Ilmarinen
Ilmarinen eli seppä tai seppo Ilmarinen on suomalaisten kansanrunojen seppäsankari, yksi Kalevalan päähenkilöistä, alkuperäinen taivaanjumala ja yksi kalevanpojista.[1][2]
Kuvaus
muokkaaIro-neito synnytti Ilmarisen yöllä, ja jo päivällä Ilmarinen teki itselleen sepän pajan. Ilmarinen takoi maailman alussa taivaankantta niin taidokkaasti, etteivät hänen työskennellessään näkyneet pihtien pitämät, eivätkä tuntuneet vasaran iskut. Ilmarisen kädenjälkeä ovat myös revontulet sekä aamu- ja iltaruskon värit. Myös raudan keksiminen ja alkutulen iskeminen ovat kansantarujen mukaan Ilmarisen saavutuksia.
Raudan käytön yleistymisellä oli suuri vaikutus itämerensuomalaisten kansojen mytologiaan, ja kansanperinteessäkin Ilmarisesta tuli Seppo tai "takoja iän ikuinen" vasta raudan käyttöönoton jälkeen.[3] Tätä ennen Ilmari oli todennäköisesti taivaanjumala ja ukkosenjumala. Hänen nimensä lainattiin myös udmurtin kieleen udmurttien taivaanjumalalle muodossa Inmar, ja se esiintyy joskus myös saamen kielessä tuulenjumalana muodossa Ilmaris ja mahdollisesti myös ukkosenjumalana muodossa Ilmaričče.[4]
Kalevalan henkilö
muokkaa
Ilmarinen on Kalevalan seppäsankari, ”takoja iänikuinen”. Hän asuu Väinölässä. Kalevalassa hän takoo monia esineitä, kuten sammon ja Kultaisen naisen, ja hän yrittää myös takoa uuden Auringon ja Kuun. Alkujaan Ilmarinen lienee ollut jumala, joka on myöhemmissä runoissa muuttunut kuolevaiseksi. Myös Kalevalassa Ilmarisen mainitaan olleen mukana kosmisessa luomisessa, takomalla taivaankantta ja asettamalla taivaankappaleita:
Tuli vanha Väinämöinen, ovelle asetteleikse.
Sanan virkkoi, noin nimesi: "Oi on seppo veikkoseni!
Mitä paukutat pajassa, ajan kaiken kalkuttelet?"
Se on seppo Ilmarinen sanan virkkoi, noin nimesi:
"Kuuta kullaista kuvoan, hope'ista aurinkoa
tuonne taivahan laelle, päälle kuuen kirjokannen."
(Kalevala, Yhdeksäsviidettä runo)
Jumalana
muokkaaIlmarinen (Ilma, Ilmari, Ilmori, Ilmollinen) oli itämerensuomalaisten palvoma tuulen, sään ja ilman jumala. Hän oli myös mukana maailman syntymässä.
Anna-Leena Siikalan mukaan Ilmarisen attribuutti ovat palkeet. Palkeet liittyvät Ilmarisen asemaan tuulen jumalana, mutta toisaalta myös tämän rooliin kosmisena seppänä ja kulttuuriheeroksena. Itämerensuomalaisen kultaneito-runon joissakin inkeriläisissä toisinnoissa Ilmarisen taontatyö ei onnistu, ennen kuin hän tarttuu palkeisiin orjien sijasta itse. Siikalan mukaan vastakohta korostaa Ilmarisen asemaa tuulen jumalana.[5]
Utsjoella tuulenjumala Biegga-gallesista (suom. Tuuli-ukko) käytettiin myös nimeä Ilmaris. 1600-luvulla Utsjoen saamelaiselta Anders Poulsenilta takavarikoidussa noitarummussa Ilmaris on kuvattu skandinaaviseen Thoriin ja itämerensuomalaiseen Ukkoon rinnastetun Tiermes-ukkosenjumaluuden rinnalla, mutta tästä erillisenä hahmona.[5] Udmurttien Inmar-jumaluus on miespuolinen taivaan jumala, jota on verrattu Ilmariseen. Ilmarinen on saattanut samaistua myöhemmin palvottuun Ukkoon, mutta toisaalta saattoi myös muuttua suomalaisessa tarustossa seppäsankariksi.
Hindulaisuuden sään ja sodan jumalan Indran nimi on tullut mahdollisesti suomalais-ugrilaisesta sanasta Ilma tai Ilmari.[6]
Galleria
muokkaa-
Kuunkatsojat, Joseph Alanen, 1908–1910 -
Väinämöinen ja Ilmarinen suurella kuusella, Robert Wilhelm Ekman -
Ilmarinen lentää kuun yli, Akseli Gallen-Kallela, v. 1892 -
Ilmarinen takoo Sammon, Berndt Godenhjelm, 1800-luku -
Sammon taonta, Väinö Blomstedt, v. 1897 -
Sammon taonta, Joseph Alasen temperamaalaus, 1910–1911 -
Sammon taonta, Kalevalan kankahilla, Rudolf Koivu, v. 1931 -
Ilmarinen kyntää kyisen pellon, Akseli Gallen-Kallela, v. 1916 -
Kotka ja hauki, Joseph Alanen -
Ilmarinen tulee sulhona Pohjolaan, Johan Kortmanin hiilipiirros, v. 1893 -
Pohjolan häät, Robert Wilhelm Ekman, 1860–1872 -
Pohjolan häät, Johan Kortman, v. 1890 -
Ilmarinen takoo kuuta, Walter Runeberg, v. 1866
.jpg)
Katso myös
muokkaaLähteet
muokkaa- Haavio, Martti: Suomalainen mytologia. Porvoo Helsinki: WSOY, 1967.
- Siikala, Anna-Leena: Itämerensuomalaisten mytologia. Helsinki: SKS, 2013.
Viitteet
muokkaa- ↑ Risto Pulkkinen: Suomalainen kansanusko, s. 31. Gaudeamus, 2018. ISBN 9789524953405
- ↑ Anna-Leena Siikala: Itämerensuomalaisten mytologia, s. 226–227. SKS, 2019.
- ↑ Toimittaneet Kreetta Lesell, Marjo Meriluoto ja Sami Raninen: Tursiannotko. Tutkimuksia hämäläiskylästä viikinkiajalta keskiajalle. s. 109-110. Tampereen museoiden julkaisuja 148, 2017.
- ↑ Toimittaneet Kreetta Lesell, Marjo Meriluoto ja Sami Raninen: Tursiannotko. Tutkimuksia hämäläiskylästä viikinkiajalta keskiajalle, s. 114. Tampereen museoiden julkaisuja 148, 2017.
- ↑ a b Siikala, Anna-Leena: Itämerensuomalaisten mytologia. Helsinki: SKS, 2013.
- ↑ Suomen kieleen on tullut vaikutteita yllättävästä suunnasta – moni sana on jäänne kohtaamisista indoiranilaisten kanssa Helsingin Sanomat. 13.12.2019. Viitattu 13.12.2019.