] sekä sen ohella toimineessa [[kabbalismi|kabbalistisessa]] traditiossa. Keskiajan tieteellisempää empirismiä edustivat 1200–1300-luvuilla vaikuttaneet [[Merton College]]n matemaatikot [[Robert Grosseteste]], [[Roger Bacon]] ja [[Petrus Peregrinus]]. Kabbalismi ja hermetismi vaikuttivat voimakkaasti [[uusplatonismi|uusplatonilaiseen]] ja [[pythagoralaisuus|pythagoralaiseen]] tieteenkäsitykseen.<ref>''Renessanssin tiede'', s. 84</ref> Osa renessanssin oppineista arvostivat näiden tekstejä suuresti, minkä vuoksi magiikka ja sen kokeelliset piirteet saivat jalansijaa Euroopassa. Esimerkiksi [[magnetismi]]n tutkija [[William Gilbert]]in käyttämät menetelmät olivat hyvin tiedossa maagikkojen keskuudessa.<ref name="encarta"/> Huomionarvoista on myös, että monet tieteellisen vallankumouksen tieteilijät harjoittivat tieteen ohella myös epätieteellisempää toimintaa kuten [[astrologia]]a ja [[alkemia]]a. Laajalti tunnettu keskiajan alkemisti [[Paracelsus]] irtisanoutui kaikesta keskiajan skolastiseen tieteenharjoittamiseen liittyvästä. Hän vaati tieteenharjoittamisen ensisijaiseksi keinoksi omaan kokemukseen perustuvaa tiedonhankintaa ja rationaalisen ajattelun jättämistä toissijaiseen arvoon.<ref>''Renessanssin tiede'', s. 88</ref> Samaa vaativat myös nominalistit.

Empirismi loi tarpeen kehittää aiempaa tarkempia ja aivan uusiin käyttötarkoituksiin tarkoitettuja mittalaitteita. Tähtitieteen kannalta ehkä tärkein tällainen väline oli [[kaukoputki]], jonka keksivät hollantilaiset [[Hans Lippershey]] ja [[Sacharias Jansen]], ja jonka rakennetta [[Galileo Galilei]] paransi huomattavasti. Myös sellaiset välineet kuin [[lämpömittari]], [[ilmapuntari]] ja [[mikroskooppi]] ovat tieteellisen vallankumouksen aikaisia keksintöjä.{{Lähde}}

Tieteellisen vallankumouksen alkuaikoina, ja itse asiassa jo aiemminkin, ihmisiä pohditutti, mikä on tieteen rooli tiedon hankinnassa ja millaista tietoa pitäisi tieteen avulla hankkia sekä mikä on oikea tapa lähestyä ilmiöihin liittyviä ongelmia, jotta niistä johdetut päätelmät olisivat tosia. Vallankumouksen suurimpia tieteen puolestapuhuja oli [[Francis Bacon]], joka julisti tiedon olevan valtaa. Hän laati kokemusperäiselle menetelmälle määritelmän: varmaa tietoa saatiin ainoastaan lukemalla luontoa kuin avointa kirjaa.<ref name="MPJ 553">''Maailmanhistorian pikkujättiläinen'', s. 553</ref> Tiedolle hän vaati käytännöllisten piirteiden täyttymistä ja tieteen tehtävänä oli luonnossa havaittavien tosiasioiden kerääminen, analysointi ja vertailu. Bacon ymmärsi kuitenkin, ettei kokemusperäinen tutkimus ollut ongelmatonta. Suurimpana ongelmana hän näki tutkijoiden ennakkoluulot, joista tutkijoiden tulisi irrottautua. Auktoriteettiin perustuvaa tietoa Bacon arvosteli äärimmäisen jyrkästi.{{Lähde}}

Ei ollut mitenkään yksiselitteistä, mikä on oikeanlainen tapa ratkaista tieteellisiä ongelmia, jotta johtopäätökset olisivat tosia. Aristoteles oli erotellut [[logiikka|loogisesta päättelystä]] kaksi haaraa: [[Dialektiikka|dialaktisen]], jossa ei oltu kiinnostuneita oletusten luotettavuudesta, ja [[apodeiktiikka|apodeiktisen]], jossa taas vaadittiin oletuksilta eli premisseiltä tosia totuusarvoa. Jälkimmäisen Aristoteles nosti tieteellisen tiedon hankinnan tavoitteelliseksi keinoksi. Tämä taas vaati sen, että päättelyssä käytettyjen oletusten piti olla vähintään yhtä hyvin tunnettuja kuin päättelyn seurauksena syntyvien johtopäätösten. Ongelmana oli kuitenkin, mistä tiedettiin jokin oikeaksi ja toisaalta jokin vääräksi. Myöhäiskeskiajan tieteenkäsityksessä erotettiin tieteellisen tiedon kaksi muotoa, joita skolastikot nimittivät termeillä: ''propter quia'' ja ''propter quid''. Ensimmäisessä ajattelu kulki vaikutuksista syihin ([[induktiivinen päättely|induktio]]) ja oltiin kiinnostuneita minkälainen ilmiö on, kun taas jälkimmäisessä ajattelun reitti oli syistä vaikutuksiin ([[deduktiivinen päättely|deduktio]]) ja oltiin halukkaita selvittämään miksi ilmiö oli sellainen kuin se nyt sattui olemaan.<ref>''Pahan tiedon puu, s. 176</ref> Induktiivisen ajattelun huomattiin kuitenkin olevan monelta osin varsin rajoittunut. Sitä ei voinut ajatella käytettävän tähtitieteessä, koska havaintojen kautta saadut tiedot saattoivat olla erheellisesti tulkittuja. Galilei itse luotti myöhempää tilastollista regressiota muistuttavaan menetelmään (päätteli lineaarisen datan suuremmasta havaintojen määrästä) sekä deduktioon. Häntä kutsutaankin hypoteettis-deduktiivisen tutkimusmenetelmän eli [[luonnontieteellinen menetelmä|luonnontieteellisen menetelmän]] kehittäjäksi. Siinä annetuista [[hypoteesi|hypoteeseista]] johdetaan havaittava ilmiö, joka sitten joko vahvistaa hypoteesia tai kumoaa sen.<ref>''Pahan tiedon puu'', s. 174 ja 177</ref>

