Theremin

Theremin (ven. терменвокс) on elektroninen soitin, jonka kehitti venäläinen Léon Theremin (Lev Termen) vuonna 1919. Soitin koostuu laatikosta, jossa on kaksi antennia, ja sitä soitetaan liikuttelemalla käsiä antennien läheisyydessä. Theremin on yksi harvoista soittimista, joita soitetaan ilman fyysistä kosketusta.

Robert Moogin Etherwave Theremin -rakennussarja.

Theremin tunnetaan vanhemmassa suomalaisessa kirjallisuudessa myös nimellä eterofoni.

Toimintaperiaate

Carolina Eyck ja theremin.

Thereminissä on yleensä soittajasta katsoen vasemmalla silmukan muotoinen voimakkuusantenni, ja thereministä lähtevä ääni on sitä voimakkaampi mitä kauempana vasen käsi on tästä antennista. Oikealla on suora taajuusantenni, ja ääni on sitä korkeampi mitä lähempänä oikea käsi on oikeanpuoleista antennia.

Theremin synnyttää äänen kahdella korkeataajuisella oskillaattorilla, joiden erotussignaali on ihmisen kuuloalueella. Antennin ja soittajan käden välinen kapasitanssi aiheuttaa oskillaattorin taajuuteen muutoksia, jotka voidaan kuulla muutoksina erotussignaalissa.

Thereminiä pidetään yhtenä vaikeimmista soittimista. Soittotavasta johtuen thereminille on tunnusomaista glissando eli liukuma säveltasosta toiseen, joskin taitava soittaja voi muodostaa myös staccato-nuotteja. Tyypillisiä tyylikeinoja ovat myös vibrato ja tremolo, jotka saadaan aikaan pienemmillä kädenliikkeillä.

Thereminin käyttäjiä

Taidemusiikissa

Taidemusiikin säveltäjistä thereminiä ovat käyttäneet muiden muassa Dmitri Šostakovitš, Bohuslav Martinů, Percy Grainger, Christian Wolff ja Lera Auerbach. Suomessa Kalevi Aho on säveltänyt konserton thereminille ja kamariorkesterille.

Elokuvamusiikissa

Soittimesta tuli suositumpi elokuvamusiikissa kuin konserttisaleissa. Thereminin avulla on luotu aavemaista tunnelmaa. Varhaisista esimerkeistä voidaan mainita Miklós Rózsan musiikki elokuvaan Noiduttu (1945) ja Bernard Herrmannin musiikki tieteiselokuvaan Uhkavaatimus Maalle (1951).

Theremin on melodiasoittimena myös televisiosarjan Midsomerin murhat tunnussävelmässä.

Rock-musiikissa

Rock-musiikissa thereminiä on käyttänyt mm. Led Zeppelinin Jimmy Page kappaleen ”Whole Lotta Love” live-esityksissä, kuten myös Green Carnation kappaleessa ”Maybe?” Elektronisessa musiikissa thereminiä on hyödyntänyt mm. Jean-Michel Jarre sekä levyillään että konserteissaan. Suomessa ainakin Indica yhtye on käyttänyt thereminiä esiintyessään Tavastialla ym n. 2010.

Pop-musiikissa

Ensimmäistä kertaa popmusiikissa thereminiä käytti The Beach Boys albumillaan Pet Sounds. Vastoin yleistä käsitystä Pet Soundsin kappaleessa ”I Just Wasn't Made for These Times” tai ”Good Vibrationsissa” ei kuitenkaan soiteta oikeaa thereminiä vaan Electro-Theremin-nimistä soitinta, jonka kehitti Paul Tanner 1950-luvun lopulla havaittuaan, kuinka vaikeaa oikean thereminin soittaminen on. Electro-Theremin muistuttaa soinniltaan thereminiä, mutta antennien sijasta sitä ohjataan mekaanisilla säätimillä.

Thereminin soittajia

Bud Averill (1896–1957) Lucie Bigelow Rosen (1890–1968) Jean Ven Robert Hal (1970–) Samuel Hoffman (1903–1967) Clara Rockmore (1911–1998) Jimmy Page (1944–) Jean Michel Jarre (1948–) Eric Ross (1948–) Bruce Woolley (1953–) Peter Pringle (1954–) Pekkanini (1952–)

Barbara Buchholz (1959–2012) Lidija Kavina (1967–) Masami Takeuchi (1967–) Dalit Warshaw (1974–) Pamelia Kurstin (1976–) Randy George (1978–) Carolina Eyck (1987–). Gak Sato (1969–) H. Whipple Abbott Lana Aksjonova Dorit Chrysler

Charlie Draper Rom Chiaki Darryl Kubian Charles Richard Lester Shueh-li Ong Armen Ra Kip Rosser Dave Vanian Janos Honkonen (1975–) Ari Jyvä (1996–) Sid Hille (1961-)

Aiheesta muualla

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Theremin Wikimedia Commonsissa

• Thereminiltä kuulostavan soittimen rakennussarjan kokoamisohje (ei oikea theremin-soitin)