Hongwu
Hongwu (kiin. 洪武帝, 21. lokakuuta 1328 – 24. kesäkuuta 1398[1]), alkuperäiseltä nimeltään Zhu Chongba, myöhemmin Zhu Yuanzhang[1] (kiin. 朱元璋) ja temppelinimeltään Ming Taizu (kiin. 明太祖, "Mingin suuri esi-isä"), oli Kiinan Ming-dynastian perustaja ja tämän dynastian ensimmäinen keisari.[1] Hänen hallituskausinimensä Hongwu, jolla hänet parhaiten tunnetaan, merkitsee "rajaton sotaisa henki".[2]
| Hongwu 洪武帝 | |
|---|---|
 | |
| Kiinan keisari | |
| Valtakausi | 23. tammikuuta 1368 – 24. kesäkuuta 1398 |
| Edeltäjä | Toghan-Temür |
| Seuraaja | Jianwen |
| Syntynyt |
21. lokakuuta 1328 Fengyang, Kiina |
| Kuollut |
24. kesäkuuta 1398 (69 vuotta) Nanking, Kiina |
| Puoliso | keisarinna Xiao Ci Gao |
| Suku | Zhu |
| Isä | Zhu Shizen |
| Äiti | Zhu Wusi |
| Uskonto | buddhalaisuus |
| Nimikirjoitus |
.jpg) |
Zhu Yuanzhangin syntyessä Kiinaa hallitsi mongolien perustama Yuan-dynastia. Kun 1300-luvun puolivälissä nälänhätä, kulkutaudit ja talonpoikaiskapinat levisivät kaikkialle Kiinaan, Zhu nousi johtamaan joukkoja, jotka saivat Yuan-dynastian syrjäytetyksi, jolloin mongolien oli vetäydyttävä keski-Aasian aroille. Vallattuaan Yuan-dynastian pääkaupungin Khanbaliqin eli nykyisen Pekingin Zhu väitti itselleen kuuluvan taivaan mandaatin ja pani alulle Ming-dynastian vuonna 1368.[1] Koska hän luotti vain perheeseensä, hän teki monista pojistaan mahtavia feodaalisia prinssejä pohjoisille suoalueille ja Jangtsen laaksoon.[3] Koska Hongwu oli vielä elossa ensimmäisen kruununprinssin kuollessa, hän kruunasi pojanpoikansa Jianwenin seuraajakseen, mutta tämä ehti olla hallitsijana vain muutaman vuoden, kunnes hänet syrjäytti hänen setänsä, Hongwun poika Yongle.
Useimmat Zhu Yuanzhangiin liittyvät historialliset paikat sijaitsevat Nankingissa, dynastian alkuperäisessä pääkaupungissa.
Varhaisvaiheet
muokkaaZhu Yuanzhang syntyi köyhään talonpoikaisperheeseen Znhonglissa, nykyisessä Fenjangissa, Anhuin maakunnassa.[4] Hänen isänsä oli Zhu Shizhen (朱世珍, alkujaan Zhu Wusi 朱五四) ja äitinsä Chen Erniang. Hänellä oli seitsemän vanhempaa sisarusta, joista osan vanhemmat olivat luovuttaneet pois, koska heillä ei ollut riittävästi ruokaa koko perheelle.[5] Hänen ollessaan 16-vuotias hänen kotiseutunsa jäi Keltaisenjoen (Huangho) tulvaveden alle. Tämän jälkeen rutto tappoi hänen perheensä yhtä veljeä lukuun ottamatta.
Varattomana Zhu Yuanzhang teki munkkilupauksen ja ryhtyi noviisiksi Huangjuen temppelin[6] buddhalaiseen munkkiluostariin. Siellä hän ei pysynyt kauan, sillä luostari tuli pian varattomaksi ja hänen oli poistuttava sieltä.
Muutaman seuraavan vuoden ajan Zhu Yuanzhang vietti vaeltavan kerjäläisen elämää[7] ja koki henkilökohtaisesti köyhän kansan kurjuuden. Kolmisen vuotta myöhemmin hän palasi luostariin ja pysyi siellä noin 24-vuotiaaksi. Siellä hän oppi myös lukemaan ja kirjoittamaan.[6] Vaikka hänestä ei tullut buddhalaista, hän suhtautui buddhalaisuuteen myönteisesti.
