Wikipedia

Juliaaninen kalenteri

vanha länsimainen ajanlasku
Tämä artikkeli käsittelee kalenteria. Tähtitieteessä käytetystä juliaanisesta päivästä on oma artikkelinsa.

Juliaaninen kalenteri, vanhojen suomalaisten kielessä vanha luku, on ollut käytössä Euroopassa antiikin ajoista saakka. Sitä tarkentamaan kehitettiin 1500-luvulla gregoriaaninen kalenteri eli uusi luku, johon siirryttiin katolisissa maissa jo 1500-luvulla, muualla pääosin 1750-luvulla ja Venäjällä vallankumouksen yhteydessä 1918.

Juliaanisessa kalenterissa vuodessa on keskimäärin 365 ja 1/4 vuorokautta siten, että kalenterivuodessa on 365 vuorokautta paitsi joka neljäs vuosi 366. Juliaaninen kalenteri on tällä hetkellä (vuodesta 1900 alkaen) 13 vuorokautta gregoriaanista kalenteria jäljessä. Vuonna 2100 ero kasvaa 14 vuorokaudeksi.

Historia

muokkaa
 
Julius Caesar

Juliaaninen kalenteri on nimetty Julius Caesarin mukaan. Caesar määräsi sen otettavaksi käyttöön Rooman tasavallan ajan ajanlaskukaaoksen vuoksi. Caesar kutsui Roomaan aleksandrialaisen tähtitieteilijän Sosigeneen vuoden 46 eaa. aikoihin. Caesar antoi hänen tehtäväkseen ratkaista ajanlaskukaaos, ja Sosigenes kehitti Roomaan kalenterin, joka muistuttaa erästä Egyptissä käytettyä kalenteria. Siinä käytettiin säännöllisin väliajoin toistuvia karkauspäiviä.[1][2]

Aiemmassa roomalaisessa kalenterissa oli käytetty karkauspäivien sijaan karkauskuukautta, jonka ajankohdasta olivat päättäneet poliitikot tai papit. He saattoivat unohtaa karkauskuukausien lisäämisen tai lisätä niitä omien tarkoitusperiensä vuoksi esimerkiksi pidentääkseen hallitusaikaansa tai lykätäkseen vaaleja. Ajan mittaan tämä johti ongelmiin. Kun kalenteriuudistukseen ryhdyttiin vuonna 46 eaa., todettiin, että roomalainen kalenterivuosi oli kolme kuukautta aurinkovuotta edellä. Kevään tulo oli siirtynyt maaliskuusta toukokuunkin yli. Myös uskonnolliset juhlat osuivat liian varhaiseen aikaan tähtitieteellistä vuotta, eivätkä niihin tarvittavat viinit ja viljat olleet ehtineet tarpeeksi kypsyä.[2][3]

Caesarin toteuttamassa uudistuksessa vuosien 47 ja 46 eKr. väliin lisättiin aluksi niin monta tasoittavaa päivää, että vuodesta 46 eKr. tuli 445 vuorokautta pitkä. Tätä on kutsuttu viimeiseksi sekaannuksen vuodeksi. Kun otettiin käyttöön uusi kalenteri, vuoteen tuli 365 päivää. Lisäksi joka neljäs vuosi on karkausvuosi, johon lisätään karkauspäivä.[2] Kalenterista tuli täysin riippumaton kuunkierrosta.

Vanhaan 355-päiväiseen kalenteriin lisättiin kalenteriuudistuksessa 10 päivää, jotka sijoitettiin eri kuukausiin. Kuukausista tuli 30- tai 31-päiväisiä lukuun ottamatta helmikuuta, johon kuuluu 29 päivää. Kun sitten elokuu, entinen sextilis-kuukausi, nimettiin uudelleen Augustuksen mukaan, Rooman senaatti siirsi helmikuusta yhden päivän elokuuhun, koska Augustuksen kuukaudessa ei voinut olla vähemmän päiviä kuin Caesarin kuukaudessa (Iulius, heinäkuu). Tästä lähtien helmikuussa on ollut 28 päivää, paitsi karkausvuosina 29 päivää.[2]

Vuoden vaihteena pidettiin päivää 1. tammikuuta, koska tuolloin Rooman konsulit astuivat virkaansa. Historioitsija Titus Livius kirjoittaa Periochae -teoksessaan, että konsulien valinnan ajankohtaa muutettiin alun perin maaliskuun alusta tammikuun alkuun vuonna 154 eaa. reaktiona johonkin Hispaniassa tapahtuneeseen kapinaan[4].

Myöhemmin hankala konsulien virkakausiin perustuva vuosien lasku korvattiin 15-vuotisilla indiktiojaksoilla, jotka perustuivat verotusarvojen uudelleenarviointiin (indiktio, lat. indictiō), ja jossa uusi verovuosi, indiktio (lat. indictiō) alkoi alun perin 1. syyskuuta.[5] Bysantissa ja ortodoksisessa kirkossa vuoden alkuna on pidetty myös Augustuksen syntymäkuukautta elokuuta. Vladimir Suuren otettua juliaanisen kalenterin käyttöön vuonna 988 hän määräsi vuoden aluksi 1. maaliskuuta. Samaa päivämäärä on käytetty myös Englannissa.

