Wikipedia

Hillary Clinton

yhdysvaltalainen poliitikko

Hillary Diane Rodham Clinton (s. 26. lokakuuta 1947 Chicago, Illinois, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen poliitikko, joka toimi Yhdysvaltain ulkoministerinä Barack Obaman hallituksessa vuosina 2009–2013, New Yorkin nuorempana senaattorina vuosina 2001–2009 ja Yhdysvaltain ensimmäisenä naisena miehensä Bill Clintonin presidenttikausina vuosina 1993–2001. Hillary Clinton oli demokraattisen puolueen ehdokas vuoden 2016 presidentinvaaleissa ja hävisi republikaani Donald Trumpille.

Hillary Clinton
Presidenttiehdokas Hillary Rodham Clinton vuonna 2016
Presidenttiehdokas Hillary Rodham Clinton vuonna 2016
Yhdysvaltain 67. ulkoministeri
21. tammikuuta 2009 – 1. helmikuuta 2013
Presidentti Barack Obama
Edeltäjä Condoleezza Rice
Seuraaja John Kerry
Yhdysvaltain senaattori
New Yorkista
3. tammikuuta 2001 – 21. tammikuuta 2009
Edeltäjä Daniel Patrick Moynihan
Seuraaja Kirsten Gillibrand
Yhdysvaltain ensimmäinen nainen
20. tammikuuta 1993 – 20. tammikuuta 2001
Edeltäjä Barbara Bush
Seuraaja Laura Bush
Henkilötiedot
Syntynyt26. lokakuuta 1947 (ikä 77)
Chicago, Illinois, Yhdysvallat
Ammatti asianajaja
Puoliso Bill Clinton
(aviol. 1975–)
Lapset Chelsea Clinton
Tiedot
Puolue Demokraatit
Uskonto metodisti[1]
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
www.hillaryclinton.com

Lapsuus, nuoruus ja koulutustausta

muokkaa

Hillary Diane Rodham syntyi Chicagossa 26. lokakuuta 1947. Hänen vanhempansa olivat isä Hugh Ellsworth Rodham, joka pyöritti pientä mutta menestyvää tekstiilitehdasta, ja äiti Dorothy Emma Howell Rodham. Hillaryllä on kaksi nuorempaa veljeä, Hugh (s. 1950) ja Anthony (s. 1954). Hän vietti lapsuutensa Park Ridge -nimisessä lähiössä noin 25 kilometrin päässä Chicagon keskustasta.[2]

Nuorena konservatiivisessa perheessä kasvatettu[1] Rodham oli aktiivinen republikaani, ja hän muun muassa kampanjoi republikaanisen presidenttiehdokkaan Barry Goldwaterin puolesta vuonna 1964. Hänen poliittiset näkemyksensä kuitenkin muuttuivat kansalaisoikeusliikkeen ja Vietnamin sodan myötä. Rodham liittyi demokraattiseen puolueeseen vuonna 1968, ja on pysynyt puolueen jäsenenä siitä asti.[2]

Rodham valmistui Maine South High Schoolista vuonna 1965, ja jatkoi opintojaan Wellesley Collegessa, missä hän oli poliittisesti aktiivinen opiskelija. Hänet muun muassa valittiin oppilaitoksen nuorten republikaanien johtajaksi. Collegesta Rodham valmistui valtiotieteiden maisteriksi vuonna 1969. Seuraavaksi jatko-opinnot suuntautuivat Yalen yliopiston lakikouluun, missä hän tapasi vuonna 1971 myös lakia opiskelevan Bill Clintonin. Vuonna 1971 politiikasta kiinnostunut Rodham oli kesätyössä senaattori Walter Mondalen siirtotyöläisten ongelmia käsittelevässä komiteassa. Kesällä 1972 hän kampanjoi demokraattien presidenttiehdokaan George McGovernin puolesta. Rodham valmistui Yalesta suorittaen lakimiehen loppututkinnon, Juris Doctorin (alempi korkeakoulututkinto[3]) arvon vuonna 1973.[2][1]

