Max Roach
Maxwell Lemuel ”Max” Roach (10. tammikuuta 1924 – 16. elokuuta 2007[1]) oli yhdysvaltalainen jazz-muusikko, rumpali, orkesterinjohtaja, säveltäjä ja bebop-tyylin luoja. Hän teki tunnetuksi paljon jäljitellyn, teknisesti upean ja rytmiikaltaan omaperäisen rumputyylin, joka soi rumpalille itsenäisemmän roolin. Hän oli edelläkävijä myös harvinaisempien tahtilajien käytössä jazzissa.
| Max Roach | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 10. tammikuuta 1924 |
| Kuollut | 16. elokuuta 2007 (83 vuotta) |
| Ammatti | muusikko, säveltäjä |
| Muusikko | |
| Aktiivisena | 1944-2007 |
| Tyylilajit | jazz, hard bop, free jazz, bebop |
| Soittimet | rummut |
| Yhtyeet | Clifford Brown and Max Roach quintet, The Quintet |
| Levy-yhtiöt | Capitol Records, Candid Records ja EmArcy Records |
|
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
|
Nuoruus
muokkaaMax Roach syntyi vuonna 1924 pienessä Newlandin kylässä Pohjois-Carolinassa ja kasvoi New Yorkin Brooklynissä Bedford–Stuyvesantin alueella. Hän oli 8-vuotias, kun hän alkoi babtistikirkossa harjoittelemaan pianonsoittoa. Rummut tulivat mukaan pari vuotta myöhemmin.[1] Roachin perheessä gospelmusiikilla oli merkittävä asema, ja hänen äitinsä oli gospellaulaja.[2]
Ura
muokkaaUran alku ja bebop
muokkaaRoach pääsi 1940-luvun alussa mukaan monien innovatiivisten muusikoiden johtamiin ryhmiin.[3] Duke Ellingtonin orkesterissa hän soitti lyhyen aikaa Paramount Theaterissa ja Charlie Parkerin kanssa Harlemin Uptown Housessa.[1]
Roach oli mukana myös monilla jameilla, joissa syntyi jazzin tyylisuunta bebop.[3] Hän oli 1940-luvun puoliväliin mennessä vakiinnuttanut paikkansa New Yorkin jazzpiireissä ja soitti yökerhoilla muun muassa Parkerin ja Dizzy Gillespien orkestereissa. Roach oli mukana esimerkiksi vuosien 1949 ja 1950 sessioissa, jotka Miles Davisin levytti myöhemmin nimellä Birth of the Cool.[1]
Omat orkesterit
muokkaaRoachista tuli 1954 oman orkesterin johtaja, kun hän muodosti trumpetisti Clifford Brownin kanssa kvintetin, joka erikoistui bepopin riisutumpaan versioon, jota alettiin myöhemmin kutsua nimellä hard bop. Roachin ja Brownin yhtye ei ollut kovinkaan kauaa pystyssä, mutta se sai silti innostuneen vastaanoton. Kvintetti oli vielä 1956 huipussaan, kun Brown ja ryhmän pianisti Richie Powell kuolivat auto-onnettomuudessa. Roach kertoi myöhemmin, että ystävänsä menetys ajoi hänet masennukseen ja käyttämään runsaasti alkoholia. Roach jatkoi kuitenkin edelleen 1950-luvun lopulla, mutta hänen yhtyeensä vaihtuivat useasti.[1]
Roach toi 1950-luvun lopulla äänityksiinsä myös poliittista sisältöä. Ensimmäinen poliittinen äänite oli Deeds Not Words, mutta erityisesti We Insist! (1960) toi Roachin sanoman selvästi esille.[2] Sen teemana oli rotujen välinen tasa-arvo.[3] Levy sai ristiriitaisen vastaanoton. Monet kehuivat sitä kunnianhimoiseksi, mutta samalla toisten mielestä se oli turhan poleeminen. Roach uskalsi kuitenkin albumin jälkeen säveltää myös muuta musiikkia ja alkoi tehdä yhteistyötä muun muassa koreografien, elokuvantekijöiden ja näytelmäkirjailijoiden kanssa. We Insist! -albumista tehtiin myös teatterisovitus.[1]
