Katariina Howard

Katariina Howard (englanniksi Catherine Howard, s. 1520–1525, k. 13. helmikuuta 1542) oli Englannin kuningas Henrik VIII:n viides vaimo (vuosina 1540–1542), joka muistetaan joskus miehensä kuvauksesta “ruusu vailla piikkiä”. Hänen syntymäaikansa ja -paikkansa eivät ole tiedossa (joskus hänen sanotaan syntyneen vuonna 1521 todennäköisesti Lontoossa). Hänen isänsä oli lordi Edmund Howard, Norfolkin 2. herttuan köyhä nuorempi poika. Katariina Howard ja Henrik VIII vihittiin 28. heinäkuuta 1540 Oatlandsin palatsissa Surreyssa lähes välittömästi sen jälkeen, kun kuninkaan avioliitto Anna Kleveläisen kanssa oli mitätöity. Katariina teloitettiin kahden avioliittovuoden jälkeen syytettynä maanpetoksesta.

Hans Holbeinin maalaama miniatyyri, joka esittää todennäköisesti vaatteiden ja tekotavan perusteella vain lyhyen aikaa valtaistuimella istunutta Katariina Howardia (Englannin kuningattarena 1540–1541).

Lapsuus ja nuoruus

Katariina Howard oli lordi Edmund Howardin ja Joyce Culpepperin kymmenes lapsi. Hänen sisaruksiaan olivat (eivät aikajärjestyksessä) Ralph, George, Henry, Mary, Isabel, Margaret, Joyce, Charles ja Thomas. On vaikea sanoa tarkalleen, milloin Katariina syntyi, mutta hänen on arvioitu syntyneen vuonna 1521 tai vuosien 1520 ja 1525 välisenä aikana. Hän oli Norfolkin 3. herttuan veljentytär sekä Anna Boleynin ja Mary Boleynin serkku, joista ensimmäinen oli ollut Henrik VIII:n vaimo teloitukseensa saakka vuonna 1536 ja jälkimmäinen kuninkaan rakastajatar.

Katariinan perhe oli sitten ylhäissyntyinen, mutta hänen isänsä oli herttuan nuorempana poikana jatkuvasti veloissa ja kerjäämässä apua vaikutusvaltaisemmilta sukulaisiltaan. Isän sisarentytär Anna Boleyn oli järjestänyt sedälleen työn Calais’sta vuonna 1531 [lähde puuttuu]. Nuori Katariina lähetettiin asumaan isoäitipuolensa, Norfolkin leskiherttuatar Agnes Tilneyn (myös Agnes Tylneyn) luo, mikä ei ollut epätavallista tuohon aikaan. Leskiherttuatar pyöritti suurta taloutta Lambethissa, missä hänen luonaan asui muitakin hoidokkeja, lähinnä sellaisten sukulaisten lapsia, joilla ei ollut itsellään varaa kouluttaa jälkikasvuaan. Valvontaa ei juuri ollut, sillä leskiherttuatar oleskeli usein hovissa eikä juuri ollut kiinnostunut lukuisten nuorten sukulaistensa kasvatuksesta.

Niinpä Katariina oli kaikista Henrikin vaimoista saanut vähiten koulutusta, vaikka hän osasikin lukea ja kirjoittaa, toisin kuin useimmat englantilaisnaiset tuohon aikaan. Häntä kuvataan usein iloiseksi ja eloisaksi, mutta ei koskaan oppineeksi tai hurskaaksi, ja puolihuolimaton kasvatus leskiherttuattaren taloudessa johti romanssiin musiikkiopettaja Henry Manoxin kanssa vuoden 1536 tienoilla, kun Katariina oli kahdestatoista viiteentoista vuoden ikäinen. Manox ja Katariina kielsivät kumpikin myöhemmin täyttäneensä suhteensa, mutta heidän seurustelustaan tiedettiin yleisesti Lambethin palatsissa. Katariina myönsi kuitenkin aviorikosoikeudenkäynnissään olleensa Manoxin kanssa jonkinlaisessa seksuaalisessa kanssakäymisessä: ”Mannoxin imartelun ja kauniiden vakuuttelujen ansiosta minä, koska olin vasta nuori tyttö, annoin hänen monituisia kertoja koskettaa ruumiini salaisia osia, mitä minä en olisi rehellisesti saanut sallia eikä hän pyytää.” (Frasier, s. xxx).