Valmistuttuaan Rodham suoritti vielä vuoden lasten lääketiedettä koskevia jatko-opintoja Yale Child Study Centerissä.[1] Samanaikaisesti hän työskenteli myös Children's Defense Fundin asianajajana Cambridgessa Massachusettsissa sekä Carnegie Council on Childrenin konsulttina. Vuonna 1974 hän oli mukana myöhemmin presidentti Richard Nixonin eroon johtaneen Watergate-skandaalin tutkinnassa. Rodhamille ennustettiin tuolloin loistavaa poliittista uraa, joka kuitenkin joutui jäihin, kun hän muutti tulevan miehensä Bill Clintonin kanssa Arkansasiin sen sijaan, että olisi pysynyt Washingtonissa.[2][4]

Arkansasin ensimmäinen nainen

muokkaa
 
Hillary Clinton vuonna 1992

Rodham sai opettajan viran Arkansasin yliopiston oikeustieteen laitokselta Fayettevillestä, jossa myös Bill Clinton opetti. Hillary Rodham ja Bill Clinton menivät naimisiin 11. lokakuuta 1975. Pariskunnan ainoa lapsi, tytär Chelsea, syntyi 27. helmikuuta 1980.[2]

Bill Clinton pyrki senaattiin vuonna 1974, muttei tullut valituksi. Hänet kuitenkin valittiin Arkansasin osavaltion oikeuskanslerin asemaan. Hillary puolestaan työskenteli Rose Law Firm -nimisessä lakiasiaintoimistossa patentti- ja tekijänoikeuslainsäädännon parissa. Vuonna 1978 Bill Clinton valittiin Arkansasin kuvernööriksi, mutta ei tullut uudelleenvalituksi vuonna 1980. Vuonna 1982 hänet valittiin uudelleen virkaan, ja hän jatkoi virassa voitettuaan vaalit myös vuosina 1984, 1986 ja 1990. Tällöin Hillary Clinton toimi Arkansasin ensimmäisenä naisena.[2][1]

Vuonna 1976 Clinton kampanjoi myöhemmin voitokkaan presidenttiehdokkaan Jimmy Carterin puolesta. Palkkiona kampanjatoiminnasta presidentti Carter nimitti Clintonin vuonna 1978 Legal Services Corporationin johtokuntaan.[2][1] Vuonna 1983 Arkansasin ensimmäinen nainen Clinton nimitettiin osavaltion koulutuksen tasoa valvovan komitean johtoon. Virassa hän asetti osavaltion laajuiset standardit lukujärjestyksille ja luokkien ko'oille ja teki työtä hakevien opettajien kokeista pakollista.[1] Vuosina 1982–1988 Clinton toimi American Bar Associationin sukupuolten tasa-arvoa käsittelevän komitean johdossa. Hän toimi myös useiden yritysten, kuten TCBY:n ja Wal-Martin, johtokunnissa.[1]

Bill Clintonin presidenttikausi

muokkaa
 
Clintonit saapuvat Valkoiseen taloon vuonna 1993.

Bill Clinton valittiin Yhdysvaltain presidentiksi vuonna 1992. Tällöin Hillary Clintonista tuli Yhdysvaltain ensimmäinen nainen, ja hän alkoi käyttää yhdistelmänimeä Hillary Rodham Clinton.[4] Aktiivisen roolin presidenttikampanjassa ottanutta Hillarya on pidetty yhtenä sen onnistumiseen vaikuttaneista ratkaisevista tekijöistä.[1] Ensimmäisenä naisena Clinton vieraili yhteensä 79:ssä maassa, mukaan lukien Intiassa ja Pakistanissa, joissa hän otti kantaa maiden tasa-arvotilanteen parantamiseksi.[1]

Miehensä presidenttikaudella Clinton muutti ensimmäisen naisen totuttua kuvaa osallistumalla aktiivisesti politiikkaan.[4] Vuonna 1993 Bill Clinton nimitti hänet johtamaan kansallisen terveydenhuoltouudistuksen valmistelua. Uudistus oli kiistanalainen ja republikaanien vastustama. Suunnitelma hylättiin syyskuussa 1994.[2][4] Epäonnistuneen uudistuksen uskotaan vaikuttaneen demokraattien suosion laskuun ja republikaanien menestykseen sekä senaatin että edustajainhuoneen vaaleissa, ja sen jälkimainingeissa Hillaryn näkyvyyttä lainsäädännöllisissä asioissa pienennettiin.[1]

