Ero sivun ”Tulitikku” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
→Tulitikun kehitys: toimiva kuva |
Tjp (keskustelu | muokkaukset) |
||
| (46 välissä olevaa versiota 39 käyttäjän tekeminä ei näytetä) | |||
Rivi 1:
[[Tiedosto:Streichholz.jpg|
'''Tulitikku''' on [[
Tulitikku on tavallisesti noin 4,5 senttimetrin pituinen
Pidempiä tulitikkuja ovat mm. ''pitkät tulitikut'' (5,6 cm), ''erikoispitkät tulitikut'' (9,5 cm) ja ''takkatikut''. Tulitikun pään aines voidaan tehdä esimerkiksi [[kaliumkloraatti|kaliumkloraatista]], [[rikki|rikistä]] ja [[lasi]]nsiruista. Kaliumkloraatin tarkoitus on tuottaa palamiseen [[happi|happea]], jonka ansiosta tulitikku syttyy voimallisemmin. Rikki on palava ainesosa. Lasi on tarkoitettu tuottamaan hankausta, jotta rikki syttyisi. Itse tikku on yleensä valmistettu [[haapa|haavasta]]<ref name=Fokus>{{kirjaviite | Nimeke = Otavan iso Fokus, 7. osa (Sv-Öö) | Sivu = 4317, art. Tulitikut | Julkaisija = Otava | Vuosi = 1974 | Tunniste = ISBN 951-1-01251-4}}</ref>
Tulitikun sytytys tapahtuu raapaisemalla tikkua tulitikkuaskin raapaisupintaan, jossa on punaista [[fosfori]]a ja lasijauhetta, tai johonkin muuhun karheaan pintaan. Tikun pään aines ja tulitikkurasian raapaisupinta aiheuttavat kitkaa, jolloin tulitikku syttyy.
Tulitikkuaskissa on keskimäärin noin 50 tulitikkua. Tulitikkuaskeja myydään yksittäin tai punteissa. Punttiin kuuluu 10 tulitikkuaskia. Tulitikkurasioiden [[Tuote-etiketti|etiketit]] ovat keräilykohteita.
== Tulitikun kehitys ==
[[
Tulitikun edeltäjät
Suomessa opittiin ulkomaisten keksintöjen esimerkin innostamina valmistamaan kotona yksinkertaisia rikki- ja tervatikkuja, joihin tuli puhallettiin tulusten taulasta. Kemistit parantelivat innokkaasti Chancelin keksintöä, mutta harva halusi kuljetella rikkihappopulloa mukanaan. Lisäksi 50 kemikaalitikun laatikko maksoi Euroopassa 1800-luvun alussa 26 nykyeuroa, eli yhden tikun hinta oli 52 senttiä.<ref name="TM_126"/>
Läpimurto tapahtui vuonna 1826, kun englantilainen kemisti [[John Walker]] keksi sattumalta raapaisemalla syttyvän tikun. Se tapahtui, kun hän oli vahingossa lisännyt kovettavaa [[antimonisulfidi]]a sytytysmassaan. Näin hän keksi tikun, joka syttyi raapaisun aiheuttaman kitkan tuottaman lämmön vaikutuksesta.