Empirismi ei ollut ainoa tietoteoreettinen koulukunta tieteellisen vallankumouksen aikana ja valistuksen aattona. Rinnalla vaikutti voimakkaasti [[rationalismi (tietoteoria)|rationalismi]] eli järkiperäiseen ajatteluun perustuva tiedon hankkiminen. Koulukunnan suurin ajattelija oli [[René Descartes]]. Hän oli vakaasti sitä mieltä, että ihmisen mieli koostuu omasta tulkinnasta ja ulkopuolisesta todellisuudesta saaduista aineksista. Tähän perustuen Descartes osoitti kokemusperäisyyden sisältävän vaarallisia aineksia, jotka vääristävät totuutta. Ihminen ei hänen mukaansa voinut tietää mikä on vain hänen omaa tulkintaansa ja mikä taas totta. Descartesin ajatuksia vastaan hyökkäsi brittifilosofi [[John Locke]] ''[[tabula rasa]]'' -ajatuksellaan ({{k-fi|tyhjä taulu}}). Locke näki vastasyntyneen ihmisen ajatusmaailman olevan kuin tyhjä taulu, johon kokemukset ja luonto piirtävät jälkiä. Locken filosofiassa ihmisen mieli heijasteli luontoa itsessään.<ref name="MPJ 553"/>

=== Luonnon matemaattinen formalisointi ===
==== Aatteellinen kehitys ====
[[Tiedosto:Houghton Typ 520.03.736 - Margarita philosophica.jpg|thumb|250px|Ajalle hyvin tyypillinen piirros uuden arabialaisen numerojärjestelmän ja vanhan järjestelmän hyödyllisyyden välillä. Huomaa henkilöiden ilmeet. Kaiverrus [[Gregor Reisch]]in teoksesta ''Margarita Philosophica'' (1503).]]
Keskiajalla luonnonfilosofien ajatukset perustuivat pitkälti Aristoteleeseen, mutta [[Platon]]in, [[Epikuros|Epikuroksen]] ja muiden [[antiikin filosofia|antiikin filosofien]] kuten skeptikkojen, [[stoalaisuus|stoalaisten]], [[uusplatonismi|uusplatonistien]] ja [[pythagoralaisuus|pythagoralaisten]] tekstien löytäminen nakersi [[skolastiikka|skolastista]], humanismiin ja kirjallisuuteen perustuvaa asennetta, ja aiheutti asennemuutoksen oppineiden keskuudessa. Platonin ajatukset vaikuttivat matematiikan arvon nousuun erittäin keskeisesti. Platonin mukaisesti matematiikka nähtiin tietynlaisena perustavanlaatuisena tieteenä, joka heijasteli periaatteittensa kautta kaikkein perustavanlaatuisinta (jumalallista) alkuperää. Matematiikan ajateltiin olevan siten ainoa keino, jolla luonnosta voitiin saada oikeata ja tarkkaa tietoa.<ref>{{Verkkoviite | Osoite =http://www.answers.com/scientific%20revolution | Nimeke =Scientific revolution » The Renaissance and the Scientific Revolution | Julkaisu =Alkuperäinen lähde: The Gale Group | Julkaisija =Answers.com | Viitattu =5.8.2008 | Kieli ={{en}} }}{{Vanhentunut linkki|bot=InternetArchiveBot }}</ref> Ajan matemaatikot korostivat tätä piirrettä, sillä he katsoivat matematiikan olevan täysin immuuni skeptikkojen – joiden lukumäärä Euroopassa oli kasvamassa – epäilyjä kohtaa. Platonin ja pythagoralaisten lähteiden löytö renessanssin aikana vaikutti eurooppalaiseen luonnonfilosofiaan kahdella tavalla. Yhtäältä se nosti [[algebra]]n ja geometrian arvoon luonnon kuvaamisessa, mutta toisaalta se innosti kabbalistista lukumystiikkaa.<ref>Lisää: ''Renessanssin tiede'', s. 94–98</ref>

Suuri muutos matematiikan kehittymisessä tapahtui 1400-luvun puolivälissä, kun [[Konstantinopolin piiritys|Bysantti menetti Konstantinopolin]] [[Osmanien valtakunta|turkkilaisille]] 1453. Ratkaisevassa asemassa oli myös kaupan vilkastumisesta johtunut talouden virkistyminen. Tehokkaalle laskennolle tuli tarvetta. Samaan aikaan käynnissä olleille löytöretkille tarvittiin entistä parempia karttoja, joiden tekemiseen myös tarvittiin matemaattista tietoutta. Matematiikka lähti siis nousuun käytännön tarpeiden ja kaupankäynnin ansiosta.<ref name="Wang"/> Arabian vaikutus on tässä oleellinen, sillä [[Fibonacci]] oli jo 1200-luvulla tehnyt työtä arabialaisen (tai oikeammin intialaisen) [[numerojärjestelmä]]n yleistymisen eteen Euroopassa. Lukujärjestelmän muutos oli suuri edistysaskel, sillä arabialaisella järjestelmällä kyetään tehokkaampaan laskemiseen. Keskiajan ja uuden ajan taitekohdan aikaan valmistetuissa puupiirroksissa usein kuvataankin kaksi matemaatikkoa, joista toisella on käytössä [[helmitaulu]] ja toisella [[arabialaiset numerot]]. Näistä jälkimmäisellä on iloinen ja aiemmalla hyvin hapan ilme. Renessanssin aikana taas otettiin käyttöön nykyäänkin käytössä olevat merkinnät yhteen- ja vähennyslaskulle.{{Lähde}}

Jo keskiajalla oli käytetty [[koordinaatisto]]on piirrettyjä kuvaajia, joiden avulla saatettiin laskea kappaleen etenemismatkan pituus. Perinteisesti ilmiöt kuvattiin selostavasti, mutta uuden ajan kynnyksellä luonnon kuvaaminen muuttui matematiikan kielelle. Galilei oli aikanaan johtavia hahmoja luonnonilmiöiden matemaattisessa mallintamisessa. Hän näki, että matematiikan avulla tutkijan oma tulkinta kyettiin kitkemään pois. Galilei ymmärsi, etteivät luonnonilmiöt voineet olla keskenään ristiriidassa, ja hän vaati luonnontutkimiselta skeptistä ja epädogmaattista otetta. Galilei näki myös, että luonnonilmiöt ovat pohjimmiltaan matemaattisia, minkä vuoksi ilmiöiden matemaattisen mallintamisen avulla uusia ilmiöitä voidaan ennustaa.{{Lähde}}