Vuonna 1997 Clinton kehitti lasten sairausvakuutusohjelman, joka paransi lasten terveydenhuollon kansallista saatavuutta. Hän myös otti kantaa rokotusten ja naisten pakollisten rintasyöpätutkimusten puolesta, ja rahoitti eturauhassyöpä- ja astmatutkimusta.[1]

Samoihin aikoihin Clintonit osallistuivat myös kiistanalaisiin Whitewater-kiinteistöliiketoimiin, joissa käytetty pankki, Morgan Guaranty Savings and Loan, kaatui aiheuttaen liittovaltion hallitukselle 73 miljoonan dollarin tappiot. Whitewaterista tuli myöhemmin sekä itsenäisen että virallisen tutkinnan kohde.[4][1]

Vuonna 1998 Bill Clintonin ja Monica Lewinskyn seksisuhteen aiheuttama skandaali ravisteli Valkoista taloa. Skandaalin aikana Hillary tuki julkisesti miestään. Skandaali johti lopulta virka­syytteeseen Bill Clintonia vastaan ja viraltapanomenettelyyn. Menettely kuitenkin kaatui senaatissa.[2]

New Yorkin senaattori

muokkaa
 
Senaattori Hillary Clintonin virallinen muotokuva

Bill Clintonin toisen presidenttikauden päätyttyä Hillary alkoi tutkia mahdollisuutta tulla valituksi Yhdysvaltain senaattiin. Hän asettui ehdolle paikkansa jättävän New Yorkin pitkäaikaisen senaattorin Daniel Patrick Moynihanin seuraajaksi, ja 7. marraskuuta 2000 Clintonista tuli ensimmäinen Yhdysvaltain ensimmäinen nainen, joka oli valittu julkiseen virkaan.[5] Clinton sai 55,3 % äänistä, kun hänen vastaehdokkaansa Rick Lazio sai 43,0 % äänistä.lähde?

Senaattorina Clinton toimi yhteensä neljässä senaatin komiteassa. Komiteat olivat asevoimien komitea; ympäristön ja julkisen infrastruktuurin komitea; terveydenhuollon, koulutuksen ja työn komitea sekä erityinen työvoiman ikääntymistä käsittelevä komitea. Syyskuun 11. päivän terroritekojen jälkeen Clinton työskenteli kerätäkseen 21,4 miljardia dollaria iskujen jälkeisten tuhojen hoitoon.[5] Senaattorina Clinton oli Afganistanin sodan voimakas puolustaja,[1] ja vuonna 2002 Clinton äänesti presidentti George W. Bushin aloittaman Irakin sodan puolesta.[6]

Vuonna 2006 Clinton valittiin toiselle kaudelle Yhdysvaltain senaattiin. Hän sai 67,0 % äänistä ja vastustaja John Spencer 31,0 %. Tällä kaudella hän muun muassa vieraili Afganistanissa ja Irakissa tervehtimässä Yhdysvaltain joukkoja, kannatti julkisesti veteraanien terveys- ja muiden palveluiden parantamista ja johti demokraattien ja republikaanien yhteistoimia syrjäisten alueiden tietoliikenneyhteyksien parantamiseksi. Clinton onnistui viemään senaatissa läpi työttömyysturvaa pidentäneen lakimuutoksen. Hän myös vastusti Bushin hallituksen verovähennyksiä.[5]

Vuonna 2003 Clinton julkaisi muistelmakirjansa Tahtonainen (Living History). Kirjaa myytiin maailmanlaajuisesti yli kolme miljoonaa kappaletta.[5]

Presidentinvaalikampanja 2008

muokkaa
 
Hillary Clintonin (vihreällä) ja Barack Obaman (violetilla) saamien äänimäärien ero demokraattisen puolueen esivaaleissa vuonna 2008.

Clinton ilmoitti 20. tammikuuta 2007 tutkivansa mahdollista ehdokkuutta vuoden 2008 presidentinvaaleissa. Kyselyissä Clinton oli demokraattien johtava ehdokas koko alkuvuoden 2007, ja hänen tärkeimmät vastustajansa olivat senaattorit Barack Obama ja John Edwards. Yhtenä kampanjan suurimpina heikkouksista pidettiin Clintonin aiempaa kannatus presidentti Bushin Irakin sodalle, jota Obama oli vastustanut alusta asti. Sekä Clinton että Obama saavuttivat ennätyksellisiä rahankeruutuloksia kampanjoiden alkuvaiheissa.lähde?