Helppokäyttöisten raapaisutikkujen suosio kasvoi ja hinta halpeni, mutta tikut haisivat pahalle ja sytytetyistä tikuista kipinät sinkoilivat ympäriinsä. Hajuhaittaan löytyi ratkaisu, kun valmistuksessa alettiin käyttää [[valkoinen fosfori|valkoista fosforia]], ja tällöin myös tikut syttyivät helpommin. Fosforitulitikkujen kaupallinen valmistus alkoi vuonna 1832.<ref name=Fokus /> Fosfori oli keksitty jo 1600-luvulla, kun saksalainen [[Alkemia|alkemisti]] yritti valmistaa kultaa haihduttamalla virtsaa.<ref name="TM_126"/> Valkoisesta fosforista tehdyt tulitikut piti syttymisherkkyyden takia säilyttää pehmustetussa, ilmatiiviissä rasiassa.<ref name="TM_126"/>
Fosforitikkujen myötä tulitikkutehtaita alkoi syntyä ympäri maailmaa, ja tulitikkuteollisuudesta kehittyi merkittävä teollisuuden muoto. Nämä herkästi syttyvät tikut aiheuttivat kuitenkin [[tulipalo]]ja tehtaissa, kodeissa ja siellä, missä ihmiset kulkivat fosforitikut taskussa
Fosforitikut aiheuttivat myös [[ammattisairaus|ammattisairauksia]]. Kolme neljä vuotta fosforihöyryjä työssään hengittäneille tulitikkutehtaan työläisille alkoi muodostua erilaisia luusairauksia sekä kasvoihin ylä- tai alaleuan kuolioita. [[Myrkytys|Myrkytyksen]] saaneen kasvot vääristyivät, hampaat irtosivat, ikenet turposivat, iho alkoi vihertää ja muuttua mustaksi. Leukaluu saattoi alkaa hohtaa himmeästi pimeässä. Mitään lääkettä ei ollut, vain leikkauksia oli mahdollista tehdä
Nykyisen tyyppiset tulitikut, joita sanotaan myös ''varmuustulitikuiksi'' ja joissa valkoinen fosfori on korvattu [[punainen fosfori|punaisella fosforilla]], keksi [[Gustaf Erik Pasch]] vuonna 1844.<ref name=Fokus /> Kesti kuitenkin vielä vuosikymmeniä, ennen kuin ne lopullisesti syrjäyttivät aikaisemmat.
Ensimmäisenä maailmassa [[Suomen suuriruhtinaskunta|Suomen suuriruhtinaskunnassa]] kiellettiin vuonna 1872 valkoista fosforia sisältävien tulitikkujen valmistaminen ja myyminen. Seuraavaksi kaksi vuotta myöhemmin [[Tanska]]ssa astui voimaan samanlainen määräys, mutta monissa Euroopan maissa valkoisten fosforitikkujen valmistuskielto tuli voimaan vasta vuonna 1906 fosforitikkujen käytön kieltäneen [[Bernin sopimus|Bernin sopimuksen]] jälkeen. [[Yhdysvallat|Yhdysvalloissa]] rajoituksia oli ollut jo ennen vuotta 1913, mutta silloin näissä maissa fosforitikuille määrättiin niin korkea rangaistusvero, että se lopetti vihdoin valkofosforitikkujen valmistuksen.<ref name="TM_129">Jukka Sihvonen: Syttyy miten sattuu – Tulitikkuja etsimässä, s. 129. TM, Tekniikan maailma 18/09</ref>
Ruotsissa valkoisten fosforitikkujen myyntikieltomääräys annettiin vasta 1901, mutta vientiin niitä sai kuitenkin valmistaa kaupallisista syistä aina vuoteen 1920 saakka. Vientiä riitti, koska tikut olivat halpoja. Sen enempää käyttäjät kuin teollisuusjohtajatkaan eivät välittäneet työntekijöiden, yleensä nuorten naisten terveydestä.<ref name="TM_129"/>
Valkoisen fosforin tilalle alettiin jo varhain keksiä vaihtoehtoa. Sellaisena tuli käyttöön fosforin toinen [[allotropia|allotrooppinen]] muoto, [[punainen fosfori]], jota