Dynastian perustaminen
muokkaaLuostari, jossa Zhu Yuanzhang asui, käytännössä tuhoutui sotavoimien kukistaessa paikallista kapinaa. Vuonna 1352 Zhu liittyi yhteen monista kapinallisista joukoista, jotka olivat nousseet vastustamaan mongolilaista Yuan-dynastiaa.[6] Kapinallisryhmässä hän pääsi pian johtavaan asemaan.[8] Hänen johtamansa ryhmä liittyi myöhemmin Punaisiin turbaaneihin, millenaristiseen lahkoon, joka oli sukua Valkoiselle Lootukselle ja joka oli omaksunut buddhalaisuuden, zarathustralaisuuden ja muiden uskontojen kulttuurisen ja uskonnollisen perinnön. Koska häntä laajalti pidettiin kungfutselaisuuden ja uuskungfutselaisuuden puolustajana Kiinan valtaväestön, han-kiinalaisten keskuudessa, Zhu pääsi johtamaan kapinallisia, jotka taistelivat Yuan-dynastian kukistamiseksi. Punaiset Turbaanit ja Zhu valloittivat yhdessä koko Kiinan ja yrittivät yhdistää sen jälleen mongolien valloitusta edeltävän kaltaiseksi.
Vuonna 1356 Zhu Yianzhangin armeija valloitti Nankingin,[6] josta tuli hänen toimintansa keskus ja myöhemmin myös Ming-dynastian virallinen pääkaupunki. Zhun hallitus Nankingissa tuli kuuluisaksi hyvästä hallinnosta, ja kaupunki veti puoleensa paljon ihmisiä, jotka pakenivat muilta seuduilta, missä vallitsi laittomuus. On arvioitu, että Nankingin väkiluku kasvoi kymmenessä vuodessa kymmenkertaiseksi.[9] Samaan aikaan Yuan-dynastian valta heikkeni, kun kapinoita puhkesi joka puolella eikä dynastia tosissaan yrittänytkään ottaa Jangtsen laaksoa takaisin hallintaansa. Vuonna 1358 Keski- ja Etelä-Kiina olivat joutuneet eri kapinallisryhmien hallintaan. Myös Punaiset turbaanit hajosi kahteen puolueeseen. Zhu jäi pienemmän, noin vuodesta 1360 lähtien Ming-nimellä kutsutun, puolueen johtoon, kun taas suurempi puolue hallitsi Chen Youliangin johdolla Jangtsen laaksoa.
Zhu onnistui saamaan palvelukseensa monia kyvykkäitä henkilöitä. Vuodesta 1360 lähtien hän ja Che Youliang kävivät pitkällistä sotaa myös toisiaan vastaan kiistellen Punaisten Turbaanien aiemmin hallitsemista alueista. Sodan ratkaiseva hetki oli Poyangjärven taistelu vuonna 1363, yksi historian suurimmista meritaisteluista. Se kesti kolme päivää ja päättyi Chenin suuren laivaston häviöön. Chen kuoli kuukauden kuluttua taistelun jälkeen. Zhu ei itse osallistunut mihinkään taisteluun vaan pysyi Nankingissa, josta käsin hän johti taisteluihin käyviä kenraaleja.
Vuonna 1366 Zhu julistautui Wun ruhtinaaksi.[10] Vuonna 1367 hänen joukkonsa voittivat Zhang Shichengin hallitseman Dazhoun kuningaskunnan, jonka keskus sijaitsi Suzhoussa ja joka oli aikaisemmin käsittänyt suurimman osan Jangtsen suistoa ja Song-dynastian pääkaupungin Hangzhoun.[11][12] Tämän voiton tuloksena Zhun Ming-hallitus sai valtaansa sekä Jangtsen pohjois- että eteläpuoliset alueet. Muutkin suurimmat sotilasjohtajat antautuivat Zhulle, joka vuonna 1368 julistautui keisariksi. Tämän jälkeen hänestä, kuten myöhemmin muistakaan Ming-dynastian keisareista, ei heidän hallitessaan käytetty heidän omia nimiään vaan heidän hallitsijakausilleen antamia nimiä. Niinpä Zhun hallitsijakauden nimi oli Hongwu, ja hallitsijana häntä nimitettiin Hongwu-keisariksi.[2]
Vuonna 1368 Ming-armeijat hyökkäsivät pohjoiseen alueille, jotka yhä olivat Yuan-dynastian hallinnassa. Ming-kenraali Xu Da valloitti Khanbaliqin eli Dadun (nykyisen Pekingin) 9. syyskuuta 1368, minkä jälkeen viimeinen Yuan-suvun hallitsija Toghan-Temür pakeni maasta.[8] Viimeisen Yuan-dynastian hallinnassa olleen maakunnan, Yunnanin, Ming-armeija valloitti vuonna 1381, minkä jälkeen Ming-dynastia hallitsi koko Kiinaa.