Clinton johti kyselyissä suurinta osaa esivaalien varhaisista osavaltioista vielä syyskuussa 2007. Lokakuun lopussa tapahtuneen heikkona pidetyn väittelyesiintymisen ja Obaman kampanjan kerätessä voimaa Clinton kuitenkin menetti johtoasemansa joissakin osavaltioissa, ja varhaisesta esivaalikilpailusta tuli huomattavasti tiukempaa.lähde?

Clinton sijoittui vasta kolmanneksi esivaalin ensimmäisessä osavaltiossa Iowassa jääden sekä Obaman että Edwardsin taakse. Seuraavan esivaalin hän kuitenkin voitti New Hampshiressä. Kolmannessa esivaalissa Etelä-Carolinassa Obama sai huomattavan voiton erityisesti osavaltion afroamerikkalaisen äänestäjäkunnan ansiosta.[7][8] John Edwards luopui ehdokkuudestaan 30. tammikuuta 2008.[9]

Supertiistaina, jolloin yhteensä 26 osavaltiota ja muuta aluetta äänesti, Obama ja Clinton kohtasivat demokraattista puoluetta polarisoivassa kaksintaistelussa. Clinton voitti suurimmat osavaltiot, kuten Kalifornian, New Yorkin, New Jerseyn ja Massachusettsin. Obama kuitenkin voitti yhteensä enemmän osavaltioita. Äänimäärässä Clinton ja Obama olivat lähes tasoissa, mutta Obama sai puolelleen enemmän osavaltion valitsijamiehiä johtuen demokraattisen puolueen säännöistä, jotka suosivat pienempiä osavaltioita.[7]

Koska Clintonin presidenttikampanja oli laskenut supertiistaivoiton varaan, kampanja oli varautunut taloudellisesti ja logistisesti huonosti pitkittyneeseen kaksintaisteluun. Obama voitti seuraavat yksitoista osavaltiota putkeen, ja sai merkittävän valitsijamiesjohdon. 4. maaliskuuta 2008 Clinton kavensi johtoa voittamalla Ohion ja muita osavaltioita. Maaliskuusta kesäkuun alkuun Obama ja Clinton voittivat osavaltioita lähes vuorotellen Obaman säilyttäessä kuitenkin johtoasemansa.[7]

3. kesäkuuta 2008 Obama oli kerännyt tarpeeksi valitsijamiehiä voittaakseen puolueen presidenttiehdokkuuden.[10] Clinton päätti kampanjansa 7. kesäkuuta ja ilmoitti tukevansa Obamaa.[11]

Yhdysvaltain ulkoministeri

muokkaa

Presidentti Barack Obama ilmoitti pian vaalivoittonsa jälkeen nimittävänsä Clintonin ulkoministeriksi. Clinton hyväksyi nimityksen, ja 21. tammikuuta 2009 hän astui virkaan Condoleezza Ricen seuraajana Yhdysvaltain 67. ulkoministerinä.[2]

Ulkoministerikautensa aikana Clinton pyrki painottamaan ihmisoikeuksia ja tasa-arvokysymyksiä Yhdysvaltain ulkopolitiikaan avainasioina. Hän oli myös Libyan sotilasintervention keskushahmoja vuonna 2011. Clintonista tuli yksi Yhdysvaltain eniten matkustaneista ulkoministereistä. Hän myös kannusti sosiaalisen median käyttöön valtion ulkopoliittisten kantojen tiedottamisessa.[2]

11. syyskuuta 2012 Yhdysvaltain Bengasin-konsulaattiin Libyassa kohdistui isku, joka surmasi Libyan-suurlähettiläs Christopher Stevensin ja kolme muuta henkilöä. Clintonin johtama ulkoministeriö joutui tutkinnan kohteeksi, ja itsenäiset tutkijat julkaisivat raportin, jonka mukaan Bengasin isku johtui ”ulkoministeriön hallinnon systemaattisista epäonnistumisista”.[2]

1. helmikuuta 2013 John Kerry seurasi Clintonia ulkoministerin virassa.[12]