Jo ennen kuin valkoisen fosforin vaarallisuudesta oli syntynyt kohua, ruotsalainen kemian professori [[Gustaf Erik Pasch]] oli kehitellyt vuonna 1844 sellaiset tulitikut, joissa syttymiseen tarvittavat kemikaalit oli jaettu tikun päähän ja säilytyslaatikon kyljen raapaisupintaan. Lähes nykymuotoiset tikut syntyivät, kun ruotsalaisveljekset [[Johan Edvard Lundström]] ja [[Carl Frans Lundström]] viimeistelivät keksinnön ja aloittivat punaista fosforia käyttäen tikkujen teollisen tuotannon vuonna 1847 Ruotsissa Jönköpingissä. <ref name="TM_129"/>
Rivi 37 ⟶ 39:
Tehdasmainen tulitikkujen valmistus alkoi Suomessa vuonna 1840, jolloin kuopiolainen kauppias [[Wasilji Moldakoff]] aloitti puoliksi kotivalmisteisen, puoliksi tehdasmaisen tulitikkutuotannon. Tämä kauppias tunnetaan myöhemmin Kuopio-Pietari-linjaa liikennöineen Kuopion Höyrylaiva-Yhtiön toimitusjohtajana.<ref name="TM_126"/>
Suomen ensimmäinen tulitikkutehdas oli helsinkiläisen I. Gottbergin Tulitikku-wapriikki, joka aloitti toimintansa vuonna 1842 nykyisen Helsingin asema-aukion tienoilla [[Kluuvi]]nlahden länsirannan täyttömaalla. Tällöin vielä tehdasoikeudesta maksettiin hopearuplia.<ref name="TM_126"/>
Vuonna 1845 Helsinkiin myönnettiin tulitikkutehtaan perustamislupa kauppias M. Kurocshkinille ja vuonna
[[Punkaharju]]lla toimii Suomen valtakunnallinen metsäalan keskusmuseo [[Lusto (museo)|Lusto]], jossa Porin Tulitikkutehtaasta saatu aineisto esittelee tulitikkuteollisuutta. Museon verkkosivuilla esitellään muun muassa 70 tulitikkujen valmistukseen liittyvää esinettä.<ref>[http://www.kantapuu.fi Luston museon sivut] {{Wayback|1=http://www.kantapuu.fi/ |päiväys=20200215024244 }}</ref>
Vuonna
Vähitellen Mäntsälään syntyi seitsemän tulitikkutehdasta, joista suurin oli vapaaherra [[Richard Casimir de la Chapelle]]n omistama [[Saaren kartano (Mäntsälä)|Saaren kartanon]] tehdas. Kartanon historia sivuaa myös [[Mäntsälän kapina]]a. Nykyisin tämä italialais-pohjoismaista tyyliä edustava rakennus on maatalousoppilaitoksena. Mäntsälän Tulitikkutehtaasta ovat enää palaneet rauniot jäljellä. Nykyisin tulitikkutehtaita ei enää muisteta, vaikka 1900-luvun alussa tuhatkunta ihmistä sai Mäntsälässä elantonsa tulitikkuteollisuudesta, joka kattoi kolmanneksen koko maan tulitikkutarpeesta.<ref name="TM_125"/>
Suomen viimeinen tulitikkutehdas [[Finn-Match]] Oy [[Vaajakoski|Vaajakoskella]] lopetti toimintansa vuonna
Ruotsalainen liikemies [[Ivar Kreuger]] loi yhtiön suuruuden. Kreugeria on kuvattu häikäilemättömäksi mieheksi, joka "valloitti, tuhosi ja tuhoutui lopulta itse". Hänen yhtiönsä tarjosi pääomatrustinsa kautta valtioille suuria ja pitkäaikaisia lainoja monopolioikeuksia vastaan. Tehdas tehtaalta Suomenkin tulitikkuteollisuus joutui Kreugerin valtaan. Tapoihin kuului, että ostettuaan tehtaan Kreuger tuhosi koneet, ettei niitä voinut enää kukaan käyttää ja siten ryhtyä kilpailemaan hänen tehtaittensa kanssa tulitikkujen valmistamisesta. [[Alastaro]]n joen pohjassa on Kreugerin sinne hävittämiä koneita.