==== Matematiikan kehitys ====
Renessanssin suuret muutokset loivat perinnettä, josta seuraavan sukupolven matemaatikot saattoivat ammentaa. Siitä versosi 1600-luvulla matematiikan historian yksi suurimmista käännekohdista. Tuolloin nimittäin brittimatemaatikko ja fyysikko [[Isaac Newton]] ja saksalaisfilosofi [[Gottfried Leibniz]] kehittivät [[infinitesimaali]]laskennaksi kutsuttavat [[Differentiaalilaskenta|differentiaali-]] ja [[integraali]]laskennat. Viitteitä samanlaisessa laskennasta on [[Arkhimedes|Arkhimedeen]] ''[[Metodi (Arkhimedes)|Metodi]]''-teoksessa, mutta humanistien uutterasta työstä huolimatta sitä ei vielä tuolloin tunnettu.<ref name="Solmu 7">{{Verkkoviite | Osoite = http://solmu.math.helsinki.fi/2000/mathist/html/diffint/index.html | Nimeke =7. Differentiaali- ja integraalilaskennan esivaiheet | Tekijä =Matti Lehtinen| Julkaisija =Solmu | Viitattu = 31.8.2008 }}</ref> Sekä differentiaali- että integraalilaskennat ovat kumpikin korvaamattomia nykytieteen teoreettisen tutkimuksen kannalta{{Lähde}}.

Newton ja Leibniz eivät olleet ainoita keskeisiä matemaatikoita. Ranskalainen monilahjakkuus [[René Descartes]] keksi [[analyyttinen geometria|analyyttisen geometrian]].

== Tieteellisten laitosten synty ==
Tieteellisen vallankumouksen aikaan havaittiin tarve luoda yliopistojen rinnalle uusia laitoksia, joissa samanmieliset tieteilijät pääsevät keskustelemaan toistensa kanssa havaitsemistaan ilmiöistä ja keksimistään teorioista vapaamassa hengessä kuin ajan yliopistoissa muutoin oli mahdollista. Euroopan kuninkaallisia rohkaistiin rahoittamaan tällaisten laitosten perustamista. Britanniaan perustettiin vuonna 1660 [[Royal Society]], joskin vain nimellisesti [[Kaarle II (Englanti)|Kaarle II:n]] tukemana. Ranskaan taas perustettiin [[Jean-Baptiste Colbert]]in johdolla [[Ranskan tiedeakatemia]] vuonna 1666. Saksaan oli näitäkin aiemmin perustettu vuonna 1652 ''Academia Naturae Curiosorum'' (nyk. [[Kansallinen Leopoldina-tiedeakatemia]]). Euroopan ensimmäiset akatemiat perustettiin Italiassa. Euroopan ensimmäinen tieteellinen akatemia oli [[Accademia Segreta]], joka perustettiin 1540-luvulla [[Napoli]]in. Sen ohella toimi myös padovalainen Accademia degli Infiammati, mutta se sulki ovensa toimittuaan varsin lyhyen aikaa. Seuraava, ”modernia” mallia edustanut, akatemia [[Accademia dei Lincei]] perustettiin vuonna 1603. Nämä 1500-luvun ja 1600-luvun alun tieteelliset akatemiat olivat luonteeltaan maagisempia alueita tutkivia kuin myöhemmät 1600-luvun akatemiat.<ref>''Renessanssin tiede'', s. 134–136</ref> Tieteentekijän asema muuttui samanaikaisesti entistä arvostetummaksi. Asennemuutos näkyy erityisen hyvin kun vertaillaan kokeellisten tutkijoita arvostusta keskiajalla ja uudella ajalla.<ref>''Renessanssin tiede'', s. 149</ref>

== Kehitys tieteenaloittain ==
=== Tähtitiede ===
[[Tähtitiede|Tähtitieteen]] vallankumouksen on perinteisesti katsottu alkaneen [[Nikolaus Kopernikus|Nikolaus Kopernikuksen]] kuolinvuotena, jolloin hän julkaisi kauan valmiina olleen ''[[De revolutionibus orbium coelestium]]'' (1543), jossa hän esitti [[Aurinkokeskinen malli|aurinkokeskisen mallin]]. Kopernikuksen ajatus oli itsessään vallankumouksellinen, sillä se oli täydellisessä ristiriidassa aiemman [[Ptolemaiolainen järjestelmä|ptolemaiosilais]]-aristoteelisen ja katolisen kirkon totuudeksi julistaman geosentrisen eli maakeskisen mallin maailmankaikkeudesta. Hän korvasi sen [[kopernikaaninen maailmanjärjestelmä|heliosentrisellä]] eli aurinkokeskisellä mallilla. Kopernikuksen väite ei perustunut tarkkoihin kokeisiin tai muuhun modernin tieteen menetelmiin, vaan puhtaasti hänen kristillis-mystiseen maailmankuvansa värittämään järjenjuoksuun. Aiemmista skolastikoista hän poikkesi siinä suhteessa, että hänen ajatuksensa pohjautuivat Platoniin eikä Aristoteleeseen. Platonismi halveksi kokeellisuutta, sillä sen mukaan todellinen totuus löytyy [[ideamaailma]]sta, johon päästään käsiksi ainoastaan järjen avulla.{{Lähde}}

Kopernikus oli vankasti sitä mieltä, että jos Jumala on luonut maailman, niin hän ei varmastikaan olisi luonut mitään niin kömpelöä kuin maakeskinen maailmanjärjestys. Geosentrisessä mallissa jouduttiin turvautumaan [[episykli|episykleihin]], joka ei sopinut alkuunkaan Kopernikukselle. Hän halusi uusplatonistien korostaman matemaattisen harmonian vuoksi planeetoille ympyräradat, mikä tarkoittaisi aurinkokeskistä mallia. Se sopi Kopernikukselle varsin mainiosti, sillä uusplatonistien tapaan hän ylisti Aurinkoa ja sen olemusta, joten maailmankaikkeuden keskipiste on täydellisen oikea paikka Auringolle.<ref>''Näkymätön todellisuus, s. 51</ref>