Sähköpostikohu

muokkaa

Maaliskuussa 2015 julkisuuteen tuli tieto, että Clinton oli käyttänyt ulkoministerinä ministeriön sääntöjen vastaisesti[13] yksityistä sähköpostitunnusta ja palvelinta. Lokakuussa 2009 voimaan tulleen lain mukaan viranhaltijoiden lähettämiä viestejä piti säilyttää kyseisen ministeriön tai viraston hallussa.[14] Clinton luovutti yli 30 000 sähköpostia ulkoministeriölle lähes kaksi vuotta sen jälkeen kun hän jätti ulkoministerin tehtävät. Kuitenkin 32 000 sähköposteista oli tuhottu. Clintonin mukaan ne olivat henkilökohtaisia.[14] Sähköposteista 2 100 luokiteltiin salassa pidettäväksi tiedoksi. 65:n turvaluokitus oli salainen, 22:n erittäin salainen ja loppujen luottamuksellinen, vaikka Clinton itse aluksi väitti, että sähköpostit eivät sisältäneet salassa pidettävää tietoa. Tapaus oli FBI:n tutkinnan alla, mutta tutkinta keskeytettiin syksyllä 2016. CNN:n tietojen mukaan tutkinta perustui pääosin Venäjältä peräisin olleisiin tietoihin, mutta asiaa ei voitu kertoa, jottei tietolähdettä ja menetelmiä olisi vaarannettu.[15] Tapaus vaikutti negatiivisesti Clintonin vuoden 2016 vaalikampanjaan.[16][17]

Presidentinvaalikampanja 2016

muokkaa
 
Hillary Clinton marraskuussa 2016.

Clinton oli ehdokkaana Yhdysvaltain vuoden 2016 presidentinvaaleissa. Hän voitti kesäkuun 7. päivänä 2016 puolueensa presidenttiehdokkuuden saatuaan taakseen vaaditut 2 383 valitsijamiestä ja näin kohtasi vaaleissa republikaaniehdokas Donald Trumpin.[18]

26. heinäkuuta 2016 demokraattien puoluekokouksessa Clintonin presidenttiehdokkuus varmistui.[19] Hän oli Yhdysvaltojen ensimmäinen pääpuolueen naispresidenttiehdokas.[20]

Demokraattisen puolueen Democratic National Committeen (DNC) tietoverkosta vietiin 27 000 viestiä ja asiakirjaa, jotka Wikileaks julkisti demokraattien ehdokasvalintakokouksen alla 22. heinäkuuta 2016. Sähköposteista selvisi, että Demokraattisen puolueen johto toimi toista presidenttiehdokasta Bernie Sandersia vastaan ja pönkitti Clintonin ehdokkuutta toimien näin omia sääntöjään vastaan.[21] Jo aiemmin Politico oli paljastanut, että puolueen alueelliseen toimintaan kerätyt varat oli siirretty pääasiassa DNC:lle ja Clintonin presidentinvaalikampanjaan.[22] Demokraattisen puolueen puhemies Debbie Wasserman Schultz joutui eroamaan, samoin puolueen toimitusjohtaja Amy Dacey, talouspäällikkö Brad Marshall ja viestintäjohtaja Luis Miranda. Tietomurrosta on epäilty Venäjää.[23]

Heinäkuussa 2016 Clinton valitsi varapresidenttiehdokkaakseen senaattori Tim Kainen.[24]

 
Hillary Clintonin kampanjan logo.

Ennakkoarvioiden mukaan Clintonia kannattivat erityisesti naiset, nuoret, koulutetut ja etnisiin vähemmistöihin kuuluvat.[25] Vaalien jälkeisten ovensuukyselyiden tuloksissa Clinton oli kerännyt 88 % Yhdysvaltain mustien äänistä ja 65 % latinalaisamerikkalaisten äänestä — ja hävisi valkoisten äänet. Ainoa valkoisten ryhmä jossa Clinton sai enemmistön olivat valkoiset yliopistotutkinnon suorittaneet naiset. Näistä 51 % kannatti Clintonia ja 45 % Trumpia.[26]