Kreugerin omistama yritys [[Svenska Tändsticks Aktiebolaget]] houkutteli [[Suomen hallitus|Suomen hallituksen]] määräämään tulitikuille valmisteveron vuonna
1920-luvun lopulla suomalaiset liikemiehet aloittivat toimet ruotsalaista tulitikkutrustia vastaan, trustin oli perustanut Ivar Kreuger. Suomalainen yritys nimettiin 1929 Jokela Oy:ksi ja vuonna 1933 nimi muutettiin Tulitikku Oy:ksi. Alkuvaikeuksien jälkeen ensimmäiset tulitikut ’Trustivapaat SAMPO-tikut’ valmistuivat Tuusulan [[Jokela|Jokelassa]] 1933. Osa tuotantokoneista oli rakennettu itse, tämä mahdollisti osaamisen jonka avulla Tulitikku Oy toimitti täydellisen tulitikkutehtaan Etelä-Afrikkaan 1936-1937 ja suuri osa koneista oli tehty Jokelassa. Jokelassa tehdyt tulitikut olivat korkealaatuisia ja siten kilpailukykyisiä kansainvälisesti. Vuonna 1942 Tulitikku Oy yhdistyi Tukkukauppojen Osakeyhtiöön Tukoon ja tehtaasta kehittyi Suomen johtava tulitikun tekijä, jonka tuotannon suurin osa meni vientiin. Vuonna 1950 työntekijöitä oli 250 ja 1960-luvulla noin 200. Entinen voimakas kilpailija Svenska Tändsticks Ab tuli yhteistyökumppaniksi 1972. Viimeiset tulitikut Tulitikku Oy valmisti vuonna 1981 25 työntekijän voimin, viimeisetkin tulitikut olivat SAMPO-nimisiä.<ref>{{Lehtiviite|Tekijä=Aamuposti|Otsikko=Suomen ainoa itsenäinen tulitikkutehdas|Julkaisu=Sunnuntai-lehti|Ajankohta=18.7.2021|Julkaisija=Etelä-Suomen Media Oy}}</ref> Nykyisin tulitikkutehtaan tiloissa toimii [[Jokelan vankila]].
Suomeen tulitikkuja tuovan [[Euromatches Oy]]:n toimitusjohtaja Heimo Peltonen kertoo Swedish Matchin linjan jatkuvan edelleen tiukkana. Yhtiö omistaa tehtaita halvan työvoiman maissa, vaikka Ruotsissa on suuri toimiva tehdas. Peltonen tekee kauppaa Swedish Matchin kanssa Sveitsin myyntikonttorin kautta. Peltonen arvioi, että suurin osa Suomeen tuotavista tikuista tulee [[Ruotsi]]sta, [[Intia]]sta ja [[Puola]]sta. Intiassa on noin 10 000 tulitikkutehdasta, joissa yhdessä tehtaassa voi olla tuhansia työläisiä ja joissa työt tehdään käsityönä ja vanhoilla koneilla. Tikut ovat joko [[poppeli]]a tai venäläistä haapaa.{{Lähde}}
=== Lainsäädäntö ===
Osittain [[työsuojelu|työntekijöiden terveyden suojelemiseksi]], osittain paloturvallisuussyistä Suomessa säädettiin jo vuonna 1865 asetus, jonka mukaan tulitikkuja, käytettiinpä niissä [[valkoinen fosfori|valkoista]] tai [[punainen fosfori|punaista fosforia]], saatiin valmistaa vain tehtaassa, joka täytti asetuksessa säädetyt turvallisuusvaatimukset.<ref name=Asetus1865>{{kirjaviite | Nimeke = Suomen Laki I | Sivu = 970 | Luku = Asetus Phisphori- eli Walkin-tuitikkujen tekemisestä ja myömisestä 21.7.1865/28 | Julkaisija = Suomen Lakimiesliitto | Vuosi = 1985 | Selite = (Vuoden 1872 asetusta, jolla valkoisen fosforin käyttö tulitikuissa kokonaan kiellettiin, ei tässä lakikirjassa ole painettuna, mutta sen olemassaolosta on huomautus vuoden 1865 asetuksen 1 §:n alla. Kun osa vuoden 1865 asetuksen säännöksistä tämän kiellon vuoksi menetti merkityksensä ilman että tälle vanhemmalle asetukselle vahvistettiin uutta sanamuotoa, tällaiset vanhentuneet kohdat on Suomen Laki -teoksessa merkitty [hakasuluilla]. Punaisen fosforin käytön osalta vuoden 1865 asetus sen sijaan oli ilmeisesti voimassa ainakin vielä vuonna 1985.)<!--Onko myöhemmin kumottu? Suomen Laki -teoksen uusimmissa painoksissa sitä ei enää ole, eikä myöskään Finlexissä. Vai onko se vain jätetty käytännössä merkityksettömäksi katsottuna pois, kun Suomessa ei enää ole tulitikkutehtaita? -->}}</ref> Kaupungissa oli [[maistraatti|maistraatin]], maalla [[kruununvouti|kruununvoudin]] tarkistettava, että tehdas oli määräysten mukainen.<ref name=Asetus1865 /> Vuonna 1872 valkoisen fosforin käyttö tulitikuissa kiellettiin Suomessa kokonaan.