Omia havaintoja Kopernikus teki hyvin vähän, nekin varsin kömpelöillä välineillä. Kopernikus ei hylännyt aiempaa mallia kokonaan, vaan vaihtoi Maan ja Auringon paikkoja mallissa. Hellenistisen ajan perintönä näkyi vielä ”kristallisfäärit”. Ne olivat tietynlaisia ympyränmuotoisia alueita, joiden mukana taivaankappaleet liikkuivat ja joissa vallitsi kaikkeuksien moninaisuus.<ref name="MPJ 383">''Maailmanhistorian pikkujättiläinen'', s. 383</ref> [[Planeetta|Planeetat]] eivät siis itsessään liikkuneet vaan liikkuivat ikään kuin ratojen mukana. Kopernikuksen ajatukset menivät aluksi kuin kuuroille korville. Kirjasta otettiin tuhannen kappaleen kokoinen painos, mutta sitä ei edes myyty loppuun. [[Uskonpuhdistus|Uskonpuhdistuksen]] ollessa käymistilassa protestanttiajattelijat kävijät kilpaa toistensa kanssa, minkä takia he ottivat Kopernikuksen kirjan hampaisiinsa. [[Martti Luther]] ei hyväksynyt aurinkokeskistä mallia alkuunkaan. Kopernikus sai kuitenkin kannatusta etenkin matemaatikkojen ja tähtitieteilijöiden sekä uusplatonistien ja [[hermetismi|hermeetikkojen]] piirissä. Enemmistö tieteilijöistä piti kopernikaanista mallia kuitenkin edelleen epätyydyttävänä. Ratkaisevaa kuitenkin on, että aikansa tieteilijät olivat hyvin tietoisia uudesta mallista ja siihen saatettiin joissain sopivissa yhteyksissä viitatakin. Esimerkiksi [[Giordano Bruno]] ajoi Kopernikuksen ajatuksia eteenpäin ehdottaen samalla, että maailmankaikkeus oli ääretön eikä sille voida sanoa mitään tiettyä keskipistettä. Bruno pantiin vastaamaan ajatuksistaan [[inkvisitio]]n eteen, jossa hänet tuomittiin [[roviolla polttaminen|roviolla poltettavaksi]]. Katolinen kirkko hyväksyi heliosentrisen maailmankuvan vasta 1820-luvulla.<ref name="MPJ 383"/><ref>''Pahan tiedon puu'', s. 170</ref>

Kopernikuksen menetelmiä mukaillen saksalainen tähtitieteilijä [[Erasmus Reinhold]] laski ja luetteloi ''[[Tabulae prutenicae]]'' -[[efemeridi]]ssä taivaankappaleiden koordinaatit tiettyinä päivinä. Julkaisu tarjosi aiempaan jo 300 vuotta käytössä olleeseen ''[[Alfonsine tables]]'' -efemeridiin verrattuna entistä tarkempia arvoja, joten Reinholdin taulukko otettiin hyvin vastaan niin tähtitieteilijöiden kuin astrologien piirissä, vaikka sen tulokset perustuivat kiistanalaisen tieteilijän tuloksiin.{{Lähde}}

Kopernikuksen jälkeen seuraava tähtitieteen uranuurtaja oli tanskalainen [[Tyko Brahe]]. Hän ei suostunut hyväksymään kopernikaanista mallia apulaisensa [[Johannes Kepler]]in kovasta painostuksesta huolimatta. Brahe käytti työssään uusinta tekniikkaa, joka mahdollisti tarkkojen mittausten tekemisen (virhe oli yhden kaariminuutin luokkaa). Kaukoputkea hänellä ei vielä ollut kuitenkaan käytössä. Havainnoissaan Brahe ei havainnut [[parallaksi]]a eli tähdet eivät liikkuneet suhteessa Maahan, minkä perusteella hän väitti Kopernikuksen olleen väärässä. Brahe kehitti oman mallin, [[tykoninen aurinkokuntamalli|tykonisen aurinkokuntamallin]]. Se oli eräänlainen aurinko- ja maakeskisen aurinkokuntamallien synteesi, jossa kaikki muut planeetat kiertävät Aurinkoa paitsi Maa, jota taas Aurinko muine planeettoineen kiertää. Ratojen ympyränmuotoisuutta ei kyseenalaistettu.{{Lähde}}

Kaukoputki keksittiin vuoden 1608 lopulla, ja tiedot siitä kiirivät nopeasti ympäri Eurooppaa siten, että Italiassa se oli saatavilla jo seuraavana keväänä. Tuoreen keksinnön [[linssi]]t suunnattiin kohti meriä ja mantuja. [[Fyysikko]]na ja tähtitieteilijänä tunnettu italialainen [[Galileo Galilei]] paranteli kaukoputkea ja onnistui kymmenkertaistamaan sen suurennuksen. Hollantilaiset olivat päässeet kolmin-nelinkertaiseen suurennokseen, mutta Galilei näki kohteet 20–30-kertaisina. Galilei suuntasi kaukoputken kohti tähtiä ja planeettoja. Myöhemmin keksinnöstä tuli tähtitieteilijän päähavaintoväline. Kaukoputkensa avulla Galilei löysi todistusaineistoa Kopernikuksen aurinkokeskiselle mallille ja huomasi tähtien sijaitsevan oletettua paljon kauempana. Ajatuksensa hän julkaisi nopeasti vuonna 1610 teoksessaan ''[[Sidereus Nuncius]]'', sillä tuoreimmat havainnot olivat ainoastaan muutaman päivän vanhoja ennen teoksen julkaisua.<ref>''Pahan tiedon puu'', s. 169</ref>

