Helvi Sipilä
Helvi Linnea Aleksandra Sipilä (o.s. Maukola; 5. toukokuuta 1915 Helsinki – 15. toukokuuta 2009 Helsinki[1]) oli suomalainen virkamies, varatuomari ja ministeri.[2] Lisäksi hän oli YK:n apulaispääsihteeri ja presidenttiehdokas Suomen vuoden 1982 presidentinvaaleissa. Hän oli apulaispääsihteerinä ja presidenttiehdokkaana ensimmäinen nainen.
| Helvi Sipilä | |
|---|---|
 Helvi Sipilä 1950-luvulla toimiessaan Suomen partiotyttöjärjestössä. |
|
| Henkilötiedot | |
| Muut nimet | Helvi Linnea Aleksandra Sipilä o.s. Maukola |
| Syntynyt | 5. toukokuuta 1915 Helsinki |
| Kuollut | 15. toukokuuta 2009 (94 vuotta) Helsinki |
| Kansalaisuus | Suomi |
| Ammatti | asianajaja ja virkamies |
| Arvonimi | varatuomari ja ministeri |
Elämänvaiheet
muokkaaSipilä syntyi kärköläläisperheeseen talousneuvos Vilho ja Aleksandra Lucina Maukolan (o.s. Manner) keskisuuren maatilan tyttärenä. Hän kävi Lahden yhteiskoulun ja pääsi ylioppilaaksi vuonna 1933. Sipilä suoritti ylemmän oikeustutkinnon vuonna 1939; ennen häntä oli kyseisen tutkinnon suorittanut Suomessa 37 naista. Sipilä sai 1941 varatuomarin arvon kuudentenatoista naisena Suomessa ja oli yksi harvoista naispuolisista asianajajista. Vuosina 1942–1943 hän toimi osastosihteerinä kansanhuoltoministeriössä ja vuosina 1943–1944 esittelijänä ja ylimääräisenä virkamiehenä Korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Vuonna 1943 hän perusti asianajotoimistonsa, joka toimi Helsingissä vuoteen 1972.[3] Ennen Sipilää oli oman asianajotoimiston perustanut Suomessa vain yksi nainen, Agnes Lundell.[4][5] Tamminiemen pesänjakajat -kirjan mukaan Sipilän asianajotoimisto ei juuri saanut hoitaakseen lainopillisesti vaikeita asioita, mutta sitäkin enemmän avioerojuttuja ja perintöriitoja, joista se tuli tunnetuksi.[6]
Sipilä pääsi vapaaehtois- ja luottamustoimintansa kautta 1950-luvulla tärkeisiin kansainvälisiin tehtäviin. Vuosina 1954–1956 hän toimi Naisjuristien kansainvälisen liiton presidenttinä. Sipilä toimi aktiivisesti partioliikkeessä, ja oli vuosina 1952–1969 Suomen partiotyttöjärjestön ylijohtaja sekä 1957–1966 hän oli Partiotyttöjen maailmanliiton maailmankomitean jäsen ja uusien jäsenmaiden neuvonantaja. Vuonna 2002 hänet nimitettiin kunniapartiolaiseksi. Vuodesta 1960 Sipilä toimi erilaisissa YK:n tehtävissä. Hän on myös johtanut Zonta-järjestöä.
1972 YK:n pääsihteerin pyynnöstä Sipilä nimitettiin YK:n apulaispääsihteeriksi. Hän lopetti asianajotoimistonsa ja muutti aluksi New Yorkiin, sitten Wieniin. Sipilän vastuulla YK:ssa oli Center for Social Development and Humanitarian Affairs eli Sosiaalisen kehityksen ja humanitääristen asioiden keskus. Hänen kautensa suurin tapahtuma oli Kansainvälinen naisten vuosi 1975. Sipilä toimi pääsihteerinä samana vuonna pidetyssä ensimmäisessä naisten aseman parantamista käsitelleessä maailmankonferenssissa.
