Terhi Kokkonen
Terhi Tuulikki Kokkonen[1] (s. 16. heinäkuuta 1974 Helsinki) on suomalainen laulaja ja sanoittaja. Hän oli Ultra Bra -yhtyeen jäsen vuosina 1995–2001. Vuodesta 2002 Kokkonen on ollut Scandinavian Music Group -yhtyeen laulusolisti ja sanoittaja.
Terhi Kokkonen | |
---|---|
Terhi Kokkonen Ilosaarirockissa heinäkuussa 2016 |
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 16. heinäkuuta 1974 |
Ammatti | laulaja, sanoittaja, kirjailija |
Puoliso | Markus Viiperi (2016-) |
Muusikko | |
Laulukielet | suomi |
Tyylilajit | pop |
Yhtyeet |
Scandinavian Music Group (2002–) Ultra Bra (1995–2001) |
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
Kokkonen kirjoitti ylioppilaaksi Kallion lukiosta vuonna 1993. Vuonna 2005 hän aloitti dramaturgian opinnot Teatterikorkeakoulussa. Syksyllä 2008 hän suoritti teatteritaiteen kandidaatin alemman korkeakoulututkinnon ja myöhemmin Aalto-yliopiston elokuvataiteen ja lavastustaiteen laitoksella käsikirjoittamista ja elokuvaleikkausta.[2] Aiemmin Kokkonen on opiskellut muun muassa teologiaa. Hän harrastaa valokuvausta.
Kokkosen esikoisnäytelmä Norsunluunokkainen tikka ilmestyi joulukuussa 2008 Teatterikorkeakoulun ja Kirja kerrallaan -kustantamon Teatteri-sarjassa. Hän on myös toiminut MeNaiset-lehden kolumnistina.[3]
Kokkonen osallistui vuoden 2018 Nelonen-kanavan Vain elämää -tv-sarjaan, joka kuvattiin alkuvuodesta 2018 Espanjassa, mutta hänet jouduttiin lähettämään sieltä kesken kuvauksien kotiin.[4]
Kokkoselta ilmestyi syksyllä 2020 Otavan kustantama fiktiivinen trilleriromaani nimeltään Rajamaa.[5] Kokkonen sai teoksesta Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon samana vuonna.[6] Vuonna 2022 SF Studios osti kirjan elokuvaoikeudet ja kiinnitti elokuvan ohjaajaksi Pihla Viitalan.[7]
Yksityiselämä
Kokkosella oli pitkäaikainen seurustelusuhde bänditoverinsa Joel Melasniemen kanssa. Kokkonen oli vuosina 2008–2013 parisuhteessa dokumenttiohjaaja Arto Halosen kanssa, ja heillä on keväällä 2010 syntynyt lapsi.[8] Vuonna 2016 Terhi avioitui sisustussuunnittelija Markus Viiperin kanssa. [9]
Kokkosen pikkusisko Pauliina Kokkonen toimii Scandinavian Music Groupin taustalaulajana. Kokkosen isosisko on näyttelijä Minna Puolanto.
Lähteet
- ↑ Cortison Records Oy - Päättäjät finder.fi.
- ↑ Kirjailijavieraana Terhi Kokkonen | Helmet www.helmet.fi. Viitattu 15.10.2020.[vanhentunut linkki]
- ↑ M&M: Terhi Kokkonen lähti Me Naisista ovet paukkuen MTV.fi. 27.10.2010. Viitattu 19.2.2015.
- ↑ Sokkipäätös: Terhi Kokkonen lähetettiin kotiin Vain Elämää -kuvauksista iltalehti.fi. Viitattu 8.2.2018.
- ↑ Superyllätys! Terhi Kokkonen kirjoitti kirjan – ex-rakas suunnitteli kannen www.iltalehti.fi. Viitattu 12.3.2020.
- ↑ Majander, Antti: HS:n kirjallisuuspalkinto Terhi Kokkosen tiiviille, moniulotteiselle ja henkilökuvaukseltaan huikealle romaanille Rajamaa HS.fi. 19.11.2020. Viitattu 19.11.2020.
- ↑ Kartastenpää, Tero: Terhi Kokkosen romaanista elokuva. Helsingin Sanomat, 31.3.2022, s. B 3. Helsinki: Sanoma Media Finland Oy. ISSN 0355-2047 Artikkelin verkkoversio. Viitattu 8.7.2022.
- ↑ Terhi Kokkonen ja Arto Halonen: Yllätysero MTV.fi. 5.12.2013. Viitattu 19.2.2015.
- ↑ Terhi Kokkonen meni naimisiin – romanttinen hääkuva henkii vanhan ajan tunnelmaa Ilta-Sanomat. 11.8.2016. Viitattu 2.7.2017.