Heliosentrismin puolustaminen ei sopinut katoliselle kirkolle, joka laittoi Galilein vastaamaan ajattelustaan, koska hän puolusti kopernikaanista järjestelmää. Galilei julistettiin elinikäiseen kotiarestiin, mutta se ei estänyt uusien oppien leviämistä. Huomattavaa on kuitenkin, etteivät Galilein heliosentrismin puolustukset herättäneet kummoistakaan kiinnostusta, vaan kiinnostuneempia oltiin ensin vain Galilein näkemistä [[Jupiterin kuut|Jupiterin kuista]]. Galilein ja Kopernikuksen jalanjälkiä kulki myös papiksi itsensä lukenut Johannes Kepler. Hänen mielestään: “Jos korkeampi voima on luonut aurinkokunnan, planeetat eivät voi olla sinne tänne ripoteltuja.”<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.vanha.physics.utu.fi/opiskelu/kurssit/FFYS4369/Materiaalia/2Tahtitiede.pdf | Nimeke = Tähtitieteen historiaa | Julkaisija = Turun yliopisto | Viitattu = 9.8.2008 }}{{Vanhentunut linkki|bot=InternetArchiveBot }}</ref> Päästyään Brahen apulaiseksi ja tämän pian kuoltua Kepler peri Brahen keräämän laajan havaintoaineiston. Tämän aineiston perusteella Kepler julisti planeettojen ratojen olevan todellisuudessa [[ellipsi|ellipsejä]] eikä ympyränmuotoisia. Pian havainnon jälkeen hän muotoili niin sanotut [[Keplerin lait]], joilla planeettojen liikettä voidaan ellipsiradoilla kuvata. Keplerin havainnot olivat tärkeänä tekijänä [[Isaac Newton|Newtonille]] tämän muotoillessa [[mekaniikan peruslait|mekaniikan lakeja]], jotka vihdoin antoivat teoreettisen perustelun heliosentriselle [[aurinkokunta|aurinkokunnalle]].{{Lähde}}

=== Fysiikka ===
{{Lähteetön}}
1600-luvulle tultaessa aika oli kypsä uuden [[mekaniikka|mekaniikan]] kehittämiselle aiemman aristoteelisen liikeopin tilalle. Ranskalainen [[Nicole Oresme]] oli tosin jo 1370-luvulla rohkeasti kyseenalaistanut aristoteelisen kuvan liikkeestä. Hänen näkemyksensä eivät kuitenkaan saanut riittävästi julkisuutta, jotta ne olisivat syrjäyttänyt Aristoteleen. Galileo Galilei oli aikansa tieteen eturintamassa kehittämässä mekaniikkaa. Hän korosti tutkimuksissaan kokeellisuutta, muttei vähätellyt teoreettisen tutkimuksen osuutta, hän pikemminkin vaati sitä. Galilei loi mekaniikalle perusteet, joiden pohjalta [[Isaac Newton]]in oli helpompi täydentää teoriaa.

Galilei hylkäsi aristoteelisen uskomuksen, jonka mukaan kappaleen vauhti pienenee lopulta nollaan, ellei siihen kohdistu lainkaan voimia. Galilein mukaan kappale [[jatkavuuden laki|jatkaa liikettään]] eteenpäin suoraviivaisesti tasaisella nopeudella loputtoman kauan, ellei sitä pysäytä mikään voima, esimerkiksi [[kitka]]. Ajatus ei ollut uusi, sillä [[Ibn al-Haitham]] oli keksinyt tämän islamistisen tieteen kukoistusaikana, ilmeisesti myös [[Mozi]] oli päätynyt vastaavaan ratkaisuun. Galilein saavutukseksi tosin voidaan lukea hänen johtamansa matemaattinen ilmaisu.

Mekaniikan ohella Galileita kiinnosti aikakauden fysiikan toisen keskeisen osa-alueen, [[optiikka|optiikan]], tutkiminen. Tällä alalla hän kunnostautui yrittäessään oppilaittensa kanssa mitata [[valonnopeus|valon nopeutta]]. Vaikka mittaus epäonnistui tavoitteessaan, ei Galilei uskaltanut varmasti sanoa oliko nopeus ääretön vai äärellinen. Hän uskoi, aivan oikein, mittauksissa käytetyn välimatkan turhan lyhyeksi ajan mittausmenetelmille. 1600-luvun taitteessa englantilainen lääkäri [[William Gilbert]] raportoi havaitsemistaan [[magnetismi|magneettisesta ilmiöstä]], jonka voidaan sanoa olleen oleellinen tekijä [[sähkö]]n ja magnetismin tutkimukselle.

=== Kemia ja lääketiede ===
[[Kemia]]n juuret ovat filosofiassa, [[alkemia]]ssa ja lääketieteessä. Itsenäiseksi tieteenalaksi se erottautui kuitenkin vasta [[valistusaika|valistusajalla]] 1600-luvun fysiikan synnyttämän mekanistisen ajattelun myötä. Lääketiede oli keskiajalle asti niin kutsutun [[humoraalioppi|humoraaliopin]] ja Galenosin opetusten sävyttämä. [[Ruumiinavaus]]ten yleistyessä aiemmat käsitykset alkoivat horjua, kun ne osoittautuivat virheellisiksi tai ainakin puutteellisiksi. Molempia tieteenaloja oli yhdistänyt renessanssin aikakautena elänyt [[Paracelsus]] ja [[iatrokemia]]na tunnettu alkemian suuntaus.{{Lähde}}

[[Padovan yliopisto]]n professori, Italiassa vaikuttanut ja oppinsa Pariisissa saanut belgialainen [[Andreas Vesalius]] koetteli myöhäisantiikin suuren lääketieteentuntija [[Galenos]]in väitteitä ihmisen anatomiasta suoraan leikkelemällä ihmisiä ja muita eläimiä. Hän oli niin tohkeissaan ruumiiden leikkelystä, että ryösteli ruumiita hautausmailta ja [[hirttäminen|hirtettyjen]] ruumiita. Havaintojensa perusteella hän huomasi Galenosin kirjoituksissa yli 200 virhettä,<ref name="encarta"/> mutta virheitä hän ei itsekään kyennyt välttämään. Nämä tutkimukset jakoivat aikansa anatomistit ja kirurgit kahtia. [[William Harvey]]n ohella voidaan Vesaliuksen sanoa aloittaneen kokonaan uuden vaiheen [[anatomia]]n tutkimuksessa.{{Lähde}}