Suhde loppui vuonna 1538, kun Katariina ihastui Francis Derehamiin. Heistä tuli rakastavaisia, ja he kutsuivat toisiaan ”mieheksi” ja ”vaimoksi”. Dereham myös antoi Katariinan huolehtia sellaisista vaimon velvollisuuksia kuin omien rahojensa säilyttämisestä ollessaan matkoilla. Monet Katariinan huonetovereista tiesivät suhteesta, joka päättyi vuonna 1539, kun leskiherttuatar sai tietää siitä. Siitä huolimatta Katariina ja Dereham saattoivat erota aikomuksenaan mennä naimisiin miehen palattua Irlannista, mitä kutsuttiin tuohon aikaan ”esisopimukseksi”.

Katariinan setä löysi tytölle paikan Henrik VIII:n hovista. Koska saksalaisen kuningattaren, Anna Kleveläisen hovineito Katariina oli nuori ja viehättävä, kuningas, joka ei ollut alun alkaenkaan välittänyt kuningattaresta, pani pian tämän hovineidon merkille. Katariinan sukulaiset epäilivät salaa sitä, oliko nuori nainen tarpeeksi kypsä selviytymään kuninkaan rakastajattaren velvollisuuksista, mutta pelissä oli muitakin tekijöitä. Aviorikoksesta syytetyn Anna Boleynin kuoleman muisto tahrasi ylhäisistä juuristaan ylpeän Norfolkin suvun mainetta hovissa, ja katolinen perhe piti Katariinaa Englannin katolisuuden palauttamisen keulakuvana. Kun kuningas ihastui yhä enemmän tyttöön, perheen vaikutusvalta kasvoi. Muutaman kuukauden kuluessa tytön hoviin saapumisesta Henrik antoi hänelle lahjaksi maata ja kalliita kankaita. Kun Henrik sai avioliittonsa Anna Kleveläisen kanssa mitätöityä, huhuttiin, että Katariina oli raskaana ja kantoi kuninkaan poikaa. Heidän pikainen avioliittonsa kuukautta myöhemmin heijastelikin Henrikin koko elämän ajan kestänyttä hätää saada poikalapsi, ja siten varmistaa Tudorien asema valtaistuimella.

Avioliitto

Henrik VIII:n mielestä hänen viides vaimonsa oli "ruusu vailla piikkiä".

Katariina ja Henrik avioituivat 28. heinäkuuta 1540, samana päivänä kun Henrikin lordikansleri ja luotettu Thomas Cromwell teloitettiin. Avioliitto julkistettiin 8. elokuuta.

Henrik VIII, joka lähestyi 50. ikävuottaan ja lihoi jatkuvasti, syyti nuorelle morsiamelleen varoja, jalokiviä ja todella kalliita lahjoja. Sota Ranskaa vastaan ja uskonpuhdistus olivat johtaneet siihen, ettei Henrik ollut kansansa keskuudessa kovin pidetty, ja lisäksi kuningas kärsi kaikenlaisista vaivoista. Nuoren ja hyveellisen vaimon läsnäolo hovissa teki kuninkaan hyvin onnelliseksi. Kuningattaren motto, ”Non autre volonté que la sienne” tai vapaasti suomennettuna “Vain hänen tahtonsa”, heijasteli lähes kolmekymmentä vuotta nuoremman kuningattaren toivetta pitää Henrik tyytyväisenä.

