Huntu

Huntu on ohut ja mahdollisesti läpinäkyvä liinamainen vaatekappale, joka puetaan pään tai vartalon ympärille siten, että se roikkuu alareunastaan vapaana. Huntuja on käytetty useissa eri kulttuureissa.

Joissain kulttuureissa, joissa suku järjestää avioliiton ja aviomies ei saa nähdä vaimoaan ennen häitä, on vaimo vielä häissäkin hunnutettuna. Joskus myös sulhanen on hunnutettu. Huntu riisutaan joko häätilaisuudessa tai vasta hääyönä. Näin varmistetaan myös, etteivät aviopuolisoiden henkilökohtaiset mielipiteet kumppanin ulkonäöstä ole sukulaisten hyväksi katsoman avioliiton esteenä. Häätilaisuuden aikana tai sen jälkeen sulhasen on mahdotonta perääntyä kunnialla.^lähde?

Länsimaisessa orientalismissa itämainen hunnuttautuminen on mielletty osaksi haaremilaitosta ja se on lisännyt itämaisen naisen eksotiikkaa länsimaisesta näkökulmasta.^lähde?

Lähi-idässä

Hunnuttautuminen on ikivanha Lähi-idän kulttuureihin kuulunut tapa, jossa huntu liitetään naisen siveyteen ja kunnollisuuteen. Hunnulla pyritään peittämään hekumallisiksi mielletyt naisen hiukset ja estämään miesten syntisiä ajatuksia. Hunnuttautuminen kuuluu niin juutalaiseen, islamilaiseen kuin kristilliseen kulttuuriin. Ortodoksijuutalaiset naiset peittävät päänsä hunnulla tai huivilla.

Länsimaissa

Lännessä morsian voi käyttää häissään morsiushuntua, joka alun perin on symboloinut neitsyyttä. Nykyaikana hunnun käyttö liittyy enemmän romanttiseen hääsymboliikkaan. Leski on voinut käyttää suruajan suruhuntua, joka on merkinnyt sitä, että nainen on muiden miesten saavuttamattomissa, eli tavallaan edelleen uskollinen kuolleelle aviomiehelleen.

Suomalaisissa kansallispuvuissa

Hunnuksi kutsutaan myös eräisiin kansallispukumalleihin kuuluvaa kokovalkoista päähinettä; sen koko voi vaihdella otsalle kiinnitetystä napista (Sakkolan - Raudun puku) aina koko pään peittävään ja joskus selkäänkin yltävään liinaan (Kaukolan puku). Huntu on Suomen kansallispuvuissa nimenomaan karjalainen päähine; kansallispukusääntöjen mukaan sitä käyttävät naimisissa olevat luterilaiset naiset, ortodoksisilla naimisissa olevilla naisilla on päähineenä sorokka.

Kristinuskossa

Myös kristillisessä perinteessä naiset ovat usein peittäneet päänsä kodin ulkopuolella noudattaen Paavalin kehotusta "Sen sijaan jos nainen on avopäin, kun hän rukoilee tai profetoi, hän häpäisee päänsä, sillä sehän on samaa kuin hän olisi antanut ajaa hiuksensa pois" (1 Kor. 11:6).^lähde? Myöhempinä aikoina pään peitteenä oli hattu tai huivi, mutta keskiajalla naiset yleisesti hunnuttautuivat.^lähde? Edelleenkin huntu on säilynyt osana sekä katolisen että ortodoksisen kirkon nunnan pukua. Tämä siitäkin huolimatta, että hameen helma on saattanut lyhentyä ja puku muuten modernisoitua. Eräänlainen jäänne hunnuttautumisesta on myös esikoislestadiolaisten naisten tapa käyttää huivia kirkossa tai hengellisissä tilaisuudessa. Hunnuttautuminen on omaksuttu kristinuskoon juutalaisesta kulttuurista, jossa se oli yleistä kristinuskon syntyessä.

Islamissa

Islamissa seksuaalisuuden voimakas kontrollointi on merkinnyt sitä, että naisten odotetaan pukeutuvan hyvin peittävästi. Keskiaikaisen šariakäsikirjan mukaan mies ei saa katsoa naista, joka ei ole hänen vaimonsa olipa kyse sitten käsistä, kasvoista tai jostain muusta ruumiinosasta. Oppineiden enemmistö joitakin hanafi-oppineita lukuun ottamatta katsoi, että nainen ei saanut poistua kotoaan peittämättä hunnulla kasvojaan. Kyse oli kiusauksen välttämisestä, ja islamilainen fatwa sanookin, että jos nainen pelkää herättävänsä houkutusta tai tulevansa houkutelluksi, hänen velvollisuutensa on peittää hunnulla kätensä ja kasvonsa. Toisen tulkinnan esittää al-Ghazali 1000-luvulla kirjassa Councel for Kings. Kun nainen rikkoi Jumalan käskyä ja söi kielletyn hedelmän, Jumala rankaisi naista 18 rangaistuksella. Yksi näistä oli naisen velvollisuus käyttää huivia.

Huntua koskevat šariasäännökset tulevat pääosin islamilaisesta perimätiedosta eli hadith -kirjallisuudesta. Koraanissa sääntö löytyy jakeessa 24:31, jossa naisia kehotetaan peittämään eri käännösten mukaan joko rintansa, povensa tai kaulansa hunnulla. Säkeiden tulkinta on kuitenkin kohdannut ongelmia. Jakeessa esiintyy ei-arabialainen sana chumur, jonka at-Tabari 900-luvulla kääntää huiviksi. Luxenberg lukee merkit arameankieliseksi sanaksi gmar, joka tarkoittaa vyötä. Hänen mukaansa Koraani tässä kehottaa naisia sitomaan kangasvyön uumilleen eikä panemaan huivia pähänsä.

Kohdassa 33:59 kehotus hunnun käyttöön on selvempi: "Profeetta, sano puolisollesi, tyttärillesi ja uskovien vaimoille, että he panisivat vaatteen päänsä yli." (33:59)

Vuonna 2013 tehdyn kansainvälisen kyselyn mukaan ainoastaan osa muslimeista kannattaa naisen oikeutta valita käyttääkö huivia vai ei. Laajinta valintaoikeuden kannatus oli Itä-Euroopan maissa (88 %) ja vähäisintä Saharan eteläpuolisessa Afrikassa (40 %). Pohjois-Afrikassa, Lähi-idässä ja Etelä Aasiassa noin puolet kannatti naisen valintaoikeutta (53–56 %).

Katso myös

• Burka
• Hijab
• Niqab – kasvot peittävä huntu
• Islam ja naiset
• Pukeutumiskielto

Aiheesta muualla

• Aki Petteri Lehtinen: Kielletyt osat, peitetyt kehot (Arkistoitu – Internet Archive). Yliopisto-lehti 1/2011.