Harvey oli kotoisin Britanniasta, mutta tohtorin tutkinnon hän suoritti [[Padova]]ssa. Hän jatkoi Padovassa Vesaliuksen jalanjäljissä. Itse asiassa Vesaliuksen oppilaana oli [[Gabriele Falloppio]], jonka oppilaana vastaavasti oli Harveyn opettaja [[Hieronymus Fabricius]]. Opiskeluaikana Harveyn silmiin oli osunut [[verenkierto]], joka näytti tapahtuvan [[sydän|sydämen]] kautta. Noin 80 eläimen leikkaamisen jälkeen hänelle oli selkiytynyt ajatus verenkierron toiminnasta. Vaikka hän tunsi toiminnan jo vuonna 1616, hän julkaisi tuloksensa vasta vuonna 1628 kirjassaan ''[[Exercitatio anatomica de motu cordis et sanguinis in animalibus]]''. Harveyn johtopäätös oli, että veri kiersi ruumiissa eräänlaista kehää ja että sydämen tehtävänä oli supistusten kautta ylläpitää veren jatkuvaa kulkua. Samaan johtopäätökseen oli tullut [[René Descartes]]. Tämä on kuitenkin hieman yksinkertaistettu kuvaus, sillä Harveyn näkemykset olivat paljon mystisempiä.<ref>''Science: A History'', s. 31</ref> Mysteerinä oli vielä se, kuinka veri pääsi [[valtimo (anatomia)|valtimoista]] [[laskimo]]ihin. Vastaus saatiin pian Harveyn kuoleman jälkeen kun [[Marcello Malpighi]] tarkkaili mikroskoopilla sammakon sydämen pintaa, jossa suonten välillä oli ohuita [[hiussuoni]]a, joiden kautta veri siirtyy laskimoon. Uusi ajatus sai vastustusta, mutta se hyväksyttiin kuitenkin jo Harveyn elinaikana. Verenkierron selittämistä ei aluksi osattu soveltaa niin, että siitä olisi ollut mitään käytännön hyötyä.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.saunalahti.fi/arnoldus/harvey.html | Nimeke = William Harvey (1578–1657) – verenkierron keksijä | Tekijä = Arno Forsius | Viitattu = 20.9.2008 | arkisto = https://web.archive.org/web/20190219162440/http://www.saunalahti.fi/arnoldus/harvey.html | arkistoitu = 19.2.2019 }}</ref>

== Valistus ja romantiikka ==
[[Tiedosto:Newton-WilliamBlake.jpg|250px|left|thumb|William Blaken maalaus ''Newton''.]]
Tieteellisen vallankumouksen aikaansaama kehitys luonnontieteissä loi pohjaa [[edistysusko]]lle ja [[positivismi]]lle. Valistusfilosofit näkivät tieteen parhaana tapana ratkaista ongelmia ja saavuttaa tietoa ja saavuttaa valaistus. Se tarkoitti samalla uskonnon vähättelyä. [[Ateismi|Ateisteja]] valistusfilosofien keskuudessa oli hyvin vähän, useimmat olivat [[deismi|deistejä]], mutta heitä yhdisti yhteinen viha perustettuja uskontoja kohtaan, erityisesti eurooppalaisessa yhteiskunnassa näkyvintä, [[katolisuus|katolisuutta]]. Valistusfilosofit kokivat kenties olevansa jonkinlaisia vapaustaistelijoita, jotka pyrkivät korvaamaan uskonnon paremmalla keinolla Jumalan lähelle pääsemiseksi. Heille se oli tiede.<ref name="E1056"/>

Tieteellinen vallankumous kiinnosti myös 1800-luvulla elänyttä [[Auguste Comte]]a, joka teoretisoi ihmisen maailmankatsomushistorian koostuvan kolmesta vaiheesta: ensimmäisenä olisi uskonnollinen maailmankuva, joka korvautui metafyysisellä, joka taas johtaisi ”[[positivismi|positivistisen]]” (tieteeseen perustuvan) maailmankuvan syntymiseen. Comten mukaan tieteellinen vallankumous tarkoitti maailmankatsomusmuutosten viimeistä vaihetta, ja hän kutsui silloisia tieteilijöitä positivismin perustajiksi.{{Lähde}}

Valistus ei ollut ainoastaan tiedeihannoinnin aikaa. Valitukseen kuului avoin kritisointi, joten filosofeilla ja kirjailijoilla oli lupa kritisoida myös tiedettä. Eräs esimerkki on [[Jonathan Swift]]in satiirisen ''[[Gulliverin matkat|Gulliverin matkojen]]'' kolmannen osan kertomus, jossa Gulliver haaksirikkoutuu Laputan saarelle. Saarella oli taiteille ja tieteille pyhitetty kuningaskunta, jossa ei kuitenkaan osattu hyödyntää tieteellistä osaamista käytännön tarpeisiin. Samalla hän näkee, että tällainen yhteiskunta on tuomittu tuhoutumaan. Swift ei vastustanut tiedettä täysin vaan ainoastaan kyvyttömyyttä hyödyntää sitä ihmisen tarpeisiin. Swiftin näkemykseen kuului myös se, että tiede on eettisesti neutraali: tieteen keinoin voidaan tehdä sekä pahaa että hyvää.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.victorianweb.org/previctorian/swift/science1.html | Nimeke =Swift's Attitudes toward Science and Technology | Tekijä = David Cody| Julkaisija =Victorianweb.org | Viitattu = 29.12.2008 | Kieli = {{en}} }}</ref>

Usein valistukselle vastakohtaisena suuntauksena nähty [[romantiikka]] arvosteli voimakkaasti valistuksen korostamaa tiedeihannetta. Sen sijaan he korostivat tunteita ja mielikuvitusta unohtamatta kuitenkaan luontoa. Maalaustaiteessa eräs tiedettä arvosteleva romantiikan ajan teos on [[William Blake]]n ''Newton'' (1795). Maalauksessa kivellä istuva [[Isaac Newton]] tutkii geometrian avulla luonnon perimmäisyyttä mutta unohtaa samalla ympäröivän runsaan luonnon.{{Lähde}}

== Historiankirjoitus ==
=== Yleistä ===
Historioitsijat eivät ole yksimielisiä siitä, kehittyikö tiede vallankumouksellisesti 1600-luvun tienoilla. Osa tieteenhistorioitsijoista näkee todellisen vallankumouksen tapahtuneen aiemmin keskiajalla, jolloin viitataan [[1100-luvun renessanssi]]in. Toisaalta taas osa historioitsijoista näkee keskiajan ”islamistisen tieteen vallankumouksen” olleen se todellinen vallankumous tieteessä. Vallalla olevan näkemyksen mukaan perinteinen käsitys tieteellisestä vallankumouksesta on pätevä, joskin sen sisältöä on lievennetty jyrkästä uuden ajan ja keskiajan vastakohtaisuudesta ja lähennytty ajatusta maltillisemmasta kehityksestä, jossa tieteellinen vallankumous nähdään luonnollisena seurauksena renessanssin humanistien pyrittyä takaisin antiikin lähteille (''ad fontes''), minkä tuotoksena antiikin monipuolinen filosofia ja tiede löydettiin uudelleen.<ref name="johdatus">''Renessanssin tiede'', s. 13–24</ref>