Varakkuudestaan ja vaikutusvallastaan huolimatta Katariina ei juuri pitänyt avioliitostaan. Hän ei ollut raskaana naimisiin mennessään, ja hänen aviomiehensä oli jo iäkäs ja ylipainoinen. Vuoden 1541 alussa hän aloitti kevytmielisen romanssin Henrikin hovimies Thomas Culpepperin kanssa. Heidän tapaamisensa järjesti yksi Katariinan hovinaisista, lady Rochford eli Jane Boleyn, Annan ja Mary Boleynin veljen Georgen leski. On epäselvää, syyllistyivätkö Katariina ja Culpepper koskaan aviorikokseen, mutta heidän suhteensa oli niin pitkä ja kiihkeä, että sen on täytynyt olla heille merkittävä.

Kesällä 1541 Henrik VIII ja Katariina kiersivät Englantia, ja kaikenlaisia valmisteluja tehtiin raskauden varalta, mikä osoittaa pariskunnan seksielämän olevan ilmeisesti aktiivista. Kun Katariinan avioliiton ulkopuolinen suhde eteni, hänen tekosensa Lambethissa tunteneet alkoivat pyytää häneltä palveluksia. Kuningatar nimitti heistä monia talouteensa vaientaakseen heidät. Kaikkein tuhoisin oli hänen päätöksensä nimittää Henry Manox muusikkojensa joukkoon ja Francis Dereham yksityissihteerikseen.

Tuho

Vuoden 1541 loppuun mennessä pohjois-Englannin kiertomatka oli ohi, ja Katariinan tahdittomuus alkoi tulla yleiseen tietoon kiitos protestantti John Lascellesin, jonka sisar Mary Hall oli leskiherttuattaren kamarineito ja siten tiesi Katariinan nuoruuden suhteista. Lascelles kertoi tietonsa kuningas Henrik VIII:n neuvonantaja ja Canterburyn arkkipiispa Thomas Cranmerille, koska pelkäsi katolisuuden uhkaavan maansa protestanttisuutta.

Cranmer oli tietoinen siitä, että mahdollinen esisopimus kihlauksesta mitätöisi Katariinan ja Henrikin avioliiton, ja antoi kuninkaalle kirjeen kuningatarta kohtaan esitetyistä syytöksistä 2. marraskuuta 1541 pyhäinpäivän messussa. Henrik kieltäytyi ensin uskomasta syytöksiä ja piti kirjettä väärennöksenä. Hän pyysi Cranmeria tutkimaan asiaa. Muutaman päivän kuluessa löydettiin syytöksiä tukevia todisteita, joista tärkeimpiä olivat Lontoon Towerissa kidutettujen Francis Derehamin ja Thomas Culpepperin todistukset. Katariina pidätettiin 12. marraskuuta, ja hän kiljui kuningasta apuun, kun hänet vietiin Hampton Courtin huoneisiinsa, minne hänet teljettiin seuranaan vain lady Rochford. Hänen pyynnöistään tavata Henrikiä ei piitattu, ja Cranmer kuulusteli häntä syytteiden johdosta.

Vaikka esisopimus kihlauksesta Katariinan ja Francis Derehamin välillä olisi valitettavasti lakkauttanut Katariinan kuninkaallisen avioliiton, se olisi myös antanut Henrikille mahdollisuuden mitätöidä nopeasti avioliitto ja karkottaa Katariina hovista. Karkotettu Katariina olisi joutunut häpeään ja menettänyt varallisuutensa, mutta hän olisi välttänyt Anna Boleynin kauhean kohtalon. Hän kielsi kuitenkin jyrkästi esisopimuksen ja sanoi, että Francis Dereham oli pakottanut hänet.

Vankeus ja kuolema

Katariina vangittiin, ja häntä pidettiin Syon Housessa Middlesexissä talven 1541. Häneltä riistettiin kuningattaren arvonimi 22. marraskuuta. Thomas Culpepper ja Francis Dereham teloitettiin Tyburnissa 8. joulukuuta 1541 – edellisen kaula katkaistiin, mutta jälkimmäinen hirtettiin ja hänen sisälmyksensä poistettiin, mikä oli rangaistus maanpetoksesta. Tavan mukaan heidän päänsä pantiin näytille London Bridgelle. Katariinan sukulaisia pidätettiin ja teljettiin Toweriin lukuun ottamatta hänen setäänsä Norfolkin herttuaa, joka oli pysynyt tarpeeksi etäällä skandaalista.

