Ero sivun ”Tulitikku” versioiden välillä

 

 

Pidempiä tulitikkuja ovat mm. ''pitkät tulitikut'' (5,6 cm), ''erikoispitkät tulitikut'' (9,5 cm) ja ''takkatikut''. Tulitikun pään aines voidaan tehdä esimerkiksi [[kaliumkloraatti|kaliumkloraatista]], [[rikki|rikistä]] ja [[lasi]]nsiruista. Kaliumkloraatin tarkoitus on tuottaa palamiseen [[happi|happea]], jonka ansiosta tulitikku syttyy voimallisemmin. Rikki on palava ainesosa. Lasi on tarkoitettu tuottamaan hankausta, jotta rikki syttyisi. Itse tikku on yleensä valmistettu [[haapa|haavasta]]<ref name=Fokus>{{kirjaviite | Nimeke = Otavan iso Fokus, 7. osa (Sv-Öö) | Sivu = 4317, art. Tulitikut | Julkaisija = Otava | Vuosi = 1974 | Tunniste = ISBN 951-1-01251-4}}</ref>

 

 

Tulitikkuaskissa on keskimäärin noin 50 tulitikkua. Tulitikkuaskeja myydään yksittäin tai punteissa. Punttiin kuuluu 10 tulitikkuaskia. Tulitikkurasioiden [[Tuote-etiketti|etiketit]] ovat keräilykohteita.

 

== Tulitikun kehitys ==

 

Nykyaikaisen tulitikun keksijäksi Euroopassa on nimetty ranskalainen kemisti [[Jean Chancel]]. Hänen onnistui saada tikku palamaan leimahduksen jälkeen vuonna 1805. Hänen ideansa oli [[sokeri]]n, kaliumkloraatin ja [[kumi]]n seokseen kastetun tikun pään upottaminen pienessä [[asbesti]]pullossa olevaan [[rikkihappo]]on.<ref name="TM_126"/>

Suomessa opittiin ulkomaisten keksintöjen esimerkin innostamina valmistamaan kotona yksinkertaisia rikki- ja tervatikkuja, joihin tuli puhallettiin tulusten taulasta. Kemistit parantelivat innokkaasti Chancelin keksintöä, mutta harva halusi kuljetella rikkihappopulloa mukanaan. Lisäksi 50 kemikaalitikun laatikko maksoi Euroopassa 1800-luvun alussa 26 nykyeuroa, eli yhden tikun hinta oli 52 senttiä.<ref name="TM_126"/>

 

 

 

Fosforitikkujen myötä tulitikkutehtaita alkoi syntyä ympäri maailmaa, ja tulitikkuteollisuudesta kehittyi merkittävä teollisuuden muoto. Nämä herkästi syttyvät tikut aiheuttivat kuitenkin [[tulipalo]]ja tehtaissa, kodeissa ja siellä, missä ihmiset kulkivat fosforitikut taskussa.<ref name="TM_126"/>

Nykyisen tyyppiset tulitikut, joita sanotaan myös ''varmuustulitikuiksi'' ja joissa valkoinen fosfori on korvattu [[punainen fosfori|punaisella fosforilla]], keksi [[Gustaf Erik Pasch]] vuonna 1844.<ref name=Fokus /> Kesti kuitenkin vielä vuosikymmeniä, ennen kuin ne lopullisesti syrjäyttivät aikaisemmat.

 

Ruotsissa valkoisten fosforitikkujen myyntikieltomääräys annettiin vasta 1901, mutta vientiin niitä sai kuitenkin valmistaa kaupallisista syistä aina vuoteen 1920 saakka. Vientiä riitti, koska tikut olivat halpoja. Sen enempää käyttäjät kuin teollisuusjohtajatkaan eivät välittäneet työntekijöiden, yleensä nuorten naisten terveydestä.<ref name="TM_129"/>

 

 

Jo ennen kuin valkoisen fosforin vaarallisuudesta oli syntynyt kohua, ruotsalainen kemian professori [[Gustaf Erik Pasch]] oli kehitellyt vuonna 1844 sellaiset tulitikut, joissa syttymiseen tarvittavat kemikaalit oli jaettu tikun päähän ja säilytyslaatikon kyljen raapaisupintaan. Lähes nykymuotoiset tikut syntyivät, kun ruotsalaisveljekset [[Johan Edvard Lundström]] ja [[Carl Frans Lundström]] viimeistelivät keksinnön ja aloittivat punaista fosforia käyttäen tikkujen teollisen tuotannon vuonna 1847 Ruotsissa Jönköpingissä. <ref name="TM_129"/>

Tehdasmainen tulitikkujen valmistus alkoi Suomessa vuonna 1840, jolloin kuopiolainen kauppias [[Wasilji Moldakoff]] aloitti puoliksi kotivalmisteisen, puoliksi tehdasmaisen tulitikkutuotannon. Tämä kauppias tunnetaan myöhemmin Kuopio-Pietari-linjaa liikennöineen Kuopion Höyrylaiva-Yhtiön toimitusjohtajana.<ref name="TM_126"/>