Hallitsijakausi
muokkaaNousu keisariksi
muokkaaZhu Yuanzhang julistautui Kiinan Ming-dynastian keisariksi 20. tammikuuta 1368 Nankingissa ja otti hallitsijanimen Hongwu. Keisarikunnan pääkaupunkina oli nyt Nanking. Uusi dynastia otti tavoitteekseen karkottaa mongolit maasta ja palauttaa han-kiinalaiset valtaan Kiinassa.
Hongwun valtakaudella mongolilaiset virkamiehet, jotka olivat johtaneet hallintoa Yuan-dynastian aikana, erotettiin viroistaan ja tilalle nimitettiin han-kiinalaisia. Hän palautti käyttöön perinteisen kungfutselaisen koejärjestelmän, jonka avulla virkamiehiksi pyrkivistä valittiin ansioituneimmat sen mukaan, ketkä parhaiten tunsivat kiinalaista kirjallisuutta ja filosofiaa. Ehdokkaat siviilivirkoihin ja upseereiksi joutuivat läpäisemään keisarikunnan järjestämät kokeet.[13] Kungfutselaiset oppineet virkamiehet, joiden merkitys Yuan-dynastian aikana oli ollut vähäinen, saivat jälleen keskeisen aseman hallinnossa.
Kaikki, mikä viittasi mongoleihin, vaatteita ja nimiä myöten, poistettiin käytöstä ja joutui boikottiin. Yuan-dynastian aikaisia palatseja ja hallintorakennuksiakin vastaan hyökättiin.[14]
Maareformi
muokkaaKoska keisari Hongwu oli syntynyt talonpoikaisperheeseen, hän tiesi hyvin, kuinka talonpojat olivat joutuneet kärsimään oppineiden virkamiesten ja muiden mahtimiesten sortoa. Monet mahtimiehet käyttivät hyväkseen läheisiä suhteitaan hallintoviranomaisiin, yrittivät häikäilemättömästi riistää talonpojilta maat ja vaativat viranomaisia siirtämään verot köyhien maksettaviksi. Tällaisten väärinkäytösten estämiseksi keisari Hongwu otti käyttöön kaksi järjestelmää, "keltaiset asiakirjat" ja "kalansuomuasiakirjat". Niiden tarkoituksena oli sekä varmistaa valtion maaverotulot että taata, etteivät talonpojat menettäneet maitaan.
Uudistukset eivät kuitenkaan poistaneet talonpoikiin virkamiesten taholta kohdistunutta uhkaa. Päin vastoin, virkamiesten määrän kasvu ja heidän kasvava vaikutusvaltansa toi lisää varallisuutta ja vapautuksia veroista niille, jotka olivat valtion palveluksessa. He saivat uusiakin erioikeuksia, ja jotkut heistä ryhtyivät laittomiksi rahanlainaajiksi ja uhkapelien järjestäjiksi. Valta-asemaansa käyttäen virkamiehet saivat tiluksiaan laajennetuksi talonpoikien kustannuksella sekä suoraan ostamalla maata että vaatimalla itselleen lainan vakuutena olleita tiloja milloin hyvänsä halusivat jonkin niistä. Monet talonpojat päätyivät vuokraviljelijöiksi tai työläisiksi tai etsivät työtilaisuuksia muualta.[15]
Valtaannousustaan lähtien keisari Hongwu ryhtyi toimiin maan jakamiseksi talonpojille. Yhtenä keinona käytettiin väestön pakkosiirtoja harvemmin asutuille seuduille.[16][17] Talonpoikien avustamiseksi käynnistetiin myös yleisiä töitä kuten kastelujärjestelmien ja patojen rakentamista.[13] Lisäksi keisari Hongwu vähensi talonpoikaisväestön pakollisia töitä. Vuonna 1370 hän määräsi, että eräät alueet Hunanissa ja Anhuissa oli luovutettava nuorille, juuri aikuisiksi tulleille maanviljelijöiden pojille. Tarkoituksena oli estää suurmaanomistajia saamasta niitäkin maita haltuunsa, ja samalla määrättiin, että näiden maa-alueiden omistusoikeus ei ollut siirrettävissä. Valtakautensa puolenvälin aikoihin Hongwu antoi määräyksen, että ne, jotka ottivat kesannolla ollutta maata viljelykseen, saivat sen omakseen verottomana. Tämä politiikka sai kansan tuen, ja vuonna 1393 Kiinassa oli viljeltyä maata enemmän kuin koskaan aikaisemmin.