Presidentti Barack Obama ja hänen puolisonsa Michelle Obama kannattivat Clintonia.[27][28] Obama kiersi kampanjoimassa Clintonin puolesta. Istuvan presidentin kampanjointi presidenttiehdokkaan puolesta oli ennennäkemätöntä USA:n historiassa.[29]

Viihdeteollisuuden merkkihenkilöistä Clintonia tukivat muun muassa Madonna, J. J. Abrams, Christina Aguilera, Drew Barrymore, Cher, George Clooney, Bryan Cranston, Ellen DeGeneres, Robert De Niro, Lena Dunham, Jamie Foxx, Lady Gaga, Salma Hayek, Scarlett Johansson, Elton John, Kim Kardashian, Beyoncé Knowles, Samuel L. Jackson, John Legend, Eva Longoria, Demi Lovato, Ricky Martin, Julianne Moore, Jim Parsons, Katy Perry, Kate McKinnon, Shonda Rhimes, Amy Schumer, Sarah Silverman, Steven Spielberg, Meryl Streep, Kerry Washington, Reese Witherspoon, Kate Walsh, Oprah Winfrey, Stevie Wonder ja Pharrell Williams.[30][31][32][33][34]

Clintonin tappio Donald Trumpille varmistui jo vaali-iltana, kun Trump sai kokoon voittoon vaaditut 270 valitsijamiestä. Clinton ei pitänyt tappiopuhetta enää vaali-iltana vaan seuraavana päivänä.[35] Clintonin häviö aiheutti useissa USA:n kaupungeissa mellakoinniksi yltyneitä mielenosoituksia.[36] Clinton sai häviöstään huolimatta enemmän ääniä. Tämä on viides kerta Yhdysvalloissa kun presidentinvaalit hävinnyt sai enemmän ääniä.[37]

Verrattuna Obamaan Clinton menetti etenkin afroamerikkalaisten, latinoiden, nuorten sekä ei-koulutettujen valkoisten ääniä, hieman myös naisten ääniä. Clinton sai 6 miljoonaa ääntä vähemmän kuin Obama, Trump 1,5 miljoonaa ääntä vähemmän kuin Mitt Romney.[38] Sukupuolen merkitys arvioitiin vähäiseksi.[39]

Clinton antoi ensimmäisen haastattelunsa 10 kuukautta vaalien jälkeen. Hän syytti edelleen häviöstään seksismiä ja naisvihaa sekä Venäjän hakkerointia ja FBI:n johtaja James Comeyn aloittamaa tutkintaa Clintonin sähköposteista.[40] Helmikuussa 2022 oikeusministeriön erityissyyttäjä John Durhamin tutkimuksissa selvisi Hillary Clintonin vaalikampanjan vakoilleen Donald Trumpia luodakseen tekaistuja yhteyksiä tämän ja Venäjän välille.[41]

Clinton ilmoitti maaliskuussa 2019 ettei hän asetu ehdolle enää vuoden 2020 presidentinvaaleissa.[42].

Vuonna 2020 Clintonin elämästä ja urasta julkaistiin neliosainen dokumenttisarja Hillary Rodham Clinton, jonka keskiössä on vuoden 2016 presidentinvaalikampanja.

Clinton on toiminut vuodesta 2020 Belfastin yliopiston kanslerina [43].

Bibliografia

muokkaa

Suomennetut teokset

muokkaa
  • Clinton, Hillary: Tahtonainen. (Living History, 2003) Suomentanut Nivala, Leena. Otava, 2014. ISBN 9789511283805
  • Clinton, Hillary: Tahdon voimalla. (Hard Choices, 2014) Suomentanut Kinnunen, Matti. Otava, 2014. ISBN 9789511278658
  • Clinton, Hillary Rodham & Penny, Louise: Terrorin valta. (State of terror) Suomentanut Korppi, Timo. Helsinki: Bazar, 2022. ISBN 978-952-376-383-8