 

 

Vuonna 1845 Helsinkiin myönnettiin tulitikkutehtaan perustamislupa kauppias M. Kurocshkinille ja vuonna 1846 H. F. Bergmanin Tulitikku-wapriikille, josta vuoden 1852 verotustietojen mukaan oli suurin tehdas, joka valmisti 24 miljoonaa tikkua vuodessa. Vähitellen tulitikkutehtaita perustettiin ympäri maata. Suomalaisittain todella suureksi kasvanut oli [[Porin tulitikkutehdas]], joka perustettiin vuonna 1850 ja joka toimi 137 vuotta vuoteen 1987 saakka.<ref name="TM_126"/>

 

 

 

Vähitellen Mäntsälään syntyi seitsemän tulitikkutehdasta, joista suurin oli vapaaherra [[Richard Casimir de la Chapelle]]n omistama [[Saaren kartano (Mäntsälä)|Saaren kartanon]] tehdas. Kartanon historia sivuaa myös [[Mäntsälän kapina]]a. Nykyisin tämä italialais-pohjoismaista tyyliä edustava rakennus on maatalousoppilaitoksena. Mäntsälän Tulitikkutehtaasta ovat enää palaneet rauniot jäljellä. Nykyisin tulitikkutehtaita ei enää muisteta, vaikka 1900-luvun alussa tuhatkunta ihmistä sai Mäntsälässä elantonsa tulitikkuteollisuudesta, joka kattoi kolmanneksen koko maan tulitikkutarpeesta.<ref name="TM_125"/>

 

Ruotsalainen liikemies [[Ivar Kreuger]] loi yhtiön suuruuden. Kreugeria on kuvattu häikäilemättömäksi mieheksi, joka "valloitti, tuhosi ja tuhoutui lopulta itse". Hänen yhtiönsä tarjosi pääomatrustinsa kautta valtioille suuria ja pitkäaikaisia lainoja monopolioikeuksia vastaan. Tehdas tehtaalta Suomenkin tulitikkuteollisuus joutui Kreugerin valtaan. Tapoihin kuului, että ostettuaan tehtaan Kreuger tuhosi koneet, ettei niitä voinut enää kukaan käyttää ja siten ryhtyä kilpailemaan hänen tehtaittensa kanssa tulitikkujen valmistamisesta. [[Alastaro]]n joen pohjassa on Kreugerin sinne hävittämiä koneita.

 

 

Suomeen tulitikkuja tuovan [[Euromatches Oy]]:n toimitusjohtaja Heimo Peltonen kertoo Swedish Matchin linjan jatkuvan edelleen tiukkana. Yhtiö omistaa tehtaita halvan työvoiman maissa, vaikka Ruotsissa on suuri toimiva tehdas. Peltonen tekee kauppaa Swedish Matchin kanssa Sveitsin myyntikonttorin kautta. Peltonen arvioi, että suurin osa Suomeen tuotavista tikuista tulee [[Ruotsi]]sta, [[Intia]]sta ja [[Puola]]sta. Intiassa on noin 10&nbsp;000 tulitikkutehdasta, joissa yhdessä tehtaassa voi olla tuhansia työläisiä ja joissa työt tehdään käsityönä ja vanhoilla koneilla. Tikut ovat joko [[poppeli]]a tai venäläistä haapaa.{{Lähde}}

 

== Tulitikut kirjallisuudessa, kansanuskomuksissa ja tavoissa ==

 

[[H. C. Andersen]] on kirjoittanut sadun "Pieni tulitikkutyttö". Tunnettu on myös [[Heinrich Hoffmann (kirjailija)|Heinrich Hoffmann]]in [[Jörö-Jukka]] -kirjan tarina "Tyttö ja tulitikut". Andersenin sadussa tikkuja kaupannut Tulitikkutyttö löytyi jouluaamuna kadulle paleltuneena, ja huonosti kävi myös tulitikuilla leikkineelle Lauralle Jörö-Jukka-kirjassa. Hän ei uskonut äitinsä eikä kissojensa varoituksia, vaan syttyi palamaan, niin että jäljelle jäi vain kenkäpari ja läjä tuhkaa.<ref> Jörö-Jukka, Tyttö ja tulitikut</ref> Sen sijaan [[Algot Untola]]n komediassa ''[[Tulitikkuja lainaamassa]]'' ovat tulentekovälineet saaneet monet nauramaan niin elokuvaa tai näytelmää katsellessa kuin kirjaa lukiessakin. Eikä huonosti käynyt [[Alfred Nobel]]illekaan, joka kauppasi lapsena tulitikkuja kadulla ja jatkoi siitä [[dynamiitti|dynamiitin]] keksimiseen.<ref name="TM_125"/>

 

== Aiheesta muualla ==

 

{{Metatieto}}