Nestoriolaisuus
Nestoriolaisuus on 400-luvulla Konstantinopolin arkkipiispa Nestorioksen mukaan nimetty kristillinen suunta, jonka keskeisenä oppina oli, että Kristus ei ollut yksi persoona, vaan hänessä oli kaksi erillistä persoonaa: jumalallinen ja inhimillinen. Kristus oli syntyään ihminen, mutta Jumala oli asettunut asumaan häneen. Nestoriolaisuus tuomittiin harhaopiksi vuonna 431 Efesoksen konsiilissa, jonka mukaan Kristus on Jumala ja ihminen yhdessä persoonassa.[1]
Toinen tunnusomainen opillinen piirre nestoriolaisuudelle oli, että Neitsyt Marian ei katsottu olevan Jumalansynnyttäjä (kreik. theotokos). Kristus syntyi ihmisyytensä puolesta Betlehemissä, mutta hän oli jumaluutensa puolesta olemassa jo ennen aikojen alkua. Maria ei siis synnyttänyt Jeesusta Jumalana vaan ihmiseksi. Tämä käsitys ei ole harhaoppinen, mutta se jäi vähitellen sivuun kirkossa nestoriolaisten harhaoppisiksi tuomitsemisen jälkeen. Kuitenkin myöhemmin reformaation aikana protestanttiset kirkot omaksuivat tämän käsityksen lähes poikkeuksetta. Nestoriolaisuudella on historiallisesti usein viitattu Assyrian kirkkoon ja sen tekemään lähetystyöhön Aasiassa, mutta ilmaisu on epätarkka.
Harhaoppituomiosta ja Bysantin harjoittamasta sorrosta huolimatta nestoriolaisuus ei heti hävinnyt, vaan löysi itselleen turvapaikan Sassanidien Persiassa, josta se levisi silkkitien mukana syvälle Aasiaan. Sen vaikutus ulottui 700-luvulla idässä Kiinaan ja Sri Lankaan ja 800-luvulla se saattoi hyvinkin olla jäsenmäärältään maailman suurin kirkko. Kuitenkin islamin leviäminen söi kannattajia sen perinteisiltä tukialueilta Lähi-idästä ja Tšingis-kaanin verisimmät hyökkäykset kohdistuivat nestoriolaisten keskuksiin Keski-Aasiassa, kuten Merviin. Vaikka oppineet ja kielitaitoiset nestoriolaiset saavuttivat korkeita asemia sekä muslimi- että mongolihallinnossa, johti tämä kuitenkin nestoriolaisen kristillisyyden hiipumiseen Lähi-idässä ja Keski-Aasiassa. Lopulta mongolien käännyttyä islaminuskoon joutuivat nestoriolaiset vainon kohteiksi 1200-luvulla. Ming-dynastian valtaan vuonna 1368 nostanut kansallismielinen ja ulkomaalaisvastainen liike aiheutti puolestaan nestoriolaisuuden katoamisen Kiinassa. Nykyisin pieniä nestoriolaisryhmiä on Syyriassa, Iranissa, Irakissa ja Intiassa. Jäsenien yhteenlaskettu määrä on noin 100 000.[2][3]
Samoihin aikoihin nestoriolaisuuden kanssa Lähi-idässä vaikutti toinenkin oppi, monofysitismi, joka opetti päinvastaista: Kristuksella oli vain yksi luonto. Kristus oli joko vain näennäisesti ihminen (Apollinaris) tai vain näennäisesti Jumala (Areios). Tämä oppi tuomittiin yhdessä nestoriolaisuuden kanssa Khalkedonin kirkolliskokouksessa vuonna 451, minkä vuoksi nestoriolaisuus luokitellaan ei-khalkedonilaiseksi opiksi yhdessä täysin päinvastaisten suuntausten kanssa. Khalkedonin kirkolliskokous painotti, että Kristuksella on kaksi luontoa, ihmisyys ja jumaluus, jotka molemmat ovat täysin läsnä yhtä aikaa.[1]
Katso myös
muokkaaLähteet
muokkaa- ↑ a b von den Brincken, Anna-Dorothee: Die ”Nationes Christianorum Orientalium” im Verständnis der Lateinischen Historiographie, s. 228–229. (Kölner Historische Abhandlungen, Band 22) Köln: Böhlau-Verlag. ISBN 3-412-86173-1 (saksaksi)
- ↑ Nestorianism Hutchinson Encyclopedia. Arkistoitu 12.10.2008. Viitattu 3.12.2007. (englanniksi)
- ↑ Jenkins, Philip: The Forgotten Christian World. History Today, April 2009, 59. vsk, nro 4, s. 32–39. ISSN 00182753 (englanniksi)
Aiheesta muualla
muokkaa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Nestoriolaisuus Wikimedia Commonsissa
