Uutissuomalainen

sanoma- ja kaupunkilehtien yhteinen uutistoimitus

Uutissuomalainen (USU) on 21 suomalaisen sanoma- ja kaupunkilehden yhteinen uutistoimitus. Toimitus on perustettu 1. helmikuuta 2017. Toimituksen tuottamia uutisia julkaisevat sanomalehdet Aamuposti, Etelä-Saimaa, Etelä-Suomen Sanomat, Hämeen Sanomat, Iisalmen Sanomat, Itä-Häme, Itä-Savo, Karjalainen, Keskisuomalainen, Keski-Uusimaa, Kouvolan Sanomat, Kymen Sanomat, Länsi-Savo, Länsi-Uusimaa, Savon Sanomat ja Uusimaa sekä kaupunkilehdet Helsingin Uutiset, Länsiväylä, Tamperelainen, Turkulainen ja Vantaan Sanomat. Lehdet tavoittavat yhteensä noin 1,47 miljoonaa suomalaista. [1][2][3][4]

Uutissuomalaisessa on kahdeksan toimittajaa. He työskentelevät eri puolilla Suomea. [5]

Karjalaista lukuun ottamatta Uutissuomalaisessa mukana olevat lehdet kuuluvat Keskisuomalainen-konserniin. Uutissuomalainen toimii sanomalehtien yhteisesti omistamassa tuotantoyhtiössä Väli-Suomen Media Oy:ssä, joka on Keskisuomalainen Oyj:n tytäryhtiö.[6] Yhtiöön kuuluvat Uutissuomalaisen lisäksi Sunnuntaisuomalainen ja Teemasuomalainen.[7]

Uutissuomalainen on ollut kahdesti ehdolla Suuren journalistipalkinnon saajaksi. Vuonna 2018 toimitus oli ehdolla kategoriassa Vuoden journalistinen teko ja vuonna 2020 uutispäällikkö Matti Pietiläinen oli ehdolla kategoriassa Vuoden journalistinen pomo.[8][9]

Historia

muokkaa

Uutissuomalaista edelsi sanomalehtien yhteistyöverkosto, joka tunnettiin nimellä Väli-Suomen sanomalehdet. Siinä olivat mukana Etelä-Suomen Sanomat, Ilkka, Karjalainen, Keskisuomalainen, Pohjalainen ja Savon Sanomat. Väli-Suomen sanomalehtien aikana yhteistyö oli Uutissuomalaista löyhempää ja perustui yksittäisten juttujen vaihtoon. Työntekijät olivat kukin oman lehtensä palkkalistoilla. Ilkka ja Pohjalainen irtautuivat Väli-Suomen sanomalehtien yhteistyöstä vuonna 2014, kun ne liittyivät Lännen Mediaan [10].

Vuosina 2009–2013 Väli-Suomen sanomalehdillä oli myös Helsingissä sijainnut lähinnä talouden ja politiikan uutisia tuottanut toimitus, joka oli yhteinen Turun Sanomien ja Kalevan kanssa.[11] Lisäksi Väli-Suomen sanomalehdillä, Turun Sanomilla, Kalevalla ja Etelä-Suomen Sanomilla oli 2010-luvun alussa yhteinen ulkomaantoimitus, jonka toimittajat työskentelevät eri paikkakunnilla.[12]

Uutispäälliköt ja toimitusjohtajat

muokkaa

Uutissuomalaisen uutispäällikön ja Väli-Suomen Media Oy:n toimitusjohtajan tehtävä on määräaikainen. Tähän mennessä tehtävässä ovat toimineet:

  • Uutispäällikkö Matti Pietiläinen, toimitusjohtaja Ville Grahn 1.2.2017–14.4.2019
  • Uutispäällikkö, toimitusjohtaja Matti Pietiläinen 15.4.2019–31.3.2023[13]
  • Uutispäällikkö Outi Laatikainen, toimitusjohtaja Terhi Nevalainen 1.4.2023–[14] [15]

Muut sanomalehtien yhteistoimitukset

muokkaa

Uutissuomalaisen kanssa vastaava sanomalehtien valtakunnallinen yhteistoimitus on Lännen Media.[16]

Lännen Media Uutissuomalainen
Forssan Lehti Aamuposti
Ilkka-Pohjalainen Etelä-Saimaa
Kainuun Sanomat Etelä-Suomen Sanomat
Keskipohjanmaa Helsingin Uutiset
Kaleva Hämeen Sanomat
Lapin Kansa Iisalmen Sanomat
Länsi-Suomi Itä-Häme
Turun Sanomat Itä-Savo
Karjalainen
Keskisuomalainen
Keski-Uusimaa
Kouvolan Sanomat
Kymen Sanomat
Länsi-Savo
Länsi-Uusimaa
Länsiväylä
Savon Sanomat
Tamperelainen
Turkulainen
Uusimaa
Vantaan Sanomat

Lähteet

muokkaa
  1. STT 31.1.2017 (Arkistoitu – Internet Archive), viitattu 1.2.2017
  2. Piirainen, Päivi: Itä-Häme liittyi mukaan Uutissuomalaiseen Itä-Häme. Viitattu 29.5.2017.
  3. Uutissuomalainen.fi uutissuomalainen.fi. Viitattu 17.10.2018.
  4. Kaakon Viestintä Oy: Kymen Sanomien sisältötarjonta laajenee — Uutissuomalaisen ja Sunnuntaisuomalaisen juttuja julkaistaan alkuvuodesta lähtien - Kymen Sanomat kymensanomat.fi. 20.12.2019. Viitattu 21.5.2020.
  5. Markkinointi & Mainonta 31.1.2017, viitattu 1.2.2017
  6. Helsingin Sanomat 31.1.2017, viitattu 1.2.2017
  7. Markkinointi & Mainonta 21.1.2019, viitattu 11.6.2019
  8. Bonnierin Suuri Journalistipalkinto suurijournalistipalkinto.fi. Viitattu 27.2.2018.
  9. Sanna Inkinen / Uutissuomalainen: Aamulehden Riina Nevalainen on Vuoden journalistinen pomo – Myös Uutissuomalaisen Matti Pietiläinen ehdolla KSML.fi – Keskisuomalainen. Viitattu 21.5.2020.
  10. Ilkka-yhtymä Oyj 23.6.2014 (Arkistoitu – Internet Archive), viitattu 1.2.2017.
  11. Marmai: Kaleva: Maakuntalehtien toimitus poistuu Helsingistä M&M. Viitattu 21.5.2020.
  12. Savon Sanomat 8.9.2009 (Arkistoitu – Internet Archive), viitattu 1.2.2017
  13. Ville Grahn: Nimityksiä Väli-Suomen Media Oy:ssä Uutissuomalainen, Teemasuomalainen ja Sunnuntaisuomalainen. 9.4.2019. Arkistoitu 31.8.2019. Viitattu 21.5.2020.
  14. Jaakko Vilmusenaho: Terhi Nevalainen Väli-Suomen Median toimitusjohtajaksi Uusimaa. 23.3.2023. Viitattu 24.3.2023.
  15. Teemu Rauhala: Uutissuomalaisen uutispäälliköksi Outi Laatikainen Keskisuomalainen. 3.5.2023. Viitattu 5.6.2023.
  16. Yhteistoimitus Lännen Media jatkaa toimintaansa yhdeksän lehden voimin – muutokset voimaan helmikuun alussa ts.fi. 1.12.2020. Viitattu 24.3.2023.

Aiheesta muualla

muokkaa