== Tulitikut kirjallisuudessa, kansanuskomuksissa ja tavoissa ==
[[
[[Tiedosto:Brookesia micra on a match head.jpg|pienoiskuva|Tulitikkuja käytetään usein myös mittakaavan osoittimena. Kuvassa ''[[Brookesia micra]]''-kameleontti tulitikun päässä.]]
[[H. C. Andersen]] on kirjoittanut sadun "Pieni tulitikkutyttö". Tunnettu on myös [[Heinrich Hoffmann (kirjailija)|Heinrich Hoffmann]]in [[Jörö-Jukka]] -kirjan tarina "Tyttö ja tulitikut". Andersenin sadussa tikkuja kaupannut Tulitikkutyttö löytyi jouluaamuna kadulle paleltuneena, ja huonosti kävi myös tulitikuilla leikkineelle Lauralle Jörö-Jukka-kirjassa. Hän ei uskonut äitinsä eikä kissojensa varoituksia, vaan syttyi palamaan, niin että jäljelle jäi vain kenkäpari ja läjä tuhkaa.<ref> Jörö-Jukka, Tyttö ja tulitikut</ref> Sen sijaan [[Algot Untola]]n komediassa ''[[Tulitikkuja lainaamassa]]'' ovat tulentekovälineet saaneet monet nauramaan niin elokuvaa tai näytelmää katsellessa kuin kirjaa lukiessakin. Eikä huonosti käynyt [[Alfred Nobel]]illekaan, joka kauppasi lapsena tulitikkuja kadulla ja jatkoi siitä [[dynamiitti|dynamiitin]] keksimiseen.<ref name="TM_125"/>
Merimiehillä on ollut oma tapansa sytyttää tulitikku. Merillä tuulee ja tulitikun liekki pyrkii sammumaan heti kun pään aines on palanut. Merimiehet kostuttavat rikkipään suussa, jolloin se palaa vaivoin ja hitaasti.{{Lähde}}
==Katso myös==
* [[Saaren kartano (Mäntsälä) ]]
* [[Saaren Tulitikkutehdas]]
{{Commons|Match}}
== Lähteet ==
Rivi 69 ⟶ 85:
== Aiheesta muualla ==
* [http://www.kantapuu.fi Luston museon sivut] {{Wayback|1=http://www.kantapuu.fi/ |päiväys=20200215024244 }}
* [http://www.arjenhistoria.fi/?q=%22otk%3An+tulitikkutehdas%22&limit=0 OTK:n tulitikkutehdas Arjenhistoria.fi palvelussa]
* [https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/884265?page=24 Kun ensimmäinen tulitikku raapaistiin maassamme. Runebergin historiallinen joululahja Topeliukselle. 100-vuotismuisto], Suomen Kuvalehti, 17.12.1932, nro 51-52, s. 24, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
* [https://digi.kansalliskirjasto.fi/aikakausi/binding/763342?page=6 Tulitikun historiaa], Seura, 29.06.1938, nro 26, s. 6, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
{{Metatieto}}
Rivi 81 ⟶ 95:
[[Luokka:Keräily]]
[[Luokka:Retkeilyvälineet]]
[[Luokka:Seulonnan keskeiset artikkelit]]
| |||