Sipilän ansiosta perustettiin YK:n Naisten kehitysrahasto UNIFEM. Eläkkeelle jäätyään hän perusti UNIFEMin kansallisia yhdistyksiä ja toimi YK-konsulttina.
Kansainvälisen politiikan tutkija Raimo Lintonen hämmästelee kirjoituksessaan Kanavassa (4/2024), miten vähän ja pinnallisesti, varsinkin kansainvälisesti, Sipilän toimintaan ja saavutuksiin on kiinnitetty huomiota.[7]
Presidenttiehdokas 1982
muokkaaVielä 1980-luvun alkupuolella vallinnutta ilmapiiriä kuvaa, että vuonna 1981 julkaistussa Tamminiemen pesänjakajat -kirjassa, jossa esiteltiin 25 presidentti Urho Kekkosen mahdollista seuraajaehdokasta, Helvi Sipilä oli joukon ainoa nainen. Useimpien muiden tavoin myös Sipilää kuvailtiin kirjassa melko happamaan sävyyn; hänen annettiin ymmärtää keskittyvän lähinnä patsasteluun ja seuraelämään.[8]
Apulaispääsihteerikauden päätyttyä 1980 Sipilä jatkoi YK-tehtäviä Suomessa YK:n naisten kehitysrahaston Suomen yhdistyksen puheenjohtajana. Vuonna 1982 Liberaalinen Kansanpuolue asetti hänet presidenttiehdokkaaksi tasavallan presidentin valitsijamiesvaaleissa. Asettamalla naisehdokkaan LKP, joka oli menettänyt pahoin kannatustaan, kaavaili keräävänsä etenkin naisistuneen toimihenkilökunnan ääniä.[9] Ennen Sipilää LKP oli tiedustellut ehdokkaakseen arkkipiispa Mikko Juvaa, joka oli kieltäytynyt. Puoluekannaltaan sitoutumattoman Helvi Sipilän keksivät LKP:n ehdokkaaksi Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtaja Juha Sipilä ja LKP:n puheenjohtaja Jaakko Itälä.[10] Vaalissa Sipilä sai yhden valitsijamiesäänen.[11]
Työ pakolaisten hyväksi
muokkaaHelvi Sipilä ajoi aktiivisesti pakolaisten oikeuksia. Vieraillessaan Lähi-idässä 1950-luvulla Sipilä näki pakolaisleirejä ulkoapäin ja tunsi itsensä melko voimattomaksi auttamaan. Konkreettiset toimintamahdollisuudet avautuivat Sipilälle vuonna 1959 Libanonin partiotyttöliikkeen 10-vuotisjuhlissa, missä UNRWA:n suhdetoiminnan hoitaja Constantin C. Valchopoulos kertoi Sipilälle Ramallahiin suunnitellusta Palestiinan pakolaistyttöjen ammattikoulusta. Sipilä innostui hankkeesta ja puhui pitkään koulun perustamisen jälkeenkin nuorten pakolaisnaisten koulutuksen puolesta.
Helvi Sipilän halusta kouluttaa pakolaisia syntyi myös Suomen Pakolaisapu. Sipilä oli 1960-luvun alkupuolella kiinnostunut koko maailman kattavasta toiminnasta pakolaisten hyväksi. Kuultuaan Tanskaan perustetusta pakolaisten oikeuksia ajavasta kansalaisjärjestöstä hän sai idean perustaa vastaava järjestö Suomeenkin. Helvi Sipilä perusti Suomen Pakolaisavun vuonna 1965 UNHCR:n varainkeruu- ja tiedotusjärjestöksi Suomessa ja johti järjestöä vuoteen 1972 asti. [12]
Kunnianosoituksia
muokkaaHelvi Sipilä sai urallaan useita korkeita kunnianosoituksia, muun muassa Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan komentajan arvon ja ministerin arvon 2001. Kunniatohtorin arvoja hänellä oli eri yliopistoista 12, Suomen lisäksi muun muassa Yhdysvalloista.