Keisari Hongwun määräyksestä Nankingin läheisyyteen istutetiin 50 miljoonaa puuta, jälleenrakennettiin kanavia ja kastelujärjestelmiä sekä siirrettiin etelästä asukkaita pohjoiseen uusille asuinsijoille. Hänen aikanaan Kiinan väkiluku nousi 60 miljoonasta 100 miljoonaan.[18]
Sotilasasiat
muokkaaHongwu oli hyvin selvillä siitä, että mongolit olivat Kiinalle edelleen vakavana uhkana, vaikka heidät olikin saatu karkotetuksi Yuan-dynastian kukistuttua. Siksi hän halusi arvioida uudestaan kungfutselaisen näkemyksen, että sotilaat olivat alempi luokka kuin oppineet virkamiehet. Hongwu ylläpiti voimakasta armeijaa, jonka hän vuonna 1384 organisoi uudelleen Wèisuǒ-järjestelmän (kiin. 衛所制) mukaisesti. Jokainen sotilasyksikkö käsitti 5 600 miestä, jotka jaettiin viiteen pataljoonaan ja kymmeneen komppaniaan.[19] Vuonna 1393 Wèisuǒ-joukkojen kokonaisvahvuus oli jo 1 200 000 miestä. Sotilaille annettiin myös maata viljelystä varten, ja heidän asemansa tehtiin perinnölliseksi. Tämä järjestelmä perustui osittain aikaisempiin, jo Sui- ja Tang-dynastoiden aikaiseen Fǔbīng-järjestelmään (kiin. 府兵制). Vaikka Ming-armeija oli aluksi hyvin tehokas, se tuli keisari Yonglen kuoltua kyvyttömäksi hyökkäystaisteluihin, ja mongolit voittivat sen Tumun kriisissä vuonna 1449.
Sotilaskoulutusta johdettiin paikallisissa sotilaspiireissä. Sotien aikana joukot mobilisoitiin kaikkialla valtakunnassa sotaministeriön käskystä, ja komentajat nimitettiin johtamaan ne taisteluun. Sodan jälkeen armeija hajautettiin pienempiin ryhmiin ja palautettiin kukin omaan piiriinsä, ja komentajien oli luovuttava tehtävistään. Tällä tavoin estettiin sotilasjohtajia saamasta liikaa valtaa. Epäkohtana oli kuitenkin, että armeija oli suurtenkin taistelujen aikana siviilivirkamiehen eikä sotilaallisen kenraalin johdossa.