[[Pierre Duhem]] aloitti läpi 1900-luvun kestäneen keskustelun tieteellisestä vallankumouksesta. Kärjistäen hänen kirjoitusten pääteema on, ettei mitään vallankumousta ollut vaan se mitä pidetään vallankumouksena on vain 1300-luvun [[Pariisin yliopisto]]n oppineiden fysikaalisten ja tähtitieteellisten teorioiden täsmentelyä. Duhem lisäksi liitti antiikin filosofit ja arabialaiset tieteentekijät osaksi tieteellistä vallankumousta. Tällä tavoin Duhem loi käsityksen yhtenäisestä länsimaiden tieteen historiasta.<ref name="johdatus"/>

Uudet ajatukset saivat lämpimän vastaanoton, mutta sittemmin ne saivat osakseen paljon kritiikkiä ja kriittinen näkemys Duhemin väitteille sai vallan. Näkyvimmäksi kritisoijaksi nousi ranskalainen filosofi [[Alexandre Koyré]], joka myös lanseerasi termin ''tieteellinen vallankumous'' vuonna 1939. Koyré ei havainnut tutkimuksissaan yhtäläisyyttä keskiaikaisen ja uuden ajan tieteen välillä. Hän myönsi, että keskiaikaista tieteellistä termistöä käytettiin uudella ajalla, mutta huomautti, että ne saivat aivan uusia merkityksiä. Hän itse asiassa väitti keskiaikaisen aristoteelisuuteen nojanneiden luonnonfilosofisten teorioiden olleen nykyaikaisen tieteen synnyn hidasteena ja esteenä. Näkemys säilyi pitkään vallitsevana, mutta Charles Lohrin ja Charles B. Schmittin näkemykset ovat kumonneet sen.<ref name="johdatus"/>

[[George Sarton]]in näkemyksessä korostuu voimakas humanismikriittisyys. Hän oli vankasti sitä mieltä, että tiede on ollut vahvasti esillä vain kahdesti länsimaisessa kulttuurihistoriassa. Ensiksi 1100-luvun renessanssin yhteydessä ja toisen kerran tieteellisen vallankumouksen aikaan. Jälkimmäisen hän näki välttämättömäksi, koska renessanssihumanistit hävittivät 1100-luvulla kehittyneen tieteen saavutukset. [[Lynn Thorndike]]n näkemyksissä korostuu vastaava humanismia vähättelevä piirre. Heidän ajatuksia vastustivat [[Eugenio Garin]] ja [[Paul Oskar Kristeller]]. He korostivat humanismin monimuotoisuutta, vaikkei Kristelleriltä löytänytkään perusteluja luonnontieteiden kehityksen ja humanismin välille. 1500-luvun humanismin aseman tieteelliselle vallankumoukselle ovat tuoneet esille [[Donald R. Kelley]] ja [[Anthony Grafto]]n.<ref name="johdatus"/>

[[Arun Bala]]n näkemyksen mukaan<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Arun Bala | Nimeke =The Dialogue of Civilizations in the Birth of Modern Science | Vuosi = 2006| Julkaisija =Palgrave Macmillan | ISBN = 1-4039-7468-3 }}</ref> tieteellisen vallankumouksen aikaiset tapahtumat on nähtävä [[monikulttuurisuus|monikulttuurisen]] vaikutuksen huipentumana Euroopassa. Hänen mukaansa tieteellinen vallankumous oli erityisesti seurausta keskiaikaisen [[islamilainen tiede|islamilaisen tieteen]] edistyksestä, mutta [[kiina]]laisen ja [[intia]]laisen tieteen edistys vaikutti yhtä lailla. Bala näkee näiden piirteiden väheksymisen johtaneen siihen, että tieteellinen vallankumous nähdään Eurooppa-keskeisestä näkökulmasta.<ref>Bala, Arun, 2006, s. x</ref> 

[[Peter Dear]] on tiivistänyt tieteellisen vallankumouksen aiheuttamat muutokset kuudeksi kohdaksi:<ref>''Renessanssin tiede'', s. 409</ref>
# Kokeellinen toiminta tiedon hankkimiseksi
# Matematiikka nousi ensisijaiseksi keinoksi kuvata luonnonilmiöitä
# Aristoteleen neljän syyn oppi unohdettiin ja siirryttiin kohteeseen liitetyistä syistä pois samalla painottaen tutkijan itsensä muodostamia syysuhteita
# Maailma nähtiin mekaanisena koneena
# Luonnonfilosofian asema nähtiin enemmän tutkimushankkeena kuin olemassa olevan tiedon kokonaisuutena
# Sosiaalinen muutos: yhteisöllinen tieteen harjoittaminen.

Voidaan olla erimielisiä siitä, mikä oli niin suuri muutos, että se oikeuttaa näkemään aikakauden vallankumouksellisena. Tieteen varsinainen kehitys on yksi perinteisimmistä näkemyksistä, mutta esimerkiksi [[John Gribbin]] näkee ''vallankumouksellisuuden'' tarkoittavan tieteilijöiden asennemuutosta. Siinä missä renessanssin ja keskiajan tieteessä tieteilijät (luonnonfilosofit) näkivät itsensä alisteisina antiikin auktoriteeteille, niin tieteellisen vallankumouksen myötä tieteilijät olivat tietoisimpia omasta asemastaan. He näkivät antiikin oppineet vertaisinaan.<ref>''Science: A History'', s. 19</ref> Hän perustelee myös, että vasta Newtonin jälkeen tiede muuttui tavalla, jota voitaisiin kutsua vallankumouksellisesti. Tuossa vaiheessa tieteellinen vallankumouksen katsotaan kuitenkin päättyneen.<ref>''Science: A History'', s. 20</ref>

=== Tieteellisten vallankumousten rakenne ===
[[Thomas S. Kuhn]] julkaisi 1960-luvulla vaikutusvaltaisen kirjan tieteellisten vallankumousten kehityksestä. Teos on käännetty suomeksi nimellä "''Tieteellisten vallankumousten rakenne".''<ref>{{Kirjaviite|Tekijä=Kuhn, Thomas S.|Nimeke=Tieteellisten vallankumousten rakenne|Vuosi=1994|Sivu=|Julkaisija=Wsoy}}</ref> Kuhn käyttää esimerkkiaineistonaan runsaasti myös 1600- ja 1700-lukujen tapahtumia ja kuvaa tieteen kehitystä tasaisen evoluution asemesta prosessina, jossa "normaalitieteen" rauhallista vaihetta seuraavat vallankumoukselliset hyppäykset, joissa tieteen perusteet järkkyvät uuden "[[Paradigma|paradigman]]" astuessa ohjaamaan tieteellisen toiminnan kysymyksenasettelua ja olettamuksia.   