Katariina pysyi vankina siihen saakka, kunnes parlamentti hyväksyi 21. tammikuuta 1542 kunnian ja omaisuuden menetystä koskevan lakiehdotuksen, jonka mukaan maanpetosaikomuksen rangaistus oli kuolema. Se ratkaisi Katariinan oletetun esisopimuskihlauksen ongelman ja teki hänestä väistämättä syyllisen, koska kuningattaren aviorikos oli maanpetos. Katariina vietiin Toweriin 10. helmikuuta 1542. 11. helmikuuta Henrik allekirjoitti lakiehdotuksen, joka astui samalla voimaan. Katariina määrättiin mestattavaksi seitsemältä aamulla 13. helmikuuta.

Teloitustaan edeltävänä iltana Katariina harjoitteli tuntikausia sitä, kuinka panisi päänsä teloituspölkylle. Hän käyttäytyi kuolinpäivänään rauhallisesti, mutta näytti kalpealta ja järkyttyneeltä, ja häntä oli autettava kiipeämään mestauslavalle. Hän nimitti puheessaan rangaistustaan ”ansaituksi ja oikeamieliseksi”, pyysi armoa sukulaisilleen ja ihmisiä rukoilemaan sielunsa puolesta. Hänen kaulansa katkaistiin nopeasti yhdellä iskulla, ja hänet haudattiin läheiseen St Peter ad Vinculan kappeliin, minne myös hänen serkkunsa Anna Boleyn oli haudattu. Henrik VIII ei ollut läsnä teloituksessa.

Ranskan kuningas Frans I kirjoitti Henrikille kirjeen kuultuaan Katariinan kuolemasta, pahoitteli “kuningattaren irstasta ja rumaa käytöstä” ja neuvoi Henrikille, että “naisten kevytmielisyys ei voi huojuttaa miesten kunniaa”. Kun sir William Paget oli kertonut Ranskan kuninkaalle Katariinan käytöksestä, tämä oli huudahtanut: “Hän on käyttäytynyt ihmeen rumasti!” (Weir, s.475.)

Katariina Howard maalaustaiteessa

Maalarit maalasivat yhä Jane Seymourin kuningasta esittäviin kuviin, koska Henrik VIII piti tätä yhä arvossa tämän annettua hänelle pojan. Useimmat kopioivat Hans Holbein nuoremman muotokuvaa, koska se oli ainut kokovartalomuotokuva. Sitä vastoin Katariina Howardin mestauksen jälkeen jopa Howardin suku poistatti hänen muotokuvansa suvun muotokuvagalleriasta, koska Henrik ei koskaan antanut kuningattarelleen anteeksi. Kukaan ei uskaltanut maalata hänen muotokuvaansa hänen kuolemansa jälkeen.

Vuosisatojen ajan erään Hans Holbeinn nuoremman muotokuvan uskottiin olevan ainoa olemassa oleva muotokuva Katariinasta. (Muotokuvan omistaa Lontoon National Portrait Gallery ja sen nimi on “Tuntematon nainen, jota pidettiin aiemmin Katariina Howardina”.) Nykyään historioitsijat eivät usko muotokuvan esittävään Katariinaa. Antonia Fraser on esittänyt muotokuvan naisen olevan Jane Seymourin sisar Elizabeth Seymour-Cromwell. Nainen (ja erityisesti hänen leukansa) muistuttaa suuresti Jane Seymouria ja lisäksi hän on pukeutunut lesken vaatteisiin, mitä Katariinalla ei koskaan ollut tilaisuutta käyttää, mutta Elizabeth Seymourilla oli. Muotokuvan naisen iäksi annetaan 21 vuotta, mihin Katariina ei koskaan yltänyt. Jos hyväksymme varhaisimman ehdotetun syntymäajan (vuonna 1520 tai 1521), Katariina olisi täyttänyt 21 vuotta vuoden 1541 tai 1542 lopulla, jolloin hän oli joko vankina tai kuollut.