Valta-aseman lujittaminen
muokkaaKeisari Hongwu vaati jokaista noudattamaan hänen määräyksiään,[20][21] ja hän tuli surullisenkuuluisaksi surmattuaan useita henkilöitä suorittamissaan puhdistuksissa.[22] Vuosien kuluessa Hongwu alkoi yhä enemmän pelätä kapinoita ja kansannousuja, ja hän jopa määräsi teloitettavaksi ne neuvonantajansa, jotka uskaltautuivat arvostelemaan häntä. Kertoman mukaan eräs kungfutselainen oppinut, joka oli saanut tarpeekseen Hongwun politiikasta, matkusti pääkaupunkiin ja piti siellä puheita, joissa hän ankarasti arvosteli keisaria. Saatuaan suuren kuulijakunnan hän otti mukaansa ruumisarkun. Pidettyään puheensa hän meni ruumisarkkuun ja odotti keisarin teloittavan hänet. Hänen rohkeutensa kuitenkin teki keisariin vaikutuksen, ja tämä päätti säästää hänen henkensä. Hongwun on myös kerrottu surmauttaneen Nankingissa useita tuhansia ihmisiä saatuaan tietää, että joku oli puhunut hänestä epäkunnioittavasti.[23] Vuonna 1380 teloitukset keskeytettiin joksikin ajaksi, koska salama iski hänen palatsiinsa ja hän pelkäsi, että jumalalliset voimat saattaisivat rangaista häntä.[24]
Keisari Hongwu oli myös tietoinen siitä, mitä vahinkoa hovin eunukit olivat saaneet aikaan edeltäneiden dynastioiden aikana. Sen vuoksi hän vähensi suuresti heidän lukumääräänsä, kielsi heitä käsittelemästä asiakirjoja, vaati itsepintaisesti heitä pysymään lukutaidottomina ja teloitti ne, jotka esittivät huomautuksia valtiollisista asioista. Hongwu suhtautui eunukkeihin hyvin kielteisesti, mikä ilmenee palatsiin kiinnitetyn laatan tekstistä: "Eunukeilla ei tule olla mitään tekemistä hallinnon kanssa." hänen seuraajansa eivät enää suhtautuneet eunukkeihin kielteisesti, ja Hongwun ja Jianwenin kielteinen asenne tekikin keisari Yonglelle mahdolliseksi turvautua heidän apuunsa kaapatessaan vallan.[3] Hongwu ei myöskään sallinut kenenkään avioliiton kautta sukulaisensa päästä hovin virkoihin. Tässä suhteessa samoin menettelivät hänen seuraajansakin, eivätkä keisarinnat tai heidän sukulaisensa koskaan päässeet aiheuttamaan vakavaa huolta.
Keisari Hongwu yritti ja suurelta osin onnistuikin vakiinnuttamaan valtansa kaikilla hallinnon haaroilla, niin että mikään ryhmä ei voinut saada riittävästi vaikutusvaltaa voidakseen syrjäyttää hänet. Hän tuki myös maansa puolustamista mongoleja vastaan. Valta keskittyi yhä enemmän hänen käsiinsä. Hän lakkautti kanslerin viran, jonka haltija oli edellisten dynastioiden aikana johtanut keskushallitusta. Nimellisenä aiheena viran lakkauttamiseen oli viran haltijan, Hu Weiyongin väitetyt vallankaappaushankkeet. Vuoteen 1380 mennessä Hu ja koko hänen perheensä oli vangittu ja teloitettu syytettynä valtiopetoksesta. Tämä soi keisari Hungwulle tilaisuuden teloittaa suuri joukko muitakin virkamiehiä perheineen. Puhdistuksia jatkettiin yli kymmenen vuotta ja yli 30 000 henkilöä teloitettiin. Vuonna 1390 teloitettiin jopa Li Shanchang, yksi keisarin lähimmistä vanhoista ystävistä, joka oli suuresti myötävaikuttanut Ming-dynastian perustamiseen, sekä 70 hänen sukulaistaan. Vuoden kuluttua hänen kuolemastaan muuan virkamies ilmoitti keisarille pitävänsä Li Shanchangia syyttömänä väittäen, että koska tämä oli jo kunnian, varallisuuden ja vallan huipulla, syytös, jonka mukaan hän halusi auttaa jotakuta muuta kaappaamaan vallan, oli selvästi naurettava. Keisari Hongwu ei kyennyt puolustamaan syytöksiään ja lopetti teloitukset pian tämän jälkeen.
Keisari Hongwu ei kuitenkaan voinut täysin omin voimin hallita laajenevaa Ming-keisarikuntaa, niinpä hänen oli perustettava uusi virasto, suuri kanslia. Tämä kabinettimainen elin sai vähitellen aikaisemman kanslerin valtaoikeudet ja tuli yhtä vaikutusvaltaiseksi kuin kansleri oli ollut.