Roach oli vuonna 1970 perustamassa vain lyömäsoittimista koostuvaa M’Boom-yhtyettä.[2] Siinä oli Roachin lisäksi seitsemän muusikkoa, ja se käytti monia erilaisia lyömäsoittimia. Tinkimättömän jazzin suosio oli myös laskusuunnassa, ja Roach suuntasi vuonna 1972 myös uudelle alalle, kun hän alkoi opettaa Massachusettsin yliopistossa.[1]
1980-luvun kokeilut ja uran loppuvaiheet
muokkaaRoach oli 1980-luvulla mukana useissa erilaisissa kokeiluissa, ja hän teki yhteistyötä muun muassa avantgarde-jazz-muusikoiden Cecil Taylorin ja Anthony Braxtonin kanssa. Vuonna 1983 hän puolestaan konsertoi räppärin, kahden tiskijukan ja breakdance-tanssiryhmän kanssa. Roach sävelsi 1984 musiikin kolmeen Sam Shepardin Off-Broadway-näytelmään, ja hänet palkittiin teatterialan Obie-palkinnolla. Videotaiteilija Kit Fitzgeraldin ja näytelmäohjaaja George Ferenczin kanssa Roach puolestaan loi vuonna 1985 multimediaesityksen.[3][1]
Max Roach Double Quartet ja Uptown String Quartet tekivät 1980-luvulla poikkeuksellisen yhteistyön, sillä jazzmuusikot olivat harvoin esiintyneet jousiorkesterin kanssa tasapäisessä kokoonpanossa. Kriitikko Robert Palmer totesi albumitsa Double Quartet (1985), ettei jouset ole koko jazzin historiassa olleet yhtä svengaavasti mukana.[1]
Roach jatkoi esiintymistä aina 2000-luvulle asti, vaikka esimerkiksi opetusvastuita hän alkoi jo vähentää 1990-luvun alussa.[1]
Roach esiintyi yhtyeineen Pori Jazz -festivaaleilla vuosina 1978 (Max Roach Quartet), 1983 (Max Roach Double String Quartet) ja 1999 (Max Roach and The Brass Quintet).[4]
Yksityiselämä
muokkaaRoach oli kolmesti naimisissa, ja hänellä oli viisi lasta. Jokainen liitto päättyi avioeroon. Roach sai ensimmäisen vaimonsa Mildred Roachin kanssa kaksi lasta, yhden lapsen avioliiton ulkopuolisesta suhteesta sekä kaksi lasta kolmannesta avioliitostaan Janus Adams Roachin kanssa. Max Roachin toinen vaimo oli laulaja Abbey Lincoln, jonka kanssa hän oli naimisissa 1962–1970.[5]
Roach kuoli Manhattanilla elokuussa 2007 dementian ja Alzheimerin taudin aiheuttamiin komplikaatioihin.[6]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c d e f g h i j Peter Keepnews: Max Roach, a founder of modern jazz, dies at 83 NYTimes.com. 16.8.2007. The New York Times Company. Viitattu 16.1.2024. (englanniksi)
- ↑ a b c Max Roach National Endowment for the Arts. Viitattu 16.1.2024. (englanniksi)
- ↑ a b c d Max Roach Encyclopedia Britannica. 6.1.2024. Viitattu 16.1.2024. (englanniksi)
- ↑ Historia: Esiintyjät M Pori Jazz. Viitattu 20.7.2013.
- ↑ Phil Gallo: Drummer Max Roach dies at 83 Downbeat. 16.8.2007. Maher Publications. Viitattu 16.1.2024. (englanniksi)
- ↑ Max Roach Dies at 83 Variety. 17.8.2007. Variety Media, LLC. Viitattu 16.1.2024. (englanniksi)