Hionta

viimeistelytekniikka

Hionta on kappaleen viimeistelytekniikka, jossa kappaleen pintaa tasoitetaan tasaisemmaksi. Tavallisesti hionnassa käytetään hiomapaperia, jota valmistetaan erikseen puun ja metallin hiomiseen. Metallin hiomisessa käytetään öljyä, emulsioita tai synteettisiä nesteitä siirtämään lämpöä ja pienentämään työkappaleen kulumista.lähde?

Tasoitettavaa seinää hiotaan.

Hionnassa lastuamisnopeus on suuri ja lastuamissyvyys vastaavasti pieni. Lastuamislämpötila on korkea ja suurin osa lämmöstä siirtyy työkappaleeseen. Hionta vaatii paljon energiaa, mutta irrottaa vain pienen määrän ainetta.lähde?

Hionta perustuu hiovan aineen pieniin särmiin, jotka irrottavat pieniä määriä ainetta työstökappaleen pinnasta. Hiovan aineen rakeiden välit toimivat hiotun aineen varastona. Hiovan aineen käyttökelpoisuus perustuu pääosin rakeiden väliseen tilaan ja sen kykyyn ottaa vastaan ainetta hiotusta kappaleesta. Hiovan aineen esimerkiksi hiomapaperin voi puhdistaa aukaisemalla hiomapaperi jollakin toisella hiomismenetelmällä kuten teräsharjalla. Tällöin hiomapaperi on jälleen käyttökelpoinen, mikäli rakeita on jäänyt jäljelle.lähde?

Kiviä hiotaan kivikoneella kaksi kertaa. Ensimmäisessä hionnassa käytetään piikarbidi- tai timanttilaikkaa ja toisessa hionnassa 220-360 mm korkeaa hiontalaikkaa ja vettä. Lisäksi kiviä hiotaan vesihiontapaperilla.[1]

Puunhionta täytyy tehdä pitkittäin puun syihin nähden, jotta puun pinta ei naarmutu. Tämän asian suhteen tulee olla tarkka, kun hiotaan kappaletta, jossa on pitkittäisiä ja poikittaisia puupintoja ja hiotaan pintojen saumakohtia. Näiden kohtien hiominen onnistuu parhaiten epäkeskohiomakoneilla.[2] Hiomapapereilla puuta voidaan hioa nopeasti ja tarkasti.[3]

Metallinhiontaan sopivia menetelmiä ovat reikähionta, pyöröhionta, CNC hionta ja tasohionta.[4]

Historiaa

muokkaa

Neoliittistä kautta on kutsuttu myös hiotun kiven kaudeksi, sillä tuolloin edistyttiin vähitellen kiven lohkomisesta sen hiontaan. Vuoden 3000 eaa. paikkeilla alettiin keksiä erilaisia pyöriviä tahkoja, jotka tekivät kappaleiden hionnasta tehokasta. Tämän myötä syntyi myös korukivien hionta, kun huomattiin karkeapintaisen kivenkappaleen muuttuvan sileäksi hiottuna värikkääksi ja valoa kauniisti taittavaksi ”jalokiveksi”.[5]

Lähteet

muokkaa
  1. Raoul Johnsson: Tekniset kädentaidot, osa 1, s. 156-157. Weilin+Göös, 2005. ISBN 951-0-30215-5
  2. Poikittaisten ja pitkittäisten puupintojen hionta Festool. Viitattu 3.7.2024.
  3. Puun hionta-tasaiset pinnat ja levyt Mirka Ltd. Viitattu 3.7.2024.
  4. Metallin hionta Hiontatyö Lahtinen ja Marjamaa Oy. Viitattu 3.7.2024.
  5. Räisänen, Matti (teksti) & Nokelainen, Joel (valokuvat): ”Jalokivenhioja”, Perinteisiä käsityöammatteja, s. 22. Helsinki: Helsingin käsityö- ja teollisuusyhdistys, 1985. ISBN 951-99671-4-1