Toistuvilla puhdistuksillaan ja lakkauttamalla historiallisia virkoja Hongwu muutti perusteellisesti Kiinan vuosisatoja vanhaa hallintojärjestelmää, jolloin keisarista tuli entistä selvemmin itsevaltias.
Hongwu oli äärimmäisen autoritaarinen, käytännössä diktaattori, ja pyrki vaikuttamaan suoraan kaikkeen. Hän itse lähetti kaikkialle Kiinaan kirjeitä, joissa hän varoitti ihmisiä tottelemattomuuden hirvittävistä seuraamuksista.[18]
Lainsäädäntö
muokkaaHongwun aikana Kiinaan laadittiin uusi lainsäädännön kodifikaatio, jota pidettiin yhtenä aikakauden suurimmista saavutuksista. Ming-dynastian virallisessa historiateoksessa mainitaan, että jo vuonna 1364 monarkia alkoi laatia lakikokoelmaa. Kokoelma tuli tunnetuksi nimellä "Suuren Mingin laki" tai "Suuren Mingin lait" (大明律). Keisari omisti paljon aikaa projektille ja tähdensi ministereilleen, että lakikokoelman oli oltava helposti ymmärrettävä, ettei kukaan virkamies voisi käyttää hyväkseen lain aukkoja tulkitsemalla sitä tahallisesti väärin. Mingin laissa perhesuhteet saivat osakseen paljon huomiota. Aikaisempaan Tang-dynastian lakiin verrattuna uusi laki paransi huomattavasti orjien asemaa. Tang-dynastian lain mukaan orjia pidettiin yhtenä kotieläinten lajina, ja jos joku vapaa kansalainen tappoi orjan, häntä ei rangaistu mitenkään. Ming-dynastian laki sitä vastoin suojeli sekä orjia että vapaita kansalaisia.
Kauppa ja teollisuus
muokkaaOppineiden virkamisten vaikutuksesta keisari Hongwu omaksui kungfutselaisen käsityksen, jonka mukaan kauppiaat olivat yhteiskunnan loisia. Hänen mielestään maatalouden piti olla maan vaurauden perustana ja kauppa oli häpeällistä. Tämän vuoksi Ming-kauden talouspolitiikka suosi maataloutta, toisin kuin mongolivaltaa edeltäneen Song-dynastian talouspolitiikka, joka oli luottanut kaupasta ja kauppiailta saataviin verotuloihin. Hongwu tuki myös omavaraisten maatalousyhteisöjen perustamista.
Hänen asenteensa kauppiaita kohtaan ei kuitenkaan vähentänyt heidän lukumääräänsä. Päinvastoin kauppa vilkastui merkittävästi hänen valtakaudellaan, sillä teollisuus laajeni kaikkialla Kiinassa. Kaupan vilkastuminen johtui osittain joidenkin seutujen maaperän heikosta laaduista ja ylikansoituksesta, joiden vuoksi monien oli jätettävä kotinsa ja etsittävä toimeentulonsa kaupasta.
Suhteet Kiinan muslimeihin
muokkaa
Keisari Hongwun määräyksestä Nankingiin, Yunnaniin, Guangdongiin ja Fujianiin rakennettiin useita moskeijoita,[25] ja hän asetti moskeijoihin kirjoituksia, joissa ylistettiin profeetta Muhammadia. Hän jälleenrakennutti myös Nankingin Jinjue-moskeijan, ja kaupunkiin muutti hänen aikanaan monia Hui-kiinalaisia.[26]
Hänen armeijassaan oli kenraaleina kymmenkunta muslimia,[27] ja hän itse myös kirjoitti ylistyskirjoituksen islamin, profeetan ja Allahin kunniaksi.[28] Historioitsija Jing Chee Tangin mukaan keisari Hongwu itse olikin muslimi.