Hän ymmärsi tieteen kehittymisen perustuvan vallitseviin paradigmoihin, etenkin niiden muutoksiin. Paradigmalla tarkoitetaan sen hetkisen näkemyksen mukaista oikeaksi todettua teoriaa tai tietoa. Esimerkkinä paradigmasta voidaan antaa se, kuinka 1800-luvun alkuun saakka luultiin aurinkokunnassa olevan seitsemän planeettaa. [[Urbain Le Verrier]]in laskelmien ansiosta nykyisin tiedetään, että on olemassa kahdeksaskin planeetta, [[Neptunus]] (kun Plutoa ei lasketa planeetaksi). Kuhnia siteeraten paradigma on ”universaalisti tunnustettu tieteellinen saavutus, joka tuottaa jonkin aikaa tieteenharjoittajien yhteisön malliongelmat ja niiden ratkaisut”.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-2003920547 | Nimeke =Kulttuuripolitiikan paradigmat | Julkaisija =Jyväskylän yliopisto | Viitattu = 5.9.2008 }}</ref>

Paradigman rinnalle Kuhn kehitti [[normaalitiede|normaalitieteen]] käsitteen. Sillä tarkoitetaan tilaa, jossa uutta tietoa tuotetaan vallitsevan paradigman ehdoilla. Vallitsevia teorioita kumoavia tai haastavia teorioita ei niinkään kehitetä. Normaalitiede ei ole Kuhnin mukaan stabiili tila, vaan tutkimuksen takia esiin nousee normaalitieteen paradigmasta poikkeavia ilmiöitä, [[anomalia|anomalioita]]. Näitä ilmiöitä lopulta kasautuu niin paljon, että anomalioita selittäviä ja vanhan paradigman oikeellisuutta haastavia teorioita kehitetään. Lopulta vanha näkemys on pakko hylätä ja tilalle otetaan uusi paradigma. Tätä muutosta vanhasta uuteen Kuhn kutsuu ''tieteelliseksi vallankumoukseksi''. Termillä saatetaan siis viitata yleisempään käsitteeseen kuin 1500–1700-lukujen tieteen tilaan. Vallankumousta ei pidä ymmärtää yksittäisen tieteilijän saavutukseksi, vaan normaalitieteen edustajien töiden summaksi. Kuhn myös huomauttaa, että vallankumousten kestotkin saattavat olla useita sukupolvia. Tätä selittää [[Planckin periaate]].{{Lähde}}

Kuhnin kuvaama muutos tapahtui hyvin selvästi tieteellisen vallankumouksen aikana: viimeistään nyt Aristoteleen opit korvautuivat uudemmilla tutkimuksilla ja käsityksillä.{{Lähde}}

== Katso myös ==
*[[Tekniikan historia#Teknistieteellisen ajattelun kehittyminen|Tieteellisen vallankumouksen vaikutus tekniikan historiaan]]

== Lähteet ==
* {{Kirjaviite | Tekijä =Mikkeli, Heikki & Joutsivuo, Timi (toim.) | Nimeke =Renessanssin tiede | Vuosi =2000 | Julkaisija =SKS | ISBN = 951-746-220-4}}
* {{Kirjaviite | Tekijä = Mari Heinonen & Janne Tunturi (toim.) | Nimeke =Pahan tiedon puu | Vuosi =2003 | Julkaisija = Gaudeamus| ISBN = 951-662-877-X }}
* {{Kirjaviite | Tekijä =Hellyer, Marcus | Nimeke =The Scientific Revolution | Vuosi =2003 | Julkaisija =Blackwell Publishing | ISBN = 978-0-631-23630-6}}
* {{Kirjaviite | Tekijä =Mäkinen, Virpi | Nimeke = Keskiajan aatehistoria | Vuosi =2003 | Julkaisija =Atena Kustannus | ISBN = 978-063-12363-0-6951-796-310-6}}

=== Viitteet ===
{{Viitteet|sarakkeet}}

== Kirjallisuutta ==

* {{Kirjaviite | Tekijä =Kearney, Hugh | Nimeke =Origins of the Scientific Revolution | Vuosi =1964| Julkaisija =Longmans }}
* {{Kirjaviite | Tekijä =Debus, Allen G. | Nimeke =Man and Nature in the Renaissance | Vuosi =1978 | Julkaisija =Cambridge University Press | Tunniste = ISBN 978-0-521-29328-0}}
* {{Kirjaviite | Tekijä = Lindberg, David C. & Westman, Robert S. | Nimeke =Reappraisals of the Scientific Revolution | Vuosi = 1990| Julkaisija =Cambridge University Press | Tunniste =ISBN 978-0-521-34804-1 }}
* {{Kirjaviite | Tekijä =Porter, Roy & Teich, Mikuláš | Nimeke =The Scientific Revolution in National Context | Vuosi =1992 | Julkaisija = Cambridge University Press| Tunniste =ISBN 978-0-521-39699-8}}
* {{Kirjaviite | Tekijä = Applebaum, Wilbur | Nimeke =Encyclopedia of the Scientific Revolution: From Copernicus to Newton | Vuosi =2000| Julkaisija =Routledge | Tunniste = ISBN 978-0-8153-1503-2}}
* {{Kirjaviite | Tekijä =Dear, Peter | Nimeke =Revolutionizing the Sciences: European Knowledge and Its Ambitions, 1500–1700 | Vuosi =2001 | Julkaisija =Princeton University Press | Tunniste = ISBN 978-0-691-08860-0}}
* {{Kirjaviite | Tekijä =Hellyer, Marcus | Nimeke =The Scientific Revolution | Vuosi =2003 | Julkaisija =Blackwell Publishing | Tunniste = ISBN 978-0-631-23630-6}}

[[Luokka:Tieteenhistoria]]
[[Luokka:Seulonnan keskeiset artikkelit]]