Yksityiselämä
muokkaa
Hänellä oli puolisonsa varatuomari Sauli Sipilän (1914−2001) kanssa neljä lasta.[3] Tampereen yliopiston entinen rehtori professori Jorma Sipilä on Helvi Sipilän poika.[13]
Helvi Sipilä oli aktiivinen Merven Keisarin sukuseuran jäsen.[14]
Teoksia
muokkaa- Helvi Sipilä: Naisena ihmiskunnan asialla (toimittanut Kaija Valkonen).
- Helvi Sipilä: Nainen maailman huipulla (toimittanut Irma Kunttu).
Lähteet
muokkaa- Forsström, Johanna – Mäkelä-Alitalo, Anneli: ”Sipilä, Helvi (1915–2009)”, Suomen kansallisbiografia, osa 9, s. 51–53. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-450-5 Teoksen verkkoversio.
- Nenonen, Kaisu-Maija – Teerijoki, Ilkka: Historian suursanakirja. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22044-2
- Suuri henkilökirja. WSOY, 2001. ISBN 951-0-26140-8
Viitteet
muokkaa- ↑ Ministeri Helvi Sipilä on kuollut 16.5.2009. Iltasanomat.fi. Arkistoitu 17.5.2009. Viitattu 16.5.2009.
- ↑ Kuka kukin on 2003, s. 948. Helsinki 2002. ISBN 951-1-18086-X
- ↑ a b Laurila, Petri – Salo, Mikko (toim.): Suomen lakimiehet – Finlands jurister 2003, s. 1052. (Suomen Lakimiesliiton kirjasarja, 118) Helsinki: Talentum, 2003. ISSN 0585-9530 ISBN 952-14-0637-2
- ↑ Mitä Missä Milloin: Kansalaisen vuosikirja 1983, s. 160. Helsinki: Otava, 1982. ISBN 951-1-06728-1.
- ↑ Savola, Hannu (toim.): Näin saatiin presidentti: raportti Kekkosen kauden päättymisestä ja vuosikymmenen presidentinvaalista, s. 40. Helsinki: Sanoma Oy, 1982. ISBN 951-9134-83-2.
- ↑ Lauantaiseura: Tamminiemen pesänjakajat, s. 129. Tampere: Kustannus-Vaihe, 1981. ISBN 951-99336-6-2.
- ↑ Raimo Lintonen, Tuntematon Helvi Sipilä. Kanava 4/24, s. 36–41
- ↑ Pyrhönen, Kari: Muistatko vielä tämän? Kohukirja paljasti 40 vuotta sitten presidentti Kekkosen dementian ja poliitikkojen härskit valtapelit, vaikka kaikesta piti vaieta 16.9.2021. MTV Uutiset.
- ↑ Tarkka, Jukka – Tiitta, Allan: Itsenäinen Suomi: seitsemän vuosikymmentä kansakunnan elämästä, s. 283. Helsinki: Otava, 1987.
- ↑ Blåfield, Antti – Vuoristo, Pekka: Kun valta vaihtui: Mitä todella tapahtui presidentinvaaleissa 1982, s. 205–208. Helsinki: Kirjayhtymä, 1982. ISBN 951-26-2316-1.
- ↑ Mitä Missä Milloin: Kansalaisen vuosikirja 1983, s. 157. Helsinki: Otava, 1982. ISBN 951-1-06728-1.
- ↑ "Ministeri Helvi Sipilä: Yksikin ihminen voi auttaa." Haastattelu kirjassa Suomalaisikkunoita pakolaisuuteen. Suomen Pakolaisapu ry:n 40-vuotisjuhlakirja. Forssan kirjapaino 2005.
- ↑ Naistenpäivän juhla 2015 Suomalaisen Naisliiton Helsingin yhdistys. Arkistoitu 24.6.2018. Viitattu 24.6.2018.
- ↑ Sukuyhdistysuutisia Genos. Arkistoitu 29.11.2010. Viitattu 17.5.2009.
Aiheesta muualla
muokkaa
- Helvi Sipilän muistokirjoitus Helsingin Sanomissa.
- Sipilä, Helvi hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)