Ulkopolitiikka
muokkaaKeisari Hongwu ei ollut interventionisti. Kun vietnamilaiset tunkeutuivat Champaan, hän kieltäytyi puuttumasta asiaan muutoin kuin nuhtelemalla vietnamilaisia asiasta; sotatoimiin Kiinan ulkopuolella hän kieltäytyi ryhtymästä.[29] Erityisesti hän varoitti seuraajiaankin ryhtymästä sotilasoperaatioihin kunnian ja valloitusten vuoksi ja kehotti heitä käyttämään sotavoimia vain puolustautumiseen ulkomaisilta barbaareilta.[30] Tärkeimpänä hän piti maan puolustamista rong- ja beidi-kansoja vastaan.[31]
Hongwu käytti kuitenkin ankaria sanoja niitä vastaan, jotka yrittivät uhata Kiinaa. Kun japanilaiset merirosvot tekivät ryöstöretkiä Kiinaan, hän lähetti japanilaisille viestin, jonka mukaan hänen armeijansa tulisi "vangitsemaan ja hävittämään täydellisesti teidän rosvonne ja sitomaan kuninkaanne".[32]
Ming-dynastian myöhempi kehitys
muokkaa
Vaikka paperiraha otettiin käyttöön Hongwun aikana, sen kehitys oli vähällä tukahtua alkuunsa. Koska Hongwu ei ymmärtänyt inflaatiota, paperirahaa laskettiin liikkeeseen niin paljon, että vuonna 1425 oli palattava kuparirahaan, koska paperirahan arvo oli enää 1/70 alkuperäisestä.
Ming-dynastian alkuaikoina ja varsinkin Hongwun aikana Kiinan väkiluku kasvoi nopeasti, osittain sen vuoksi, koska keisarin maareformin ansiosta ravinnon tarjonta kasvoi suuresti.[33] Dynastian loppuun mennessä väkiluku oli kasvanut noin puolet. Tähän vaikuttivat myös maatalouden tekninen kehittyminen, jonka pani alulle maataloutta suosiva dynastia, joka oli tullut valtaan talonpoikaiskapinan tuloksena.
Kuolema
muokkaaKeisari Hongwu kuoli 24. kesäkuuta 1398, 69-vuotiaana, hallittuaan 30 vuotta. Hänen kuolemansa jälkeen hänen lääkäreitään rangaistiin.[34] Hänet haudattiin Ming Xiaolingin mausoleumiin Nankingin itäpuolelle.[13]
Jälkimaine
muokkaaHistorioitsijat pitävät Hongwua yhtenä Kiinan merkittävimmistä keisareista. Ebery ilmaisi asian näin: "Harvoin on Kiinan historian kulkuun niin suuresti vaikuttanut yksi persoonallisuus kuin oli Ming-dynastian perustajan, Zhu Yuanzhangin laita."[35] Hänen valtaannousunsa oli nopea huolimatta hänen köyhästä ja vaatimattomasta taustastaan. Yhdessätoista vuodessa hän tuli täysin varattomasta munkista Kiinan mahtavimmaksi sotaherraksi. Viisi vuotta myöhemmin hänestä tuli Kiinan keisari. Simon Leys luonnehtii häntä näin:
»huonosti koulutettu talonpoikainen seikkailija, toiminnan mies, rohkea ja ovela taktikko, näkemyksellinen mieli, monessa suhteessa luova nero; luonnollisesti raakana, kyynisenä ja säälimättömänä hän lopulta osoitti vainoharhaisuuden oireita ja oli ainakin lähellä psykopatiaa.[36]»
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c d Hongwu Encyclopædia Britannica. Viitattu 22.3.2014.
- ↑ a b Stephen G. Haw: ”Hallituskausinimet”, Matkaopas historiaan: Kiina, s. 136. Suomentanut Anne Toppi. Kustannusosakeyhtiö Puijo, 1996. ISBN 951-579-036-0
- ↑ a b Chan Hok-lam: Legitimating Usurpation: Historical Revisions under the Ming Yongle Emperor (r. 1402–1424)]". The Legitimation of New Orders: Case Studies in World History. Chinese University Press, 2007. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste Teoksen verkkoversio.
- ↑ Dreyer, 22–23.
- ↑ History of Ming, vol. 1
- ↑ a b c d Frederick W. Mote: Imperial China 900–1800, s. 179–180. Harvard University Press.