Suomentamattomat teokset

muokkaa

Lähteet

muokkaa
  1. ↑ a b c d e f g h i j k l m n Hillary Clinton Biography Thefamouspeople.com. 2016. Viitattu 12.6.2016. (englanniksi)
  2. ↑ a b c d e f g h i j k l Hillary Clinton Biography Biography.com. A&E Television Networks. Viitattu 10.6.2016. (englanniksi)
  3. ↑ Why the Law Degree Is Called a J.D. and Not an LL.B. – Marquette University Law School Faculty Blog law.marquette.edu. Viitattu 27.4.2022. (englanti)
  4. ↑ a b c d e Hillary Clinton – presidentin puolisosta ulkoministeriksi Yle Uutiset. 27.6.2012. Yleisradio. Viitattu 27.6.2012.
  5. ↑ a b c d First Lady Biography: Hillary Clinton National First Ladies' Library. Arkistoitu 14.4.2012. Viitattu 10.6.2016. (englanniksi)
  6. ↑ U.S. Senate Roll Call Votes 107th Congress – 2nd Session Senate.gov. Viitattu 12.6.2016. (englanniksi)
  7. ↑ a b c Election 2008: Primary Season Election Results The New York Times. Arkistoitu 26.7.2016. Viitattu 10.6.2016. (englanniksi)tarvitaan parempi lähde
  8. ↑ Analysis: Bill Clinton's Lost Legacy CBS News. 26.1.2008. Viitattu 10.6.2016. (englanniksi)
  9. ↑ Bosman, Julie & Zeleny, Jeff: Edwards Drops Out of Democratic Race The New York Times. 30.1.2008. Viitattu 10.6.2016. (englanniksi)
  10. ↑ Obama: I will be the Democratic nominee 3.6.2008. CNN. Viitattu 10.6.2016. (englanniksi)
  11. ↑ Nagourney, Adam & Leibovichj, Mark: Clinton Ends Campaign With Clear Call to Elect Obama 8.6.2008. The New York Times. Viitattu 10.6.2016. (englanniksi)
  12. ↑ Klapper, Bradley & Lee, Matthew: Arkistoitu kopio 1.2.2013. Associated Press. Arkistoitu 4.2.2013. Viitattu 12.6.2016. (englanniksi)
  13. ↑ Saarikoski, Laura: USA:n ulkoministeriö arvostelee Clintonin sähköpostin käyttöä – syytöksistä tulossa ehkä ase vaalikampanjassa Helsingin Sanomat. 25.5.2016. Viitattu 12.6.2016.
  14. ↑ a b Hillary Clinton Email, New York Times 11.3.2015
  15. ↑ Yrjö Kokkonen: CNN: Tästä syystä FBI:n johtaja lopetti Hillary Clintonin sähköpostien tutkinnan Yle.fi, uutiset. 27.5.2017. Viitattu 27.5.2017.
  16. ↑ Gerstein, John & Bade, Rachael: 22 Hillary Clinton emails declared 'top secret' by State Dept. Politico. 29.1.2016. Viitattu 12.6.2016. (englanniksi)
  17. ↑ Schmid, Michael & Apuzzo, Matt: Hillary Clinton Emails Said to Contain Classified Data The New York Times. 24.6.2015. Viitattu 12.6.2016. (englanniksi)
  18. ↑ AP: Hillary Clinton on voittanut demokraattien presidenttiehdokkuuden Iltalehti. Viitattu 7.6.2016.
  19. ↑ Hillary Clintonin presidenttiehdokkuus varmistui Yle. Viitattu 27.7.2016.
  20. ↑ Nyt se on virallista: Hillary Clinton on demokraattien presidenttiehdokas Ilta-Sanomat. 27.7.2016. Arkistoitu 27.7.2016. Viitattu 27.7.2016.
  21. ↑ http://observer.com/2016/07/wikileaks-proves-primary-was-rigged-dnc-undermined-democracy/
  22. ↑ http://www.politico.com/story/2016/04/clinton-fundraising-leaves-little-for-state-parties-222670
  23. ↑ http://edition.cnn.com/2016/08/02/politics/dnc-ceo-resigns-in-wake-of-email-scandal/
  24. ↑ Teider, Hannu: Senaattori Tim Kainesta Clintonin varapresidenttiehdokas Yle. 23.7.2016. Viitattu 23.7.2016.
  25. ↑ http://yle.fi/uutiset/cnn_trump_johdossa/9147894
  26. ↑ https://www.theguardian.com/us-news/2016/nov/09/white-voters-victory-donald-trump-exit-polls