On olemassa toinenkin muotokuva, jonka sanotaan esittävän Katariinaa, nimittäin vesivärein maalattu miniatyyri (ks. ylhäällä). Muotokuvaa esittävän naisen vaatteiden ja miniatyyrin tekotavan perusteella se on jäljitetty Katariinan lyhyelle kuningatarkaudelle. Muotokuvan naisella on hämmästyttävän samankaltaiset korut kuin Jane Seymourilla tämän virallisessa muotokuvassa, ja arkistojen mukaan jalokivet kuuluvat kruunulle. Koruja ei ole myöskään luovutettu aarrekammiosta kenellekään muulle. Toinen mahdollisuus muotokuvan naisen henkilöllisyydeksi on Henrik VIII:n skotlantilainen sisarentytär lady Margaret Douglas, skottien kuningatar Marian anoppi. On lähes varmaa, että muotokuva ei esitä Katariina Howardia vaan Henrikin kälyä Elizabeth Seymour-Cromwellia, mutta yllä esitetty miniatyyri esittää mahdollisesti Henrikin epäonnista viidettä kuningatarta.

Katariina Howard elokuvataiteessa ja televisiossa

Elokuvissa

• Hampton Court Palace (1926, mykkäelokuva), Katariinan roolissa Gabrielle Morton
• The Private Life of Henry VIII (1931), Katariinan roolissa Binnie Birnes ja Anna Boleynin roolissa Merle Oberon
• Young Bess (1951), Katariinaa esittää 10 sekunnin mittaisessa roolissa Dawn Addams, kuninkaana Charles Laughton
• Carry On Henry (1971, komedia), Katariinan osassa Monika Dietrich
• Henrik VIII:n kuusi vaimoa (1972), Katariinana Lynne Frederick ja kuninkaana Keith Michell

Televisiossa

• Henrik VIII:n kuusi vaimoa (1970, BBC:n televisiodraama), Katariinan roolissa Angela Pleasence sarjan muista osista poiketen monia virheitä sisältävässä juonessa
• The Six Wives of Henry VIII (2001, televisiodokumentti), Katariinana Michelle Abrahams
• Henry VIII (2003, ITV:n televisiodraama), Katariinan roolissa Emily Blunt kuningattaren aviorikokseen keskittyvässä tarinan osassa, kuninkaana Ray Winstone

Katariina Howard kirjallisuudessa

Viktoriaaninen kirjailija Agnes Strickland oli sitä mieltä, että Katariina oli syytön häntä vastaan esitettyihin syytöksiin. Useimmiten ja erityisesti amerikkalainen historioitsija Lacey Baldwin Smithin kirjassa hänet kuvattiin “hedonistiseksi” ja ”nuorisorikolliseksi”. Alison Weir kuvasi vuonna 1991 ilmestyneessä kirjassaan häntä ”tyhjäpäiseksi ja kevytkenkäiseksi”. Muut elämäkertojat ovat suhtautuneet hänen sympaattisemmin. Ymmärtäväisemmin vailla syytöksiä häntä kuvaavat Antonia Fraser ja feministi Karen Lindsey.

Kirjallisuutta

• Jean Plaidy (1993): The Rose Without a Thorn: The Wives of Henry VIII. Romaani.
• Jessica Smith (1972): Katherine Howard.
• Karen Lindsey (1999): Divorced, Beheaded, Survived: Feminist Reinterpretation of the Wives of Henry VIII.
• David Starkey (uusi painos 2004): Six Wives : The Queens of Henry VIII.
• Alison Weir (1991): The Six Wives of Henry VIII.
• Antonia Fraser (1990): The Six Wives of Henry VIII.
• Lacey Baldwin Smith (1961): A Tudor tragedy: The life and times of Catherine Howard.