Vuosilukuja ei aluksi yleisesti käytetty. Eräissä roomalaisissa dokumenteissa vuodet on luetteloitu kaupungin perustamisesta lähtien (ab urbe condita). Näin ainakin Augustuksen julkaisemassa konsulien luettelossa Fasti Capitolini, jossa ko. vuosi on 752 eaa. Terentius Varro on käyttänyt ajanlaskun alkukohtana vuotta 753 eaa., jonka renessanssin ja modernit historioitsijat ovat omaksuneet. Censorinus on 300-luvulla kirjoittanut että näin laskettu vuosi vaihtui Parilia-juhlan yhteydessä 21. huhtikuuta, jolloin kaupungin perustamista juhlittiin, eikä konsulien virkaanastumisen yhteydessä.[6] Toinen yleinen tapa oli ilmoittaa tapahtuman ajankohta kertomalla, kenen hallitsijan aikana se oli tapahtunut.[2]

Vladimir Suuren käyttöönottama kalenteri laski vuodet lähtien Bysantin kreikkalaisessa perinteessä käytetystä maailman luomisesta (Anno Mundi), joka tapahtui laskelmien mukaan 1. syyskuuta 5509 eaa. Tämä vuosien lasku oli käytössä Bysantissa vuoteen 1453 ja Venäjällä vuoteen 1700.

Juliaanisen kalenterin omaksuivat myös kristityt, jotka tosin muuttivat kristillisen ajanlaskun vuosiluvut alkamaan Kristuksen syntymästä. Tämän keksi 500-luvulla munkki Dionysius Exiguus. Ajanlaskun alkukohdan osuminen Jeesuksen syntymään on tosin kyseenalaista.

Kalenterin tarkkuus

muokkaa

Juliaaninen kalenteri perustui laskelmaan, jonka mukaan trooppisessa vuodessa on 365,25 vuorokautta. Koska todellisuudessa trooppinen vuosi on noin 11 minuuttia lyhyempi, juliaanisessa kalenterissa karttuu yksi vuorokausi liikaa 128 vuodessa. Keskiajalla huomattiin, että juliaaninen kalenteri jäi jälkeen luonnollisista vuodenajoista. Sen vuoksi esimerkiksi kevätpäiväntasaus oli 1500-luvulle mennessä siirtynyt maaliskuun 25. päivästä[7] 11:nteen[8].

Tämän virheen korjaamiseksi katolisissa maissa siirryttiin jo vuonna 1582 gregoriaaniseen kalenteriin. Siinä kuukausien nimet ja pituudet ovat samat kuin juliaanisessakin, mutta ne alkoivat tuolloin 10, nykyisin 13 päivää aikaisemmin. Tuolloin siis hypättiin ajanlaskussa 10 päivän yli, lokakuun 4. päivästä suoraan 15. päivään. Kuitenkin karkausvuosisäännössä on ero: gregoriaanisessa kalenterissa täysistä sataluvuista vain 400:lla jaolliset ovat karkausvuosia.[9]. Tämän vuoksi 10 päivän ero on tähän mennessä kasvanut 13 päivään.

Kalenteri Suomessa

muokkaa

Ruotsissa (myös Suomessa) käytettiin juliaanista kalenteria 28. helmikuuta 1700 asti ja uudelleen 1. maaliskuuta 1712 – 17. helmikuuta 1753. Väliaikana maaliskuusta 1700 30. helmikuuta 1712 asti käytössä oli täysin oma ruotsalainen kalenteri.[10]

Venäjä luopui juliaanisesta kalenterista vuonna 1918.[11] Venäjän vallan aikana Suomessa ja Venäjällä oli käytössä eri kalenterit, ja asiakirjoihin merkittiin kaksoispäiväykset.

Pääosa ortodoksisista kirkoista käyttää edelleen juliaanista kalenteria. Venäjän vanhauskoiset saattavat käyttää sitä edeltävää kalenteria, jossa vuodet lasketaan maailman luomisesta.

Lähteet

muokkaa

Viitteet

muokkaa
  1. ↑ Oja 2007, s. 28
  2. ↑ a b c d e Marja-Leena Hänninen: Antiikin Roomassa ei tiedetty tarkkaan, paljonko kello oli, mutta se ei poistanut huolta ajan kulumisesta www.tieteessatapahtuu.fi. Viitattu 10.5.2023.
  3. ↑ https://almanakka.helsinki.fi/images/aikakirja/Aikakirja2.20-67.pdf
  4. ↑ Livius - Periochae, jakeet 47:13, 47:14.
  5. ↑ Kevin Butcher: ”Organizing Space and Time”, Roman Syria and the Near East, s. 123. Getty Publications, 2003. ISBN 0-89236-715-6 Teoksen verkkoversio.
  6. ↑ http://books.google.fi/books?id=xo10rLJu0wwC&lpg=PT6646&ots=BveTyVY8mq&dq=censorinus%20%22parilia%22%20year&hl=fi&pg=PT6646#v=onepage&q&f=false
  7. ↑ Oja 2007, s. 30
  8. ↑ Oja 2007, s. 42
  9. ↑ Oja 2007, s. 43
  10. ↑ Oja 2007, s. 44
  11. ↑ Alexey Timofeychev: Why Russia has 2 calendars and how it lost 13 days of history rbth.com. 14.2.2018. Viitattu 4.7.2022. (englanniksi)

Aiheesta muualla

muokkaa
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Juliaaninen_kalenteri&oldid=22782984”