  27. ↑ Kotkavirta, Johannes: Obama tukee Clintonia presidentiksi Ilta-Sanomat. 9.6.2016. Arkistoitu 6.8.2016. Viitattu 27.7.2016.
  28. ↑ Kotkavirta, Johannes: "Tullaan siteeraamaan vielä vuosien päästä" – Michelle Obaman puoluekokouspuhe sai ylistävät arviot Ilta-Sanomat. 26.7.2016. Arkistoitu 27.7.2016. Viitattu 27.7.2016.
  29. ↑ Jordyn Phelps: Why President Obama's Campaign Blitz for Hillary Clinton Is Historic ABC News. Nov 2, 2016, 2:18 PM ET. Viitattu 9.11.2016.
  30. ↑ Hillary Clinton: Celebrities and politicians endorsing her Democratic bid for president amny.com. 26.7.2016. Viitattu 27.7.2016. (englanniksi)
  31. ↑ Celebrities who support Hillary Clinton CBS News. Viitattu 27.7.2016. (englanniksi)
  32. ↑ They're with her! Hillary Clinton's celebrity supporters turn out en masse for glitzy Hollywood concert ahead of the California primary Daily Mail. 7.6.2016. Viitattu 27.7.2016. (englanniksi)
  33. ↑ Frizell, Sam: Oprah Endorses Hillary Clinton for President: ‘It’s About Time’ Time. 16.6.2016. Viitattu 27.7.2016. (englanniksi)
  34. ↑ Gettell, Oliver: Meryl Streep: Hillary Clinton will be first female president, but 'won't be the last' Entertainment Weekly. 27.7.2016. Viitattu 27.7.2016. (englanniksi)
  35. ↑ Hiitelä, Juha: Clintonin kampanjapäällikkö demokraattikannattajille: ”Menkää kotiin nukkumaan” Ilta-Sanomat. 9.11.2016. Arkistoitu 10.11.2016. Viitattu 10.11.2016.
  36. ↑ http://edition.cnn.com/2016/11/11/us/oregon-protest-riot/
  37. ↑ Clinton on saamassa enemmän ääniä kuin Trump – hävisi vaalin silti Ilta-Sanomat. 9.11.2016. Arkistoitu 10.11.2016. Viitattu 10.11.2016.
  38. ↑ Paavo Teittinen: Clinton menetti miljoonia demokraattien perinteisestä äänestäjäkunnasta – HS kokosi tärkeimmät asiat historiallisesta presidenttikisasta HELSINGIN SANOMAT. 10.11.2016.
  39. ↑ Tommi Hannula: Naiseus oli vain pieni osasyy Hillary Clintonin vaalitappiolle – ”Hän ei vain ollut ehdokkaana se voittava yhdistelmä” HELSINGIN SANOMAT. 13.11.2016.
  40. ↑ Hillary Clinton opens up in her first television interview since losing the 2016 election 10.9.2017. businessinsider.com.
  41. ↑ View Author Archive, Get author RSS feed: They all knew – and did nothing to stop the Russia collusion hoax New York Post. 18.2.2022. Viitattu 19.2.2022. (englanti)
  42. ↑ Hillary Clinton ei asetu ehdolle vuonna 2020 www.iltalehti.fi. Viitattu 6.3.2019.
  43. ↑ SECRETARY HILLARY RODHAM CLINTON IS NEW CHANCELLOR OF QUEEN’S Queen's University, Belfast. Viitattu 5.3.2021.

Kirjallisuutta

muokkaa
  • Allen, Jonathan – Parnes, Amie: HRC: State Secrets and the Rebirth of Hillary Clinton. New York: Crown Publishers, 2014. ISBN 978-0-8041-3675-4
  • Chafe, William H.: Hillary and Bill: The Clintons and the Politics of the Personal. (2nd, revised and expanded edition) Durham: Duke University Press, 2016. ISBN 978-0-8223-6230-2

Aiheesta muualla

muokkaa
 
Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta Hillary Clinton.
 
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Hillary Clinton.
Yhdysvaltain presidentinvaalit 2008
Demokraattien ehdokkaat
(Esivaalit)
Valitut
Muut
Republikaanien ehdokkaat
(Esivaalit)
Valitut
Muut
MuutSitoutumattomat ja kolmannen puolueen ehdokkaat Yhdysvaltain presidentinvaaleissa 2008
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Hillary_Clinton&oldid=22435854”