- ↑ John K. Fairbank, Edwin O. Reischauer: China: Tradition and Transformation, s. 179-180. Sydney, Australia: Allen & Unwin, 1989. ISBN 0-04-374006-5
- ↑ a b John Man: ”The Outer Reaches of Empire”, The Mongol empire : Genghis Khan, his heirs and the founding of modern China, s. 289–292. Bantam Press, 2018. ISBN 978-0-593-07124-3
- ↑ Ebrey, "Cambridge Illustrated History of China", pg. 191
- ↑ Stephen G. Haw: ”Kiinalainen hallinto palautetaan”, Matkaopas historiaan: Kiina, s. 132. Suomentanut Anne Toppi. Kustannusosakeyhtiö Puijo, 1996. ISBN 951-579-036-0
- ↑ Edward L. Farmer: Zhu Yuanzhang and Early Ming Legislation: The Reordering of Chinese Society Following the Era of Mongol Rule, s. 23. BRILL, 1995. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste
- ↑ Linda Cooke Johnson: Cities of Jiangnan in Late Imperial China, s. 26–27. SUNY Press, 1993. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste
- ↑ a b c Zhu Yuanzhang – The Hongwu Emperor mingtombs.eu. Viitattu 22.3.2014.
- ↑ Stearns, Peter N., et al. World Civilizations: The Global Experience. AP Edition DBQ Update. New York: Pearson Education, Inc., 2006. 508.
- ↑ Stearns, Peter N., et al. World Civilizations: The Global Experience. AP Edition DBQ Update. New York: Pearson Education, Inc., 2006. 511.
- ↑ 祖先记忆、家园象征与族群历史 (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ http://blog.sina.com.cn/s/blog_4de7803801008ogq.html
- ↑ a b Steven Maddocks, Dale Anderson, Jane Bingham, Peter Chrisp, Christopher Gavett: Exploring the Middle Ages, s. 519. Marshall Cavendish Corporation, 2006. ISBN 0-7614-7613-X Teoksen verkkoversio.
- ↑ (In Chinese) She Yiyuan (佘一元), Shanhaiguan Chronicle (山海关志) (kiinaksi)
- ↑ 略論明太祖的教化性敕撰書 Rwxy.tsinghua.edu.cn.[vanhentunut linkki]
- ↑ http://www.iolaw.org.cn/showArticle.asp?id=490
- ↑ 朱元璋的滥杀心理及其影响初探 Studa.net. Arkistoitu 4.10.2011. Viitattu 28.11.2013.
- ↑ 有趣的南京地名 People.com.cn.
- ↑ 徐禎卿. 剪勝野聞
- ↑ Tan Ta Sen, Dashen Chen: Cheng Ho and Islam in Southeast Asia, s. 170, 291. Institute of Southeast Asian Studies, 2000. ISBN 981-230-837-7 Teoksen verkkoversio.
- ↑ Shoujiang Mi, Jia You: Islam in China, s. 135. 五洲传播出版社, 2004. ISBN 7-5085-0533-6 Teoksen verkkoversio.
- ↑ China China archaeology and art digest, Volume 3, Issue 4, s. 29. Art Text (HK) Ltd, 2000. Teoksen verkkoversio.
- ↑ Maria Jaschok, Jingjun Shui: The History of Women's Mosques in Chinese Islam: A Mosque of Their Own, s. 77. Psychology Press. Teoksen verkkoversio.
- ↑ Edward L. Dreyer: Early Ming China: a political history, 1355–1435, s. 117. Stanford University Press, 1982. ISBN 0-8047-1105-4 Teoksen verkkoversio.
- ↑ Firearms: a global history to 1700, s. 42. Cambridge University Press, 2003. ISBN 0-521-82274-2 [Kenneth Warren Chase Teoksen verkkoversio].
- ↑ Alastair Iain Johnston: Cultural realism: strategic culture and grand strategy in Chinese history, s. 223. Princeton University Press, 1998. Teoksen verkkoversio.
- ↑ David Chan-oong: China rising: peace, power, and order in East Asia, s. 28. Colombia University Press, 2007. Virhe: Virheellinen ISBN-tunniste Teoksen verkkoversio.
- ↑ Stearns, Peter N., et al. World Civilizations: The Global Experience. AP Edition DBQ Update. New York: Pearson Education, 2006. 366.
- ↑ History of Ming, osa 187
- ↑ Ebrey, "Cambridge Illustrated History of China", sivu 190
- ↑ Simon Leys, 'Ravished by Oranges', New York Review of Books, 20.12.2007, s. 8